26.6.2012

Kissaäidin velvollisuuksia

Kissahistoriikki osa 2
Sijaisemona minulla oli muitakin velvollisuuksia kuin ruokinta. Piti opettaa pyydystämistä, askartelin monenlaisia leluja.

Nero ja Mörkö
Motorista kehitystä varten rakensin temppuratoja.

Svante ja Nero
Puuhun kiipeämisen ja varsinkin alastulon taitoa harjoiteltiin ja siitä onkin ollut paljon hyötyä ainakin Nerolle. Piti myös pelotella pois haukat ja muut saalistajat, jotka vaanivat pienokaisia. Elämäni pyöri kissojen ympärillä.

Ensimmäisenä Nero, keskellä Mörkö ja taustalla Svante
Ruoka-ajan lähestyessä pennut ryhmittyivät odottamaan minua. Pentujen neuvokkuus oli ihailtavaa. Kun kerran jouduin lähtemään koko päiväksi pois kotoa, laitoin kuppiin tallin alle pentujen kuivamuonaa. Ajattelin, että se ei ole yhtä suuri houkutus vieraille eläimille kuin märkäruoka, eikä tallin alle kovin iso elukka mahtuisikaan. Pennut kuitenkin pelasivat varman päälle; ne olivat peittäneet kupin ruokineen maa-aineksella.

Svante, Nero ja edessä Mörkö
Kolmikko kasvoi ja kehittyi. Ne tulivat vähän rohkeammiksi ja uskalsivat läsnäollessani tulla jo monen metrin päähän tallin seinästä ja pakopaikastaan, mutta koskea niihin ei saanut. Joskus joku vierailulle tullut halusi nähdä poikueen, mutta kissat eivät näyttäytyneet jos läsnä oli muita ihmisiä. Pentujen tapaan ne rakastivat leikkittämistä ja tuntui, että ne odottivat leikkihetkiä yhtä innokkaasti kuin ruokailua.



Tuli syksy, yöt pimenivät ja viilenivät. Huoli pentujen tulevaisuudesta kasvoi. Vaikka olinkin jo kiintynyt pentuihin,
en halunnut itselleni kissaa, saati kolmea. Ajattelin, että lemmikki sitoisi liikaa, yritin etsiä kolmikolle koteja.
Valmensin itseäni henkisesti ja eräänä päivänä nappasin ne kiinni ruokakupilta ja kuljetin sisään. Tai siis kaksi, nerokasta Neroa en onnistunut saamaan kiinni. Tiesin, että liiallisella yrittämisellä pilaisin mahdollisuuteni lopullisesti. Nyt minulla oli kaksi kissaa kylpyammeen alla ja yksi edelleen tallin alla. 

Seuraavana päivänä oli koko kolmikko kuitenkin sisätiloissa. Kaikki lymyilivät kylpyammeen alla. Minulla oli paha olo, vaikka toimenpide oli välttämätön, tuntui, että olin pettänyt pentujen luottamuksen ja vienyt niiden vapauden. Ruoka tarjoiltiin kylpyhuoneeseen ja se tuntui maittavan kuten ennenkin. Koirien siisteyskasvatus on minulle tuttua (kestää tosi kauan) ja olin aivan äimistynyt siitä, että villikissan pennut osasivat välittömästi käyttää hiekkalaatikkoa, yhtään vahinkoa ei sattunut. Parin päivän päästä kissat uskaltautuivat tarkastelemaan ympäristöään. Eikä mennyt kauaakaan kun öisin oli melkoinen biletys käynnissä. Epäileväiset ennustivat, että voin sanoa hyvästi antiikkihuonekaluilleni, kissat hoitaisivat verhoilut uuteen uskoon. Toin sisälle meren rannalta poimimani ajopuun ja neuvokkaat kissat ymmärsivät välittömästi, että se oli tarkoitettu heille raavittavaksi. Pennut eivät aiheuttaneet koskaan mitään vahinkoa. Niillä tuntui olevan ihan hauskaa. 

Viimeinen osa tarinasta seuraavassa postauksessa.

24 kommenttia:

  1. viisas kissakatras osui kyllä kohdalle :)
    mukavaa tiistaita- mä olen ihan koukussa tähän kissatarinaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pennut olivat selviytyjiä. Tarinahan on pitkä kuin nälkävuosi, mutta yritän tiivistää niin ettei lukijat kyllästy. Kissanpentujen hoito oli koukuttavaa ja palkitsevaa. Oikein mukavaa viikon alkua :D

      Poista
  2. Hyvin ja viisaasti olet niitä kasvattanut. Itse olen "melkein ammattilainen" näissä asioissa ja kiitokset täytyy sinulle antaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ammattilaisen apua olisin silloin juuri kaivannut. Mutta kyllä pennut opettivat. Tärkeintähän oli kuitenkin oikea ja säännöllinen ravinto, madotus ajallaan ja luottamuksen rakentaminen leikin avulla.

      Poista
  3. Voi että. Olet ollut siis ihan oikea sijaisemo! Ja myös villieläinten kesyttäjä.
    (Ihania kuvia kolmikosta, minä en olisi kyennyt luopumaan yhdestäkään yksilöstä.)
    Jatkoa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosiaan täysipäiväinen sijaisemo ja kissojen kesyttäjä :) Luopumisen ajatus oli vaikea, pohdin monia vaihtoehtoja. Päällimmäinen ajatus oli että pentujen täytyy saada hyvä ja ymmärtäväinen koti. Ratkaisu selviää seuraavassa jaksossa.

      Poista
  4. Voi kuinka liikuttava ja sydämeen käyvä tarina. Aikamoinen elämys myös sinulle, vastaa vähintään ulkomaan matkaa. Ja upeita kuvia olet pystynyt pentukolmikosta tallentamaan. Odotan seuraavaa jaksoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä episodi toi paljon iloa ja väriä elämääni. Tunsin itseni tärkeäksi kun olin vastuussa kolmesta elämästä. Ihme ja kumma joitakin onnistuneita otoksia olen onnistunut saamaan. Pennut ovat koko ajan liikkeessä, kuten hyvin tiedät. Eikä teidän pikkuiset vielä edes kävele :)

      Poista
  5. Kyllä sinä olet ihana, täytyy vaan edelleen todeta. :):) Nyt jännittää, mitä näille sisaruksille lopulta tapahtui!! saiko ne uudet, rakkautta tulvillaan olevat kodit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä emona oli ihan mukavaa vaihtelua, mutta ei täysin huolia vailla. Tarinan loppu selviää piakkoin.

      Poista
  6. Ihana tarina, olet todella kissaäitiyteen vihkiytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että enin osa kesästä ja syksystä ja talvesta ja seuraavista vuosistakin pyöri näissä ympyröissä.

      Poista
  7. Ihanaa kerrontaa - ja kuvat!
    Jatkoa odotellessa....

    VastaaPoista
  8. Suloinen tarina :)

    Meillä oli kissa, josta allergian takia aikanaan luovuimme. Tuo kissa oli syntynyt veljeni mökin läheisyydessä olleeseen hylättyyn latoon. Poikueessa oli kaksi pentua kun veljeni löysi ne sieltä. Toinen kissoista tuli meille ja toinen siskolleni. Meillä ollut kissa ei koskaan kesyyntynyt kokonaan, vaan sillä oli villikissan piirteitä. Se oli arvaamaton ja se ei sietänyt kosketusta, korkeintaan sen päätä sai silittää. Siskollani ollut yksilö taas oli aivan toisenlainen, kiltinoloinen kotikissa. Ihmettelimme niiden erilaisuutta, kunnes saimme tiedon, että saman poikueen pennuilla voi olla eri isät!? Tämä siis selittäisi niiden erilaisuuden, jos tieto pitää paikkansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kuinka monessa polvessa meidänkin pienokaiset ovat villikissoja. Jos olisin ymmärtänyt paremmin ja jos olisin ollut kotona pentujen kasvaessa olisin totuttanut ne ihmisiin jo aivan pieninä. Mutta silloin pelkäsin, ettei emo tykkää jos käyn katsomassa pentuja ja hylkää ne. Hyvin eriluonteisia tämäkin kolmikko on. Muistan myös kuulleeni tuon väittämän, että isiä voi olla monta. Tosin kyllä saman isänkin lapset saattavat olla hyvin erilaisia.

      Poista
  9. Täällä odotellaan jo malttamattomasti jatko-osaa. Voi miten pennuille käy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratkaisu selviää seuraavassa postauksessa :) Ihan pian.

      Poista
  10. Minun mieltäni lämmittää erityisesti sinun sitkeytesi ja täydellinen paneutumisesi kissojen hyvinvointiin ja huolenpitoon.
    Olet todellinen eläinten ja luonnon ystävä!
    Nero ei selvästikkään ole vain kissa vaan sinulle vierelläsi samaa tahtia kulkeva kissaystävä.

    Odotan myös todellakin sitä tositarinan jatko-osaa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sitä mieltä, että jos ottaa eläimen hoitaakseen, on siitä pidettävä hyvää huolta. Nerohan on tärkein ystäväni :)

      Poista
  11. ♥ Cheri! Olet sankari.

    Oliko tuossa kuvassa missä odotetaan ruokaa Nero keskellä? Siis pitämässä kuria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanpentujen seuraaminen oli mukavaa. Ajattele, kolme uutta leikkikaveria kerralla. Kun pennut tulivat minua vastaan, oli Nero aina ensimmäisenä, se oli rohkein ja pomo. Jos Nero ei lähtenyt liikkeelle muutkaan eivät liikahtaneet. Eli Nero on ekana ja keskellä Neron kaksoisolento Mörkö. Kuria Nero kyllä piti sisaruksilleen, se oli ottanut jonkinlaisen vetovastuun.

      Poista
  12. Onpas jännittävä juttu kissoista. Vähän tuttua on, kun meilläkin on tuo Siiri-kissa, joka poikii välillä sellaisiin paikkoihin, että on vaikeuksia saada pentuja esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoilla on kai taipumus mennä piiloon synnyttämään. Neron äiti oli viisas kun valitsi yläaittani, sinne ei pedot osaa ja pennut ovat turvassa.

      Poista

Kiitos kommentista