13.8.2012

Hellyttävä vierailu

En päässyt katsomaan nöffin pentua kun suuntasin pohjoisen sijasta etelään. Mutta ilokseni Roy tuli isäntänsä kanssa vierailulle. Pentu on nyt kymmenviikkoinen.

Roy osaa jo istua käskystä ja kulkee tarvittaessa sievästi hihnassa. Uloskin hän osaa jo pyytää, johtuukohan se siitä, että kun on iso pää on myös isot aivot :) Hän on jo toinen nöffi perheessä, joten isäntäväki tietää mitä sai. En olisi uskonut, että pentu voi olla noin rauhallinen jos en olisi omin silmin nähnyt. Ei monen tuon ikäisen kanssa voisi kuvitella lähtevänsä pitkälle matkalle ja kyläilemään. Matka taittui asuntoautossa, joka on yksi nöffin koti, tietysti usein pysähdellen. Minkäänlaista protestia ei kuulemma kuulunut koko matkan aikana.

Roy viihtyi meillä hyvin, Neron ruokanurkkaus oli kaikkein mielenkiintoisin paikka ja kissan kupit tulivat hyvin tiskatuiksi. Myös Neron lelukorin penkominen oli mukavaa. Isäntänsä kertoi, että minne he menevätkin Roy saa kaikkien varauksettoman ihailun. Eniten minua ihmetytti Neron suhtautuminen (nehän ovat kuin kaksi marjaa); yleensä kun saapuu vieraita, muuttuu Nero näkymättömäksi, mutta nyt se tarkkaili tulijoita pitkään pihan reunalla.

Nero tuli jopa sisälle kun pentu oli keittiössä ja myöhemmin pihalla he tuijottelivat toisiaan muutaman metrin päästä.  Kissan häntä vähän pörhistyi ja nöffi otti pari askelta taaksepäin. Ilmeisesti kissa huomasi, että pentu on loivaliikkeinen ja vaaraton.
Kylläpä oli mukava vierailu

Viime yönä makoilin aurinkotuolissa pihalla ja katselin huikeita tähdenlentoja. Lepakotkin lentelivät pyyntiretkillään.
Siitä tulikin mieleeni, että Eviralta tuli kirje, vesisiipasta klik
ei löytynyt rabiesta.

24 kommenttia:

  1. Voi mikä karvaturri! Mikä lauhkea katse :)

    Meillä kävi talvella koiravieras ja se söi ensitöikseen kaikki Ellin ruuat ja jälkiruuaksi vielä karvaisen leluhiiren. Kissaihmisenä ei olla ollenkaan totuttu moiseen oma-aloitteisuuteen, katsottiin vaan hölmistyneinä vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauhkea tapaus :) Onneksi. Kissojen ja koirien eron näkee niin hyvin kun käy koiravieraita. Pentu rakastui niin Neron ruokanurkkaukseen, että se halusi vähän väliä käydä ulkoakin sisällä tarkistamassa olisiko kuppeihin ilmestynyt jotakin. Kasvavalla pennulla on hyvä ruokahalu.

      Poista
  2. Voi miten ihana koiruli. Meillä kävi kultaisennoutajan pentu kylässä. Oli myös yllättävän rauhallinen. Tyttärellä on hieman yli vuoden vanha kääpiöpinseri ja se on ollut koko pienen ikänsä aivan mahdottoman energinen:)

    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tottunut näkemään hyperaktiivisia koiranpentuja, joilta mikään ei ole turvassa. Siksi hämmästelen niin kovasti Royn loivaliikkeisyyttä, mutta se on kuulemma rotuominaisuus.

      Poista
  3. Voi mikä söpöliini!<3

    Ihania muuten nuo matkakertomuskuvat, voisit tarjota paikalliselle matkailunedistämiskeskukselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentu on niin aseistariisuva ja hellyttävä.
      Kiitos matkakuvakommentista, mahtaako Gardalla tarvita matkailunedistämistä :) Turisteja tuntui riittävän.

      Poista
  4. Ihana karhunpentu, niin suloinen karvaturri♥ Rauhalliset koiranpennut ovat mukavia... Ehkä Nerokin hieman tykästyi koiruuteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntui, että Nero ihastui pentuun, kissan käytös oli outoa. Ehkä sekin huokaili; voi miten suloinen :)

      Poista
  5. Selvästi sydäntenvalloittaja!!
    Nöffissä täytyy olla rauhalllista viisautta, jonka Nerokin vaistosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuollaista voi kuin rakastaa. Ilmiselvästi Nero vaistosi pennun lähestyttäväksi olennoksi, vieläkin hämmästelen.

      Poista
  6. Onpa suloista! Hyvä, että myös Nero oli samaa mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero taisi tykästyä, olen kyllä huomannut, että Nero pitää helpommin ihmisistä, joista minä pidän paljon ja jotka pitävät minusta. Kissalla on hyvä vaisto.

      Poista
  7. Älykkään näköinen pentu! Kuinkahan Neron ja pennun suhde kehittyisikään, jos ne saisivat viettää pidemmän ajan yhdessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikutti lupaavasti siltä, että noista voisi tulla kaverit jos hengailisivat pitempään yhdessä. Olen tosi hämmästynyt sillä aiemmat koiranpentutapaamiset ovat olleet erilaisia ja koirille on pitänyt laittaa porttikielto meille.

      Poista
  8. Söpöö! Tuo koira on kyllä kuvissakin niin rauhallisuuden perikuva, se oikein huokuu. Varmaan, jos pitenpään olisivat yhdessä voisi syntyä suhde Neron kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kauaa kun olen ollut hoitamassa koiranpentuja ja siksi rauhallisuus löi minut ällikällä. Royn koulutus on myös aloitettu heti rauhallisesti, iso koira vaatii tietyt säännöt. Ihan varmaan noista tulisi kaverit.

      Poista
  9. Roy-pentu hellyttää minuakin. Ihana sivuprofiili ensimmäisessä kuvassa. Jännä, että Nerokin suhtautui tähän otukseen suopean kiinnostuneesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentu on ihan vastustamaton, mutta kyllä me ihmettelimme, että Nerokin liittyi ihailijoihin :)

      Poista
  10. Oi mikä suloisuus!:) Rabieksesta muuten sen verran, että jos epäilee yhtään tartuntaa niin äkkiä eläinlääkäriin hakemaan tehosterokote. Se pelastaa, kunhan piikin saa nopeasti, mielellään 24 tunnin sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi rabies on harvinainen näillä seuduin. Koirillahan rabies kuuluu perusrokotteisiin ja tehoste auttaa, mutta kissoilla pitäisi aloittaa rokotusohjelma. Kun näin lepakon kissalla soitin heti aamulla eläinlääkärille ja toimin hänen ohjeittensa mukaan. Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

      Poista
  11. Ooooh, mikä ihanuus Roy onkaan!

    Me vietämme terassillammme nyt joka ilta kettujen ja lepakkojen seuraamista. Minua ei saisi Suomesta pois edes rahalla syyskesällä.

    VastaaPoista
  12. Roy on varsinainen hurmuri, se varastaa kaiken huomion minne meneekin. Minä myös pidän syyskesästä, se on ihanaa kypsymisen aikaa. Lämpimiä ja pimeitä iltoja lyhtyjen valossa.

    VastaaPoista
  13. Kamala, mikä vieras. Et varmaan teittny, että tuollasten kuvien laittaminen esille non ankarasti kiellettyä :) Kaveri on ottamassa Bernin paimenkoiranpennun, olen häntäkin kieltänyt näyttämästä sitä ikinä ;) Nöffit on kyllä ihania isonakin. Eksyin tähän vanhaan postaukseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli törkeää tuoda tuo olento tänne :) Tapasin nöffin tänä kesänä isona ja tarkoitan ISONA :)
      60 kg hellyyttä tunkemassa syliin.

      Poista

Kiitos kommentista