16.6.2014

Sotatantereella

Kesken kitkemispuuhien aloin tarkkailla muurahaisten outoa liikehdintää purjopenkissä. Suuri joukko kantoi munia jostakin kaukaa purjopenkin kulmaan maankoloon. Seurasin karavaania, ne tulivat toisesta pesästä vanhasta kompostista.

Ajattelin, että on muutto käynnissä.

Vähän aikaa touhuja seurattuani huomasin, että murkuilla oli sota käynnissä. Niillä ei ollut pelipaitoja, joten minun oli vaikea erottaa joukkueita, mutta selvästi yhdet hyökkäsivät toisten kimppuun ja ottivat ne hengiltä. Hurjaa menoa. Murkut ovat minimaalisia ja areenana toimi kasvilavan reunalauta. Mikäli oikein tunnistin niin kyseessä on siloviholainen. Näitä häärii usein kirvojen kimpussa kasvimaalla.

Minimaailmassa ympärillämme tapahtuu kaikenlaista jännittävää vaikka aina emme kiinnitä siihen huomiota.

Mukavaa viikkoa kaikille!

42 kommenttia:

  1. Harvoinpa tulee pysähdyttyä minimaailmaa seuraamaan, mutta Kreetalla pari viikkoa sitten seurailimme parissakin paikassa muurahaisten liikettä heidän "moottoriteillään". Liike(nne)ttä oli melkoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihatieni laidassa on kekomuurahaisten moottoritie. Ne kulkevat edestakaisin pikää matkaa. Murkkujen reitti ilmestyi metsänkaadon jäkeen, eli kyseessä lienee pakolaisvirta.

      Poista
  2. Huikeat kuvat pikku-sotilaista! Vaikka eipä nuo kovin suloisia pikkuisia tosiaan ole. Murkkujen moorrotitiet ovat hauskaa seurattavaa, pitäisi malttaa useammin ihan pysähtyä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo puolustavat aggressiivisesti pesäänsä, käyvät minunkin kimppuunu jos en pidä varaani. Saavat minun puolestani asustella kasvimaalla koska eliminoivat runsaasti tuholaisia. Suureksi kasvaneet maapesät tosin voivat haitata viljelyäkin.

      Poista
  3. Pieniä, mutta sotaisia! Olisipa hauska tietää, mikä tuon sisällissodan aiheutti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan näköistä touhua, armoa ei annettu viholliselle. En tiedä oliko kyseessä sisällissota vai ulkovaltojen yhteenotto. Kasvimaan toisella laidalla oleva pesä on kasvanut tänä keväänä, ehkä tuli ahdasta ja piti lähteä valloitusretkelle.

      Poista
  4. Upeat kuvat. Julmaa touhua, varmaan jokin reviiritaistelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin pieniä ja vilkkaita oli vaikea kuvata, mutta joitain tilanteita sain ikuistettua. Taisi tosiaan olla reviiritaisto käynnissä.

      Poista
  5. Onkohan siellä joku murkkualgaida iskenyt kotitantereille kun on joukkopako käynnissä. Sun purjopenkkis on nyt sitten saanut sotapakolaisia....

    Meillä on vaan (toivottavasti) niin leppeetä touhua, että pikkupupunen pysähtyi eilen metrin päähän mun aurinkotuolista keskellä päivää - arvaa vaan manasinko mielessäni ettei se kamera ole aina käden ulottuvilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kun sain telttakylän purettua, saapuivat sotapakolaiset. Pupunen uskalsi tulla kun huomasi, että olet aseeton :)

      Poista
  6. Minä jo ajattelin, että olet itse sodassa murkkujen kanssa, sillä itse aina silloin tällöin tätä sotaa harrastan, kun yrittävät talon valloittaa;)
    Olen joskus nähnyt dokumenttifilmin kahden muurahaisyhdyskunnan sodasta ja se oli kyllä hurjaa katsottavaa - ja jännittävää - veti vertoja mille tahansa jännitysfilmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisälle nuo eivät ole tunkeneet, mutta kasvimaalla tuntuu asustelevan koko lajikirjo. Niillä on siellä hyvät oltavat, joka laatan alla taitaa olla pesä ja jokaisen lavalaudan katveessa on kuhinaa. Öttiäisiä riittää ravinnoksi. Jännittävää touhua.

      Poista
  7. Tosi hienot kuvat !
    Minimaailmassakin on omat lakinsa... kuten vähän isompienkin maailmassa. Meillä näkee aika vähän muurahaisia, tai sitten en ole vain kiinnittänyt niihin huomiota ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiehtovaa ajatella, että rinnallamme elää lähes huomaamattomia minimaailmoja. Ne ovat hyvin tärkeitä puutarhurille.

      Poista
  8. Hienoja kuvia olet saanut murkuista. Minäkin vähän todistan muurahaisten katastrofia, mun esimerkiksi isken lapion väärään paikkaan ja paljastan muurahaisten maanalaisen pesän. Kohta alkaa hyörinä ja munia kannetaan turvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisia onnettomuuksia täälläkin sattuu yhtenään, jokus kun tyhjennän kukkaruukun, huomaan, että siinä olikin muurahaisyhdyskunta. Onneksi ne ovat selviytyjiä.

      Poista
  9. Ei vitsit kuinka hienoja kuvia noin pienistä öttiäisistä! Tuostahan voisi tehdä kuvakirjan, tyyliin Muurahaisklaanien selkkaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi taitava noista saisi aikaiseksi hurjan taisteluvideon. Täytyykin käydä katsomassa jatkuuko taistelu vielä.

      Poista
  10. Hienoja kuvia. Jännää välillä pysähtyä ajattelemaan, miten monta kerrosta elämää meidän ympärillä onkaan ja jokainen uskoo omistavansa sen saman tilkun. On lintujen reviirit, puput ja kissat ja hiiret pitää omiaan, jne ja niiden mielestä me ollaan vieraita. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämme monikerroksisessa maailmassa. Ihminen luonnostaan pitää kaikkia alueita omanaan ja yrittää valita kuka niillä saa liikkua. Aistimme ovat niin heikot, että tiedämme kovin vähän rinnakkaismaailmoista. Varmaan murkkuja harmittaa kun tulen niiden kotitantereille kuopsuttelemaan :)

      Poista
  11. Vau. Onpa upeita kuvia. (Jatkan siis itseni toistamista, mutta on vaan ihan pakko!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toisto ei haittaa yhtään :) Minimaailma on minun kyvyilläni vaikea kuvattava, mutta oli pakko yrittää.

      Poista
  12. Hienot makrot sotatantereelta!
    Sotaa käydää näköjään kaikkialla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa sodassa tuli runsaasti uhreja ja työnjako oli selvä. Osa porukasta hoiti munia turvaan ja sotilaat turvasivat kuljetusta.

      Poista
  13. Pienen muurahaisenkin elämä voi olla julmaa ja päättyä dramaattisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murkkujen sota vaikuttaa hyvin yksioikoiselta: viholliselta henki pois. Tuollaisessa yhteiskuntaelämässä ei taida olla muita vaihtoehtoja.

      Poista
  14. Toivottavasti muurahaiset saavat rauhan aikaiseksi! (Upeat kuvat taas kerran.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauha saavutetaan kun vihollinen on lyöty tai perääntynyt. Onneksi sota on äänetöntä, olisi hurjaa jos kasvimaalta kuuluisi tulitusta.

      Poista
  15. Cheri, miten jännät kuvat.

    Kupuksemme erikoistui jo pienestä ison puutarhamme hyönteisiin ja myös tiesi niistä paljon eli alkoi lukea faktaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kun seurailee niin tiedonhalu kasvaa. Tekisi mieli alkaa tutkia miksi ne noin toimivat. Hyviä luonnonhistorian opettajia nuo pienimmät.

      Poista
  16. Eläinmaailman touhuja on mielenkiintoista seurata, vaikka kyseessä olisi sotatilakin. Harvoin kuitenkaan noin pienten otusten tekemisiä pysähtyy katselemaan. Eivät sentään hyökänneet sinun kimppuusi, kun niitä kuvailit. Ehkä ihminen on uhka vain toiselle ihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murkuilla oli varmasti tarpeeksi tekemistä ja minun läsnäoloni jäi huomiotta. Josku ne kyllä purevat minuakin jos häiritsen niiden elämää, mutta onhan niillä oikeus puolustaa omaa reviiriään.

      Poista
  17. Sinä herätät makropakkomielteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienoismaailmoissa olisi paljon mielenkiintoista kuvattavaa, mutta olen kovin kömpelö makrokuvaaja. Ihailen kyllä hienoja makroja muiden blogeissa.

      Poista
  18. huikeita nämä kuvasi.
    Ihanaa Juhannusviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  19. Nyt taitaa olla se aika, kun murkut ovat aktiivisimmillaan. Meillä tulee aina muurahaisia sisälle taloon näin alkukesästä, mutta onneksi se kestää vain muutaman viikon. Vielä ei ole löydetty niiden pesää, jotta voisi ryhtyä muurahaisansoja järeämpiin toimenpiteisiin. Ja tarkemmin ajatellen muutama murkku ei nyt niin kamala riesa edes ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä murkuilla taitaa olla paremmat oltavat ulkona, eivät ole tupanneet sisätiloihin. Murkut eivät ole kamala riesa jos ne katoavat muutamassa viikossa, mutta pysyvinä asukkaina ne voivat olla harmillisia.

      Poista
  20. Uskomattoman ihanat kuvat muurahaisista :) Ihanaa juhannusviikkoa. On vaan niin kylmää ettei uskoisi että muutaman päivän päästä juhannusaatto. No valoisaa ainakin on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tänään satanut vuoroin rakeita ja vuoroin lunta :(
      Eipä taida hyttyset liikaa vaivata juhannuksena :)

      Poista
  21. Minimaailma on täynnä mielenkiintoisia juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita seuraillessa pääsee ihan muihin tuntemattomiin maailmoihin, ja uteliaisuus herää.

      Poista

Kiitos kommentista