7.9.2014

Suuri munahuijaus

Kanalasuunnitelma on jo niin pitkällä, että kanalan ovessa on kyltti. Ostin hienon kanareliefin Avoimien puutahojen -päivänä Villipihasta.
Oma kanala -idea alkoi taas kypsyä kun kävin munakaupoilla. Yleensä käyn ostamassa munat läheiseltä luomutilalta, tuttujen kanojen munia. Mutta nyt iski äkillinen munapula ja poikkesin paluumatkalla pääkaupungista K-liikkeeseen ja nappasin mukaani paketin luomumunia.

Oli tulossa vieraita ja ajattelin tehdä tapaksia, yhtenä osana perunafrittata. Hämmästykseni oli suuri kun kotona avasin paketin ja kuuden pakkauksessa oli vain viisi munaa.
Kun äskettäin osuin samaan myymälään, muistin kassan jälkeen munajutun ja ajattelin mainita siitä asiakaspalveluun.
Asiakaspalvelija selvästi närkästyi asiasta ja sanoi, etteivät he voi korvata munia jos minulla ei ole näyttää kuittia ja vajaata pakettia???? En edes ajatellut korvausta, mutta nyt terrieri sisälläni haukahti. Kun palvelija lisäksi sanoi, ettei asia heille kuulu ja kehotti ottamaan yhteyttä tuottajaan, alkoi terrieri murista.
Koko keskustelu oli jotenkin järjetön ja rivien välissä luki, että yritän huijata itselleni munan. Sanoin tarkoin huolimattomasti harkiten mitä mieltä olen saamastani vastauksesta.

Lähdin ostoksineni autolle ja kuinka ollakaan vanha kuitti munaostoksista vilkutti tavaratilan ostoskorista. Vuff, sanoi terrieri ja palasin asiakaspalvelijan luo. Pystyin todistamaan, että olen ostanut munapaketin, 2,90 €. Terrieri taisi jo näyttää hampaitaan ja asiakaspalvelija soitti osastolle ja kysyi miten toimitaan, kohta minulle kiikutettiin uusi munapaketti anteeksipyynnön kera. Terrieri heilutti häntäänsä. Velvollisuudentuntoinen asiakaspalvelija merkitsi huolellisesti kuittiin, että munapaketti on hyvitetty. Ties vaikka olisin muuten yrittänyt samaa kikkaa uudestaan.
Suloista syyssunnuntaita kaikille!

46 kommenttia:

  1. Hehhe :D mahtavat röhönaurut näin aamutuimaan. Näin sieluni silmin ylähuulta nostelevan terrin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terrierit eivät anna periksi :)
      Etenkään jos kokevat kärsineensä vääryyttä.

      Poista
  2. :D Sinua ei varmasti tilanne naurattanut lainkaan, terrierejä ei yleensä tuossa kohdin naurata, mutta täällä kirposi hyvät naurut! Suuri munahuijaus toden totta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terrieri on ihan kiltti, mutta se ei siedä huonoa kohtelua, ei itsensä, eikä muiden. Minua kyllä nauratti kun palasin munapaketin kanssa autolle.

      Poista
  3. Edellinen kommentti katosi, mutta sanompa vaan että järjen käyttö sallittua ja ohejita voinee soveltaa... Onneksi kuitti on nyt merkitty ettet pääse uusimaan "rikostasi" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että asiakaspalvelijalla oli vielä jokin kurssi käymättä. Tuo kuittaus oli yhtä hullua kuin koko järjetön keskustelu, joka asiasta sukeutui :)

      Poista
  4. Olen samanlainen. Esitän asiat aluksi ystävällisesti ja tarpeen vaatiessa kuitenkin sopivan tiukasti, mutta jos asiakaspalvelijan suhtautuminen on negatiivinen s. koen, ettei hän ole minun puolellani tai minua varten omalla paikallaan niin johan alkaa olemukseni muuttua v*ttumaiseksi terrieriksi. Näin voi joskus kärpäsestä tulla härkänen.

    PS. Ihana reliefi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihan pikku juttu ja esitin asian mielestäni asiallisesti enkä edes moittien. Asiakaspalvelija olisi voinut olla myötätuntoinen ja ymmärtäväinen, pahoitella tilannetta ja se olisi ollut siinä. Molemmat osapuolet olisivat olleet tyytyväisiä. Oli ihan turhaa ärsyttää terrieriä :) Se olisi ollut ihan kiltti jos sitä olisi vain vähän silitetty. Joka alalla on ammattitaito tärkeää.

      Poista
  5. Toinen kana haaveilija tässä :) P.s. heitin haasteen sinulle blogistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta jo etukäteen, lähden kurkkaamaan mikä minua odottaa :)

      Poista
  6. Voi hyvä sylvi, mikä asiakaspalveluasenne ja tilannetaju. Jotta kohtelusi ei ärsyttäisi liikaa, yritän ajatella, että ehkä heillä on sitten riesaksi asti niitä, jotka tosiaan sitten yrittävät huijata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytän varmaankin tosi huijarilta :) Asiakaspalvelija olisi mielestäni voinut ainakin kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. En vaatinut tiskillä munakorvausta vaan ihmettelin vain asiaa ja ajattelin, että siitä on hyvä kertoa. Jos myymälä haluaa selvittää asiaa tuottajan kanssa se on heidän asiansa, ei minun. Kyse oli kuitenkin mitättömän pienestä asiasta, vaivaitusiko joku yrittämään moista huijausmielessä? Minulla oli kärry täynnä maksettuja ostoksia, siitä olisi myös voinut päätellä jotakin. Varmasti huijarit ärsyttävät, mutta asiakaspalvelijalta voi odottaa jonkinlaista ihmistuntemusta ja tilannetajua.

      Poista
  7. Pieni terrierismi on aina paikallaan, varsinkin kun aisakas"palvelu" on monessa talossa (omassakin) vähän mitä sattuu nykyisin. Pieni myötäkarvaan silittely on kyllä usein paikallaan - itse olen jopa oppinut antamaan kiitoksen monesti hyvästä ja asiallisesta palvelusta. Alkaa olla sen verran harvinaista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös hyvä antamaan myönteistä palautetta. Monesti olen toivonut jotakin tuotetta myymälän valikoimiin ja kun toive on toteutunut, olen käynyt erikseen kiittämässä. Tiedän, että kauppaketjut yrittävät kaikin tavoin satsata asiakaspalveluun, se on suuri kilpailuvaltti. Tiedän myös, että kassat ovat usein kovilla kaikenkarvaisten asiakkaiden kanssa, eikä heidän taakkaansa kannata lisätä ylimääräisillä valituksilla. Siksi on palkattu asiakaspalvelijat, joiden tehtäviin kuuluu myös palautteen vastaanottaminen. Minua ärsyttää tavattomasti se, että joku vetäytyy roolinsa ja sääntöjen taakse. "En minä tiedä mitä keskitysleirissä tapahtuu, minä ajan vain kuorma-autoa." Turhan kärjistetty esimerkki, mutta kuvaa sitä mitä tarkoitan.

      Poista
  8. Kyllä se varmaan niin on, että moni meistä kuluttajista käy vaatimassa harva se päivä yhtä paketista puuttunutta munaa ihan vaan huvikseen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonoksi asti varmaankin :) asiakaspalvelijan mielestä minun olisi heti pitänyt palata kauppaan vajaan paketin ja kuitin kanssa. Ei auttanut kun sanoin, ettei tullut mieleenikään, sillä asun yli 20 kilometrin päässä. Säännöt ovat sääntöjä.

      Poista
  9. Hyvvää terrieri-meininkiä! Voin kuvitella, että meikäläisellä olisi jo hampaat vilahdelleet moisen haasteen kanssa. Taisi olla asiakaspalvelijalla huono päivä! Hyvä, että loppu hyvin :) Ja on muuten komee tuo kanalan kylttisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munan puuttuminen hämmästytti, muttei aiheuttanut sen suurempia tunnereaktioita. Asiakaspalvelijan suhtautuminen sen sijaan sai terrierin heräämään. On vaikea hyväksyä vääryyttä ja typeryyttäkin.

      Poista
  10. Jopas! Tainnut joku pissiä asiakaspalvelijan aamumuniin kun noin nyreä oli. Minä olen yleensä valittanut netin kautta suoraa valmistajalle tms. Keskolta saa muuten aina sen vitosen lahjakortin (tai suuremman riippuen hinnasta) ilman sen suurempia mukinoita. Pahoittelevat vain kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiakaspalvelija yritti olla ystävällinen, mutta kun sain mielestäni typeriä kommentteja, terrieri havahtui. Ei kukaan iloitse siitä, että häntä pidetään tyhmänä, tai epäillään vaikka itseasiassa on kärsinyt vääryyttä. Intresseissäni ei ole hankkia hyvitystä, harmittaa vain joustamattomuus ja hyökkäävyys vaikkei ole syytä. Varmaankin kaikki meni sääntöjen mukaan, mutta täysin pieleen.

      Poista
  11. Mikä munaus! Olkoot niitten munien kanssa vastedes tarkempia siellä kaupassa. ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa aina avata pakkaus ja tarkistaa, että tuote on se mitä luvataan. Ymmärrän hyvin, että vahinkoja sattuu, kanoillekin. Joku ei vaan huomannut munia kennoa täyteen, kananpää.

      Poista
  12. Olipas surkeaa asiakaspalvelua. Ystäväni tytär oli Stockan Herkussa töissä ja siellä painotettiin asiakkaan olevan aina oikeassa (vaikkei olisikaan). Kerran eräs pariskunta palautti kahdeksan pinaattiletun pakkauksen, jossa oli puolet jäljellä. Ilmoittivat, etteivät pidä niistä. Kyseisiä pinaattilettuja ei edes silloin myyty Herkussa, mutta myyjiä oli ohjeistettu välttämään kinastelua ja asiakkaalle annettiin täysi paketti toisenlaisia pinaattilettuja maksutta. Esimies sanoi, että hyvin palveltu asiakas tulee aina uudelleen ja kertoo palvelusta muillekin. Huono palvelu taasen kiirii kovaa ja pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa oli erinomaisesti kiteytetty asian ydin. Kun on kyse ihan triviaaleista pikkuasioista, ei kannata käydä jankkaamaan. Pitäisi hahmottaa laajempi kuva. K-ryhmän myymälässä ei ole vielä huomattu, että asiakas on oikeassa. Ainakin kannattaisi antaa asiakkaan ymmärtää, että hän on oikeassa varsinkin jos hän on oikeassa.

      Poista
  13. Jotain suhdetajua pitäisi asiakaspalvelussa olla. Tyhmästi tekevät kärpäsestä härkäsen, heidänhän olisi pitänyt pahoitella tapahtunutta alkuunsa ja tarjota uutta tuotetta tilalle, vaikka et ole sitä pyytänytkään. Eivät sentään tehneet ratsiaa autoosi, jos munan olisit vaikka sinne jemmannut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteellisuudentaju on avainsana. Oikeanlainen pahoittelu olisi riittänyt. On ymmärrettävää, ettei kauppa voi tarkistaa jokaista munapakkausta, virheitä sattuu, mutta minuun sattuu se, että tehty virhe kielletään ja sälytetään asiakkaan harteille.

      Poista
  14. K-kaupan linjausta vissiin tuo ettei herkästi korvata. On noloa kokemusta täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, mutta jotenkin järkevästi asia pitäisi selvittää. Minulla on yksi purkki chilitahnaa, josta luin netistä, että se on myrkyllistä, tuote pitäisi palauttaa liikkeeseen. Suuttuvat varmaan kun ei ole kuittia, mutta tuote olisi tällä kertaa.

      Poista
  15. Hei, älkääs nyt ihan suoraan lytätkö pelkästään asiakaspalvelijaa, ties mitkä sapiskat on joskus saanut esimieheltään, vaikka olisi joskus toiminutkin oikein asiakkaan vinkkelistä katsoen. Monesti nämä ongelmat johtuvat huonosta tai liian vähäisestä työn ohjeistuksesta. Toki asiakaspalvelussa olevan, olipa missä tahansa, kaupassa tai esim. terveyskeskuksessa, kelassa ym. on oltava melkoinen ihmistuntija, hoitaakseen asiallisesti asiakkaiden reklamaatiot ja muut ongelmatilanteet.
    Tuosta se lähtee, hieno kyltti tulevaan kanalaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on puutteita työhönohjauksessakin, mutta kyllä pahoittelun ja myötämielisen suhtautumisen luulisi tulevan automaattisesti tuollaisessa pestissä. Asiakaspalvelija ei ollut varsinaisesti epäystävällinen tai töykeä, mutta minua ärsytti välinpitämätön asenne ja se, että oikeustajuani loukattiin :)

      Poista
  16. No johan pomppasi! Ei mikään ihme että terrieriä sieppasi. Kyllä minäkin olisin moisesta kohtelusta suivaantunut, grrrr!

    Oletko miettinyt jo kanarotua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo terrieri välistä ärhäkkä.
      Kanalassa on vasta ovi :) Rodulla ei ole niin väliä kunhan munii. Maatiainen kuulostaa minusta hyvältä rodulta.

      Poista
  17. Joskus kannattaa vähän murista... Asiakaspalvelijalta puuttui selvästi ammattitaitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oikea asenne on ammattitaitoa, on hyvä ymmärtää, että sääntöjen ja roolin taakse linnoittautuminen ärsyttää asiakasta eikä ongelma ratkea.

      Poista
  18. Tuskinpa kauppa tahallaan on pitänyt hyllyssään vajaata pakettia. Sehän on tietenkin päässyt pakkauslunjalta vajaana eteenpäin. Toki myyjän olisi pitänyt heti tajuta hyvittää tuote. Mutta voisi meillä asiakkaillakin olla tajuntaa mukana, että hekin ovat ihmisiä ja mokia sattuu. Turhia valittajia on oikeasti ihan hurjasti. Itse olen asiakaspalvelualalla. Itse olen sitä mieltä, että jos et itsekkään ole täydellinen niin älä vaadi sitä muilta! Parempia kauppareissuja toivotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo edellä olen useasti maininnut on vajaa paketti täysin ymmärrettävä asia, virheitä sattuu. En ole syyttänyt myymälää siitä. Ymmärrän, että voi olla kestämistä työssään, mutta se ei oikuta olemaan välinpitämätön. En vaadi täydellisyyttä sen enempää muilta kuin itseltänikään, asiallisuus on ihan hyvä tavoite kanssakäymisessä.

      Poista
  19. Miten hieno kanalan kyltti!!

    Hieman hämmästyttää, kun nykyään puhutaan niin paljon palvelukulttuurista ja hyvän palvelun merkityksestä ja silti huonoa palvelua kohtaa (itse ja kavereilta kuultuna) yllättävän usein. Minusta monesti kyse ei ole niinkään koulutuksesta ja työhön perehdyttämisestä, vaan ihan toisen ihmisen kohtaamisesta ja huomioimisesta. Toisaalta yllättävän paljon on myös asiakkaita, jotka raivoavat ja pimahtelevat kassoille ja myyjille asioista, joihin ko. myyjä ei voi vaikuttaa ja jotka voitaisiin hoitaa ihan vaan puhumalla asiallisesti. Toisen huomioimista ja kohtaamista tässäkin.
    Täytyy murinan jälkeen todeta ja kehua, että suurin osa (mun kokemastani) asiakaspalvelusta on neutraalia tai oiken hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen töitä suuren majoitus- ja ravitsemusalan ketjulle. Heidän suurimpia ongelmiaan tuntuu olevan asiakaspalvelun parantaminen. Jotkut vain osaavat palvelun mekanismit, jotkut eivät. Olen saanut paljon huonoa asiakaspalvelua, esimerkiksi operaattoreilta, mutta myös erittäin hyvää esimerksi maassamme toimivilta ulkolaisilta kauppaketjuilta ja jo edellä mainitulta Stockmannilta. Olen samaa mieltä siitä, että asiakkaankin on osattava käyttäytyä.

      Poista
  20. No olipa hyvä, että laittoivat merkinnän kuittiin, ettet pääse enää uutta soppaa aloittamaan ;)

    Ei vaiskaan, hyvin "taisteltu" ja vaadittu sen jälkeen, kun ei kaunis puhe meinannut auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun tämä kikka on julkaistu, sitä ei kannata enää yrityää :)

      Poista
  21. Hee, aika hauska juttu näin lukien. Varmaankaan ei niin hauska silloin koettuna. En ihmettele, että terrieri murahteli ;) Onneksi selvisi, saitkin nyt sitten viisi ylimääräistä munaa. Jospa seuravalla kerralla haluavat niistä maksun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terrierin murahtelu ei onneksi näy muille. Tilanne oli minusta lähinnä huvittava, jotenkin absurdikin niin kuin joustamattomuus usein on. Toisenlaisella keskustelulla olisi voinut päästä lopputulokseen, jossa kaikilla on hyvä mieli. Tärkeää ei ollut se sainko uudet munat vaan se, että myötämielisellä puheella terrieri olisi heti heiluttanut häntäänsä.

      Poista
  22. Sinä osaat Cheri kertoa tapahtumat elävästi. Harmillinen asiasi sai hykertelemään...terrieri ei munalla tule huijatuksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, terrieri ei siedä huonoa kohtelua ja kun se tarraa kiinni johonkin se ei luovuta :)

      Poista
  23. Hyvä, terrieri! Hyvä terrieri!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista