30.10.2014

Lokakuun puutarha

Karoliinalta saadun puutarhakuvahaasteen toinen, lokakuun kuva. Syyskuun kuva löytyy täältä. Pakkaskausi muutti kasvimaan lohduttoman näköiseksi. Vain mangoldit, lehtikaalit ja jotkut yrtit selviytyivät. Tai olisivat selvinneet jos peurat eivät olisi käyneet maistelemassa kaalia ja mangoldi meni myös parempiin suihin. Olin sulkenut portin, mutta kun herkun makuun oli kerran päästy niin sen luo on päästävä vaikka aita kaatamalla. Poimin loput lehtikaalit kuivuriin. Auringonkukat ovat lautasen kokoisia, mutta väsähtäneet kylmyydessä. Auringon pilkahdus sai ne kuitenkin näyttämään karun kauniilta.

Koiruoho (Artemisia absinthium)  ei ollut moksiskaan pakkasista ja kukkii edelleen suurena pensaana. Sitä käytetään mausteena mm. absintissa ja vermutissa, mutta sen annostelun kanssa on hyvä olla varovainen sillä kasvi on myrkyllinen. Nimensä mukaan se karkottaa koita ja muita tuhohyönteisiä. Itse käytän koiruohoa vain koristetarkoituksiin, siitä saa mm. kauniita kransseja. Koiruoho on marunakasvi ja olen huomannut, että aivastelen kiivaasti sitä käsitellessäni.

Oli kova tuuli kun kuljin kameran kanssa ulkona, joten huojuvan pensaan kuvaaminen oli vaikeaa, mutta suuri se on. Ajattelin siirtää sen ja luultavasti syksy olisi paras aika.

Syysistutuksina minulla on vain kaksi ruukkua callunoita. Nyt kun lämpeni voisi tehdä lisää asetelmia, mutta valoisa aika tuntuu kovin lyhyeltä, vain pari tuntia työpäivän jälkeen näkee liikkua ulkona.

16 kommenttia:

  1. Karu kuukausi, kaikki paljastuu ja maisema muuttuu. Tämän jälkeen tähän sitten taas tottuu hetkeksi kunnes alkaa kaipaamaan kevättä.

    VastaaPoista
  2. Näin lämpimällä moni kasvi vielä kukoistaisi, mutta pakkasviikko eliminoi suurimman osan. Näky on hieman lohduton, mutta pidetään kevät mielessä.

    VastaaPoista
  3. Lohduton on juurikin se sana, mikä tuli mieleeni. Toisaalta kasvit ovat kuivuneinakin kauniita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttomaltahan tuolla näyttää, mutta on lohdullista tietää, että puutarha ei ole kuollut, se on vain käynyt talvilepoon.

      Poista
  4. Kyllä tuossa auringonkukassa on vielä jotakin majesteettisuutta jäljellä.
    Koiruoho on muuten ihan mielenkiintoinen. Ja käytännöllinen jos saamme joskus uuden koihyökkäyksen kotiimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta koiruoho saattasi tehota muihinkin tuholaisiin, kuten turkiskuoriaisiin ja sokeritoukkiin. Koit ovat onneksi nykyään melko harvinaisia, mutta onhan niitäkin vielä.

      Poista
  5. Mahtava tuo ensimmäinen kuva. Tykkään siitä kovasti! Kun osaa oikein kuvata saa näyttämään kuihtuneenkin upealta! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Vaikea oli löytää kauneutta kuihtuneesta puutarhasta hieman synkkänä päivänä. Suuret auringonkukat ovat ylhäisiä kuolleinakin.

    VastaaPoista
  7. Lokakuun puutarha on erilainen , löytyy näköjään kauneutta sieltäkin , kun osaa katsoa !

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtavia kuvia, kiitos!

    VastaaPoista
  9. Tosiaan vähän lohduton on tuo nuokkuva, pakkasen kuolettama auringonkukka. Koiruoho on kiinnostava, pitäiskös sekin hankkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen innostunut kasvattamaan vanhoja yrttejä kuten mm. koiruohoa, aaprottia ja viiniruutaa vaikka en käytä niitä ravinnoksi niiden myrkyllisyyden vuoksi. Ne ovat kauniita kasveja ja uskon, että vähän pitävät tuholaisia loitolla kasvimaallakin.

      Poista
  10. Kuihtunut auringonkukka on kaikessa rumuudessaan kaunis! Ihanaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rumuuden kauneus on usein kiehtovaa. Leppoisaa viikonvaihdetta!

      Poista

Kiitos kommentista