4.7.2015

Perheuutisia

Kerttujen pesintä on sujunut hyvin. Lapset kasvavat hurjaa vauhtia. Tämän kuvan otin torstaina.

Pesässä alkoi olla jo ahdasta, muniahan oli viisi.

Perjantaina vilkaistessani pesän suuntaan huomasin, että vain pahnanpohjimmainen istui pesän reunalla, muut olivat lähteneet. Juuri kun kameran suljin oli räpsähtänyt nousi pikkuinen siivilleen ja lensi pihan yli suureen koivuun.
Nopeasti kertun lapset varttuivat. Illalla kurkkasin tyhjään pesään, siellä oli yksi muna, se oli jäänyt kuoriutumatta.

Toivottavasti perheen elämä jatkuu rauhaisasti tästä eteenpäinkin.

50 kommenttia:

  1. Sulla on ollut hieno eturivin paikka seurata uuden elämän kasvua. Tsemppiä kertuille elon haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen yrittänyt olla häiritsemättä lintuperhettä niin eturivistä olen saanut katsoa kasvunäytelmää. Vartionaisen ominaisuudessa olen pitänyt pesää silmällä ja olen kovin iloinen, että kaikki sujui hyvin.

      Poista
  2. Ihanaiset! Niin lensivät suureen maailmaan. Toivottavasti jatko sujuu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emoilla on vielä ruokintavastuuta, mutta pian pienet ovat omillaan.

      Poista
  3. Aika yrmeännäköinen trio yläkuvassa :)

    Minulla ei ole linnunpesisä tietoakaan, mutta hylättyjä ampiasenpesiä, pienen pieniä ja vähän suurempia olen ihastellut nyt kun kattoremonttini alkoi ja purkutyön lomassa remppamies niitä on alas heitellyt. Taas kerran täytyy vaan ihmetellä eläinten huikeita arkkitehtonisia ja teknisiä taitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolle triolle ei uskalla sanoa vastaan :)
      Ampiaispesät ovat todella hienoja rakennelmia kennoineen.

      Poista
  4. Kivoja kuvia! Saitkin tämän perheen seurailuista varmasti paljon mukavia muistoja. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kranssiin jäi muistoksi pesä ja yksi muna, hienoja koristeita nekin.

      Poista
  5. Olet saanut oikein aitiopäikalta seurata kerttujen elämää...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan elelty ihan lähinaapureina. Emo onvalppaana seurannut liikkeitäni ja varoitusäänet kuuluivat heti jos askeleeni suuntautuivat lähellekään pesää.

      Poista
  6. Iiiik, mitä kuvia!<3

    Tuo eka kun olisi seinällä suurennoksena, pysysyi aina hyvä mieli, sillä pikkukerttusten ilmeet...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ehdin ottamaan muutaman kuvan, pesintä oli ohi nopeasti. En viitsinyt mennä liian lähelle häiritsemään, mutta onneksi on yksi vähän pidempi putki kamerassa. Oli nuo kyllä jotenkin hupaisia kököttäessään ovikranssissa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hyvää matkaa ja tervetuloa takaisin :)
      Ensi keväänä on muistettava ottaa ajoissa puutarhakalut ja ruukut ulos tuosta aitasta.

      Poista
  8. Kerttusten elämän alkutaivalta on hieno seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spektaakkeli on ollut mukavaa kesäohjelmaa.

      Poista
  9. Ihania! Nyt vain kun poikaset osaavat kiertää Neron :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei Nerosta enää ole huolta linnuille, kissat kun eivat osaa lentää ja kertut liikkuvat yläilmoissa.

      Poista
  10. Ihana perhetapahtuma ja suloiset vauvat.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on yksi huoli vähemmän kun pikkuiset selvisivät pois pesästä.

      Poista
  11. Ihanaa kuulla ♥ Ylin kuva on kyllä niin mainio. Siinä happamana katsotaan, että mitäs siihen tulet tuijottamaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnunpojat osasivat pysyä cooleina, vaikka joskus liikuskelinkin pesän lähettyvillä.

      Poista
  12. Onnea! Meilläkin on linnunpöntössä perheuutisia ja joka kesä sama juttu, jännä ettei meidän kisut ole pönttöä ikinä hoksanneet ja hyvä niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ei meilläkään ole pönttöpesintä koskaan kiinnostanut kissaa. Onneksi ei tuokaan matalalla ja näkyvillä oleva pesä saanut kissan huomiota. Varmuudeksi oli kyllä pystytetty turva-aita pesän eteen.

      Poista
  13. Varmasti ollut mukava seurata tämmöistä. Lähtikö kuoriutumaton muna kokoelmiisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertut ovat olleet mukavia kesävieraita, niiden puuhien seuraaminen läheltä on ollut elämys. Arvasit oikein, muna pääsee kartuttamaan kokoelmaani :)

      Poista
  14. Aivan upea kuva, tuo ensimmäinen!
    Sinulla on kyllä ollut tämän kesän paras ovikranssi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kranssi on niin uniikki, että sitä on hyvin vaikea jäljitellä :)

      Poista
  15. Voi miten ihania perheuutisia ja kuvia, varsinkin ensimmäinen on niin suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ilo saada kertoa hyviä uutisia, onnistunut pesintä ei ole aina itsestäänselvyys.

      Poista
  16. Ovikranssi on nyt sitten tehnyt tehtävänsä ja lapsukaiset ovat päässeet turvallisesti maailmalle. Onnea heidän matkalleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea matkaan lapsukaisille! Ovikranssi on jo vuosia vanha, vielä se sai toimittaa noin tärkeää tehtävää.

      Poista
  17. Oi kuinka hienoa! Lapset ovat lentäneet pois pesästä.

    VastaaPoista
  18. Mikä sattuma, anoppi laittoi juuri kuvan kun heidän mökillään on myös kertunpoikasia munittu kranssiin :). Nyt sielläkin pitää hiiviskellä ettei emo pelästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas sattui, meillä ei asunutkaan ainoa kranssikerttu. Kohta voidaan suositella kranssien asettelua kertuille pesäpaikoiksi :)
      Minä aitasin kranssin ympäritön, ettei kissa pääse häiritsemään pesintää. Minusta emo ei välittänyt jos en mennyt ihan lähelle.

      Poista
  19. Miten sä olet päässyt noin lähelle kuvaamaan? Suloisen näköisiä ovat. Mun vanhempien piha on jännä, kun siellä on aina joku kymmenen pesää siellä sun täällä ja lintuja on paljon erilaisia. Mun isä kyllä tekee paljon riistanhoitotyötä, mikä taas lisää sitä elukoiden määrää. Niitä on aina tosi ihana seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on otettu aika kaukaa, pitkällä putkella. Poikaset tosin olivat aina hyvin tyyninä kun kuljin pesän läheltä, emon varoitusäänet kyllä kuuluivat lähistöltä. Pesä on niin hyvin naamioitu, että kaumpaa sitä eikä poikasia huomaa ollenkaan. Lintuja on kyllä kiva seurailla. Meillä oli tallin ovi keväällä auki toukotöiden aikaan sieltä tarvittiin yhtä ja toista, ja kas vain pääskynen rakensi pesän katon harjaan sisäpuolelle. Ovi piti pönkätä raolleen, että linnut pääsevät liikkumaan. Ainakin pesä oli suojassa sateilta ja tuulilta. Linnut ovat hyödyllisiä olentoja puutarhassa, ne syövät hurjan määrän kaikenlaisia tuhohyönteisiäkin.

      Poista
  20. Hyvänen aika, on kyllä ovikoriste vailla vertaa. Oisit laittanut uutisten loppukevennykseen Aivan ihanaa!

    VastaaPoista
  21. Tämä on ollut meidän kesän kohokohtia. Enpä ymmärtänyt tuollaista loppukevennysoptiota :)

    VastaaPoista
  22. Noi suloista koristusta ei voi olla! Voi että! <3 Niin nopeasti pesästä lähtevät, nuo pienokaiset, suloiset pienet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syystä voi sanoa, että mielenkiintoinen kranssikoriste :) Aika kuoriutumisesta kotoalähtöön tapahtui nopeasti, ravintoa oli tarpeeksi ja poikaset kasvoivat hyvin.

      Poista
  23. Mahtava seurattava ollut teillä! Noissa viimeisissä kuvissa on kyllä niin tiivis tunnelma, että kyllä minäkin lentäisin pois jos siivet kasvaisivat :)

    Sini K. Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensilento on varmasti jännittävä ja pelottavakin. Ensin luulin, että pikkuinen päätyy läheiseen marjapensaaseen, mutta siivet kantoivat korkealle koivuun. Mahtoi olla riemukas tunne.

      Poista
  24. Ja niin poikaset lensivät pois pesästä ulos elämään, toivottavasti se on onnekas ja turvallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea parasta toivotetaan kerttulapsille!

      Poista
  25. Kiva, kun olet seurannut näiden elämää täällä. Piti oikein tulla katsomaan, että miten kranssipesueen kävi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan kesän huipputapahtuma on raportoita täällä :) Oli mukavaa elää hetki kerttuperheen kanssa.

      Poista

Kiitos kommentista