31.8.2015

Kuka paskoi pahnoille

Lähdettiin Neron kanssa rannalle odottelemaan kuuta nousevaksi.

Touhuttiin siinä kaikenlaista, minä raivasin vesakkoa ja Nero kyttäsi kaloja. Ennen kuin huomasinkaan kuu ehti nousta jo korkealle.

Aiemmin tapahtunutta: Kasvimaan reunoja kierrellessäni huomasin, että joku oli jättänyt viestin aidan taakse.

Huomasin myös, että aidan takana kasvavia auringonkukkia oli maisteltu.

Aidan sisäpuolella kaikki oli onneksi koskematonta. Yhdestä portista oli selvästi kurkittu sisään ja samalla pistelty portinpielen leimut. Peura oli käynyt kierroksella, tuntenut sieraimissaan mangoldin ja lehtikaalin vastustamattoman tuoksun, mutei onneksi rohjennut astua sisään. Ehkä se pelkäsi, että pantteri vaanii puskissa.

Nyt kasvimaa on suljettu. Kävin heti hankkimassa pari köynnösritilää, jotka ripustin portteihin, peuran on näin helpompi vastustaa kiusausta.

Mukavaa ensimmäistä syysviikkoa kaikille!

30 kommenttia:

  1. Teitillä taitaa olla sellainen gourmee tapaus liikenteessä. Onhan tuota ruokaa tarjolla, vaan kun voisi aina syödä jotain hilkun verran parempaa! Olen minäkin sellainen, täytyy tunnustaa! Enpä arvannut, että peuratkin osaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkupeppu hoksasi paikallisen gourmet-paikan. Toivottavasti ei suunnittele ravintolailtaa kavereiden kanssa.

      Poista
  2. Voi aaargh! Juuri tuollaisia terveisiä löytyy pihaltani harva se aamu. Ja tuollaisia kukkakarsintoja myös. Toivottavasti pysyvät poissa kalleimpien aarteidesi kimpusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nuo eivät ole tohtineet tulla tarkastelemaan kukkapenkkejä. Kasvimaa on turvassa aidan sisällä, mutta portit olivat tähän asti auki, nyt ne pysyvät kiinni. Toivottavasti oppivat, että tuonne ei kannata mennä edes kokeilemaan.

      Poista
  3. Hieno kuva Nerosta :) Kuu on kyllä ollut nyt komea. Yöt olleet tosi kirkkaita. Viime yönä sumu teki suuuuuuren kehän kuun ympärille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuutamot ovat olleet suurenmoisia, varsinkin jättikuun nousu horisontin takaa. Illan usva toi maisemaan lisämystiikkaa.

      Poista
  4. Vaikka niin suloisia otuksia ovatkin, nuo peurat, ei ole mukavaa, että käyvät puutarhassa ruokailemassa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurojen touhuja on mukavaa katsoa kaukaa. Myöhemmin sadonkorjuun jälkeen vien niille kaalinjämät ja muut liikenevät einekset metsänreunaan. Itsepoiminta ei ole sallittua :)

      Poista
  5. Tuleepa sulla lannoituspalvelu lähelle ;)

    VastaaPoista
  6. Täältä löytyy kakat aina sieltä ja täältä. Ei kyllä peuran vaan todennäköisesti naapurin kissan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm.... kissa kyllä yleensä peittää jätöksensä huolellisesti. Olisiko kuitenkin joku muu kulkija? Omasta pihapiiristäni en ole koskaan löytänyt kissan jätöksiä, ehkä Nero käy naapurissa asioilla :)

      Poista
  7. Mahtaako peurankakalla olla edes lannoittavaa vaikutusta? Parempi, etteivät joudu kiusaukseen. Saa Nerokin levätä vartiointitehtävistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tietoa kakan vaikutuksista, luotan edelleen hyväksi havaittuun hevosvoimaan :)

      Poista
  8. No, kun peura tahtoo pikkusen mangoldia, ei kelpaa nääs ihan mikä tahansa muona ;) Hieno kuutamo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monena vuonna meni mangoldi parempiin suihin, mutta nyt se on lukon takana :) Peuroilla on vielä paljon herkkuja omilla maillaan.

      Poista
  9. Voi kökkö! Vaikka peurat ovat söpösiä, niin puutarhaan ne eivät ole tervetulleita. Sinulla on liian herkullista tarjottavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaalta tulee houkuttelevia tuoksuja kosteina aamuina, mutta peurat saavat söpöstellä kauempana.

      Poista
  10. Kylläpä on röyhkeitä peuroja :). Mutta ne varmaan haistoivat puutarhapantterin päivystävän lähellä eikä siksi uskaltanut tulla lähemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurat varmaan ajattelevat, että röyhkeä akka kun pitää kaikki herkut aidan takana :)
      Pantteri voi hyökätä vaikka puusta, tietää peura.

      Poista
  11. Nero on etuoikeutettu kissa kun asustaa noin upeissa maisemissa järven rannalla. Lisäksi sopii itsekin noihin kauniisiin maisemiin kuin valettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero syntyi näihin maisemiin, tänne se kuuluu eikä muusta tiedä. Mukavia kissanpäiviä, vaikka välilä on vähän jännitystäkin elämässä.

      Poista
  12. Oi mikä kuu! Toivottavasti portti pysyy paikoillaan ja henkisenä lukkona kasvitarhaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vain muistaa sulkea portit kun itse lähtee kasvimaalta. Kuutamoöinä Nero tykkää päivystää ulkona, joten tuskin peurat uskaltavat uhmata murinaa.

      Poista
  13. No voihan, täytyisikö laittaa peuralle herneitä metsän reunaan? ja nuolukivi maatalouskaupasta. Pysyisivät sitten siellä kauempana helpommin.... Ota nyt kumminkin terveiset talteen kompostiin muhimaan, kun se kerran kiitokseksi jätti jotakin maksua. :)
    Ihanaa kun meitä hemmotellaan kauniilla kuutamoilloilla! ihanat kuvat jälleen, minuun vetoaa erityisesti tuo nuokkuva auringonkukka.
    Kaunista syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurojen reitti kulkee kasvimaan läheltä ja kun niitin korkean kasvuston ympäriltä, ne taisivat ymmärtää sen kutsuksi :) Nuolukivi voisi olla niille kiva lahja. Onneksi on ollut pilvetöntä näinä upeina kuutamoöinä.

      Poista
  14. Toivottavasti peura tajuaa pysyä poissa! Grr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei kasvimaalle ole pääsyä, jos vaikka kiusaus alkaisi käydä ylivoimaiseksi. Katsella saa, muttei koskea :)

      Poista
  15. Kutsumattomat vieraat toivottavasti tajuavat suljetun portin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa peurat osaavat porttia avata. Vaikka kyllä ne yhtenä keväänä työnsivät kottikärryni keskelle peltoa.

      Poista

Kiitos kommentista