2.8.2015

You are fired!

Piika ei kuitenkaan saanut potkuja vaikka viipyikin pois kotoa. Kuva liittyy Trump your cat -instagram villitykseen. Vinkin otimme Häivähdys purppuraa -blogista. Prinssin tupee on aitoa kissankarvaa.
Nero oli erittäin tyytyväinen kotiinpaluustani, se heräsi välillä yölläkin kehräämään ja leipomaan.
Se oli hoikassa kunnossa kun lähdin, mutta kun palasin se oli suorastaan laiha. Ihan pelästyin kun silittäessä selkänikamat törröttivät. Kyse ei ollut siitä etteikö kissa olisi saanut ruokaa. Neron oma luottorenki oli huolehtimassa prinssin hyvinvoinnista, mutta ilmeisesti ruoka ei maistunut niin makoisalta kuin piian sitä tarjoillessa.
Asia on nyt korjaantunut ja prinssi on taas entisissä raameissaan.

Renki oli tehnyt vadeista sadesoittimen.

Minä menin rikki. Kumarruin nyppäisemään rikkaruohoa ja hups, lantionivel luiskahti paikoiltaan. Neljän tuskaisan päivän jälkeen tuntui taivaalliselta kun lääkäri manipuloi nivelen paikalleen. Lääkärin mielestä kroppa ei kestänyt kovalla kävelemistä Budapestissa kun on tottunut pehmeään alustaan täällä maalla. Tiedä häntä.
Nyt olen taas ehjä ja viettänyt aikaa mustikka- ja sienimetsässä.

Olin nostanut tulppaanit ylös varsineen kellariin lopputuleentumaan ja eilen lajittelin sipulit koon mukaan. Näistä tulee mielenkiintoinen istutus, sillä yllätyksekseni sipuleissa ei ollut lajileimoja.

S, M ja L -sipulit sekä persianpikarililjan sipuli, jonka yritän tällä kertaa istuttaa oikein.

Olen saanut mukavia haasteita ja palaan niihin tuonnempana.
Aurinkoista sunnuntaita ja satoisaa elokuuta kaikille!

56 kommenttia:

  1. Mistä se on löytänyt sulle Nero tuon väristä karvaa? Tykkäsitkö? Olitko mukana mustikassa? - kyselee Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karva on harjattu minusta karvanlähdön aikaan, paalit on säilötty pihan reunalle muiden eläinten pesälämmikkeeksi. Kumma kyllä musta karva muuttuu harmaaksi harjattaessa?
      Lähden välillä mukaan mustikkaan ja poimin myyriä metsärinteestä. Terveisin Nero the Boss

      Poista
  2. Oi voi. Kyllä oli varmasti ihanaa saada oma piika takaisin kotiin. Onneksi piian vaivakin on nyt helpottanut, varmasti tuskallinen homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero ei peitellyt tyytyväisyyttään henkilökunnan paluusta, kyllä oma piika on aina oma piika.
      Onneksi selän niksahtaessa tiesin mistä on kyse ja osasin hakeutua oikeaan hoitoon ja sain apua nopeasti. Kivut vievät paljon voimia ja liikeratojen menettäminen turhauttaa.

      Poista
  3. Sanoisin jopa, että Prinssin tupee näyttää luonnollisemmalta kuin D. Trumpin pöyhö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Me voisimmekin alkaa myydä näitä tupeita, materiaaliahan on runsaasti :) ja hyvä mannekiini.

      Poista
  4. Eihän se ruoka maita silloin kun on oikein ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin olivat maistuneet varsinkin öiset tupla-annokset, mutta jokin puuttui. Sylipula vie ruokahalunkin.

      Poista
  5. Heh, Nerolla on hyvä ilme! Teetkö joka vuosi tulppaanien kanssa noin, että keräät sipulit kuivumaan ja istutat syksyllä uudestaan? Ja jos teet, niin millaisia tulokset ovat olleet? Eli onko kukinta ollut runsasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on toinen kerta kun nostin sipulit ylös. Ensimmäisellä kerralla ei ollu lainkaan uutta kukintaa, sillä säilöin sipulit talliin, missä hiiresöivät ne :(
      Nyt talletin sipulipussit ruokakomeron ylähyllylle, ensi keväänä näkee tulokset. Ainakin tiedän, että jos jalostettujen tulppaanien sipulit jättää maahan, ne taantuvat nopeasti.

      Poista
  6. Upeita matkakuvia. Kaunis kaupunki ja mielenkiintoinen.
    Onnellinen kissa, kun palasit ja hyvä, että terveysongelmakin korjaantui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut mukavan vaihteleva loma. Nerokin osaa taas arvostaa piikaansa kun joutui hetken kokeilemaan miespalvelijaa. Onneksi lääkäri määräsi lääkkeeksi metsäretkiä :)

      Poista
  7. Vai lajileimoja tulppaaneissa :-D Olet ollut kaukaa viisas nostaessasi sipulit, kun on näin sateinen kesä. Mietin, onkohan omista tulppaaneistani elossa enää juuri mikään. Muutaman hassun vain nostin, jotka haluan siirtää toiseen paikkaan.
    Voi Neroa, kova kaipaus mammaa! Onneksi asiat on taas hyvin eikä ketään tarvinnut erottaa.
    Huh, lantionivelen pois paikaltaan meneminen kuulostaa ihan kamalalta! Hyvä jos olet jo kunnossa, eikä kipuja enää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kätevää jos sipuleissa olisi jokin vinkki lajista. Nyt ovat kaikki värit, matalat ja korkeat, aikaiset ja myöhäiset sekaisin. Nostin tulppaanit, koska ne täyttivät yhden uuden kukkapenkin ja halusin siirtää siihen perennoja. Nero eikoskaan ennen ole osoittanut ikävää poissaolojeni jäkeen, ehkä kolea ja sateinen sää sai sen kaipaamaan syliä ja uniseuraa. Nivelen luiskahtaminen tekee ihmisestä ramman, onneksi on ainakin yksi lääkäri, joka osaa laittaa sen paikalleen. Jos ei sitä tee paraneminen kestää kauan ja kun nivel jää huonoon asentoon se aiheuttaa kipuja kaikissa liikuntaelimissä ja luiskahtaa myös helposti uudestaan pois. Se on kipujen kierre.

      Poista
  8. Näinköhän sitä kesän jälkeen tapahtuu omassa ruodossa jotain omituista kun pistää kengät jalkaan....niin paljain jaloin on koko kesä omilla tiluksilla menty, että hyvä kun muistaa asioille lähtiessä huitasta kengät :) (sora on kyllä hyvä muistutus, laatat ja nurmikko on huomattavasti mukavampia kävellä)
    Nero on vähän sen näköinen, että mitäs sinä piika oikein leikit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljain jaloin kävely on hyvää terapiaa koko kropalle. Tänä kesänä en ole sitä paljon tarjennut harjoittaa, nytkin on villasukat vaikka onkin sateeton päivä :) Nero herätettiin kauneusuniltaan trumppausta varten, ei silloin paljon hymyilytä.

      Poista
  9. Ei ole oman piian voittanutta, niin se vaan kissojen mielestä on. En tiennyt tuosta trumppaus-villityksestä, mutta kun sattumalta otin kisusta vastaavanlaisen kuvan mökillä, niin ehkäpä otan tämän vinkin sinulta omaan blogiin :)

    Nuo niksahdukset ovat ikäviä. Mulla on sellainen kroppa, että niitä tapahtuu aika usein, mutta onneksi ne niksauttajat osaa hommansa. Hyviä sieni- ja marja säitä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota vinkistä vaari, olisi kiva nähdä teidän versionne. Onneksi minulla noita niksahduksia on sattunut harvoin, kipu vie tavattomasti voimavaroja, sekä fyysisiä että henkisiä. Nyt pitää korjata satoa kun on kuivaa.

      Poista
  10. Hahaa! Mikä upee tupee! :D

    Ja auts! Kylläpä kuulosti ikävän kivuliaalta rikkoutumiselta. Onneksi sait vaivaan apua. Pääset pyllistelemään puutarhaan taas.

    Nostit tulppaanien sipulit? Miksi? Pitääkö ne nostaa talveksi pois? ;D Terveisin hän joka ei ymmärrä kukista mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pyllistellään taas entiseen malliin, lihaksetkin jo rauhoittuivat ja kivut katosivat.
      Jalostettujen tulppaanien sipulit pitäisi nostaa maasta, kuivata ja istuttaa syksyllä uudestaan jos haluaa kukintaa samoista sipuleista. Muuten ne taantuvat, seuraavana vuonna muutama ehkä kukkii pienempänä ja vähitellen ne katoavat kokonaan. Näin sateisena kesänä vaarana on myös sipulien mätäneminen. Kukinnan voi tietty varmistaa myös ostamalla joka syksy uudet sipulit :) tämä lienee enemmän käytetty malli nykyisin.

      Poista
  11. Watillakin on harmaata karvaa kun sitä harjaa :D. Mystinen juttu, olen miettinytkin ihan samaa.

    Toipumisia sinne, uskon hyvin että kovalla asfaltilla tulee täräytettyä lantiota ja polvia kovemmin kuin pehmeällä maalla :).

    Ihana paljous sipuleita! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä on varmaan harmaat alusvaatteet, vaikka auringossa Neron aluskarva näyttää suklaanruskealta, mystistä tosiaan.
      Budapestissa tuli tietysti käveltyä paljon, eikä minulla siellä onneksi ollut mitään vaivoja. Huomasin kyllä, että aina kun mahdollista hakeuduin kulkemaan pehmeämmällä alustalla, kuten saarella ja puistoissa. En tuolloin kiinnittänyt asiaan kummempaa huomiota. Mutta on totta, että kuljen enimmäkseen pehmeällä ja epätasaisella alustalla, keho on ilmeisesti sopeutunut sellaiseen.

      Poista
  12. Nerolla oli kova ikävä ...myös piian hupsutuksia :)
    Hui mikä nivelen poisluiskahdus..kuulostaa hurjalta!
    Joko teilläkin alkaa arki vai jatkuuko loma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt hupsutuksetkin aiheuttavat kehräystä.
      Nivelet ovat tärkeitä, niiden viat invalidisoivat ja kipujen kanssa ei ole herkkua elää.
      Minulla on niin vähän töitä elokuussa, että voin sanoa loman jatkuvan :) vaikka arki tavallaan alkaakin huomenna.

      Poista
  13. Olipas epämukava matkatuliainen. Mulla samaa vikaa ollut vuoden toista, manipuloimalla nykyään pysyy pari viikkoa paikoillaan ja sitten taas menoksi. Kovalla kävely on kuluttavaa.

    Onneksi Nero sai oman piikansa takaisin ja ruokahalu palasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa jos nivel menee noin usein sijoiltaan. Minulla edellisestä kerrasta on monta vuotta ja silloin oli toinen puoli kyseessä. Tätyy olla varovainen. Minulle lääkäri sanoi, että kerran luiskahtaminen ei tarkoita, että se menisi sijoiltaan jatkuvasti, mutta ilmeisesti jonkinlainen taipumus vaivaan on.
      Piikaa hyppyytetään taas entiseen malliin :)

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Tupeet taitavat olla aina vähän hassuja :)
      Itse kannatan rehellistä kaljua jos tukka lähtee, varsinkin miehillä.

      Poista
  15. Edesmennyt kisuni aina stressasi, jos olin matkoilla ja poissa pidempään. Se näkyi juurikin laihtumisena ja älyttömänä hilseilynä. Harmillista tuollaiset nivelvaivat, onneksi lääkäristä löytyi apu. Mukavaa elokuuta sinulle ja Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, En ole aiemmin huomannut, että Nero erityisemmin stressaisi poissaoloani, laihtunut se tosin on joka kerta. Onhan nyt ollut vähän kurjat kelit kissan viettää ulkona, poissaollessani se käy vain syömässä sisällä. Onneksi tiesin mistä vaiva johtuu ja sain oikeaa apua.

      Poista
  16. Tuommoinen luiskahdus kuulostaa toodella inhottavalta -ja kivuliaalta, hui olkoon! Onneksi sait avun. Ja Nero sinut takaisin kotiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivun lisäksi harmittaa kun ei voi tehdä mitään, kumartuminen on mahdotonta. Kissakääre kyllä auttoi kipuihin jonkin verran ja nyt olemme taas molemmat iskussa syystöitä varten.

      Poista
  17. Heheh, hauska tuo Trump-imitaatio tupeineen:)

    VastaaPoista
  18. Hauska tupee, vaikka Nero ei näytäkään niin ihastuneelta :) Tuosta sipulimäärästä tuleekin mukava sekalainen kukkapaljous ensi keväänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero eläytyi rooliinsa :)
      Vähän pelottaa sipulien maahan laitto, on vain arvottava paikka jokaiselle ja katsottava keväällä miten kävi. Pitäisi löytää sopiva maapalakin noille.

      Poista
  19. Prinssillä on prinssin tavat, vain paras kelpaa hoitajanakin ja upea tupee!

    Auts! varmaan oli ihan mahdoton kipu, onneksi sait apua ja miellyttävät terapian!

    Melkoinen määrä tulppaaneita, mulla on melkein kaikki tuota 'Appeldoornia' ja se kestää vaikka niitä ei nostaisikaan, uskomaton tulppaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain parasta prinssille, sehän on selvä.
      Nyt voin taas kykkiä mustikkametsässä, 29 litraa tuli tänään täyteen.
      Laitetaanpa Appeldoorn mieleen.

      Poista
  20. Ihanat kuvat jälleen <3. Onneksi kisukka on saanut emäntänsä ja ruokahalunsa takaisin! Ja :-D kikatin ääneen sitä tulpaanien lajileimojen puuttumista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollapa kissa, viikon dieetillä laihaksi :)
      Tulppaanien jalostus on jäänyt kesken kun ei löydy leimoja :)

      Poista
  21. Ohhoh, ihmiselle melkein potkut ja vielä meni rikkikin! Olipas olipas! Hyvä että nyt kaikki on ennallaan, ihmisen lantio ja kissan muodot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on taas kaikki hyvin valtakunnassa. Prinssi jatkaa muodokasta elämäänsä ja piika taipuu taas nöyränä palvelemaan.

      Poista
  22. Kuulostaa kivuliaalta! Onneksi sait avun! Hieno kuva Nerosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivun kyllä kestää kun tietää sen menevän ohi. Kipu on kuluttavaa, se syö voimavarat tehokkaasti, tunsin taas suurta myötätuntoa niitä kohtaan, jotka joutuvat elämään jatkuvien kipujen kanssa.

      Poista
  23. Odotitko tosiaan neljä päivää ennen lääkärin apua? Voin uskoa, että tuntui ikävältä. Paranemisia. Onpa kissalla tuima ilme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varasin ajan heti kun nivel luiskahti, se tapahtui tietysti lauantaiaamuna. Mielestäni pääsin nopeasti haluamalleni lääkärille, hänellä on vastaanotto lähikaupungissa vain tiettyinä päivinä. Terveyskeskuksessa vaivalle ei voida mitään, määrätään vain kipulääkkeitä, joten sinne en halunnut. Nyt voin jo hyvin ja pääsen liikkumaan normaalisti. Nero osaa katsoa vaativasti, eikä tuon ilmeen edessä käydä argumentoimaan prinssin toiveita :)

      Poista
  24. Voi Nero, mikä ilme! :) Kertoo kaiken.

    VastaaPoista
  25. Oih kuulostaa kivuliaalta. Toivottavasti vaiva hoitunut. Mukavaa loppukesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt liikutaan ja taivutaan taas oikein mukavasti.

      Poista
  26. Tuntui jotenki väärälle ja pahalle lukea sun kivuista, kun nauraa hohotin Neroa vielä siinä kohtaa. Hyvin ristiriitainen päivitys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi voin itsekin jo nauraa ilman että sattuu :)

      Poista
  27. Voi ei Neroa, sillä on ollut kova ikävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisempina kesinä en ole huomannut tälläistä ilmiötä. Ehkä kurjat säät edesauttoivat perusturvallisuuden järkkymistä. Nyt tulee myyrää putkessa piialle lahjaksi :)

      Poista

Kiitos kommentista