18.4.2018

Viihdytysjoukot

Olen lopetellut lintujen talviruokintaa, viimeiset siemenet menossa. Jos tulee vielä tiukempia pakkasia täytyy tarjoilla rasvapötköjä, ne ovat olleet erityisen suosittuja nyt.
Iltaisin kuuntelen mustarastaiden konsertteja ja halusin palkita laulajia.

Kokeilin miten maistuisi melooni ja maistuihan se.

Olen edelleen ahertanut metsän siivous puuhissa ja poikkeuksetta saan seuraa. Lopetin metsäkauriiden ruokkimisen, mutta ne ryhmittyivät leipäjonoon aina kun ilmestyin maisemaan.

Tälläisiä katseita sain kun yritin selittää, että baari avataan seuraavan kerran ensi talvena.

Puhtaat valkoiset pöksyt.

Rannat ovat jo sulat, mutta järvessä on vielä jääpeite. Paluumuuttajat ovat jo saapuneet runsain joukoin ja iltaisin järveltä kuuluu äänekäs vesilintujen juoruilu. Joutsenpariskunta vartioi reviiriään ja yksinäinen kurki huutelee kavereitaan eikä kaulushaikaran sumusireeni ei jää keneltäkään huomaamatta.
Sinivuokot kukkivat metsärinteessä ja lämmin sää houkutteli kukkapenkin piipot esille.
Keväistä viikkoa kaikille!

22 kommenttia:

  1. Haikarakin! Ja sinivuokot kukkivat! Taitaa se sitten olla tosiaan kevät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että lumi on sulanut kaikkialta muualta kuin meidän etupihalta, mutta kevät on täällä.

      Poista
  2. Oi, mitä herkkua siellä on mustarastaalle tarjolla! Ei ihme, että maistuu. Kai sitä peuroillekin on jo ihan hyvät sapuskat luonnossa tarjoilla, kunhan vaan viitsivät vaivautua. Suloiset tuon yhden tuijottajan sarventyngät : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusinat pääsivät loppumaan, mutta etelän hedelmä kelpasi laulijille hyvin. Peurat pärjäävät aina, mutta näitä metsäkauriita pitää vähän auttaa talven yli. Nyt niillä ei ole enää hätää ja parempi vain, että oppivat tulemaan omin avuin toimeen ja siirtyvät muualle puutarhakauden alettua.

      Poista
  3. Mun ruokinta loppuu vappuun, jos ei jotain takatalvea iske. Rasvasiemenpötköjä tuli ostettua liikaa. Taidan laittaa pakastimeen odottamaan syksyä muutaman. Ei tuota metsäkauriin kaunista ilmettä meinaa kyllä pystyä vastustamaan...eikö nyt jotain? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tulee vielä kylmä jakso niin sitten katan minäkin pöydän vielä linnuille.
      Kauriiden silmien edessä on vaikea pysyä kovana, kun ne vielä tulevat metsästä juosten, minut nähtyään, niin on vaikea pitää pää kylmänä ja baari kiinni :)

      Poista
  4. Sullahan on suorastaan ruuhkaa seurassa.
    Ihana, kun eläinystävistä tulee oikeasti puutarhan vakioasukkaita.
    Ja on kyllä valkoiset pöksyt tuolla suloisella tuijottajalla. Onkohan jo oppinut poseeraamaan? Tietää varmaan pääsevänsä ihan internettiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seura on mukavaa, mutta tietyistä syistä en haluaisi kauriista puutarhan vakioasukkaita kesäaikaan :) Nämä kolme ovat teinejä ja ilmeisesti vanhemmat ovat sanoneet, että lähtekääpäs nyt omille poluillenne kesäksi. Jossain kuusen alla varmaan näpelöivät älylaitteitaan ja opettelevat poseeraamaan.

      Poista
  5. Ihanat kuvat.
    Hyvää kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  6. Jopas mustarastaille juhlat järjestit!
    Mutta konserteista kannattaakin palkita. <3
    Ja peurojen suloiset katseet sulattavat kyllä sydämet...

    Ihanan valoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Täytyyhän muusikoille järjestää kunnon backstage-tarjoilu :)
      Kauriit ovat olleet talveni ilo, mutta nyt on aika erota kesäksi.

      Poista
  7. Hyvä tarjoilu mustarastaille. Illalla käy meilläkin hurja lintujen konsertti ja kissat ovat siitä ihan pöhköinä. Jos nyt emäntäkin ihan vähän, onhan se kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ihanaa aikaa kun elämä vilkastuu ympärillä. Neroa ei paljon näe kuin öisin, sillä on omat kiireensä ja tietysti kissakin nauttii ajatuksesta, että ihanin aika on edessä.

      Poista
  8. Hieno tarjoilu! En malttaisi aamulla lähteä töihin, kun linnut pitävät konserttiaan. Joka aamu tuntuu, että mukaan on liittynyt uusia kuorolaisia. Aivan mahtavaa musaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään pihakierroksella tuli västäräkki moikkaamaan. Lintujen sekakuoro on lahjakas ja monimuotoinen musiikki erittäin koskettavaa.

      Poista
  9. Mustarastaat ja kaikki muutkin linnut konsertoivat nyt niin kauniisti, ettei malta illalla sisälle tulla. Lopetin lintujen ruokinnan viikonloppuna, mutta olen varautunut viemään ruokaa ulos, jos vielä tulee kylmää. Aika paljon jo kaikenlaisia hyönteisiä näkyi niin maassa kuin ilmassakin, kun tunti sitten pihalla kevättä tarkkailin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on näkynyt aika paljon perhosia, nokkos- ja neito- sellaisia, sekä yöperhosia. Surviaiset tanssivat ilta-auringossa, joten hyönteissyöjilläkin riittää jo ravintoa. On tämä mahtavaa aikaa.

      Poista
  10. Meilläkin linnut tykkäsivät noista rasvapötkölöistä. Kaikki meni, mitä tarjolla oli. Nyt olen ruokinnan jo lopettanut. Ihana kevät on täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvapötkylät kiinnostavat kaikkia lajeja, niistä irtoaa paljon energiaa. Nyt on kevät näyttänyt parhaita puoliaan.

      Poista
  11. Miten ihmeessä tuollaista surusilmäistä katsetta voi vastustaa, vaikka toisaalta varmaan luonnosta löytyy syötävää jo, mutta baarikärpäset ovat tottuneet hyvään tarjoiluun!

    Onpa herkkua linnuille tuo melooni :D. Ajattelin lopettaa ruokinnan kohta myös, rasvamakkarat ovat tyhjiksi kalutut, automaatissa on vielä vähän siemeniä - uudelleen sitä en täytä ja viimeistään vappuna automaattikin menee varastoon.

    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle ja Nerolle! Pihalla on nyt mukavaa olla ja puuhastella upean konsertin soidessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vaikea on kauriille sanoa ei :)
      On ollut ilo antaa ruoka-apua eläimille talvella, nyt ne pärjäävät taas ilman minua ensi talveen.

      Poista

Kiitos kommentista