15.5.2018

Harvinaisen hyödyllistä

Helteellä ei hötkyillä, vaan jokainen etsii itselleen viileän paikan siestan ajaksi.
Onneksi öiden viileys raikastaa ilmaa ja illalla jaksaa taas heiluttaa vähän talikkoakin. Eikä ihan vähän, sillä talikon varsi katkesi ja piti käydä ostamassa uusi, sen pitäisi kestää jonkin aikaa, sillä Fiskarsin peltohaarukalle annettiin 25 vuoden takuu.

Tein hienoja löytöjä Maatiaisen taimivaihdossa.
1. Nukula  (Leonurus cardiaca) tainta. Olen yrittänyt tämän siemenviljelyä tuloksetta. Nukula eli sydämenvahvistusyrtti voi kasvaa parimetriseksi ja se on hyvä mehiläiskasvi ja harvinaisen tarhasulkaperhosen ainoa tunnettu ravintokasvi. Tervetuloa tarhasulkaperhoset, baari avataan reilun kuukauden päästä!
2. Mukulapähkämö (Stachys affinis) eli kiinanartisokka. Kasvutapa on maa-artisokan kaltainen, mutta mukulat ovat pienempiä ja "toukkamaisia". Maku on kuulemma hienostuneen pähkinäinen.
3. Sokerijuuri (Sium sisarum) harvinainen, monivuotinen makean juurensa vuoksi viljelty putkikasvi.
4. Mukulakirveli (Chaerophyllum bulbosum) on vanha viljelykasvi ja sitä on viljelty Suomessa juurimukulan takia ennen perunan yleistymistä. Lehtiä voi käyttää salaattiin. Kasvi houkuttelee kukkiessaan petopistiäisiä, mainioita tuholaisentorjujia.
5. Roomankumina (Cuminum cyminum), tunnetaan myös nimellä jeera, jota käytän paljon ruoanlaitossa, se on intialaisen keittiön yleisin mauste. Kukat ovat vaaleanpunaisia. Kasvi on yksivuotinen.
Toivottavasti nämä ihanuudet viihtyvät täällä.
Lisäksi kotiutin muinaisen sikoangervon, jonka ajattelin istuttaa rannan metsäpuutarhaan ja pari iiristä, vaaleanpunerva ja oranssinvivahteinen.

Retiisi on itänyt ja kasvaa verkon alla.

Anulta aikoinaan saamani skopolia on vahvistunut komeaksi puskaksi ja se on keväinen lempikukkani. Moni kasvi puutarhassani muistuttaa jostakin ystävästäni.

Kaikki kukkii nopeasti näinä helteisinä päivinä. Palloesikotkin ovat ehtineet täyteen kukkaan kuvan ottamisen jälkeen. Nero avustaa kuvaajaa, kasvit tulevat paremmin esille tummaa taustaa vasten.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa Satu ja Marihantee
Aurinkoista viikkoa kaikille!

30 kommenttia:

  1. Sain Skopolian torstaina ystävältäni ja tykästyin kasviin kovasti. Jotenkin niin suloinen <3 Ihania kuvia. On meitä nyt melkoisen upeilla keleillä hellitty <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihania nämä kesäiset päivät! Skopolia on kevään kaunotar.

      Poista
  2. Hauskat nukulat ja mukulat! Enpä ollut tällaisista koskaan kuullutkaan, jännää että jeeraa voi Suomessakin saada omasta penkistä.

    Kyllä on Nero itsensä parkkeerannut hienosti esikon taustaksi : ))

    Tervetuloa kurkkaamaan pihablogiini (inkanpiha.blogspot.fi), jota olen vuoden verran kirjoitellut ja nyt taas vähän aktivoitunut sen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat tälläisiä hyötypuutarhan kuriositeettejä :)
      Minäpä lähden kurkkaamaan inkapihaan.

      Poista
  3. Mä niin ihastelen sun mielettömän laajaa lajivalikoimaa. Ja lisäksi muistat kaikki ja niiden nimetkin. Mä en edes muista, mitä tulppaaneja oon syksyllä istuttanut:)) Kyllä nämä ilmat ovat mielettömiä, näinä päivinä mietin, että joku muu päivätyö olisi kivempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötytarhan kasvit muistan hyvin, mutta perennapenkeissä joudun usein ihmettelemään, että kuka tässä kasvaakaan :)
      Se, että tekee töitä kotona, on näinä päivinä mukava etu. Voi halutessaan pistäytyä pihalla ja ainakin ruoka- ja teehetket viettää aurinkotuolissa.

      Poista
  4. Jänniä kasveja :)
    Mahtava tuo palloesikkokuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä assari on tarpeen kuvaustilanteissa :)

      Poista
  5. Ihana saalis, erikoisuuksia! Voi Nero kun se on niin söpö ja täydellinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhojen viljelykasvien ylläpito tuntuu hyödylliseltä ja on kiva harrastus. Taimivaihdossa oli Klorofylli-ryhmän myyntipöytä ja sieltä löytyi kaikenlaista jännää.
      Nero nauttii näistä säistä täysillä, täydellisenä kuten aina.

      Poista
  6. Löytösi ovat harvinaisuuksia ja melkein katteeksi käy.
    Itse olen ilahtunut oman ranskanrakuunan selviytymisestä talvesta, ilo sekin. Uusia minulle uutuksia ovat japaninminttu ja sitruunaverbena, mutta en huomannut kysyä miten ne suhtautuvat talveen.
    Minulle tämä helle on liikaa ja hieman työtahtini on hidastunut.
    Ihania lämpimiä päiviä silti toivon meille kaikilla. ❤️ Ja onnittelut uudesta talikosta, se kyllä kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näillä helteillä ei pysty puutarhatöihin, mutta onneksi illat ovat sopivan viileitä. Mielelläni laitan erikoisuuksia jakoon jos ne selviytyvät täällä ja lähtevät leviämään.
      Mintut yleensä selviytyvät talvesta jos eivät ole liian märässä. Sitruunaverbena ei tietääkseni selviä talvesta ulkona, mutta sen voi talvettaa ruukussa viileässä paikassa. Samoin kuin ranskalainen rakuuna, se on steriili ja lisääminen onnistuu vain pistokkaista. Minulla on ranskanrakuuna selviytynyt hyvin talvesta monia vuosia, vähän laitan sille aina olkea talvisuojaksi.

      Poista
  7. Oih, mitä uusia lajikkeita olet haalinut!
    Kyllä noita on ilo seurata ja toivoa perhosiakin "baarille"!

    Auringon hellimiä kesäpäiviä sinne teille ja kisuille rapsuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mielestäni olemme ansainneet nämä ihanat aurinkopäivät viime kesän ja syksyn märkyyden jälkeen. Uudet erikoisuudet tuovat lisämielenkiintoa hyötyviljelyyn, noita on kiva seurata ja toivottavasti aikanaan myös maistella.

      Poista
  8. Nero ihanasti komistamassa kuvia. Kyllä on kympin kuva tuo Nerosta ja palloesikoista. Nyt täytyy nauttia täysin siemauksin kesäisistä hellepäivistä. Saa nähdä, mitä kesä tuo vielä tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on puutarhan kaunein koriste.
      Olen samaa mieltä, näitä päiviä ei kannata hukata puutarhastressaamiseen, vaan käyttää ne nauttimiseen kiitollisin mielin.

      Poista
  9. Mielenkiintoisia hyötykasveja, noihin ei kaupassa törmää.
    Nero nauttii auringon luomasta lämmöstä. Aurinkoisia päiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä nämäkin kasvit alkavat vähitellen levitä vaikkapa permakulttuurin myötä. Päivät Nero viettää jossakin rakennusten alla tai muualla viileässä paikassa, mutta iltaisin puuhastellaan yhdessä pihamaalla.

      Poista
  10. Kiva postaus, kiitos. Mielenkiintoisia kasveja. Minusta on ihanaa kun kasvit muistuttavat antajistaan. Minulla on kasveja, joiden antajia ei enää ole. Kasvi muistuttaa antajastaan ja sitä ohi kävellessään sipaistessa ajatus poikkeuksetta johtuu ihmiseen, jolta on sen saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo juuri onkin ihanaa, joka kerta kun kohtaat kasvin pihallasi, muistuttaa se antajastaan. Maatiaisen taimivaihdossa tapasin pelargoniharrastajia, jotka kyynelsilmin kertoivat vanhoista, isoäideiltä perityistä lajikkeista.

      Poista
  11. On sinulla hyvä kuvausassistentti, hyvin näkyy kasvit mustaa kissaa vasten.
    Hienoja löytöjä teit, itse kuulen nyt noista kasveista ensimmäistä kertaa. Toivottavasti kasveilla on luonasi pitkä ja runsas elo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kasvit rehevöityvät ja lisääntyvät täällä. Moni noista on minullekin uusi tuttavuus, en tiennyt, että jeeraa voi kasvattaa myös omassa puutarhassa. Maustekaapissa on jeeran siemeniä, pitäisikö kokeilla itävyyttä :)

      Poista
  12. Hyviä löytöjä, osa minulle ihan vieraita, nukulasta olen kuullut ja jeerasta, kiitos television.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin näissä on uusia tuttavuuksia. Ehdin käydä kasvattajan kanssa mielenkiintoisen keskustelun ja hyvät ohjeet kasvatukseen. Puutarhaihmisten tapaaminen on aina antoisaa.

      Poista
  13. Nerosta on moneksi! On kotieläimillä nyt vähän tukalaa. Öinen viileys onneksi viilentää myös kotia, kun ikkunoita auki pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multitalentti Nero pystyy avustamaan joka hommassa :)
      Onneksi yöt ovat vielä viileitä, muuten olisi liian tukalaa nukkua. Illalla jaksaa tehdä puutarhatöitäkin.

      Poista
  14. Hienoja löytöjä olet tehnyt. Kaikki ovat minulle aivan uppo-outoja ja jään mielenkiinnolla odottamaan, minkälaisia kasveja taimistasi kesän mittaan kehittyy. Erityisesti tuo mukulakirveli kuulostaa jännittävältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan innolla mitä näistä kehittyy. Lupaan raportoida kun on jotain kerrottavaa.

      Poista
  15. Hei kiva sain nimen pihallani tunkiolla kasvavalle kukalle, skopolia :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista