9.5.2018

Piikkikuoren alla se sitten itkeskeli

Tämä sää on lahja niin ihmisille kuin kissoillekin.
Kaikki käy niin äkkiä, että tänään otettu kasvikuva on huomenna jo vanhentunut ja kasvi on venähtänyt tai puhjennut kukkaan yön aikana. Koivuihin ilmestyi vihreys yhdessä yössä ja pinnat saavat siitepölykuorrutuksen.

Siili on käynyt öisin aterialla ja ennen helteitä se kaivautui tuonne kyhäämäni majan perälle olkiin lepäämään.
Nyt en ole nähnyt sitä vähään aikaan, ehkä se löytää jo parempaa ravintoa luonnonantimista. Toivottavasti se kuitenkin liikkuu jossakin lähistöllä.

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.


Kirsi Kunnaksen rakastettu siiliruno

Tuntuu, että kaikki kevättyöt rävähtivät päälle yhtäaikaa, eikä millään meinaa ehtiä joka hommaan.
Muistakaa silti ottaa myös rennosti ja nauttia näistä ihmeellisistä, lämpimistä päivistä. Pehtoori näyttää esimerkkiä.

35 kommenttia:

  1. Pehtoori ♥
    Pehtoorin auringossa lämmenneen kyljen silittely on varmaan näiden säiden parasta antia, kumminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tulin pihalta aamukahvilta, jonka vietin aurinkotuolissa, musta kissa sylissä köllötellen. Ah, tätä autuutta. Kuuma kissa on parasta 😻

      Poista
  2. Toivottavasti siili on vain kosiomatkalla ja tuo puolison tullessaan turvaliseen ja kauniiseen puutarhaasi! Nerolla on oikea asenne, keliin sopiva juurikin :D. Pihalla kaikenlaista kivaa nyt riittää, hiljalleen pääsee kylvöpuuhiin, tosin aika varovainen olen vielä - toivottavasti säässä ei tulisi takapakkia ainakaan ihan mahdottomasti. Kukinta hurmaa, äänet, tuoksut, värimaailma, siitepöly ei ihan kauheasti kuitenkaan. Viikonloppuna minulle valmistuu se...se haave kasvimaalle ja olen niin täpinöissäni :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siili vielä kiertelee täällä, mutta en ole sitä nähnyt. Yhden yön ruoka oli koskematon, enkä nyt viitsi jättää ruokaa ulos yöksi, se olisi turvallisuusriski Nerolle.
      Kylvöt houkuttelevat, mutta maltti on valttia. Retiisin kyllä uskalsin jo kylvää ja pian saattelen palsternakan maahan. Sääennuste on lupaillut hyvää, mutta alkukesästä on aina varauduttava takapakkiin.
      Voi miten ihanaa nähdä haaveiden toteutuvan.

      Poista
  3. Toivottavasti siilisi palaa ja kyllä varmaan se jossain lähimailla liikuskelee.
    Lämmintä on päivisin ollut ja pihatyöt ovat saaneet uudet siivet eli minäkin jo pikkuhiljaa heräilen talvihorroksestani, joka ikävä kyllä on tänä vuonna ollut enteilevästi hyvin syvää.
    Oikein tuossa kirjoitit, maltti on valttia tänäkin kauniina ja yllätyksellisen lämpimänä toukokuun alkupuolella. Jos oikein tarkkaan "tunnustelee" ilmassa on vielä kylmä henki ja se sieltä vielä alas tulee.
    Nautitaan kuitenkin näistä päivistä ja hetkistä, kuin kissat Nero ja meidän kisut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutkimusten mukaan urossiilin reviiri on noin 95 hehtaaria ja naaraalla 55 ha, nehän liikkuvat laajemmalla alueella kuin minä :) Joten ei ihme, että siiliä ei joka ilta näy.
      Tässä iässä on jo oppinut, ettei kevääseen voi luottaa vaikka se hymyilisi kuinka suloisesti.
      Pihatöitä riittää, mutta on välillä osattava ottaa myös rennosti ja nauttia lämmöstä ankaran talven jälkeen. Aloittele varovasti puutarhassa talvikooman jälkeen, vähän kerrallaan.

      Poista
  4. Mikään ei ole ihanampaa kuin auringon lämmittämä loikoileva kissa <3. Ihana että ruokit tuota siiliä, sillä on mahtanut olla nälkä, kun maa oli jäässä todella pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko imeytyy mustaan kylkeen ihanasti.
      Siili oli todella nälkäinen kun se ilmestyi tänne, eikä ihme, se oli ollut puoli vuotta syömättä. Ensin se ei jaksanut edes siirtyä kuin pari metriä ruokakupilta. Ehkä se nyt runsaan ravinnon ja lämmön ansiosta sai voimansa takaisin ja lähti kierrokselle.

      Poista
  5. Nyt ei auta hätäillä, vaan nauttia. Joka hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä suloisista päivistä pitää nauttia, tämä on niin harvinainen kokemus.

      Poista
  6. Paras aika on juuri nyt, kaikin tavoin. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, otetaan siitä kaikki irti rennosti.

      Poista
  7. Kiva,että siilejä vielä on. Meilläpäin niitä ei enää juuri näe. Ihana kuva Nerosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen siilikanta on taantunut, toivoisi noiden muinaiseläinten kuitenkin pärjäävän ihmisen kumppaneina.

      Poista
  8. Voi tuota piikikästä ystävää. Se taisi saada voimia jatkaakseen matkaansa vai mahtaako jäädä kuitenkin puutarhaasi kesäksi.
    Ihanaa kevään jatkoa, nautitaan näistä upeista päivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut hauska seurata siilin taaperrusta, se on touhukas pikku olento ja hauskasti nuuskii ilmaa nokka pystyssä :) Ehkä tämä lämpöaalto on jonkinlainen korvaus viime kesästä.

      Poista
  9. Kyllä on nättiä kevätsäätä pitänyt ja jatkuu onneksi! Maltti on valttia kaikessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosina keväät ovat olleet hytisyttäviä, joten nautitaan tästä ihanuudesta kaikessa rauhassa.

      Poista
  10. Kissat ja puutarhuri on nauttineet. Kissa on kuin ellun kanat ja puutarhuri hikoilee hommissa. Nykyään osaa nauttia ja pysähtyä ihastelemaan pihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on saanut aikaan vähän vauhtisokeutta, vielä on hyvin aikaa kevättöille. Aherretaan iloisin mielin ja pidetään välillä luovia taukoja.

      Poista
  11. Joka paikassa voisi tehdä jotain. Ulkona monessa paikassa ja sisällä myös. Onneksi ihana ilma antaa myös sellaista virtaa, jota ei matalapaine aina tuota.

    Joskus taas iskee väsy ja sitten pitäisi malttaa levätä ja muistaa, että levon jälkeen jaksaa taas paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisätyöt saavat odottaa huonompia säitä :) Nyt kannattaa nauttia ulkoilmaelämästä, vaikka aurinkotuolissa lojuen. Lepo on tärkeää.

      Poista
  12. On tullut kyllä niiiin nautittua näistä ihanista aurinkoisista ilmoista ♥ En tahtoisi millään viettä aikaani sisätiloissa, vaan asua aamusta iltaan ulkona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesän aurinkovajeen jälkeen, tämä on kuin satua. Mikä ihana kevät!

      Poista
    2. Ja tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa!

      Poista
  13. Siilit tosiaan rapistelevat ja tuhisevat, välillä säikäyttäen, kun tulevat esille yllättäen lehtikasojen tai pensaiden alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piikikkäät ystävät ovat touhukkaita ja mestareita kätkeytymään. Vain tuhina ja rapina paljastaa kulkijan.

      Poista
  14. Melkoinen tuo siilin reviiri, en tiennytkään! Luultavasti ne kuitenkin pysyvät hyvin pienellä alueellakin jos ruokaa riittää, ainakin itse olen saanut seurata niitä siirtolapuutarhallakin melko tiiviisti. Enpä tullut kysyneeksi nykyiseltä mökin omistajalta vieläkö niitä (tai kissoja 😉) näkyy kun pari päivää sitten poikkesin.
    Ihana, ihana kevät! Parissa päivässä on kesä rehahtanut käyntiin🌞🌿☘️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siileillä on kuulemma muutamia ydinalueita, joilla ne enimmäkseen liikkuvat, tuskin lähes sata hehtaaria on koko ajan hallinnassa.
      Tänään puhuin kylällä asuvan ystäväni kanssa ja hän sanoi, että monet jäävät siileihin koukkuun. Minulle taisi käydä niin heti ekasta kerrasta :)
      Kesä etenee huimaavaa vauhtia.

      Poista
  15. Aivan ihanat kuvat ja hän on vaan niin upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein kehun Neroa, että hän on talon komein kissa japehtoori kehrää tyytyväisenä :)

      Poista
  16. Siilin kesä! <3
    Ja suloiset kuvat Pehtoorin kissanpäivistä!

    Auringon hellimiä päiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Tääläkin vaihteeksi eksoottisia lämpötiloja :)

      Poista
  17. Keväällä on tosiaan sellainen tunne, että kaikki räjähtää päälle yhtä aikaa. Jottei juoksisi paikasta toiseen kuin päätön kana, on pakko panna laput silmille ja kumartua tekemään yhtä hommaa kerrallaan. Muuten ei tule mistään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, pitää edetä askel kerrallaan ja ihan rauhassa. Kyllä kaikki tärkeä tulee tehdyksi.

      Poista

Kiitos kommentista