25.7.2018

Suuhunpantavaa

Lämmön vaikutuksesta sato kypsyy hurjaa vauhtia.
Huomasin, että kaaleilla oli kuumat paikat verkon alla, nehän pitävät viileämmistä oloista. Jotkut kyssäkaalit olivat haljenneet ja luulen sen johtuvan lämmöstä. Säilöin lehtikaalin pääsadon kuivaamalla. Onneksi kuivuria voi käyttää yläkerrassa, sillä sehän toimii kuin lämpöpuhallin.
Tomaatteja on nyt kaikki kulhot täynnä sato kypsyy vikkelään. Porrastin taimikasvatuksen, joten ihan kaikki eivät kypsy samanaikaisesti. Onneksi pienestä tomaattihuoneestani saa kolme sivua ja kattoluukut auki, muuten saattaisi olla tompskuilla kuumat paikat.

Avomaankurkut ovat kasvaneet hyvin ja satoa on saanut poimia jo jonkin aikaa. En ole kastellut kasvimaalla muuta kuin kurkkuja, vähän kurpitsoita ja tomaattihuoneen tomaatteja silloin tällöin. Muu on pärjännyt omillaan.

Onneksi saimme kunnon sateita, maa kastui syvältä ja kate pitää hyvin kosteutta. Kuvassa vihannesportulakka, erinomainen runsaasti C-vitamiinia sisätävä yrtti. Lehdissä on myös paljon Omega-3-rasvahappoja.
Se on voinut tänä vuonna erinomaisesti, sillä kasvi ei siedä märkyyttä.

Pehtoori tarkastaa, että valkosipulien kate on asianmukaisesti paikallaan.
Valkosipulit ovat alkaneet tuleentua ja kohta on korjattava sato talteen. Minulla on vielä edellisvuodenkin satoa jäljellä ja sipulit ovat säilyneet oikein hyvin. Keltasipulia jouduin ostamaan yhden kerran, punasipulit riittivät uuteen satoon asti, joten sipuliomavaraisuus on hyvä.

Mehevää ja rehevää. Olen karsinut kasvimaalta paljon kukkakasvustoja, varsinkin jättiläiseksi kasvavaa kurkkuyrttiä. Kehäkukista olen kerännyt siemeniä talteen, jotta ne kukinta jatkuisi pitempään. Olen kylvänyt kehäkukkaa monessa erässä, joten uutta satoa on tulossa.

Kesäkurpitsoita on kolmea lajia, vihreitä, keltaisia ja raidallista latinoa. Näitäkin pitää kerätä päivittäin, jotta eivät kasva liian suuriksi.

Pensasmarjat; mustat ja punaiset viinimarjat sekä karviaiset ovat jo kypsiä. Samaan aikaan pitäisi poimia mustikoita ja vadelmia, mutta helteinen metsä ei ole kovin houkutteleva kun pitäisi ötököiden takia olla hyvin vaatetettu. Kotimaisemista olen poiminut jonkin verran mustikoita ja vadelmia. Marjapensaissa voi viettää aikaa illan viileydessä.
Olen kuitenkin nauttinut lämpötilasta, talo on oikein ajoitetulla ristivedolla pysynyt melko viileänä ja yöt ovat olleet ihan miellyttäviä. Ulkona voi puuhailla vain varjossa tehtävien projektien parissa, kuten puutarhakalusteiden huolto ja kunnostus, kalusteen voi aina siirtää varjoisaan kohtaan.

Valkosipuli ja unikko ovat liittoutuneet.

Myös pehtoori viihtyy siimeksessä päivän hiostavat hetket ja kun tuntuu oikein kuumalta siirtyy hän talon alle, missä on aina viileää.
Öisin meitä on valvottanut makuuhuoneen avoimen ikkunan takana koivussa huutelevat lehtopöllön poikaset. Yhtenä yönä kun metelistä ei meinannut tulla ollenkaan loppua, soitin tabletilta aikuisen lehtopöllön ääntelyä ja kas, lapsikatras mykistyi.
Kauniita päiviä teille!

P.S. Areenassa on vielä jonkin aikaa katsottavissa hieno norjalainen elokuva, Keittiötarinoita. Hauskuutta helteeseen, jos ette ole sitä vielä nähneet.

21 kommenttia:

  1. Nam! Onpa mahtavaa runsautta ja aikaista satoa!
    Kauniita päiviä ja herkkuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viime kesänä kaikki oli kolme viikkoa myöhässä, nyt puutarha tuntuu viettävän jo elokuuta ja satoa pukkaa joka tuutista.

      Poista
  2. Herkullista satoa. Tämän kesän lämpö ja ajoittaiset sateet ovat pitäneet kasvimaan tyytyväisenä. Puutarhurille helle on kuitenkin raskas, käytännössä hyvää puutarhatyöaikaa on vain iltaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, paahteisella kasvimaalla ei jaksa touhuta kuin vain nopeasti ateriatarpeet hakemassa. Olenkin muuttanut rytmiäni niin, että työskentelen kasvimaalla lähinnä yön viileydessä, sillä vielä on myöhään valoisaa.

      Poista
  3. Mitähän se lehtopöllö mahtoi sanoa nauhalta, kun heti hiljenivät ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauhalta kuului lehtopöllön keväistä huutelua, mitä lie sanonut, olikohan edes lasten korville sopivaa 🙀

      Poista
  4. Komeaa satoa! On näistä helteistä jotakin hyötyä, meilläkin tomaatteja tulee ennätysmäärä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatteja on nyt kaikki kulhot täynnä, kohta pitää alkaa säilömään niitäkin. Viime vuonna pakastin pienempiä tomaatteja kokonaisina ja niitä oli kiva lisätä patoihin ja piirakoihin talvella.

      Poista
  5. Ihana postaus.
    Kiitos elokuva vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt elokuvan jo useamman kerran, mutta aina se vaan jaksaa naurattaa ja itkettääkin.

      Poista
  6. Kiitos elokuvavinkistä.
    Aivan upeaa satoa saat taas. Onneksi on satanutkin vettä, silti vähäisellä kastelulla olet selvinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä lehtomaisemassa on hyvin voimakas kaste, se auttaa kasveja pärjäämään. Joka aamu kun astun ulos on nurmikko mäekä kuin olisi satanut. Mutta kyllä taas kaivattaisiin sadetta. Noin ison kasvimaan jokapäiväinen kastelu koko kesän olisi liian rankkaa.

      Poista
  7. Voi, mitä satoa! Minulla tomaatti notkuu parvekkeella vihreitä hedelmiä, mutta kypsymistä saa odottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit kypsyvät nopeasti näillä helteillä.

      Poista
  8. Ooh mikä sato. Vihannesportulakkaa haluaisin omalle kasvimaalle, mutta mistä sait sen siemenet? Minulla olisi sille ihana salaattiresepti, mutta se on nyt ollut tarpeita vailla jo monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihannesportulakka on helppo kasvatettava ja siemenet olen ostanut ihan tavallisesta siemenhyllystä Hankkijalta, Prismasta tai taimistolta, en muista tarkasti, olivat muistaakseni Lord Nelsonin. Tälläisenä kesänä voisi vielä ehtiä kylvää ja saada satoa.

      Poista
  9. Kiitos vinkistä, minähän katsoin heti. Meillä rääkyy ruisrääkkä, onneksi öisin on toisella puolella taloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidit vähäeleisestä, mutta hienosta tarinasta. Voi ruisrääkkää en ole kuullut vuosiin.Uhraisin kernaasti yöuneni jos sellainen ilmestyisi pihapiiriin.

      Poista
  10. Herkullista näyttää puutarhassasi olevan!! Hyvivoivaa kasvustoa ja paljon satoa! Voi sentään pöllönpoikia, eivät ymmärrä noista nukkuma-ajoista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllöt elävät öisin :) Onneksi saan joka kesä nauttia lehtopöllön lasten huutelusta, mutta ihan korvan juuressa loputon äänntely alkoi hermostuttaa. Lensivät vähän kauemmaksi kerjäämään.

      Poista
  11. Hienot kesätunnelmat ja kuvat taas kerran, siellä on satanut ja marjatkin meheviä. Meillän on rutikuivaa, viinimarjat ovat valmiita, mutta en jaksanut niitä kastella, joten ei ihmesatoa luvassa. Onneksi perunat, porkkanat ja herneet tekivät pikkusadon ja ovat parhaimmillaan, kiitos ahkeran kasteluni:) Jännittävää odottaa saanko myös kurpitsat isoksi. Hurmaavalla Pehtoorilla on tosi makea vanha korituoli ♥ Pinkku mamselli nuuruu, mutta onhan hänellä ikääkin ja hellekin rasittaa. Katsoin myös kuunäytelmän, joka oli uusin juttu, mutta en jaksa nyt kommentoida muuta kuin tähän:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista