28.7.2020

Kasvimaa vesittyi

Suuren kasvimaan ongelma helteillä on kastelu. Varsinkin alkuvaiheessa kastelun on oltava säännöllistä ja runsasta. Minulla vesi tulee yli sata metriä syvästä porakaivosta, se on jääkylmää, eikä sovellu kasvien juomavedeksi ennen lämmitystä. Täytän suuret tynnyrit, joissa vesi päivän mittaan lämpenee kastelusopivaksi. Kyllästyin kantamaan päivittäin lähes tuhat litraa vettä kastelukannuilla ja päätin turvautua teknologiaan. Pieni uppopumppu tynnyriin, siihen vesiletku ja ostin vielä Gardenan kasteluvarren, sillä voi kätevästi täsmäkastella ja varrella ulottuu hyvin vesittämään isomman alueen. Mutta, mutta... Hermo paloi nopeasti letkun kanssa. Sen kuljettaminen tiheällä kasvimaalla saa helposti paljon tuhoa aikaan ohjautuessaan kasvien sekaan ja se myös kiertyi ja taittui usein niin, että vedentulo lakkasi ja piti mennä letkua selvittämään.

Sitten kasvimaalle ilmestyi musta, notkea käärme. Sain Gardenalta kokeiltavaksi 20 metrisen Liano-letkun. Tekstiilipäällysteinen letku on kevyt ja taipuisa eikä se kierry tai taitu. Huh mikä helpotus, nyt kastelu on todella helppoa kannurumbaan verrattuna.
Miten te hoidatte puutarhan kastelun?

Letku mahtuu pieneen pakettiin ja sen mukana tulee liittimet ja suutin. Minulla ollut kasteluvarsi sopii mielestäni paremmin kasvimaalle. Tuolla suuttimella voin kastella vaikka kukkapenkkejä.

Letku kulkee helposti laatikoiden välissä ja taipuu kulmissa. Sen kestävyydestä kertoo, että tuotteelle annetaan 30 vuoden takuu, kestää myös jäätymistä.
Letku on aika kapea, joten heikolla pumpulla siihen ei saa kovin suurta painetta, mutta sitä ei kasvimaalla kaivatakaan. 
Kun taimet kasvavat lisään niille yleensä olkikatetta, joka vähentää kastelutarvetta.

Kyllä nyt sopii rehottaa helteelläkin. Siellä se musta käärme luikertaa huomaamattomasti.
Letku on saatu blogiyhteistyönä ja kehunsa ansainnut.

18 kommenttia:

  1. Sinulla onkin mittavan kokoinen hyötymaa ja hoidat sitä myös kunnolla. Toisin on täällä huithapelin huvikummussa ;-) Onneksi minulla on rengaskaivo ihan kasvimaan vieressä, mutta en vieläkään ole hankkinut siihen pumppua, vaan nostan ämpärillä ja kastelen kastelukannullinen kerrallaan, mikä aiheuttaa sen, että tulee kasteltua liian vähän. Esimerkiksi valkosipulit eivät täällä kasva lainkaan, ne samat kynnet työntävät pari lehteä vuodesta toiseen ja kesäkuussa ne jo näivettyvät ja häviävät.
    Onpa tosiaan käärmettä muistuttava letku, puistattaa. Mutta kuulostaa kyllä paremmalta kuin perinteinen letku, muistan lapsuudenkodistani ne taittuneet mutkat ja tuhot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taas on mittava kasvitieteellinen puutarha, toisin kuin tämän perenna-huithapelin kukkamaat. Taitaa energia riittää vain toiseen projektiin :)
      Minusta tälläinen totteleva ja nöyrä letku on loistava keksintö, ehdin jo saada tuhoa aikaan jäykällä ja painavalla normiletkulla. Helteiden aikaan kastelin myös valkosipuleita, jotka kasvavat katteen alla.
      Hyötyviljely vaatii paljon työtä kausittain, varsinkin alku- ja loppuvaiheessa.

      Poista
  2. Puuttuu vain siksak-kuvia ja letkua voisi tosissaan luulla kyykäärmeeksi. Mutta tuollainen taipuisa ja kestävä letku on varmasti hyvä. Meillä viritellään pitkät letkut porakaivosta/talon seinästä kun on oikein kuivaa. Vähemmän kuivalla kastellaan kuution säiliöstä jonka vesi tulee kasvihuoneen hanalle jossa on lyhyt letku ilman painetta. Sillä ylettyy kastelemaan mansikat, kasvihuoneen ja osan kasvimaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen kuutio on kätevä vesivarastona. Ilman kastelua ei tule satoa, silloin nähty vaiva menee hukkaan.

      Poista
  3. Onpas näppärä letku! Minun kesäkodin kasvimaa ja kukkamaa ovat (vielä) niin pieniä, että sadevesitynnyristä kannetulla kannuvedellä pärjää. Jos joka vuosi tuplaa kokoa, niin jossain vaiheessa voisi letku olla hyödyllinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letkun ja pumpun avulla säästyy aikaa ja niveletkin, kun on paljon kastelupinta-alaa. Johan tässä on melkein parikymmentä vuotta kuljetettu kastelukannuja :)

      Poista
  4. Letku näyttää ihan käärmeeltä. Aamuvarhaisella saattaisi saada ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun ei muista letkua. Olen tykästynyt noihin Gardenan puutarhatuotteisiin. Laadukkaita tuotteita, joissa hintakin on ihan kodillaan ja lisäksi yleensä pitkä takuuaika.
    Syvän porakaivon vesi on todellakin jääkylmää. Minulla on kaksi 200 litran tynnyriä, joihin nostan veden lämpenemään. Yllättävän hyvin se lämpiää, helteisinä päivinä voisi mennä itsekin saaviin seisomaan - naapurien iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en saa mielestäni kuvaa, jossa seisot saavissa vivoittelemassa 😂
      Minulla on yksi 500 litran ja yksi 200 litran tynnyri kasvimaan kupeessa. Pihassa on räystäiden alla neljä sadevesitynnyriä.
      Minullakin on paljon Gardenan työkaluja, heillä on laaja valikoima laadukkaita puutarhurin apuvälineitä.

      Poista
    2. En ole kovin pitkä, mutta mahdanko siltikään saada itseäni uppoamaan kaulaan saakka 200 litran tynnyriin. Ukkokulta nauroi ja kehotti kokeilemaan.

      Poista
    3. Täytyy kyyristyä, uimaliikkeitä et varmaan mahdu tekemään, mutta voit iloisestiroiskutella 😊

      Poista
  5. Hui, kuinka monta kertaa olet vahingossa ensin katsonut, että se onkin käärme? :). Meillä menee musta sähköjohto yhdessä kohdassa maassa näkyvillä ja vuosista huolimatta välillä yhä katson sitä käärmeenä ja hiukan säikähdän :).

    Mutta hienoa, että sait ongelman ratkaistua! Meillä on toistaiseksi niin pieni kasvimaa, että mennään kastelukannuilla. Saas nähdä mitä keksitään, jos meinataan joskus tehdä kasvihuone... Kasteluongelma on kyllä silloin käsillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi olen tunnistanut vesiletkuksi :)
      Kasvimaan reunalla on asustellut vaskitsoja, joten ”käärmeen” näkeminenkään ei ole harvinaista. Tänä vuonna olen kuitenkin nähnyt vain sisiliskoja.
      Kun kasvimaani oli vain puolet nykyisestä, pärjäsi kannujen kanssa mainiosti.

      Poista
  6. Tavallinen letku voi tosiaan jyrätä kasvit. Tuo letku vaikuttaa näppärältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on niin tiheät kasvustot, että painava ja jäykkä letku ei sovellu sekaan. Onneksi löytyi ratkaisu.

      Poista
  7. Meillä on pumppu, jolla pumpataan vesi kaivosta lämpiämään 1000 litran säiliöön. Pumpun saa siirrettyä säiliölle ja siitä letkuttaa sitten kasvihuoneeseen ja kasvimaalle. Meidän pumpussa on vaan sellainen huono puoli, että minä en saa sitä vedettyä käyntiin. Olemme ostaneet sen Biltemasta. Beibe sen nyppää ihan tosta vaan käyntiin, mutta minä en jaksa vetäistä sitä niin rivakasti, että käynnistyisi. Joten, jos Beibe ei ole kotona, niin kannukävelyksi kastelu menee edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minulla on sama ongelma moottorisahan kanssa. Kaikki energia kuluu sahan nykimiseen ja jos se käynnistyy, niin ei jaksa enää sahailla. Siksipä hankin syksyllä tehokkaan akkusahan. Puiden pätkiminen käy kuin tanssi.Yhtään nyittävää laitetta en enää hanki :)

      Poista
  8. Tänä kesänä on satanut niin paljon, ettei ole tarvinnut kastelua, alkukesää lukuunottamatta jolloin ojasta löytyi vettä. Jos on rutikuiva hellekesä kuten oli viheliäinen kesä 2018, lasken vettä kraanasta suuriin paljuihin, ellei sadevesi riitä, mutta tänä kesänä ei tätä onkkelmaa ole ollut. Ruiskuttelen myös suoraan kraanasta suihkuttimen avulla, jos on pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla ei ole tarvinnut kastella kuin tomaatteja, jotka kasvavat minikasvarissa. Isot kasvit alkavat pärjätä jo ilman kastelua muutenkin. Mutta pikkuisia pitää muistaa kastella josei sada. Minäkin kerään sadeveden talteen, mutta sotä käytän vain ruukuille ja uusille perennaistuksille.

      Poista

Kiitos kommentista