4.8.2020

Erittäin hyödyllistä

Sadeviikon aikana kasvimaan kukkijat pääsivät riehaantumaan rajattomasti. Hyöty alkoi jäädä jalkoihin ja sehän ei sovi, sillä ensin hyöty sitten huvi. Pari kottikärryllistä kukkia lähti kompostiin (osa pääsi maljakoihinkin) ja operaation jälkeen näyttää näin kukattomalta :).
Laitoin keväällä tuohon keskelle tuolin ja pikku pöydän yhden isomman kasvilavan tilalle, sillä ajattelin istuttaa siihen syksyllä pienen omenapuun. Mitä mieltä olette sopiiko omenapuu kasvimaalle? Mikä olisi hyvä kääpiökokoinen lajike?
Tai ehkä jokin muu hedelmäpuu? Etuna olisi ainakin se, että puu olisi aidatulla alueella, eivätkä sorkkajalat heti pääsisi sen kimppuun.

Lähinnä jouduin poistamaan villiintynyttä kurkkuyrttiä, kasvimaalla ei enää päässyt liikkumaan kun se rönsyili joka puolella ja lojui jo hyötykasvienkin päällä. Nyt pääsevät purjotkin vapaammin jatkamaan pulskistumistaan. Auringonkukat olen suorakylvänyt, ne kukkivat siis aika myöhään, mikä on tarkoituskin. Myös kehäkukkaa on tulossa uusia aaltoja.

Viljelylaatikoiden ja ja käytävän välistä esiin tunkeneet sormustinkukat lopettelevat kukintaansa ja näitäkin poistan ahkerasti.

Satonäkymät ovat tänä vuonna erinomaiset. Yrtit on jo kuivattu varastoon, kesäkurpitsa etsii päivittäin uutta muotoa keittiössä. Viikonloppuna tein kesäkurpitsa-juustokeksejä. Erittäin herkullista.
Avomaankurkuista on tullut ennätyssato ja kaikki muukin näyttää kypsyvän mallikkaasti. Lähiaikoina kun sää on suotuisa aion korjata valkosipulisadon talteen.
Myös metsän sato on ollut runsasta, sieniä ja mustikoita on tallessa jo talven tarpeet.

14 kommenttia:

  1. Mahtavaa kuulla, että satoa on tullut noin paljon. Ja ei näytä kovin kukattomaltakaan raivauksen jälkeen. Sun kasvimaa näyttää niin ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa kukkamäärässä ei huomaa mitään eroa, mutta liikkumaan pääsee vapaammin. Sato on puutarhurinpalkka.

      Poista
  2. Kurkkuyrtti on sellainen kasvi joka viihtyessään kyllä valtaa toisilta alaa tai ainakin riehaantuneena peittää alleen heikommat.
    Tuossa pöydän ja tuolin vieressä on metallinen kasvituki. Mistä olet sen hankkinut? Minulla on tarkoitus joku tällainen teettää yhdellä ”takojalla”, niin olisi näyttää jotain mallia.
    Punakaneli on minun suosikkini, tosin se on aluksi hidas tekemään satoa ja kasvaa isoksi puuksi, yleensä on melko pystykasvuinen.
    Olet kyllä taitava puutarhuri ja lähes omavarainen.
    👍 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein ranteenpaksuisia kurkkuyrttejä leikkelin tuolta. Se kylväytyy aina itsestään minne mielii, mutta on helppo poistaa.
      Minunkin suosikkini on punakaneli ja keväällä istutin yhden puutarhaani, nyt pitäisi löytää jokin hillittykasvuinen ja maukas lajike tuonne kasvimaalle.
      Tuon kasvituen löysin pari vuotta sitten kirpputorilta. Se on hyvin tukeva, mutta alkuperää en tiedä ikävä kyllä.

      Poista
  3. Meilläkin tulee kesäkurpitsaa ja kurkkua runsain mitoin. Aamulla kurkku romahti alas painavien pötkyleiden vuoksi. Ihanaa kukintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kesäkurpitsa on niin neutraali, sitä voi lisätä moneen, melkein mihin tahansa ruokaan. Olen myös pakastanut talven patoja varten.

      Poista
  4. Kasvimaasi on perkaamisesta huolimatta hyvin kukkaisan näköinen. Kauneus kulkee usein samaa matkaa hyödyn kanssa, mutta ruoan päällä makaaville kaunottarille on syytä antaa lähtöpassit. Tai ainakin laittaa heitä vähän järjestykseen.
    Omenapuiden suhteen kannattaa varmaan käydä jossain ammattimyymälässä tiedustelemassa. Nykyisin on kaikenlaisia perheomenapuita ja hillittykasvuisia. Perinteiset taitavat olla järjestään isokasvuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo edelleen kukkamaalta näyttää 😊
      Kukat saavat mieluusti rehottaa kasvimaalla, mutta ei hyödyn kustannuksella. Onneksi niitä on helppo karsia.
      Omenapuuasiassa täytyy kääntyä asiantuntijan puoleen, ajattelin, että täällä blogistaniassakin on sellaisia.

      Poista
  5. Erinomaisesti käy omenapuu kasvimaalle. Miten olisi pilariomenapuu? Sen sato ei leviäisi kasvien päälle jos sattuisi tippumaan maahan vaan pysyisi enemmän puun välittömässä läheisyydessä. Hillittykasvuinen voisi olla paras tai sitten ahkerasti leikattu tavallinen puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Pilariomenapuuta en tullut ajatelleksikaan, se voisi olla kiva tuossa. Täytyypä tutustua lajikkeisiin.

      Poista
  6. Kylläpä on ihanan kukkaisa kasvimaa karsinnan jälkeenkin, mahtavan rehevää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehevää on. Karsinnan jälkeen pääsee paremmin liikkumaan ja on helpompi hengittää.

      Poista
  7. Niin kaunista ja rehevää siellä 🤍 Sade tosiaan helposti villiinnyttää kasvua, mutta riittääpähän puutarhurilla töitä kitkemisessä ;)
    Ja pieni omenapuu sopii mielestäni oikein hyvin kasvimaalle; missäs sen parempi olisi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadeviikon aikana ei ollut tilaisuutta karsintaan ja kasvit käyttivät sitä hyväkseen.
      Täytyypä etsiä sopiva hedelmäpuu kasvimaan kaunistukseksi.

      Poista

Kiitos kommentista