Neron veri

Viikko sitten oltiin Neron kanssa eläinlääkärissä. Oli aika hoitaa hampaat ja samoilla tainnutuksilla pyysin tekemään terveystarkastuksen ja perusverikokeet.
Eläinlääkäriasemalla oli taas uusi kasvo, joka valmisteli Neroa hoitokuntoon, ennen omalääkärin saapumista.
Uusi lääkäri pyysi nostamaan Neron kopasta punnitusta varten ja kun asettelin pehtooria hoitopöydälle totesi lääkäri: Ai, se on noin iso.

5,2 kiloa. Minusta aika pieni.
Nämä eläinlääkärikäynnit ovat minulle yhtä rankkoja kuin Nerolle, tosin minua ei tarvinnut tainnuttaa, vaan lähdin operaation ajaksi kirjastoon.

Meillä on vielä paikoin näin paljon lunta. Tässä ollaan palaamassa iltalenkiltä kotiin.

Hammaskivi tuli poistettua ja Neron lääkäri kehui prinssiä erittäin hyväkuntoiseksi ikäisekseen (juhannuksena tulee 13 vuotta) ja epäili salaisuudeksi luonnonmukaista (myyrä)ravintoa ja runsasta liikuntaa.

Rantaretkellämme pehtoori tarkasteli tyytyväisenä piian kaatamien rankojen pinoja.

– Hei piika, kaadetaanko vielä tämä petäjä?
Rantatöyräät ovat jo sulat ja jääkin heikkoa. Kuitenkin eilen illalla katselimme kun joku rohkelikko viiletti hämärissä luistimilla pitkin selkää.

Lääkäristä palattuamme oli puolitokkurainen kissa hankala pitää sisällä. Se hoippui aina lukitulle kissanluukulle ja rämpytti sitä päästäkseen ulos, leukapielistä roikkui tuhdit kuolavanat aivan kuin lerppahuulikoiralla.
Seuraavina päivinä ja vähän öinäkin pehtoori viihtyi paljon ulkona. Liekö varmistanut, ettei uutta lääkärireissua tule ihan äkkiä vai halusiko se ehkä väläytellä valkoista hymyään täysikuun loisteessa.
Vaikka ei ollut pakkasta huolestutti kissan tarkeneminen, semminkin kun kahdessa sukassa oli iso reikä. Molempiin etusääriin oli ajeltu tuollainen paljas kohta verinäytteen ottoa varten.
Verikokeiden tulokset olivat hyvät, vain maksa-arvot olivat aavistuksen koholla, mutta lääkärin mukaan ei ole syytä huoleen.
Olemme nyt siirtyneet hyvälaatuiseen senioriruokaan ja onneksi se tuntuu alkutotuttelun jälkeen maistuvan hyvin.

Talon seinustalla näkyy jo piippo poikineen ja ensimmäinen lumikello puhkeaa kukkaan tänään.

Ihanaa kevätviikkoa ja aurinkoa kaikille!

Lumen kiroja

Tänä talvena meitä on siunattu lumella, ihan liikaakin. Muutaman kerran Nerokin on suostunut käyttämään sisävessaa, lumiesteet olivat ylivoimaiset. Nyt pehtoori on tyytyväinen kun hanki kantaa hyvin kissan painon ja hän voi poiketa luoduilta poluilta.

Metsäkauriita lumi on koetellut. Anteeksi epätarkka otos, mutta tässä näkyy hyvin, miten vaikeaa pienen kauriin on edetä pehmeässä hangessa vaikka tuossa onkin niiden polku.

Olen ruokkinut bambeja säännöllisesti. Riistarehu, kaura, porkkanat ja omenat ovat maistuneet, sillä ruokaa ei saa hangen alta ja oksat eivät ole kovin ravinteikkaita. Lauha jakso onneksi sulatti jo rantatöyräitä ja kaikenlaista varpua tuli näkyviin.
Pukille alkoi kasvaa sarvet.

Nyt sarvet ovat jo näin isot.

Seuraava kuvasarja näyttää miten vesisateiden paksuunnuttamassa lumessa eteneminen oli kauriille todella vaikeaa. Pienet sorkat upposivat syvälle lumeen.

Siksi kauriit kokivat olonsa turvallisemmaksi jäällä, mistä aurinko ja sade oli sulattanut lumikerroksen. Siellä ne makoilivat auringossa ja tarkkailivat touhujani saunamökillä. Välillä vain pistäytyivät ruokintapaikalla tankkaamassa.

Nero löysi polulta mielenkiintoisia tuoksuja, joihin oli hangattava omat merkkinsä viestiksi. Taustalla kauriit aterioivat katajan juurella. Iltaisin siellä puputtaa jänis.

Pehtoori tykkää tarkkailla kauriiden touhuja ikkunasta tuvan lämmössä.
Minun selkäni vahingoittui massiivisissa lumitöissä ja olen muutaman viikon parannellut sitä. Lumi saa olla.
Nyt on kiusana liukkaus, voisin luistella postilaatikolle muutaman sadan metrin päähän. Ilman nastoja kengissä ei pysyisi hetkeäkään pystyssä.

Kasvimaa nukkuu vielä sikeää talviunta. Saa nähdä miten pian kevätaurinko jaksaa sulatella paksun lumipeitteen.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Talven sylissä

On ollut hyytävän kylmää. Maanantaiaamuna piti lähteä anivarhain katsomaan kuunpimennystä, Neronkin piti päästä katsomaan, mitä piika touhuaa pihalla aamupimeässä. Komea oli punainen kuu, mutta aika pian päätimme jatkaa sen ihailua keittiön ikkunasta puuhellan lämmössä.

Öitä valaisee täysikuu ja päivällä aurinko jaksaa nousta jo niin korkealle, että se hieman lämmittää poskea.
Eilen aamulla mittari näytti -27 °C, mutta onneksi kylmyys väheni nopeaan tahtiin päivän mittaan.
Kauriit olivat nälkäisiä, mutta saivat ateriansa ajallaan.

Lumitöitä on riittänyt, pihan kuntosalilla harjoitetaan lihaksia harva se päivä.

Liikenne on näillä kulmilla vilkasta. Monenlaiset menijät ovat jättäneet jälkensä lumeen.

Tätä jälkijonoa kummastelin, olisiko kulkija ollut näätä. Loikkivat parijäljet ja keskellä näkyy lunta viistävän mahan jälki. Tunnistaako joku? Näätä tuli mieleeni, koska olen sellaisen nähnyt liikkuvan rannassa.
Jäällä on pakkasista huolimatta märkä kerros heti lumen alla, eikä jää taida olla kovin vahvaa vieläkään.

Saunatuvan ikkunaan heijastui auringonlasku.

Päivänkorento on herännyt liian aikaisin. Keittiön ikkunassa se ihmetteli lumista maisemaa.

Neron täytyy nousta kahdelle jalalle, jos se mielii nähdä jotakin lumisista juoksuhaudoista. Enimmäkseen pehtoori kuitenkin tarkkailee maisemaa sisätiloista.

Mukavia talvipäiviä kaikille!

Talviruokinta

Meillä on paljon lunta. Se on monin tavoin hyvä asia; kasvit ovat turvassa pakkasilta, lunta voi lapioida kivijalkaan lisäeristeeksi ja valkoinen talvimaisema on kaunis katsella.
Vaikka lumi suojaa myös eläimiä, haittaa paksu hanki monien ruoan hankintaa.
Joulusta asti olen tarjonnut ruoka-apua metsäkauriille. Viime vuonna laumassa oli viisi yksilöä, tänä vuonna vain neljä.
Tarjoan sorkkajaloille porkkanoita ja riistaherkkua tai kauraa. Joskus lauma on tulee juoksujalkaa paikalle kun lähestyn ruokintapaikkaa.

Jos ruoka ei tule ajoissa, saapuu lähetystö pihalle hoputtamaan piikaa. Yhtenä aamuna portaillakin oli kauriin jäljet, ehkä ne kolkuttivat ovea. Portaan ruukusta oli syöty kanerva.

Kun vatsa on täynnä, voi käydä ruokalevolle tarkkailemaan piian luomistyötä, eli lumenkolausta.

Monta muutakin suuta on ruokittavana. Lintuja on lukematon joukko, niille tarjoan auringonkukansiemeniä, talipalloja ja rasvapotkylöitä.
Orava ottaa ruokinnasta osansa, samoin jänikset ja pikkujyrsijät.

Tältä näytti maisema kun palasin iltaruokinnasta. Siellä näkyy koti.

Ja vielä yksi suu odottamassa ilta-ateriaa.

Puuhaa riittää talvellakin ja iltaisin nukahdan usein siemenluoettelon selailuun, pehtoorin kehrätessä vieressä.
Mielessä viljelykausi on jo alkanut.

Lämpimästi tervetuloa kaikki uudet seuraajat!
Onnellista alkanutta vuotta kaikille!

Pehtoorin talviharrastuksia

Kaikki kissat osaavat kehrätä, mutta moniko on perehtynyt neulomisen saloihin. Pakkassää ei houkuttele pitkiin ulkoiluihin ja silloin on hyvä olla mielekästä puuhaa tuvan lämmössä.

Kesäaikaan jaamme puutarhaharrastuksen ja talvella keskitymme yhdessä silmukoiden kiehtovaan maailmaan.
Silmukoiden lisäksi olemme viime aikoina luoneet lunta.
Olen ollut somepaastolla ja käyttänyt aikani kaikenlaiseen puuhasteluun, mm. hiiriesteiden rakenteluun vintillä ja naapurissakin. Jyrsijät pääsevät sisään enää kissanluukusta Neron avustamina ja henkensä heittäneinä.

Puikkojen kilkkeen keskeltä toivotamme kaikille rauhaisaa joulun aikaa!

Puolipitkä palsternakka

Nostin viimeisetkin palsternakat maasta. Lajike on 'Halblange Weiße' (puolipitkä valkoinen). Yksi puolipitkä oli venynyt lähes metrin mittaiseksi, tosin eipä tuossa kärjessä ole paljon syötävää. Onneksi en valinnut kokopitkää lajiketta.

Palsternakkasato on tänä vuonna ollut hyvä. Hidaskasvuinen juures ehti kasvaa kunnon kokoiseksi ja maku on mitä mainioin. Palsternakat ovat herkullisia esimerkiksi uunissa kypsennettyinä lohkoina.

Valmistin varsinaista kausiruokaa; palsternakka-suppilovahveropiirakkaa. En ehtinyt ottaa kuvaa koko piirakasta, sillä se katosi nopeasti parempiin suihin.

Tässä pehtooorin mielipide ensilumesta.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Valkosipulit kasvamaan

Siirsin valkosipulien maahanpanoa viikolla lämpimän sään vuoksi. Mutta lauantaina päätin laittaa kynnet multiin.
Kesän sadosta valitsin suurimmat kynnet jatkamaan Aleksandran sukua.

Irroittelin kynnet pari viikkoa ennen istutusta ja kuorin varovasti niistä ulointa kerrosta. Kuorta ei tietenkään ole tarkoitus poistaa, mutta ylimääräisen irrottaminen vähentää mahdollista tautiriskiä.
Kasvulavan muokkasin hyvin, lisäsin hieman kalkkia ja tuhkaa sekä palanutta hevosenlantaa evääksi. Koska maa on edelleen hyvin kuiva syvemmältä, kastelin istutusvaon ja peittelin kynnet noin viiden sentin syvyyteen.
Koska sää on edelleen lämmin, en vielä lisännyt katetta, mutta myöhemmin sipulit saavat olkipeiton suojakseen talveksi.

Kasvukausi on aloitettu.

On the Rocks

Viikonloppu kului sipulien istutuksessa ja pihamaan haravoinnissa.
Edellisenä viikonloppuna teimme ystävän kanssa ruskaretken Rokokalliolle, Vihdin korkeimmalle kohdalle, 156 m.
Paikka huokuu mystiikkaa ja rumpulaulu kuljetti mielen muinaisiin rituaaleihin, joita tuolla on varmasti suoritettu.

Kallion laelta aukeaa upeat näköalat, ei uskoisi, että ollaan Etelä-Suomessa.

Huipulla on nuotiopaikka eväsretkeilyyn ja tunnelmointiin.

Nuotiopaikan vieressä on Vihtijärven kyläyhdistyksen pystyttämä kota kaminoineen suojaisampaan taukoiluun.

Alueen reitit on hyvin merkitty, mutta maasto on paikoin haastavaa.
Huipulta näkyy jyrkkä kalliopudotus, erikoisine muodostelmineen, halkeamineen ja luolineen.

Alhaalta katsottuna kallioseinämä näyttää rakennulta asumustolta, arkkitehtinä lienee toiminut jääkausi.
Puut kasvavat sinnikkäästi aivan kallion päällä, hyvin ohuessa humuskerroksessa.

Luolien tutkiminen oli jännittävää.

Paljon tutkimista jäi vielä seuraavaankin kertaan.

Mukavaa viikkoa kaikille!