5.2.2012

Haaveilua

Linn Fernström - Yökalastaja
Kiitos Lumikko kun haastoit minut haaveilemaan, nyt
viikonloppuna on viimein aikaa heittäytyä unelmien maailmaan.

Jos maailma olisi sellainen kuin haluan niin:

Ihmisen henkinen evoluutio loikkaa huiman askeleen eteenpäin. Vahvin ei aina voita vaan voima löytyy yhteistyöstä. Yksilöllisyys on arvostetumpaa kuin tasapäisyys ja kaikilla on voimavaroja olla oma itsensä.

Myötätunto kehittyy sellaisiin mittoihin, että ihmisen on mahdoton yrittää hyötyä toisen kustannuksella tai tuottaa toiselle olennolle kärsimystä.

Kaikki lapset saavat elää turvassa ja luottavaisina.

Koululaiset opetetaan jo varhain meditoimaan, arvostamaan myös hiljaisuutta ja mielenrauhaa. Aivojen ja lihasten ohella kehitetään mieltä ja sydäntä.

Vanhuksilla on yhteiskunnassa erityinen asema ja he voivat tuntea tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Kukaan ei tunne itseään tarpeettomaksi.

Johtajiksi valittaan viisaimmat, eikä viekkaimmat.

Hyvin tehty on arvokkaampi kuin jotenkuten kyhätty.

Kaikilla halukkailla on työtä ja jokainen voi hoitaa hommansa niin hyvin kuin pystyy ja nauttimaan siitä, eikä raha sanele huonoja standardeja.

Turhasta kiireestä seuraa sanktio ja rauhallisesta etenemisestä palkinto.

Kehitysmaita tuetaan eikä riistetä, olemme kaikki samassa veneessä.

Eläimillä on oikeus hyvään elämään, eivätkä ne joudu ihmisen kaltoin kohtelemiksi.

Energiaongelmiin keksitään loistavia vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka eivät vaaranna tulevien sukupolvien elämää.

Ravinto tuotetaan niin, että sitä riittää kaikille ja se on mahdollisimman ravitsevaa ja terveellistä. Lähiruoka ja luomu ovat tavoiteltavia arvoja.

Saamme elää jatkuvassa rauhan tilassa, pelkäämättä.

En voi muuttaa maailmaa hetkessä mieleisekseni, mutta olen kuitenkin löytänyt työkalun millä pääsen hyvään alkuun. Aloitan itsestäni. Voin yrittää muokata asenteitani, tutkailla toimintamotiivejani ja olla valmis muuttumaan ja kehittymään. Yritän oppia olemaan joustava ja kärsivällinen, ymmärtämään muiden näkökantoja samalla puntaroiden asioita itsenäisesti sortumatta valmiisiin totuuksiin. Maailma on mieleni peili, se heijastuu sellaisena kuin itse suhtaudun siihen.

Laitan tämän haasteen eteenpäin kaikille täällä vieraileville, haaveilu tekee hyvää.  
Jos et ole vielä ehtinyt äänestää niin tänään kannattaa tehdä se.
Mukavaa vaali-iltaa teille kaikille.
Tämä sai ihan kananlihalle, hyvä Suomi!

8 kommenttia:

  1. Tämä unelma on ihan paratiisi.

    VastaaPoista
  2. P a u l a , no kun oli vapaat kädet, niin vähempään ei kannata tyytyä. Mutta tuo haaveitteni paratiisi on kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa toteuttaa täällä maan päällä.

    VastaaPoista
  3. Ihana haave sinulla, mitäpä siihen enään voisi pieni ihminen osata lisätä. Kiitos, kun jaoit ajatuksesi <3

    VastaaPoista
  4. e l ä m ä n i m a t k a t , on mukavaa joskus haaveilla oikein täysillä, ota tästä haaveiluhaaste vastaan. Mukavaa viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
  5. Unelmat ne vasta kantavatkin!

    VastaaPoista
  6. P i a , näin on! Kannattaa välillä heittäytyä haaveiden maailmaan. Olisi mukavaa kuulla mistä sinä haaveilet.

    VastaaPoista
  7. Ihanat unelmat! Kiitos, kun jaoit näin kanssamme!

    VastaaPoista
  8. R i i t t a S i n i k k a , unelmiahan on mukava jakaa, unelmoi sinäkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista