14.2.2012

Hyvää ystävänpäivää!

Nero on pukeutunut juhlan kunniaksi. Ei uskoisi villikissataustaisesta katista, mutta Nero rakastaa valjaita, kaulapantoja ja kaikkia kaulakillukkeita. Kun kissa oli vielä pentu kuului kesytysoperaatioon valjasulkoilu. Nero siis ulkoilutti minua fleksin päässä. Mentiin pitkin metsiä, satoi tai paistoi. Siitä jäi molemmille mukavat muistot ja vieläkin, kun valjaat otetaan esille alkaa aivan mieletön kehrääminen. Siis Nero kehrää, minä en ota rukkia esille. Joskus kun musta prinssi haluaa myöhään yöllä asioilleen vien sen valjaissa, se kun saattaa jäädä sinne haahuilemaan, enkä minä pääse ajoissa nukkumaan. Nero kulkee valjaissa kuin koira, hyvin määrätietoisesti se johdattelee minua ja välillä minäkin saan määrätä suuntaa. Erimielisyyttä syntyy ainoastaan jos haluan palata kotiin kissan mielestä liian aikaisin. Se murisee ja mutisee itsekseen, mutta seuraa kuitenkin. Nykyisin kiertelemme metsissä ilman valjaita. Kaulapantaa en uskalla sillä pitää koska kissa ulkoilee vapaasti, pelkään, että panta tarttuu kiinni puunoksaan tai vaikka naulaan talon alla. Olen kuullut tästä surullisen tarinan. Juhlakäyttöön on kuitenkin pari pantaa varalla.

Saimme Neron kanssa Arkiporinaa-blogin Paulalta ja Ruskalta näin hienon tunnustuksen. Mahtaa olla saksaa ja tarkoittaa lempiblogia, no tuo kuulostaa oudolta, tarkoitan siis mieliblogia, no ei tuokaan toimi. Suomeksi sanotaan kai suosikkiblogi. Oli miten oli kiitämme nöyrästi kunnianosoituksesta Tätä pitäisi jakaa edelleen, joten jaan tämän kaikille tänään täällä käyville blogiystäville, olkaa hyvä! Olette kaikki suosikkejani.

Tervetuloa lukijaksi, Myrsky!

16 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää teille molemmille. Onpa Nero hienona rusetti kaulassaan. Ystäväkissa muulloinkin kuin vain ystävänpäivänä.

    VastaaPoista
  2. Ei kyllä uskoisi että Nero tykkää käyttää rusettia kaulassaan. Kiva kuulla siitä ajasta, kun sinä ja Nero kesytitte toinen toistanne ja kuljitte metsissä. Meidänkin Ruska rupeaa heti kehräämään, kun ruvetaan pukemaan valjaita ylle. Nero kuulostaa varsinaiselta peroonallisuudelta. Sellaisiahan kissat ovat. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  3. c a i j s a , hyvää ystävänpäivää sinullekin, käytiin juuri Neron kanssa lumitöissä. Mukavaa kun on seuraa siinäkin puuhassa.

    P a u l a , minulla ei juuri ole kokemusta kissoista ennen Neroa. Itseasiassa luulin olevani niille allerginen. Olisinpa osannut näihin kaikkiin ihaniin kissablogeihin silloin kun Nero oli pentu ja piti opiskella kissanhoitoa. Onneksi joillakin ystävillä oli enemmän kokemusta kissoista.

    VastaaPoista
  4. Ihania muistoja... : )
    Oikein hyvää ystävänpäivää sinullekin !

    VastaaPoista
  5. s a r i w , hyvää ystävänpäivää ja mukavaa kevään odotusta puutarhatouhut mielessä!

    VastaaPoista
  6. Minustakin kaulapanta olisi kiva, mutta en uskalla semmoista kissan kaulaan laittaa, juuri noista mainitsemistasi syistä..

    Hyvää ystävänpäivää sinulle ja mustalle prinssille:)

    VastaaPoista
  7. OIKEIN HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ SINULLE!

    VastaaPoista
  8. M y r s k y , kerran pienenä Nero ryntäsi metsäretkellä mäyrän koloon ja pelkäsin, että valjaat jäävät kiinni johonkin juurakkoon. Olisi pitänyt suorittaa melkoiset kaivaustyöt kissan pelastamiseksi. Mustan prinssin sijasta maan alta palasi keltainen kissa. Maa-aines oli värjännyt turkin : )
    Hyvää ystävänpäivää teille!

    R i i t t a S i n i k k a , samoin sinulle, hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  9. Oikein hyvää ystävänpäivää sinullekin!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  10. S a r i P u u m u l i s t a , kiitos tervehdyksestä ja vierailusta. Mukavaa ystävänpäivän iltaa.

    VastaaPoista
  11. Oi kuinka ihana kuva ja tarina..
    Oikein Hyvää (hieman myöhästynyttä) Ystävänpäivää Sinulle ja Nerolle.
    Kasvimaan talvikuvat ovat myös hienot, taidampa kopioida tuon portti idean. Hassua kuinka jo sisällä kasvatetaan pienen pieniä taimia joita sitten kiikutamme muutaman kuukauden kuluttua tuonne kinosten alle :)
    t. hanna

    VastaaPoista
  12. h a n n a , meillä pitää olla kasvimaan ympärillä aita ja tietysti portti peurojen takia. Ne kunnioittavat matalaakin aitaa. Lunta tuli taas parikymmentä senttiä, siellä kinosten alla kasvimaa kohta alkaa heräillä.

    VastaaPoista
  13. Monta kivaa juttua! Oli muuten hyvä oivallus tuo, ettei yksin ulkoileville kissoille voi noin vain laittaa pantaa! Olipas merkillinen juttu tuo mahdollinen hain munapussi! Otan merkkieni mukaan tarjoamasi napin, kiitos!

    VastaaPoista
  14. v i l u k i s s i , hienoa, että uskalsit ottaa tunnustuksen kokoelmaasi! Jotkut suosittelevat kaulapantaa kissalle, siihen voi kiinnittää omistajan puhelinnumeron, pannassa pitäisi olla joustava osa, jotta kissa pääsisi rimpuilemaan siitä irti. Mutta pelkäänpä, ettei se aina onnistuisi. Rotukissoilla on tietysti siru, josta voi lukea kissan tiedot. Olen vienyt muutaman löytökissan lähikaupungin eläinsuojelukeskukseen ja ensimmäinen toimenpide niille on sirun etsiminen. Koskaan ei ole villiintyneeltä kissalta sellaista löytynyt.

    VastaaPoista
  15. Ihana Nero, poseeraa niin tyylikkäänä ja komeana ja tyytyväisenä.
    Myöhästyneet ystävänpäivittelyt :)

    VastaaPoista
  16. e l ä m ä n i m a t k a t , Kiitos toivotuksista, ysätävänpäivä on joka päivä! En pukisi Neroa, jos se ei itse tykkäisi siitä. Tätä tapahtuu tosi harvoin, liittyy meidän leikkeihin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista