3.2.2012

Talviyö

Viiltävän kylminä öinä lyhdyt lämmittävät maisemaa. Illusorista tulitikkutyttöjen lämpöä. Pelkään kylmää, sitä on pidettävä silmällä ja sen hyökkäykseen on varauduttava ajoissa. Jos se pääsee yllättämään on jo liian myöhäistä reagoida. Hypotermia vie nopeasti harkintakyvyn. Olen yöpynyt lumiluolassa, ihan vapaaehtoisesti. Kun ylitti mielen luomat esteet yö kului ihan mukavasti makuupussissa.

Kylmin kokemukseni on kun erästä elokuvakohtausta varten sukelsin alastomana syyskylmässä vedessä. Valaistusolosuhteet olivat kehnot ja ottoja varten piti odottaa, että aurinko pilkahtaa pilven takaa. Seisoin hyisessä vedessä ja odotin merkkiä, päässäni oli pitkä peruukki, joka tuntui vedessä tosi painavalta. Ottoja oli aika monta. Lopulta tärisin niin etten meinannut pysyä pystyssä enkä voinut tarttua teemukiin. Suomalaista turvapaikkaa, saunaa, ei ollut lähimaillakaan. Kesti kauan ennen kuin hillitön vapina lakkasi ja sain normaalilämpöni takaisin. Kohtausta ei lopulta käytetty elokuvassa.

Mukavaa viikonloppua, pysykää lämpiminä!

4 kommenttia:

  1. Kaunista ja kylmää! Paukkupakkasissa on minustakin jotain pelottavaa; sekin pelottaa, että olemme liikaa sähkön varassa. Elokuvaroolistasi olisi voitu myöntää erikoisoscar tai vaikean-työn-jussipatsas, jos kohtaus olisi päätynyt loppuversioon. Eilen uutisissa oli sotaveteraani, joka kävi uimassa jäiden seassa, pakkasta oli varmaan 20-30 astetta. Lopuksi hän käveli paljain kintuin kotiin. Eikä ole nuha vaivannut.
    Lämmintä mieltä pakkasiin ja pyryihin. Papy

    VastaaPoista
  2. Papy, olisin voinut saada parhaan stuntin oscarin :) mutkun ei. Ennen vanhaan pohjoisessa kun liikennettä oli vähemmän, kännyköitä ei ollut ja autotkin erilaisia piti autossa aina olla varusteet siltä varalta, että jää tiettömälle taipaleelle eikä saa apua. Nykyään luotamme niin paljon tekniikkaan, että kun se pettää voivat seuraukset olla kohtalokkaitakin. Kyllä minäkin yllytettynä käyn avannossa (uimisesta ei voi puhua), siitä tulee mukavan euforinen olo. Auttaa paljon jos mieli pysyy lämpimänä, asenne auttaa kylmääkin vastaan. Oikein mukavaa talvista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Hrr, elokuvamuistosi sai hampaat melkein kalisemaan. Avanto on ihan jees, mutta muunlaiset kylmät jutut ei sovi mulle. Paitsi viileässä huoneessa nukkuminen on ihanaa, kunhan on hyvä ja lämmin peitto päällä.

    VastaaPoista
  4. e l ä m ä n i m a t k a t , olen täsmälleen samaa mieltä. Viileässä huoneessa nukkuminen on ihanaa. Tänä talvena lämmitin makuuhuoneen uunin ensimmäisen kerran vasta tällä viikolla. Mutta se lämmin peitto on tietysti oltava.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista