20.7.2013

Kahden varjon prinssi

Viimein saimme sadetta. Neron päivälepopaikka suuren koivun juurella on yleensä aika suojaisa sateellakin. Pieni päivänvarjo ja puun lehvistö ovat suojanneet prinssiä ihan hyvin sekä paahteelta, että pisaroilta.
Kunnon sateen saavuttua aurinkotuoli kuitenkin alkoi kastua ja prinssi oli hyvin hämmästynyt tilanteesta. Henkilökunta kipaisi oitis hankkimaan parempaa suojaa ja uusi suuri varjo löytyi nopeasti alesta. Kuvassa sataa ihan reippaasti, mutta Nero voi jatkaa rauhassa uniaan. Vain kuvaajan outo hiipparointi havahdutti ruhtinaan päivätorkuilta, jotka tämän jälkeen jatkuivat myöhään iltaan asti.

Juuri ennen sateita alkoi unikkoniittyni kukoistaa. Suunnitelma ja alkutoteutus löytyvät täältä.

Onneksi suurin osa kukista on vielä nupulla, joten ne toivottavasti selviytyvät hyvin sateesta.
Nautin joka tapauksessa siitä, että joku muu kastelee välillä, sillä veden juoksuttaminen alkoi jo väsyttää.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Kesä jatkuu ensi viikolla entistä rehevämpänä kunnon kastelun jälkeen ja ehkä sienilläkin on nyt mahdollisuus.

56 kommenttia:

  1. No, kyllä Neron kelpaa, hällä on hyvin koulutettu henkilökunta ;=D

    Ihanat unikot!!!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Palvelualttius on kehitetty huippuunsa :) Koulutus on mennyt perille. Unikkoniitty kukoistaa.

      Poista
  2. Ruhtinaalliset ovat erään elämän eväät :)

    Upean värinen unikko. Toivotaan täydellistä kukkaloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylätystä orvosta ruhtinaaksi :)

      Tänään puhkesivat lähes mustat unikot kukkaan.

      Poista
  3. Ihanaa vihreää vehreyttä kuvissasi. Olen ollut laiska kulkemaan kastelukannun kanssa ja toivotan myös tervetulleeksi sateet...kukkaparkani saavat juomaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tuo kasvimaa, jota on pakko kastella tai sato menetetään ja työ menee hukkaan. Sen lisäksi kastelen vain ruukkukasvit, perennat ovat tulleet toimeen omillaan. Kyllä sade virkisti, toivotaan, että teillekin tulee taivaallista kastelua.

      Poista
  4. prinssillä on kyllä lokoisat oltavat sateellakin:)
    Onpa kaunis unikko, harvinainen väri!
    Hyvää viikonloppua ja sienisatoa sateen jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi ei kesäisin juuri viihdy sisätiloissa, vain aamuyöstä joitakin tunteja on mukava nukkua henkilökunnan vuoteessa jos ei ole liian kuuma.
      Lähdenkin tästä mustikkametsään ja tutkin samalla sienitilannetta.

      Poista
  5. Kyllä prinssin kelpaa; kaksi varjoa ja palvelualtis henkilökunta :)

    Unikko on todella kaunis.
    Sadetta on täälläkin saatu, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoviväki on hyvin koulutettua :)
      Unikot kukoistavat sateesta huolimatta.

      Poista
  6. Kyllä se on joskus tuplavarmistettava se ruhtinaallinen päiväuni :D
    Tosi kauniita unikkoja!

    Lillassa luultavasti tomppeli huutaa vettä - se on varjon alla ja minä ole ollut pari päivää pois....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla pihanlaidalla vedetään taas ruhtinaallisia torkkuja :)
      Tomaatit ovat kovia juomaan, mutta kestävät onneksi kuivuuttakin.

      Poista
  7. Hih, hyvä että henkilökunta on valppaana, ettei prinssin tarvitse kastua.:)

    VastaaPoista
  8. Kyllä on Nerolla hyvää palvelusväkeä käytettävissään, ruhtinaalliset olot Prinssillä! Hienoa myös, että saitte taivaallista kastelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelusväen seitsenvuotinen koulutus ei ole mennyt hukkaan. Taivallinen kastelu tuntui taivaalliselta.

      Poista
  9. Kyllä Neron kelpaa,kaunis unikko:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero viettää kissanpäiviä ja unikot kukoistavat sateista huolimatta.

      Poista
  10. Ihastuttavan värinen unikko!

    Hyvät oltavat on Nerolla, oma lepopaikka raikkaassa ilmassa ja kahdella varjolla:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seuraavaksi Nero vaatii ehkä paviljongin, jossa uinailla. Unikot ilahduttavat kasvimaan reunalla.

      Poista
  11. Loistavaa palvelua, näin asioiden täytyykin olla! Suojaisia lepohetkiä prinsille kauniissa puutarhassa ja hyvässä seurassa.

    Upea suunnitelma noiden unikoiden kanssa, hyvältä näyttää. Ahkeruus palkitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvottu prinssi on tyytyväinen prinssi.

      Toivottavasti unikkoniitty jatkaa eloaan kylväytymällä jatkuvasti itsekseen.

      Poista
  12. Ihana unikko niitty sinulla niin kaunis väri,kyllä meillekin sade oli tervetullut. Nero on kiitollinen palvelusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikoiden värit ovat yllätyksiä. Nero kiittää nukkumalla sikeästi :)

      Poista
  13. Mitä sitä ei kissansa eteen tekisi. Ja jotkut tekevät vielä vähän enemmän :)
    Minulla oli tänään auennut ensimmäinen lähes musta unikko...piti olla pioniunikko mutta yksinkertaiselta näyttää. Kaunis niinkuin sinunkin unikkosi .
    Sadetta on saatu tänne Satakuntaankin ja tuuli on hurja...hrrr...vilpoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian hyvää palvelua ei varmaankaan voi tarjota :)
      Minunkin unikkojeni piti olla pioniunikoita, mutta yksinkertaisia niistä tuli, mistä lie johtuu. Yksinkertainen kylväjä, yksinkertainen unikko? :)
      Viime yö oli suorastaan kolea, tarvittiin lisäpeitto.

      Poista
  14. Voi prinssiä, on hänellä mukavat oltavat :) Sade tuli nyt kyllä niin hyvään kohtaan, kaikkialla oli niin kuivaa ja vesisäiliön pohja alkoi olla jo näkyvissä. Nyt on taas mistä ammentaa, kun maa kuivuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssin elämää :) Sade tuli viimehetkellä, nurmikkokin alkoi jo kellastua ja perennat lerputtivat lehtiään. Nyt voidaan taas nauttia ensiviikon kesäpäivistä rauhallisemmin mielin.

      Poista
  15. onpa viihtyisän näköinen päiväpaikka :)
    täällä ei ikävä kyllä ole tarvinnut päivänvarjoa, pilvet hoitaneet hommaan liiankin tehokkaasti koko heinäkuun ajan !
    ja vettäkin on saatu ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on myös minun aamukahvipaikkani, silloin saan istahtaa aamuaurinkoon ja prinssi nauttii aamuhetken sylissäni, tämä on joka-aamuinen rutiini. Sitten minä lähden puuhiini ja Nero jatkaa uniaan.
      Meillä on nyt koleaa ja tuulee taas navakasti, mutta ensi viikolla on ennustettu kesän tulevan takaisin. Toivottavasti teillekin!

      Poista
  16. Kyllä prinssin kelpaa :) Ihanat unikkosi, ooh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaisprinssillä on leppoisat oltavat. Unikot kuuluvat suosikkeihini, toivottavasti menestyvät edelleen.

      Poista
  17. Ylellinen lepopaikka prinssillä, kyllä kelpaa :) ja ihana unikko, minun unikkoni eivät kyllä tykkää elämästään lainkaan....viime vuonna istutettu ja ei oikein tahdo kukkia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssillä on suojaisa paikka, josta voi tarvittaessa tarkkailla koko pihaa. Unikkoniityssäni on yksi kohta, jossa kasvit ovat paljon matalampia kuin muualla, taitavat kasvaa liian tiheässä. Kylvin siemenet keväällä ja sateet taisivat kasata ne paikoin yhteen. Toivottavasti unikkosi ilahduttavat vielä loppukesästä.

      Poista
  18. Ihana ihana unikkoniitty !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En panisi pahakseni vaikka koko pelto kasvaisi näitä :)

      Poista
  19. Tokihan nyt Nerolla pitää kaksi varjoa olla :)

    VastaaPoista
  20. Oi, tuollaisia unikkoja kun saisi omallekin pihalle, ihania !
    Mahdottoman hulppeat olot on siellä prinssillä, kyl kelpaa;)
    Leppoisaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun kylvämään, kun roiskii siemenet maahan, nousevat kukat itsekseen :) Sitten ne kylvävät itse itsensä, vaikka kerään kyllä aina syksyllä siemeniä talteenkin ja kylvän varmuuden vuoksi keväällä.

      Poista
  21. Prinssillä on todella kuninkaalliset olot, palveluskunta on huolella valittu. Unikkoniitty, kuulostaa ja alkaa myös näyttää aivan ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinsseille vain parasta! Unikkoniitty on alkanut kukoistaa, saapas nähdä mitä siitä tulee.

      Poista
  22. Ihanan hyvää palvelua Nerolla! :)

    VastaaPoista
  23. Nerolla on kyllä hyvät oltavat!
    Tuollaista piikomista Ruutikin toivoisi, mutta koiralla on koiran osa :)

    Upeaa unikkomaata nuppuja pullollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiraa ei voi päästää niskan päälle määräämään, siitä tulee vaikeuksia. Kissat osaavat sen taidon ilman ärhentelyä. Unikoita aukeaa jatkuvasti, vähän väliä pitää käydä ihailemassa.

      Poista
  24. Prinssiä onkin parempi palvella, ettei joudu alamaisena epäsuosioon, sillä voi taas olla kauaskantoiset seuraukset :) Ihanan värinen unikko. Sieniä etsiskelin minäkin, yhden tatin ja yhden vaaleanorakkaan löysin. toivotaan, että sateet tekevät tehtävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole varaa joutua epäsuosioon vaan kuninkaallisia pitää liehitellä kaikin keinoin :)
      Unikoita piti olla monia värejä, mutta enimmäkseen näyttävät kuitenkin olevan noita hempukoita.
      Sienisato on tähänmennessä 0, mutta eletään toivossa. Onneksi on marjoja.

      Poista
  25. Oikein viihtyisä paikka pitää sadetta:)

    Voi, kuinka kauniin värinen unikko, ihana kerrassaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää siltä, että melkein kaikki unikot ovat tuon värisiä, ei se sinänsä haittaa, mutta kylvin useita värejä.

      Poista
  26. Waude, noita unikoita! Miten niin keräsit siemenet? Eikös ne leviä itse siementämällä. Istutin nyt etupihalle ihan sinusta tietämättä nurmikon tilalle paljon erilaisia unikoita ja ovat nousseet hyvin, mutta kukkinevat vasta ensi vuonna ja silloin sitten siementävät...

    Meidän Suuriruhtinatar Olgalla oli aina iso varjomme, me itse sinnittelimme miten pystyimme;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä unikot kylväytyvät itsekseenkin, mutta halusin varmistaa asian. Viime kesä oli niin märkä ja sateinen, että pelkäsin siementen mätänevän. Lisäksi muutin unikkoniityn toiseen paikkaan, joten siementen kerääminen oli järkevää. Nämä unikot ovat yksivuotisia, eli kasvavat ensi vuonna vain jos ehtivät tehdä siementä ja kylväytyä.

      Minä olen varjoton, etsin varjopaikkani puiden siimeksestä :)

      Poista
  27. Nerolla kaksi varjoa ja Cherillä ei yhtään. Hm... Kissalle parasta, emäntä tyytyy vähempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Nero varmaan antaisi minun ryömiä varjojensa alle, mutten useimmiten viitsi häiritä prinssin unia. Aamuisin kuitenkin juomme kaffet tuossa tuolissa sylikkäin, se on traditio, ja varjot suojaavat meitä aamuauringolta. Öisin varjon alla kyllä olisi hyvin tilaa kun prinssi on töissä :)

      Poista
  28. Nerolla on asiansa osaavaa henkilökuntaa. Sellaista on nykyisin hankala saada! Hyviä lepohetkiä ruhtinaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruhtinas kiittää. Kun on saanut kunnollista henkilökuntaa, siitä kannattaa pitää kiinni kynsin hampain :)

      Poista

Kiitos kommentista