31.1.2014

Horros

Auringonpaiste nosti jo hieman kevätmieltä ja se lämmitti jo mukavasti ikkunasta kurkkiessaan. Kylmyys on pitänyt Neron sisätiloissa. Muutamia lyhyitä pyrähdyksiä ulkoilmaan ja vähän kyttäystä aitanparvessa sillä välin kun piika pilkkoo ja kantaa puita. Aamuherätyksiä ei ole ollut pitkään aikaan vaan prinssi odottaa, että henkilökunta nousee ensin. Lupasivat lisää luntakin, yhtään emme kyllä välittäisi siitä hyvästä. Toisaalta, keväiset hiihtoretket maistuisivat.
Liikunnan puutteessa leikitään iltaisin matot makkaralle, ettei vaivuta ihan sohvaperunoiksi.
Tammikuu on pian saatu suoritettua ja toivottelemme kaikille mukavaa helmikuuta!

32 kommenttia:

  1. Ihku Nero oottelee kevättä ♥
    Mutta ensin kitkuillaan ohi helmikuun joka meneekin nopsaan :)
    Hyvää tammikuun loppua ja iloista helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olemme voitonpuolella talven, tai ainakin valon suhteen. Muttakevään lähestyessä myös malttamattomius kasvaa.

      Poista
  2. Kevättä kohti mennään jo kovaa vauhtia, ja onneksi helmikuu on lyhyempi kuin tammikuu. Minä on tehnyt hiihtolenkkiä järven jäällä, on ollut ihan hyvä hiihdellä vaikka lunta ei olekaan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vasta suunnitellut hiihtolenkkiä jäällä, kauniita ilmojakin on ollut. Täytyypä lähteä kokeilemaan.

      Poista
  3. Samoin sinulle ja mustalle otukselle: hyvää tammikuun viimeistä päivää ja helmikuun alkua! Vai olet henkilökuntaa. Näin olen kuullut monen kissan omistajan sanovan. Itsellä on vain koira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme! Koirilla on isännät, mutta kissat taas ovat pomoja. Mutta ihan mielelläni toimin prinssille piikana :)

      Poista
  4. Myös Käpälämäen kissat ovat pääasiassa touhunneet sisällä, välillä matot kasassakin, ulkona vain piipahdetaan. Lumesta ei olisi väliä, mutta minkäs teet. Mukavaa helmikuun alkua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat hyvin ilmastosopeutuvaisia. Yhtään en kaipaisi enää lumitöitä, mutta ei taida auttaa muu kuin tarttua lapioon.

      Poista
  5. Kevät on jo mielessä täälläkin, mutta nyt sataa lunta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisade ei ole vielä ehtinyt tänne asti mutta pilvisyys lisääntyy siihen malliin, että kohta valkoisuus lisääntyy. Silti jaksan toivoa aikaista kevättä.

      Poista
  6. Kevättä kohti mennään.Hyvää Tammikuun viimeistä päivää:)

    VastaaPoista
  7. Horroksessa sitä on täälläkin tammikuuta vietetty! Onneksi kevät on tulossa jo ihan nurkan takana. Vähälumista tulevaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähälumista mekin toivomme, sillä tuo valkoisuus ei ole enää yhtään trendikästä. Onneksi valo on lisääntynyt jo huomattavasti.

      Poista
  8. Jostain syystä minä olen viehättynyt tuosta vaihtoehdosta, että henkilökunta nousee ensin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin :) Aikaiset herätykset ovat rasittavia ja olen erittäin tyytyväinen nykyiseen järjestelyyn. Mutta kunhan ilmat lämpiävät ja valo voittaa, alkaa karvavekkari taas toimia.

      Poista
  9. Onneksi valon määrä lisääntyy päivä päivältä!
    Voisin olla karhu, nukkua pitkät talviunet :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo pelastaa! Ennen nautin paljonkin talvesta, mutta muutaman kovin rankan talven jälkeen minulle kehittyi jonkinlainen talviallergia :) voisin myös vetää peiton korville ja herätä krookusten kukintaan.

      Poista
  10. Helmikuu kuluu nopeasti mielestäni aina ja sitten onkin jo maaliskuu..maa paljastuu !
    Ostin tänään mustia ja liloja pioniunikon siemeniä. Niitä on oltava runsaasti ensi kesänä..joka puolella tonttia ihan hirmu paljon.
    Nero... nyt vaan keräät voimia kevätkirmailua varten.
    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helmikuu on kokonaiset kolme päivää lyhyempi kuin tammikuu joten nopeastihan se hurahtaa mennä :) Näen jo silmissäni tuon ihanan pioniunikkoniittysi. Minullakin on talteenotettuja siemeniä, jotka pääsevät keväällä maahan. Toivottavasti Nero saa kirmailla keväällä ihan rauhassa, eikä tarvitse tapella kulkureiden kanssa.

      Poista
  11. Tammikuisessa horroksessa on meidän Juusokin. Ehkä pieniä kevään ounasteluita on näkyvissä valon määrän lisääntyessä. Mutta nyt tulee lunta, yök!
    Mukavaa huomenissa alkavaa helmikuuta piialle ja Nerolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme ja siirrymme toiveikkaina helmikuuhun :) Vähän valovirkeyttä on havaittavissa Nerossakin ja ehkä vähän useammin pitää käydä ulkona tarkastamassa onko ilma jo lämmennyt. :)

      Poista
  12. Jaan Neron horros-olon ja lisään siihen vielä horror-olon, sillä viikko mahtiflunssaa on takana, lopputuloksena tulehdus poskionteloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla, että vielä flunssakin on hyökännyt käyttäen hyväkseen talvihorroksessa olevaa uhria. Toivotan pikaista paranemista ja pirteämpää helmikuuta!

      Poista
  13. Aurinko se todellakin jo ihanasti lämmittää ja paljastaa tuhannet timantit hangilla. Jospa se ensiyön lumipyry toisi ne lumet vain meidän seudulle. Minä niin toivon hankea jotta päästäisiin jo vihdoin sivakoimaan :)
    Mukavaa viikonvaihdetta prinssille ja piikaflikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme! Kyllä sivakoimaan pitää päästä vielä tänä talvena, eli lunta saa sataa kaikkialle muualle paitsi meidän pihaan ja katolle :)

      Poista
  14. Mukavaa helmikuuta! Hieno tuo kissa puussa kuva tuossa sivustalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odottelemme kevättä ja puihinkiipeilyn riemuja.

      Poista
  15. Kyllä nyt kelpaakin horrostella, jos keväämmällä ei sitten enää jouda! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Keväämmällä alkaa puutarha- ja hiirestyskausi, silloin pitää kiiretä.

      Poista
  16. Ihmeenkin helpolla olemme talvesta selviytyneet tähän asti. Eiköhän se helmikuukin..
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut helppo talvi, ei käy kieltäminen. Ja nyt kun ilma lämpeni ja aurinko paistaa tuntuu oikein mukavalta aloittaa helmikuu.

      Poista

Kiitos kommentista