17.5.2014

Nautintoja

Kesä tuli, kuten luvattiin. Niin äkkiä, että en oikein ehtinyt mukaan. Oli niin paljon tehtävää, etten osannut ryhtyä oikein mihinkään, raskas viikko vähän väsyttikin. Päätin, että nautin kesäpäivästä ja puuhastelen jotakin mitä jaksan.
Jaksoin vähän kuljeltella kameraa.
Valkovuokot rehottavat vielä suurina parvina.

 Narsissit puhkeavat kukkaan.

Skillat kukkivat vielä hetken.

Kevätpikkusydämien vauhti kiihtyy.

Jouluruusuista osa on parhaimmillaan. Ilokseni löysin vanhimman kasvin juurelta paljon siementaimia.

En meinaa saada silmiäni irti uudesta ihastuksestani, pikarililjasta.

Ja vielä kerran. Se on tosiaan kuin jalkalamppu.

Enkä minä ollut ainoa, joka nauttii kukkaloistosta ja kesäsäästä.

Huumaavan nautinnollinen lepohetki virmajuuripenkissä kruunaa päivän.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Virpi!
Suloista kesäsunnuntaita kaikille!


48 kommenttia:

  1. Tänään on ollut nautintoja, ihana päivä. Otin välillä aikaa siihen, että istuin pihassa paikoillani, kuuntelin linnnunlaulua ja aistin suven suloisuutta.
    Levollista loppuviikonvaihdetta sinulle, jatka nauttimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ei jaksa raataa jaksaa kuitenkin nauttia kauniista säästä ja kevään loikasta kesään.

      Poista
  2. Tänään tosiaan oli ihana päivä! Sain lopultakin terassin siivottua siitepölystä ja muusta talven aikana kertyneestä moskasta. Puuhaa riitttää kyllä aina joten on ihan hyvä välillä nauttia ja kuunnella vaikka käen kukuntaa kuten minä tänään työn ohessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhaa riittä, pitäisi saada kasvimaa kuntoon, mutta tänään en kertakaikkiaan jaksanut. Vähän kevyempiä hommia välillä. Meillä ei kuulu käkiä, johtuneeko siitä, että metsät on kaadettu :(

      Poista
  3. Välillä on aika vain nauttia puutarhan kauneudesta ja sen lumosta : )
    Minäkin olen tehnyt saman havainnon. Jouluruusut, etenkin punainen, tekee tosi paljon siementaimia. Nytkin niitä on taas uusi mätäs ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olivat patterit niin loppu, etten jaksanut kuin nautiskella ja tutkailla kasvun ihmeitä. Aiemmin en ole havainnut jouluruusun siementaimia, ehkä olen kitkenyt ne pois, mutta nyt olen bongannut jo monta, voihan ilo.

      Poista
  4. Tuo pikarililja on soma! Jos olisin pieni niin asuisin siinä. :)

    VastaaPoista
  5. Jalkalamppu, niinhän se onkin! Ihanalta näyttää kaikki muukin. Tänään kaikki kasvoi ihan silmissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tosiaan lämpö sai aikaiseksi kasvupyrähdyksen. Kukat aukaisivat nuppunsa silkasta ilosta.

      Poista
  6. Voi näitä sun kuviasi, ihania!!
    Ja Nero :D - voin vain kuvitella !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava ottaa rennosti kuvailun merkeissä. Lämpöön pitää totutella :)

      Poista
  7. On ne niin kauniita! Ihan tässä toivoisi olevansa viherpeukalo. Silkkisen kissakaverin emäntä sentään jo olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat osaavat nauttimisen jalon taidon, ne ovat hyviä kouluttajia :) Kukat kasvavat, oli peukalo minkä värinen tahansa.

      Poista
  8. Kyllä tekis kukkia mieli. Sen sijaan tuhlaamme kauniin kesäsään sisällä ja pakkaamme pakkaamasta päästyämme. Jotta kesäkuussa ehtisi nautiskelemaan hieman Bosborin rantaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on nyt erilainen, välitilan kesä. Hienoa, että ehditte nautikellakin ennen kotiinlähtöä. Ja kodista lähtöä.

      Poista
  9. Ihanat kuvat! Ihana kesä.

    VastaaPoista
  10. Ihanat kukkakuvat, Nerokin nauttii vehreästä luonnosta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on selvästi tyytyväinen säätilaan ja vehreyteen. Täytyykin hakea sille päivänvarjo iltapäivätorkkuja varten.

      Poista
  11. Kesä! Niin kissoilla kuin meillä ihmisilläkin:)

    VastaaPoista
  12. Kauniita kukkakuvia ! Ihana päivä näköpiirissä tänäänkin, nautitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa olla liiankin kuuma puuhailuun, mutta nautiskeluun sää on erinomainen.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Uupunutkin jaksaa nauttia kesäisistä tunnelmista.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitoksia, ei mennyt nautintoaikakaan hukkaan :)

      Poista
  15. Oi, miten olet saanut tallennettua tunteita noihin kuviin. Vaikuttavia ja kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos kuvista välittyy kesäillan tunnelmat, sellaista hiljaista riemua lämmön saapumisesta.

      Poista
  16. Minuun iski turnausväsymys, nyt kun koulun hommat helpottivat ja jäljellä on enää viimeinen tehtävä! Olen nuokkunut puutarhakeinussa ja poltin itseni auringossa. Tänään olen vaan laiskotellut sisällä! Jospa huomenna tarttusin siihen viimeiseen tehtävään. Leppoisaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tämä läpökin vaikuttaa väsyttävästi näin äkkiseltään. Tänään oltin päivätorkut, mikä ei yleensä kuulu tapoihini, mutta aurinko vei voimat. Ihanaa kun voi tehdän niin, mutta nyt on viimein tartuttava töihin.

      Poista
  17. Mulla on onneksi opinnot nyt ohi. On hämmentävää kun vapaalla saa keskittyä ihan vain vapaaseen (ja puutarhaan). Aivan ihanat kasvikuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen innolla sitä vähän vapaampaa jaksoa, joka häämöttää edessä. Silloin on enemmän voimia ja tarmoa puutarhaan, kun työhuolet eivät vie energiaa.

      Poista
  18. Ihania kuvia, mutta kauniit on mallitkin, mukaan lukien tuo pikarililja. Onneksi koko kesä on vielä edessä, niin ei tarvitse kamalasti murehtia, jos joku viikko menee lepäillessä. Tämä on kyllä omasta mielestäni vuoden parasta aikaa, tai no ainakin yksi monista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole malleista pulaa, toinen toistaan upeampia kaunottaria valmiina poseeraamaan. Tämä on ihanaa aikaa ja sikäli tärkeää, että kasvimaa on saatava kuntoon jos mielii saada satoa. Mutta levättäväkin on.

      Poista
  19. Teitpäs viisaasti, kun otit iisisti. Meidän puutarhaajien helmasynti taitaa olla se, että huseeraamme huseeraamasta päästyämmekin ja unohdamme katsella, pysähtyä ja nauttia. Toisten pihoilla se kyllä onnistuu, miksikähän emme osaa nauttia omastammekin? Sinä onnistuit, ihan selvästi. Hyvä, Cheri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli otettava iisisti koska paukut eivät riittäneet isompaan huseeraamiseen. Puutarhassa on tuo helmasynti jatkuvasti vaarana, koska se vain on niin kivaa ja hureeraamisen kohteita on loputtomasti. On hyvä muistaa, että valmista ei tule koskaan vaikka kuinka uurastaisi, välillä on otettava löysin rantein.

      Poista
  20. Kannattaa rentoutua jossain välissä ehdottomasti.
    Aivan upeita kuvia, kiitos kun sain katsoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit katsomaan! Nyt voi aloittaa viikon uusin voimin kun malttoi viikonloppuna levätä.

      Poista
  21. Kyllä on ihania kuvia taas kerran! Nero on varmasti saanut kylkensä polttavan kuumiksi kesäauringossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko tarttuu hyvin mustaan kylkeen, siksi prinssi mieluummin vetäytyykin viileään katveeseen. Mutta näistä ensimmäisistä kuumista päivistä on nautittava kylki kohti aurinkoa.

      Poista
  22. En ole ennen huomannutkaan, että Nerossahan on valkoistakin karvaa!!! Kiitettävän rennolla asenteella olette onnistuneet molemmat päivää viettämään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerolla on valkoiset kalsarit :) Onneksi minulla on tuo henkilökohtainen guru ja opettaja viitoittamassa rentouden saloja.

      Poista

Kiitos kommentista