30.6.2014

Raparperiherkkuja

Mama ja Minna kyselivät raparperiherkkujen ohjeita. Jokainen osaa tehdä raparperipiirakkaa, mutta jos tekee mieli jotain erilaista niin kokeilkaapa Tyrniä ja tyrskyjä -blogin valkosuklaista versiota, sieltä löytyy myös herkullisen mausteisen raparperikiisselin ohje.

Itse tein jouluksi raparperilikööriä Keijon ohjeen mukaan:
1 litra raparperinpaloja
1 litra kirkasta viinaa
0,5 litraa sokeria
vaniljatanko
Sekoita sokeri ja raparperinpalat anna mehustua yön yli.
Lisää viina ja vaniljatanko, minä halkaisin tangon ja laitoin sen sellaisenaan sekaan. Herkku saa muhia komerossa ja joulun tienoilla maistellaan. On kuulemma hyvää myös kuplivan juoman seassa.
Täältä löytyy valmistamani mustaherukkaliköörin ohje.

Tein myös raparperi-inkiväärijuomaa:
Lasitölkkiin pilkotaan raparperin- ja inkiväärin paloja, välillä lisätään sokeria ja lopuksi kiehuva vesi. Jäähdytetään ja siirretään jääkaappiin tekeytymään. Seuraavana päivänä juoma on valmista nautittavaksi, kaunis ja virkistävä hellepäivän janonsammuttaja. Jos ei tykkää inkivääristä niin voi juoman tehdä tietysti ilman sitä.

Lisäksi valmistin keitettyä raparperi-inkiväärimehua:
Pilkoin mehumaijan täyteen raparperia ja sekaan yhden kuoritun inkiväärin paloina lisäksi sokeria. Steriloin pullot uunissa ja korkit kastoin kiehuvaan veteen. Kuumana pullotettu mehu säilyy hyvin ainakin vuoden (jos ei mene parempiin suihin ennen sitä).

Eikä siinä vielä kaikki, tein pakkaseen hilloa talvisia piirakoita varten:
Kattilaan pilkotaan raparperinpaloja, lisätään muscovadosokeria, kardemummaa ja  loraus balsamicoa. Keitetään niin, että raparperit pehmenevät. Käytän tätä piirakoihin pakastettujen raparperipalojen kanssa tai vaikka omenoiden seurana. Sopii myös puuron tai jugurtin kanssa.

Anteeksi, että olen tosi huono ohjeiden antaja, sillä en paljon mittaile ruokaa tehdessäni paitsi leipoessa. Muuten mennään luovasti näppituntumalla.
Eilen vietin ihanan päivän Avoimien puutarhojen parissa, siitä lisää ensi kerralla.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Alina ja Neriina!
Mukavaa viikkoa kaikille, toivottavasti lämpimässä säässä!

24 kommenttia:

  1. Mäkin lorauttelen ihan huntterissa aina. Ne vähät reseptit joita olen jakanut ovat aiheuttaneet päänramista, kun on pitänyt kirjata tarkat mitat. Tuon inkiväärijuoman poimin talteen. Hyvä myös mahakipuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen mielelläni reseptejä ja kokeilen ruokia niiden mukaan, mutta uusinnoissa otan vain aineet ja lorauttelen menemään näppituntumalla. Minusta ruoanlaitto on yksi taidemuoto, jossa voi käyttää luovuutta ja kehitellä uutta. Eipä kyllästy samoihin makuihin :)

      Poista
  2. Raparperistä saa kaikea hyvää:)

    VastaaPoista
  3. Olen tehnyt ihan samalla reseptillä mustaherukkalikööriä ja tuli tosi hyvää. Uskon, että tuolla reseptillä tulee myös raparperilikööristä hyvää ja juuri kuivan kuohuvan kaverina nautittuna ei ole liian makeaa. Pitääpä siis kokeilla!

    Mustaherukkaversio kuohuvan kanssa on siis Kirr Royal -drinkki. Suosittelen kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt monta kertaa tuota mustaherukkaversiota kun marjoja on ollut yllin kyllin. Niistä tulee myös herkullista ja kaunista juomaa. Kirr Royalia pitääkin kokeilla, sillä toissavuotista mustaherukkalikööriä on vielä vähän jäljellä.

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä! Hillo kuulostaa houkuttelevalta, sitä täytyy tehdä. Olen itse muhitellut raparperia täältä löytyvän ohjeen mukaan: http://www.lily.fi/blogit/suvi-sur-le-vif/aamupalalla-breakfast-table-69

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä kurkkaamassa tuo linkki, uudet ohjeet ovat aina tervetulleita.

      Poista
  5. Kaikki ei osaa tehdä raparperipiirakkaa =D
    Ihme kyllä !
    Juomien ohjeet on hyvät, inkivääristä pidän kovasti ja olen huomannut sen auttavan koviin ylävatsakipuihin. Inkiväärin tuoksu jo auttaa esimerkikisi matkapahoinvointiin.
    Odottelenkin jo postausta Avoimista. Viime vuotinen kirjoituksesi oli niin mukaansa tempaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki, jotka haluavat osaavat tehdä jonkinlaisen piirakana :)
      Inkivääri ja raparperi sopivat hyvin yhteen ja inkivääri on terveellistä myös nivelille.

      Poista
  6. Kiitos raparperiliköörin ohjeesta, sitä täytyykin laittaa tulemaan ja ehkä sitä voisi antaa myös joululahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen usein vienyt tuliaisiksi kauniin pullollisen itsetehtyä mustaherukkalikööriä, ihan mukava lahja.

      Poista
  7. Kyllä kyllä :)
    Inkivääri auttaa oikeasti tulehduksiin, hyvät kokemukset inkivääristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkivääri on herkullista ja terveellistä monin tavoin.

      Poista
  8. Kiitos upeista vinkeistä! Raparperi on suurta herkkuani ja vaikka nuo pihalla riutuvat raasust ovat kovin ohkaisia, eiköhän niistä jotain jossain vaiheessa saa tehdyksi. Hilloa ja likööriäkin jos kortta piisaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperista saa uutta satoa kun korjaa ensimmäisen alkukesästä. Kasvi on muuten kalkin suosija ja tykkää selvästi muhevasta mullasta. En ole koskaan lannoittanut raparperia, mutta se rehottaa komeana kasvimaan reunalla. Hauskoja säilöntähetkiä!

      Poista
    2. Ahaa! Kiitos vinkistä! Pitää mennä napsimaan nuo "lyijärit" harvemmalle jos vaikka uutta pukkaisi paksumpana!

      Poista
    3. Kasvit yleensä kiittävät monin kerroin hoidosta, toivottavasti raparperisi alkaa rehottaa.

      Poista
  9. Mmm... Hillo kuulostaa herkulta! Itse olen keittänyt raparperihilloa kanelitangon kanssa, mutta pitääpä ensi kerralla kokeilla kardemummaa. Kiitos vinkistä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemummakin sopii hyvin jos sen mausta pitää, kaneli kuulostaa myös herkulliselta, ehkä minä kokeilen sitä ensi kerralla :)

      Poista

Kiitos kommentista