13.10.2014

Talvimuotia

Nero on pulskistunut ja ruoka maittaa, kupilla tulee vierailtua joskus monta kertaa pävässä. Prinssi on viettänyt öitä ulkona ja on selvästi stessaantunut, joten ehkä alueella liikkuu taas tunkeilija. Lapsuuden traumana Neron turva on ruokakupissa. Vieläkin jossain pienessä kissanmielessä elää epäilys, että nälkävuodet saattavat olla edessä jos perusturvallisuus järkkyy. Nero on kesytetty ruoalla, se tottui saamaan ruokaa aina kun vain pyysi, kesti kauan ennen kuin se alkoi luottaa siihen, että ruokaa tulee jatkuvasti, eikä kissa joudu enää mierolle.
Edelleenkin ruokakupin toimivuutta pitää testata. En uskalla lopettaa ruokinta-automaattina toimimista, mutta prinssi on tytyyväinen vaikka kupissa on pienempi ruoka-annos kunhan jakelu toimii. Nero syö paljon myös ulkona, joten loishäätökin taitaa olla taas paikallaan, sillä suolistoloiset lisäävät ruokahalua. Kylkiluut kyllä tuntuvat vielä, joten dieetille tarvitse ryhtyä.
Kyllä minullekin ruoka maittaa, sillä olemme tehneet ahkerasti pihatöitä.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Anne!
Mukavaa viikkoa kaikille!

42 kommenttia:

  1. ♥oi,hän on niin kaunis kisu...vai saako prinssistä sanoi noin :) ♥Komea, upea turkkinen....

    VastaaPoista
  2. Varsinainen komistus!!
    ihana!!

    VastaaPoista
  3. Nero näyttää kyllä kiiltävän turkkinsa kanssa erittäin hyvältä. Laihiksella ei oo kissankaan kiva oll. Meidän Lissukka on myös tuhdissa kunnossa, mutta hän on niin ronkeli ruuan suhteen, että vain ja ainoastaan jo pentuna hyväksi havaitut merkit kelpaa ja niissäkin on sitten vielä vain jotkut maut. Vennille käy periaatteessa kaikki mikä ruokakuppiin tulee tarjolle. Niin ovat kisutkin luonteeltaan erilaisia näissä ruoka-asioissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on ruoan kanssa samoilla linjoilla Lissukan kanssa. Vain pentuna maistettu ruokamerkki kelpaa, nykyisin lajikirjo on hieman kasvanut, mutta jotkut maut eivät edelleenkään maistu. Nirsous ja nälänhädän pelko ovat outo yhdistelmä.

      Poista
  4. Onkohan kissoilla monille luonnon eläimille tyypillinen tapa kasvattaa rasvakerrosta ennen talvea syömällä näin syksyllä normaalia enemmän? Minusta Juuso tankkaa aina syksyisin selvästi enemmän ruokaa. Se on rakenteeltaan isokokoinen kissa ja liikkuu ulkona päivittäin ihan reippaasti, mutta mietin aina, pitäisikö ruoan antamista vähän rajoittaa.
    Nerolla näyttää olevan pörheä turkki ja vankka rakenne. Luultavasti se olisi kasteltuna kuitenkin aika hoikka poika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kylmällä vuodenajalla on osansa pulskistumisessa ja tuo talviturkki on tosiaan hurjan tiheä ja paksu, lämmin alusvilla saa kissan näyttämään tanakalta. Ulkona liikkuva kissa saa ainakin liikuntas ja vielä Nero kipaisee ketterästi puuhun.

      Poista
  5. Komea turkki! Kyllä sitä pitääkin vähän pörhistellä kun säät viileenevät. Toivottavasti tunkeilijat pysyvät poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole enää tarvinnut olla yövuorossa tallin ylisillä, joten ehkä rauha on laskeutunut reviirille. Ainakin välirauha.

      Poista
  6. Oikea komistushan tuo Nero on ja tietää sen kissamaiseen tapaan varmasti itsekin:)
    Meidän Kukkahan on emoineen ja sisaruksineen eläinsuojelun toimesta "huostaanotettu" kissa,emorukka oli niin nälkiintynyt ettei maitoa pennuille irronnut ja sen verran olen kissakeittiöpsykologiaa harrastanut että olen tulkinnut Kukalle siitä traumoja jääneen,ruokakupin ei tarvitse olla edes tyhjä,riittää että ruokaa on kupissa vähän niin alkaa ihan hirmuinen miu'unta,toisaalta se vähän naurattaakin kun kissa juoksee edeltä keittiöön siihen malliin että seuraa mua ja täytä kuppini mutta kyllä se vähän säälittääkin,onneksi kuitenkin täälläkin se ruoanjakelu on taattua toimintaa,ei tule katkoksia jakeluketjuun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nälänhätä jättää jälkensä, en ymmärrä miten Nero ja sisarukset pärjäsivät ilman emoa, sillä ne eivät omilleen jäädessään vielä pystyneet saalistamaan mitään. Ehkä ilmestyin kuvioon juuri oikealla hetkellä. Perusturvaa ei kannata horjuttaa tyhjällä kupilla. Minut komennetaan joskus pihatöistäkin keittiöön ruokakuppia täyttämään.

      Poista
  7. Komea talviturkki. Kyllä noin muodikasta ja vuodenajan mukaista turkkia kelpaa näytellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkki on erittäin laadukas ja istuva, itse kasvatettu. Tällä pärjää kylmemmilläkin keleillä.

      Poista
  8. Upea turkki! Kyllä ruoka kissan tiellä pitää ja lohtua antaa. Ja tämä sama toimii myös meillä ihmisillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syöminen on elämän ehto ja nälkä on sen kokeneelle pelottava asia. Lohduttaudutaan terveellisesti :)

      Poista
  9. Mukavasti pulska kolli, posketkin somasti pyöreät. Meidänkin misu lihoo aina talvikaudella ja kesällä sutjakoituu. Olen ihmetellyt viimeaikoina samaa, että miten voi kisulla olla kokoajan nälkä ja olen aprikoinut että hakee sisältöä ruuasta kun on nyt pääasiassa sisäkissana ja päivisin yksin kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveä huoli olisi jos kissalle lakkaisi ruoka maistumasta, parempi näin. Kerran olen joutunut pakkosyöttämään sairasta prinssiä ja muistan ikuisesti sen riemun kun kissa viimein alkoi syödä itse, pelastui elämälle.

      Poista
  10. Ihana juttu. Ei syksyllä pidä kenenkään laihduttaa. Kylmähän siinä tulee. Lämpimiä patoja vaan massuun ja jälkiruoaksi jotain sielua hyväilevää. Kissalle ja ihmiselle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet talvikilot ovat paikallaan, noin niin kuin lämpökerroksena, kunhan ei mennä liiallisuuksiin ja mieli on pirteä. Nyt oma maa tarjoaa paljon herkkuja niin kissalle kuin ihmisellekin :)

      Poista
  11. Nero no komea kolli ♥. Kyllä se niin tahtoo olla että kollit talvella vähän pulskistuu ja kesällä hoikistuu ja hyvä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia on tietysti, että on terve ja komea :) Ja kylmällä säällä vararavinto lienee tarpeen.

      Poista
  12. Komea nappinenäinen Nero <3. Voi pientä, ei varmasti ole helppoa jos elämän perusedellytykset ei ole ollut vauva-aikana kunnossa. No, toivotaan että lapsuuden trauma unohtuu jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on menty eteen päin traumojen käsittelyssä, mutta koskaan ne eivät varmaan kokonaan unohdu. Nerolla on kuitenkin mukavat kissanpäivät ja piika hyppyytettävänä.

      Poista
  13. Nero näyttää oikein hyvinvoivalta ja erittäin komealta ♥.
    Meiltäkin löytyy kaksi kattia, jotka eivät tahdo uskoa, että ruokaa varmasti on ja riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noita komeita raameja ole salaatilla hankittu :) Kissat ovat melko huolettomia tyyppejä, mutta ruoka-asia taitaa huolettaa monia niistä.

      Poista
  14. Kyllä talvea varten on hyvä varustautua kunnon turkilla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisas varustautuu saumattomalla, melko vedenpitävällä ja kestävällä kokovartaloturkilla.

      Poista
  15. On kyllä kiiltävä ja komea turkki. High Fashion!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvokasta turkkia huolletaan ja pestään ahkerasti. Musta on ajaton klassikko, aina Haute Couture.

      Poista
  16. Minä ymmärrän sinua Nero. Ruoka on rakkautta. Ja kun tarpeeksi rakastaa, käy vaatteet pieneksi ja itseinho nousee. Miten ristiriitaista, jos oikein ajatellaan. Miten rakkaudesta voi syntyä inhoa. Miten rakkaus voi ollakin pahaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerolle ei onneksi käy vaatteet pieneksi, kasvunvaraa on. Rakkautta on myös se, että toisen kiloja yritetään vähän tarkkailla ja pitää kurissa, koskee tietysti vain lemmikkejä.

      Poista
  17. Nero näyttää upealta muhkeammassa muodossaan. Syksyllä itse kullakin ruokahalu kasvaa ja tulee kasvatettua vararavintokerrosta talven varalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että meille molemmille maistuu ruoka oikein hyvin :) Nerolla ei ole ulkonäköpaineita ja pitäähän lihasta olla.

      Poista

Kiitos kommentista