15.10.2014

Vetelät immet ja kuolleista herännyt Jukka

Alastomat immet kukkivat ansiokkaasti ja uusia nuppuja kehittyy kaiken aikaa.

Vaikka immet ovat nuorena ahkeria alkavat ne pian veltostua ja makoilevat päivät pitkät. Ovatkohan ne aina tälläisiä vai enkö laittanut sipuleita tarpeeksi syvälle?

Kompostista löytyi tälläinen ihme. Kaksi vuotta sitten kyselin, että mitä tehdä Pitkälle Jukalle, jolle tila alkoi käydä ahtaaksi. Silloin pätkäisin kasvin kolmeen osaan kevättalvella. Vankkarunkoinen alin osa muutti Kuusamoon ja kukoistaa siellä hyvässä hoidossa. Keskeltä leikkasin pätkän pois ja yläosan laitoin veteen juurtumaan. Keskiosa oli toista vuotta eteisen nurkassa ja tänä kesänä vein sen kompostiin. Se on herännyt kuolleista ja alkanut kasvaa. Pakko varmaan kunnioittaa moista elämisen halua ja tuoda jukka sisään, pakkasista se ei selviäisi. En olisi uskonut, että rutikuiva keppi voi alkaa versoa.

Meillä pidetään vielä kiinni kesästä. Mansikat yrittävät kypsyä kasvimaalla.

Harakankello väittää että syksykin on ihan mukavaa aikaa kukkia.

Jouluruusun mielestä paras kukinta-aika on milloin tahansa.

Valkoinen Rosa Rugosa päätti ehtiä vielä kerran.

Itsestään kylväytyneitä orvokkeja kukkii siellä täällä.

Joku lymyilee kurkkuyrtin kukassa.

Asteritkin sinnittelevät vielä.

Kehäkukat ovat viimeisiä syksyn väripilkkuja.
Jos ette ole vielä nähneet Virpi Suutarin dokumenttielokuvaa, Eedenistä pohjoiseen niin kannattaa käydä Areenalla katsomassa. Vertaistukea puutarhahulluille, emme ole yksin.

47 kommenttia:

  1. Ihana taidepläjäys kuvissasi. Sinun puutarhassasi ei kovin syksyiseltä näytä. :)
    Ps. Olet kyllä mestari keksimään iskeviä otsikoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein läheltä kun katsoo niin syksyn voi rajata pois :)
      Olen viettänyt suuren osan työurastani lehtien toimituksessa, otsikoinnista on väkisinkin jotain tarttunut mukaan :)

      Poista
  2. Yllättävän paljon sitä kukkiikin vaikka elellään lokakuun puiltaväliä. Minulla intoutui neilikkaruusu kukkimaan oikein kunnolla toista kierrosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leutoa lokakuuta riemastuttavat uudelleen kukkijat. Jokainen pienikin herännäinen on suuri ilo.

      Poista
  3. Paljon löytyy vielä kukkijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaa kierrellä katsomassa, mitä kaikkea vielä löytyykään kukkarintamalla.

      Poista
  4. Siellä on oikein riehaannuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut tuntuvat uskovan, ettei talvi tulekaan.

      Poista
  5. Mieletöntä lokakuun kukkaloistoa! Ei ihan heti uskoisi, mikä on vuodenaika.

    Jukkahan yllätti, siitä voi vielä tulla vaikka kuinka komea palmu : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain hämärä ja viileä yleisvalo paljastaa, ettei enää olla kesässä. Jukalle on annettava mahdollisuus, se on varmaan juurtunut kompostiin, joten pitää käydä kaivamassa se ylös.

      Poista
  6. Kiitos ihastuttavista kukkakuvista. Toivat vähän piristystä harmaatakin harmaampaan työpäivään ja työpöydän ääressä viettämääni kahvitaukoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista kuulla, että on voinut piristää jonkun päivää. Itsekin riemastuin kun löysin vielä kauniita väripilkkuja puutarhasta.

      Poista
  7. Meilläkin Koskella jotkut kevät- ja kesäkukat ovat riehaantuneet kukkimaan uudestaan. Kuvasi ovat taas ihastuttavia. Immet näyttävät vetelinäkin kauniilta. Ja mikä ihana jouluruusu sinulla onkaan. Minun jouluruusuni kuoli, ei ehtinyt kertaakaan kukkia kukkamaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama tunnelma kuin varhain keväällä kun etsii ensimmäisiä kukkijoita, kesän viimeiset ovat yhtä ilahduttavia. Olen istuttanut tuon jouluruusun viime vuonna alkutalvesta, se kukki keväällä ja nyt päätti varustautua joulukukintaan. Nämä tarhajouluruusut ovat varmempia menestymään kuin pienemmät yksinkertaiset serkkunsa.

      Poista
  8. Luen juuri dekkaria, jossa myrkynkeittäjä uuttaa myrkkyä Alastomasta Immestä. Älä vaan joudu kiusaukseen, hihihi. Ei uskoisi että noin kaunis kukka voi olla myrkyllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alastoman immen toinen nimi onkin syysmyrkkylilja, joka jo varoittaa kasvin ominaisuuksista. Usein kauniit immet voivat olla arvaamattomia :)

      Poista
  9. Sinulla vielä kukkii puutarhassa, aivan uskomatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvitkin näyttävät toivovan, että olisipa aina kesä.

      Poista
  10. Nuo immet ovat niin kuvauksellisia, että niitä pitää jo olla vaikka pelän kuvaamisen takia :) Monia kukkia teillä siellä vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Immet ovat kyllä hämmästyttävä näky syksyisessä puutarhassa. Intensiivinen kukinta on hyvä kontrasti talvilepoon käyville kasveille. Ihmeen paljon löytyy vielä kukintaa.

      Poista
  11. Eedenistä pohjoiseen on kiva, kaunis ja hassu elokuva :-) Ihan niin kuin me puutarhahullutkin!
    Ihanat immet, minusta ne ovat aina pötköllään omassa ja muiden puutarhoissa, kuuluu varmaan lajin olemukseen. Hurmaavat muutkin kukat! Siitä tulikin mieleen, että täytyy muistaa käydä kuvaamassa nyt yksi ihanasti kukkiva alppiruusu!
    Sinulle on inspiraatiohaaste Saaripalstalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvassa sai nauraa ja itkeä, se oli mainio kuvaus intohimosta ja puutarhahulluudesta. Immilla on ilmeisesti tapana ottaa rennosti :)
      Alppiruusu tähän aikaan, se on ehdottomasti raportoitava. Lähdenpä kurkkaamaan haastetta, kiitos jo etukäteen.

      Poista
  12. Ihmeen paljon kukkimista vielä! Tykkään erityisen paljon kukista, jotka herää ensimmäisinä keväällä, tai valaisevat viimeiseksi syyspimeää. Ne lyhentää talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, nämä ääriaikojen kukkijat ovat kaikkein mielenkiintoisempia. Ehkä siksi, että keväällä ja syksyllä on niin vähän huomiosta kilpailevia kanssakukkijoita.

      Poista
  13. Onpas elämänhaluinen jukka! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin, että jukka on sitkeä, mutta en tajunnut, että se voi kuivua tikuksi ja silti siinä on vielä elämää. Sitkeyden huippu.

      Poista
  14. Siellähän on kukkia kuin kesällä!
    Täytyypä kurkkiatuo ohjelma areenasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkivia lajeja löytyy vielä aika monta, mutta harvassa ne ovat :)

      Poista
  15. Sulla on noin paljon vielä kukassa! Aikas ihanaa, kesää jatkatte :) Ihmeellinen selvitytyjä on Jukkasi.

    Kiitos kun muistutit leffasta, olis unohtunut muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa tuo dokumentti, siinä on mielenkiintoisia näkökulmia puutarhurointiin.

      Poista
  16. Valekuollut Jukka on päättänyt näyttää elämän syvän viisauden. Sitkeys kannattaa - aina ei tarvitse rähistä jäädäkseen henkiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka osoittaa uskomatonta elämänhalua, hyvin vaitonaisena se kasvoi tuolla kompostin päällä, huomasin vasta kun vein sinne kuorman syksyn lehtiä.

      Poista
  17. Hurmaavat impesi käyttäytyvät aivan lajityypillisesti. Riippuu hiukan lajikkeesta, kuinka jaksavat pystyssä, kerrotut ovat tukevimpia. Ne hyötyisivät jostakin sopivasta maanpeite- tai vieruskasvista, joka antaisi hiukan tukea. Itse vain en ole vielä keksinyt sellaista, joka ei samalla impien suloutta peittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrottu impi kuulostaa upealta, heti hankin sellaisen jos satun löytämään. Minulla immet kasvavat hopeahärkin keskellä, sen harmaat lehdet sopivat hyvin impien kanssa, mutta rentona kasvina siitä ei ole immelle tukea.

      Poista
  18. Sorry, edit..
    Ompas sinullakin vielä kukkia ja värejä..minäkin tein vielä sunnuntaina muutamia löytöjä 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia löytyy vielä kun tarkkaan katsoo vaikka muuten yleisilme onkin jo syksyinen. Käyn kurkkaamassa sinun löytöjäsi.

      Poista
  19. Olá! Tenho dificuldades para traduzir seu texto, mas encantei-me com as belíssímas imagens. Suas espécies de flores são bastante semelhantes às nossas. Mt bom, tornei-me sua seguidora. Gd abraço

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olá e obrigado, bem-vindo ao blog. Para a direita é um tradutor, se isso ajuda :)
      Português é portugali. Tenha um bom dia, abraço!

      Poista
  20. Mailtasi kumpuaa jotain lempeää mystisyyttä. Itseaiheutettua.
    Nyt se on otettava kun annetaan. Tiedä minkä jukan vielä saat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kerran Madeiralla ja siellä ihmiset sanovat, että saaren maa on niin hedelmällistä, että minkä tikun tahansa iskee maahan, se alkaa versoa :) Onneksi isä-jukka pääsi Kuusamoon hyvään hoitoon, näillä pätkäosilla on ollut karumpi kohtalo, mutta hengissä ovat :)

      Poista
  21. Moi:) Mie olen niiiiin monta kertaa yrittänyt kasvattaa noita syksyllä kukkivia syyssahrameja vai miksi niitä nyt sanotaankaan, ja aina totaalisen epäonnistunut, joten miun puolesta saavat olla, voin ihailla niitä täällä :)
    Voih, mikään ei ole niin ihana kuin kehäkukka. Sen oranssi väri menee sielun sopukoihin asti. Ja ajatteles, mulla EI ollut sitä tänä vuonna!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole ennen ollut syysmyrkkyliljoja, mutta kyllä ne ovat kauniita, maakuulla tai seisten :)
      Kehäkukat kylväytyvät onneksi myös itsestään joten vaikka unohtaisi kylvää niitä, niin aina jostakin joku nousee. Ne ovat kyllä ihan välttämättömiä puutarhassa, se tuoksu.

      Poista
  22. Hienoja nuo syyssahramit, eipä vain löydy vielä omalta pihalta. Jukka-poika onkin sinnikäs veijari, pakkohan sinun oli se pelastaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka pelastui uuri ennen kovia pakkasia, meillä oli tänä aamuna -6. Nerokaan ei halunnut lähteä aikaisin töihin.

      Poista
  23. Rosa Rugosa on aina yhtä ihastuttava ja voi kukkia jopa lunta kantaen.

    Kevätesikon löysin kukkimasta omenapuun juurelta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin tuon valkoisen Rosa Rugosan taimen aivan pimeästä paikasta aitan takaa, miten kauan lie sinnetellyt siellä kun metsä kasvoi ympärille ja elintila pieneni. Siirsin sen valoon ja väljyyteen. Rugosan kiulukat ovat myös tosi kauniita. lähes yhtä kauniita kuin kukat. Minulla kukkii sisällä huone-esikko.

      Poista

Kiitos kommentista