24.4.2016

Ei katastrofia kummempaa

Keikuttaa. Vuoroin sataa lunta, räntää, rakeita, vettä eli kaikkia veden olomuotoja on pudonnut taivaalta ja ukkonenkin jyrähdellyt. Torstaina onnistuin pitkästä aikaa kuvaamaan avonaisen krookuksen. Pilvisinä ja kylminä päivinä ne jurottavat sulkeutuneina ja odottavat auringon pelastavaa lämpöä.
Kaivoin kuvan tyhjennetyltä kameran muistikortilta recover-ohjelmalla. Ulkoinen kovalevyni meni rikki, siellä on kaikki kuvani ja mm. blogin kuvat. Onneksi olen tehnyt kuvista back upin, vain ihan viimeisimmät ovat tavoittamattomissa. Toivon, että tiedostot ovat vielä pelastettavissa, sillä siellä oli paljon omia kuviani tärkeämpääkin dataa. Blogissa käytetyt kuvathan löytyvät myös Picasa-albumeista. Tiedostojen katoaminen tuntuu katastrofilta ja tulee tietysti aina yllättäen. Uni ei tule kun aivot kelaavat erilaisia ratkaisumalleja. Elän toivossa. Muistakaa backupit ja backupien backupit.

Kävin Lahden Pihapiiri-messuilla perjantaina. Jouduin taas toteamaan, ettei minulta löydy messukestävyyttä. Väsyn liian nopeasti katsomaan asioita ja vastaanottokykyni on pian täynnä. Taitaa olla harjoituksen puutetta. Mutta joitain kivoja ideoita tarttui mukaan. Olen suunnitellut viljelylaatikon rakentamista ja kuvasin muistiin nämä kaksi pientä kasvihuonetta.

Modernia perinneaitaa ja kiva kesäauto
Ihan parasta oli tavata sattumalta blogiystäviä. Jännä tunne kun tuntematon ihminen nykäisee hihasta ja kysyy: Oletko sinä Cheri? Ja onkin sitten yhtäkkiä vanha tuttu vaikkei olla koskaan tavattu. Tapasin arvonnassani lippupaketin voittaneen Lilja&Salvian hyödyntämässä palkintoaan koko perheen voimin. Minut bongasi väkijoukosta myös Ruusunmekko ja hänen iloinen seurueensa. Jutustelun aikana tuli taas jo monta hyödynnettävää vinkkiä. Sitten törmäsin Vaalean vihreään ja juutuimme puhumaan puutarhaa. Ja vielä Eijakin, joka oli mukana viime kesäisessä puutarhuribloggarit tapaamisessa, tuli tervehtimään. Näistä iloisista kohtaamisista tuli oikein hyvä mieli.

Eniten minua kiinnosti taimistojen anti. Perenna puutarha Pöntisellä on menossa tälläinen kilpailu, jossa monella teistä olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä.
Sarja 1: Halkaisijaltaan suurin päivänkakkara
Sarja 2: Pituudeltaan suurin ritarinkannuksen verso
Sarja 3: Paras/mielenkiintoisin oma jalonne tai löytö. Arvovaltainen raati ja rahapalkintoja.
Mukaani lähti väinönputki ja ohotanmaruna.
Pelargonia-harrastajille olisi ollut paljon houkutuksia.

Ihmekukka-arpajaisista, kuten Vaalean vihreää näitä nimitti (koska aina ei voi olla varma, mitä sipulista kasvaa) uskalsin ostaa pari keisarinpikarililjan sipulia. Niistä ei voi erehtyä, haju paljastaa aidon tavaran. Niissä oli komeat alut, joten toivottavasti ne lähtevät kasvamaan näin keväälläkin, kukkaa en ehkä uskalla toivoa.

Kaunista sunnuntaita kaikille!

36 kommenttia:

  1. Olipa sulla paljon mukavia kohtaamisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kivaa ja kotoista tavata tuttuja :)

      Poista
  2. Voi että, oli varmaan mukava tavata blogituttuja ja messuillakin taisi olla kaikkea mielenkiintoista! Taidan ensi keväänä suunnistaa tuonne Lahteen myös!

    Kovalevyn hajoaminen on melkoinen painajainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tavataan ensi vuonna messuilla :)
      Olen nyt saanut ongittua talteen tärkeimmän datan rikkoutuneelta kovalevyltä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi, mutta aina se on shokki.

      Poista
  3. No, nyt ovat kaikki näemmä käyneet Lahden messuilla! Harmillisia tuollaiset kovalevyn hajoamiset. Toivottavasti kuvien ja muun aineiston pelastaminen onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankin hyvän tietojenpelastamistyökalun ja uskomattoman hyvin se löytää ja korjaa tiedostoja. Innostuin pelastamaan yhden vanhan, jo aiemmin rikkoutuneen levyn myös. Saa nähdä onnistuuko, hidasta hommaa.

      Poista
  4. Toivottavasti tiedostot pelastuvat. Olisi ollut kiva tavata messuilla. Arpajaiset jätin minäkin väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut kiva tavata sinutkin. Nuo arpajaiset ovat erikoinen, mutta ilmeisen tuottava ilmiö. Basaarimeininkiä, tinkiäkin voi :)

      Poista
  5. Minun kuvani olivat ulkoisella kovalevyllä, joka hajosi. Onneksi olin tallentanut kuvat myös rompuille. Romputkin ovat aika epäluotettavia, sillä ne vaurioituvat hyvin helposti. Pakko kuitenkin luottaa siihen, ettei kaksi tallennuspaikkaa voi hajota samanaikaisesti. Säännöllisten varmennusten ottaminen on todella tärkeää, eikä ole laisinkaan liioiteltua ottaa niitä varmennuksen varmennuksia, kuten sinäkin totesit. Tästä muistuikin, etten ole vähään aikaan ottanut itse blogista varmennusta. Ei se paljon lohduta, jos kuvat on tallessa, kun monen vuoden tekstit katoavat bittiavaruuteen.

    Blogituttujen tapaaminen on aina mukavaa. Hesan messuilla jopa vähän hämmennyin törmätessäni bloggariin, joka oli tuttuakin tutumpi, vaikkemme olleet koskaan livenä tavanneet. Silti tuntui, kuin olisimme aina tunteneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä muistutus, blogikin kannattaa kopioida silloin tällöin. Blogini recovery-tiedostot olivat myös tuolla rikkoontuneella levyllä, mutta nyt taitaa olla kaikki 1 teran tiedostot saatu palautettua, vaikka levy on edelleen rikki. En tiedä viitsinkö yrittää korjata sitä, luottamus meni.

      Poista
  6. Vaikken olekkaan puutarhaihminen, niin täytyy aina käydä ihastelemassa näitä sinun kuviasi. Mutta missä on Neron kuva tällä kertaa, sitä kaipasin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero ei ollut messuilla mukana :) Lupaan että prinssi tulee esiintymään täällä usein tulevaisuudessakin.

      Poista
  7. Hermittava tuo ulkoisen kiintolevyn hajoaminen tai toimimattomuus. Sinä varmasti osaat nämä tietokoneongelmat tunnistaa, mutta minua kiinnostaa se seikka miten tuo ongelma ilmeni eli ulkoisen kiintolevyn rikkoutuminen.
    Toivottavasti saat ainakin kaikki tärkeät datat talteen.
    Minä en läheskään kaikkia tiedostoja varmuuskopio, vain mielestäni tärkeimmät. Käytän muistitikkuja, levykkeille en enää nykyisin tallenna ja minullehan tämä esim. juuri kuvatiedostot ovat vain harrastus ja harmitus tietysti jos jotain katoaa, mutta silti.
    Täällä tänään on ollut aurinkoista, tosin mustia pilviä taivaalla parveilee ja lämpöasteita siinä hieman alle 10.
    Nerolle rapsutukset.... meiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levyke vain katosi näkyvistä, enkä saa sitä ongittua mitenkään takaisin. Tietokone ei siis enää tunnista sitä. Olen joskus vienyt levyjä korjattavaksi ja yleensä tiedostot voidaan pelastaa, mutta se on kallista lystiä. Minulla on työni vuoksi hyvin suuria tiedostoja, nyt rikkoutunut kovalevy oli kaksi teraa ja melkein täynnä. Työjutut on pakko yrittää pelastaa ja olen nyt onnistunutkin siinä, sain myös loput omat kuvani talteen. Käytin kaupallista pelastusohjelmaa. Tietokoneessani on Time machine, joka kopioi koko ajan säännöllisesti koneen omaa kovalevyä, joten työn alla olevat tiedostot ovat turvassa niin kauan kuin levy, jolle se kopioi toimii. Nyt näyttää valoisalta, en ole kaikkia kymmeniätuhansia tiedostoja tarkastanut, mutta pistokokeessa kaikki olivat ehjiä. Täällä on kylmää, äsken satoi taas rakeita. Nero on iltalenkillä, mutta saa lähettämänne rapsutukset heti kun palaa.

      Poista
  8. Toivottavasti saat pelastettua kuvasi. Hyvä, että muistutit varmuuskopioista. Niitä olen muistanut aina ajoittain tehdä, mutta taas on tainnut tulla taukoa.
    Oli niin hauska nähdä. Ja tosiaan törmättiin pari kertaa samassa kohdassa. Tänään kävi vielä samoilta messuilla piipahtanut tätinikin kylässä, joka on myös puutarhaihminen, joten puutarha ollut teemana koko viikonlopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ovat kuvat ja muut tiedostot turvassa ja parhaillaan yritän pelastaa aiemman rikkoutuneen levyn tiedostoja. Pitäisi muistaa varmuuskopioida ihan kaikki, etteivät nämä yllätykset tuntuisi niin järkyttäviltä. Eipä tiedä missä seuraavan kerran tömäämme :)

      Poista
  9. Voi harmitus, toivottavasti saat kuvat ja muut tiedostot pelastettua.
    Keisarinpikarililjat ovat hienot :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yleensä kaiken saa pelastettua rikkoutuneelta levyltä jos ei ole ihan lekaa saanut. Haluaisin kovasti keisarinpikarililjoja (myyrät inhoavat niitä), ja pari minulla onkin, mutta en ole saanut niitä kukkimaan uudelleen.

      Poista
  10. Aina ajattelee, että eihän ne nyt mulla rikki mene. Mutta kas kummaa, niin voi käydä :D Varmuuskopiot eivät olekaan yhtään pöllömpi keksintö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden vempeleiden rikkoutuminen tulee aina yllättäen. Taas opin, ettei kannata siirtää kopioimista hamaan tulevaisuuteen.

      Poista
  11. Meinattiin lähteä myös käymään Lahdessa, muttei sit jaksettu. Onneksi, koska saatiin paljon aikaiseksi pihassa kaikkia hommia.
    Siellä on näkäjään ollut noi saman juurakkomiehet huutamassa, kuin Tampereen messuilla. Mutta paremman tarjouksen ovat Lahdessa heittäneet. Tampereella sai 6 juurakkoa 20 eurolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurakonmyyjillä oli varmasti tarve saada jo kaikki loput kaupaksi :)Käyn aika harvoin messuilla, mutta Lahdessa tämä oli jo toinen kerta.

      Poista
  12. Toivottavasti saat tiedostot pelastettua. Kivat messut varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedostojen suhteen näyttää hyvältä; sain kaikki pelastettua ja nyt yritän pelastaa toista kovalevyä. Aloitin aamulla, eikä levyn skannaus ole viläkään valmis, mutta tiedostojakin on kohta käyty läpi jo pari sataatuhatta. Toivottavasti ovat ehjiä.

      Poista
  13. Kovalevyn hajoaminen on meillekin tuttua:(. On yritetty tehdä varmuuskopioiota, mutta etenkin kuvien kaiveleminen niiltä on hankalaa. Kuvakirjat matkoilta on haaveissa senkin vuoksi, että jäisi edes jotakin talteen, jos lopulta lakkaavat toimimasta. Kasvihuoneet ja kesäauto onneksi olivat toimivia. Ja kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvakirjat ovat hyvä idea. Mediat muuttuvat ja tiedostot ja sen myötä kuvamuistot saattavat kadota. Perhealbumit pitäisi olla fyysisessä muodossa, ne säilyvät varmemmin. Sain kovalevyn tiedostot pelastettua ja levyn korjattua, mutta luottamus levyjen toimintaan on koetuksella. Toinen rikkoutunut kovalevy on vietävä asiantuntijalle, onneksi tiedostot voi melkein aina pelastaa.

      Poista
  14. .Minäkin olin Lahdessa ja vältyin vararikolta vain koska pankkikortti ei käynytkaikilla perennamyyjillä.Oletko harkinnut pilvipalvelinta?.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt tehdä treffit Lahteen. Työtidostoni, ovat niin suuria, että pilvipalvelun tallennustilan vuokraaminen kävisi liian kalliiksi. Omia tiedostojani ja laitteiden kopioita pilvipalvelussa onkin. Olisipa kiva jos pienet lasilevyt tulisivat markkinoille, säästyisi paljon tilaa työpöydällä.

      Poista
  15. Ikävää kun sää vaihtelee kovin. Niin se on ollut täällä etelämmässäkin tänä keväänä. Loppuviikosta palaan Suomeen ja alan itsekin kopsutella puutarhaa, saa nähdä mitä sieltä löytyy vai löytyykö mitään. Olisikin ollut varmaan ihan mielenkiintoiset messut kotipaikkakunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä kurkkasin pihalle ja portaalla oli ainakin kolme senttiä lunta ja maa valkoinen. Nyt lumi on kadonnut. Törmäsin jokin aika sitten varvikossa lehtokurpan pesään, jossa oli jo neljä munaa. Noita pikku raukkoja käy sääli kun sää on näin epäluotettava. Ehkä tilanne on jo parempi kun palaat. Tervetuloa kotimaahan!

      Poista
  16. Kevät keikkuen tulevi, niihän se on. Minulta jäi messut väliin, Sailan postauksen perusteella olisi ehkä kannattanut käväistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tai ehkä edullisemmaksi tuli, ettet käväissyt :)

      Poista
  17. Tietokonekatastrofit ovat kyllä kamalia, kaikki halvaantuu, unikin menee. Onneksi oli antoisat messut ja ilahduttavia tapaamisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi asioita voi myös korjata, sain tiedostot talteen.

      Poista
  18. Kävin myös tuolla messuilla, eipä törmätty, harmi! No nuo nyt onneksi ovat aika pienet messut niin varmastikin näit kaiken olennaisen. Olen käynyt tuolla puutarha pöntisellä Kalkkisissa, aivan ihana paikka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa ollut kiva tavata sinutkin. Oli hyvä harjoitella tälläisillä pienemmillä messuilla :) Ajattelin lähteä joskus retkelle Pöntisille, vaikutti tosiaan ihanalta paikalta.

      Poista

Kiitos kommentista