31.5.2017

Gurun opissa

Vaikka pidänkin itseäni konkarina kasvimaaviljelyssä, täysin oppineeksi ei voi koskaan tulla, aina on uutta opittavaa. Sadepäivinä olen ammentanut oppia tunnetulta puutarhagurulta, Arno Kasvilta. Kirjassa Palstalta parempaa oppi-isä jakaa tietoaan kiteytetyssä ja erittäin selkeässä muodossa. Olisipa tämä teos ollut käsissäni silloin kun aloitin keittiöpuutarhani, olisin ehkä säästynyt monelta virheeltä ja epäonnistumiselta ja ennen kaikkea saanut vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiini.

Usein ihmetellään miten selviän niin suuren kasvimaan kanssa, eikö sen hoito vie kohtuuttomasti aikaa. Arno Kasvin sanoin: Vain välttämätön on tehtävä ja tarpeeton pöyhiminen on jätettävä pois pellolta, jos ei siitä nimenomaan pidä. No, kyllä pidän puutarhuroinnista paljonkin, mutta elämässä on muutakin kivaa. Kokeneen puutarhurin ohjeet on suunnattu helpottamaan monipuolisen hyötymaan hoitamisen urakkaa.

Pasi Leinon herkulliset, mullantuoksuiset kuvat mehevästä sadosta ja tarhurin ahkeroivasta olemuksesta herättävät toiveikkuutta tälläisenä koleana alkukesänä kun kaikki kasvimaalla on hieman myöhässä. Kirjan taitto on kaunis, tasapainoinen ja selkeä. Asiat on helposti löydettävissä tarvittaessa, niin kuin kunnon tietoteoksessa pitääkin. Kasvilajit ovat omina ryhminään viljelyohjeineen ja vinkkeineen, myös tekstin eri elementit on helposti hahmotettavissa.

Salaattifenkoli on herkullinen, mutta aika kinkkinen kasvatettava. Nykyään olen onnistunut saamaan siitä kunnon satoa, mutta kirjan ohjeilla olisin aikoinaan välttynyt monelta pettymykseltä. Yhdelle aukeamalle on koottu yleistä tietoa kasvista sekä kylvö, hoito, tuholaiset, sato, käyttö ja lajikesuositukset. Kaikki mitä pitää tietää onnistuakseen. Löysin kirjasta myös monta uutta, kokeilunhalun herättävää kasvia.

Kirja ei ole keittokirja, mutta monen kasvin kohdalla esitellään helppo valmistustapa. Iloitsen myös kokeneen puutarhurin antamista lajikesuosituksista.
Kirja on maanläheinen ja eikä kannusta satsaamaan tuhottomasti rahaa viljelyyn, vaan korostaa miten yksinkertaisesti ja edullisesti ruokansa voi viljellä kunhan perehtyy kasvatettaviensa vaatimuksiin ja oikkuihin.

Tämä teos tulee kulumaan käsissäni, mielestäni paras saatavilla oleva hyötyviljelyopas. Lämpimästi suosittelen sitä jokaiselle, kypsyi sato sitten parvekkeella, laatikossa, kasvihuoneessa tai kasvimaalla. Sopii aloittelijalle ja kokeneelle viljelijälle.
Arno Kasvi: Palstalta parempaa
Kuvat: Pasi Leino
Readme 2017

Täällä on saatu kaivattua sadetta ja kunhan lämpö saapuu on odotettavissa kasvuräjähdys. Hyvää kesäkuuta kaikille!

26 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoisen oloinen kirja! Pitää laittaa harkintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän iloa kasvimaasta hyvillä neuvoilla.

      Poista
  2. Tuo kirja olisi meikäläiselle tarpeellinen. En jaksa hakea tietoa, vaan suhraan sitä ja tätä. Sen sitten näkee kasvimaalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on hyvä sijoitus, onnistunut sato palkitsee. Kaikkein turhauttavinta on nähdä paljon vaivaa ja sitten jäädä ilman satoa. Kirjassa tieto on helposti löydettävissä.

      Poista
  3. Sinulla onkin paljon kasvimaa-alaa. Katteita taitaa olla sinulla käytössä. Tuo kirja täytynee lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän luomuolkikatetta, olen kokenut sen erittäin hyväksi. Säästyy paljon kitkemisen ja kastelemisen vaivaa. Madotkin tykkäävät ;)

      Poista
  4. Olen tuosta kirjasta kuullut pelkkiä hyviä arvosteluja ja nyt taidan sen hankkia, koska kokeneena tarhurina olet sen tutkinut ja hyväksi havainnut. Vinkeistä on aina hyvä ottaa vaarin ja kokeiltavaa kyllä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus on valttia hyötyviljelyssä, joten kokeneen puutarha-asiantuntijan ohjeet kannattaa hyödyntää. On turhauttavaa esimerkiksi etsiä oloihimme sopivaa lajiketta joistakin kasveista. Kokeiluun kun menee yksi kasvukausi. Löysin kirjasta paljon hyviä vinkkejä ja myös inspiraatiota uuden kokeiluun. Erityisesti arvostan sitä, että kulloinkin ajankohtaisen kasvin tiedot on helposti löydettävissä ilman turhaa selailua. Tieto on myös hyvin kiteytetty ja olennainen nopeasti poimittavissa.

      Poista
  5. kuulostaa hyvältä kirjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ammentanut paljon tästä teoksesta.

      Poista
  6. Varmasti kokeneen konkarin kirjoittama teos.
    Jotkut kirjat toimivat tietolähteenä ja joissakin toisissa on enempi inspiraatiota. Kiva, jos tässä on molempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilistely ja inspiraatiokirjoilla on paikkansa, mutta omaan hyllyyni on kertynyt enemmän tietopuolista puutarhakirjallisuutta. Onneksi nuo asiat eivät sulje toisiaan pois. Tästä kirjasta löytyy molempia.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Erinomaisia eväitä onnistuneeseen satoon.

      Poista
  8. Samaa mieltä, kirja on ehdoton tämän hetken paras perusteos. Täynnä pieniä helmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tälläinen tarpeellinen opas on markkinoilla. Kiitos Arnolle tiedon jakamisesta.

      Poista
  9. Oppia ikä kaikki! Onhan se loistavaa, että on tehty tuollainen kirja, ettei kaikkea tarvitse kokeilla kantapään kautta! Onkin tuo kirja hankintalistalla. Olen aina pitänyt Arno Kasvista paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasta löytyy ohjeet perunanviljelyynkin :)
      Minäkin olen ihastunut Arno Kasviin ja hänen tapaansa puhua puutarhanhoidosta. Konstailematonta ja maanläheistä.

      Poista
  10. Arno Kasvihan on ihan legenda, muistan jopa lapsuudesta, että luin jotain artikkeleita hänen kirjoittamiaan artikkeleita. Joten kirjahan on varmasti mitä parhain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden kasvitieteellisen puutarhan puutarhurilla on kokemuksen tuomaa tietoa ja taitoa. Minä luotan näihin oppeihin.

      Poista
  11. Just tällaisina koleina päivinä onkin kivointa käpertyä sisälle lukemaan puutarhakirjoja ja odottelemaan lämpimämpiä päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona sataa rakeita ja on koleaa, parasta eskapismia on syventyä mielenkiintoiseen puutarhakirjaan ja haaveilla satokuvien äärellä :)

      Poista
  12. Kiitos esittelystä, pitää muistaa tämä kirja kun käy kaupassa. Ohjeita kyllä tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja sopii kokeneellekin viljelijälle, enkä suosittelisi jos en olisi kirjaa lukenut ja erinomaiseksi havainnut.

      Poista
  13. Kiitos kirjaesittelystä! Vaikuttaa kyllä mainiolta teokselta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista