28.5.2018

Inspiraatiota etsimässä

Lauantaina suuntasin Marketanpuiston perinteisille kevätmarkkinoille. Tarkoitus oli myös tavata ystäviä, myös perinteisessä Kotipuutarhalehden bloggaajatapaamisessa.
Kuvassa suosikki taimikauppiaani, yrttikasveihin perehtyneen, Matti Vuoren, Myllypellon taimet, antia. Täältä moni osti viime kesänä suositun oka-kasvin ja uuden tänä vuonna. Minun okani menehtyi maakellarissa, mutta moni on saanut sen onnistuneesti talvetettua.

En sortunut uuteen okaan, vaan halusin kokeilla vaihteeksi jotain muuta. Tässä saalistani: Kirjopyöröminttu (Mentha suaveolens 'Variegata'), osa lehdistä on täysin valkoisia, osa kirjavia. Monen muunkin mukaan lähtenyt suolayrtti (Salicornia europaea), pari latva-artisokkaa, nyhälaventeli sekä ihan outo Hesperozygis x satureja 'Midnight mojito', kasvilla ei taida olla muuta suomenkielistä nimeä kuin kasvattajan antama 'brasilian mojito', mutta se on yhdenlainen kynteli.
Lisäksi ostin sitruunaruohon.

Tässä Hesperozygis x satureja 'Midnight mojito' lähikuvassa. Maku on todella herkullinen, voimakas kyntelimäinen, jossa ripaus rakuunan anismaista aromia. Kasvi on yksivuotinen.

Kotipuutarhalehden tilaisuudessa oli teemana pieni piha. Kotipuutarhalehden päätoimittaja esitteli oman upean pihansa suunnittelua ja syntyä esimerkkinä. Monta hyvää ideaa jäi muhimaan mieleeni.
Kuvassa Puutarha Tahvosten Sanna Tahvonen esittelee uutta Proven Winners® kasvikokoelmaa. Kasveja yhdistää monet toivotut ominaisuudet kuten elinvoimaisuus, helppohoitoisuus ja raikkaat värit sekä lehdissä, että kukinnoissa.

Kotiin toin Double Play Big Bang pensasangervon. Oman pihan vehreyden keskellä se näytti vieläkin upeammalta kuin aurinkoisessa Marketanpuistossa. Pitäisi vain löytää sille hyvä paikka puutarhassa.
Kekkilän Mari Kaartokallio kertoi kekkilän uusista tuotteista: Viherhylly, viherlaatikko, viherporras ja vihervalaisin. Sopivia kalusteita parvekkeelle tai terassille.

Ruduksen Jaani Turunen kertoi kiviuutuksista ja vanhan kiveyksen päivityksestä. Esimerkkikuvat myös epäonnistuneista ratkaisuista valaisivat, miten tärkeää on valita oikea kivi oikeaan paikkaan ja mitä kaikkea tulee huomioida kiveystä suunnitellessa. Uutuuslaatta, Luoto oli minusta kaunis ja sillä saa helposti luotua orgaanisia muotoja. Liuskekivilaattaa muistuttava kivi sopii luonnonmikaisempaankin ympäristöön.
Oli taas antoisa päivä ja todella kiva tavata bloggaajakavereita ja vaihtaa kuulumisia.
Aurinkoista viikkoa kaikille!

28 kommenttia:

  1. Mieleni teki kovasti lähteä sinne Marketanpuiston kevätmarkkinoille juurikin noiden ihanien taimikauppiaiden vuoksi. Hyvän valikoiman yrttejä löysitkin! Ajattelin sitten, että olisin ehkä saattanut teitä kutsuttuja bloggareita siellä nähdä ja hiukan vaihtaa jokunen sana, mutta sitten ajattelin, että taitaa olla paras jäädä kotiin. Teillä oli varmasti mukava tapaaminen puutarhabloggareiden kesken.

    Aurinkoista viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut kiva tavata tuolla. Täytyypä vinkata, että sinäkin saisit kutsun ensi kerralla. Tästä on tullut oikein mukava puutarhaperinne ja aina tulee jotakin uutta asiaa ja inspiraatiota.

      Poista
  2. Harmitti oikein, kun en tänä vuonna ehtinyt mukaan tapahtumaan.
    Ihanalta kuulostaa päivän anti, ostokset ja seura. Nuo Tahvosen uutuuksille on varmasti tilausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Kati edusti teidän porukkaa :)
      Tahvosen uutuudet ovat tosi mielenkiintoisia ja erilaisia pikkupensaita.

      Poista
  3. Oli kyllä oikein mukava reissu taas! Kiitos hyvästä seurasta, nähdään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mukavasta markkinaseurasta! Oli kiva päivä, mutta eksyin paluumatkallakin ja huristelin outoja pikkuteitä kotiin :)

      Poista
  4. Oli varmasti kiva tapaaminen ja tapahtuma. Minulta jäi taas väliin. Omassa puutarhassa on sellainen kiire, että alta pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa puutarhassa on kovasti puuhaa, mutta helteisen päivän voi viettää mukavammin markkinoilla. Illan viileydessä ehdin vielä istuttaa yrtit maahan. Olisi kiva tavata sinuakin näissä tilaisuuksissa, viime tapaamisesta on jo aikaa.

      Poista
  5. Oli kiva tavata. Istutin jo pensasangervon muutaman kastelukannullisen vettä kaadoin kuoppaan ja taimelle. Nyt vain pitää sitten toistaa joka ilta sama. Mutta pakko istuttaakin ettei kaikki kasaudu lomalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin jo postauksestasi miten mallailit taimea puutarhaasi. Minunkin pitäisi pian keksiä hyvä paikka kasville, että pääsisi hyvään kasvun alkuun.

      Poista
  6. Onpas ollut mukava reissu. Tuo angervosi on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Angervo on ihana väripilkku silloinkin kun ei kuki. Kukat ovat vaaleanpunaiset.

      Poista
  7. Kiva oli nähdä. Ja monenlaisia löytöjä teki moni. Oletko koskaan laskenut, kuinka monia erilaisia yrttejä kasvatat vuoden aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä ja hieno taimitarjonta markkinoilla. Oli kiva nähdä mistä kasveista muut ovat kiinnostuneet. Enpä ole tullut yrttejä laskeneeksi, mutta joka vuosi on kiva kokeilla jotakin uutta. Kaikki eivät jää pysyviin valikoimiin, maku ratkaisee :)

      Poista
  8. Sinäpä teit mielenkiintoisia löytöjä! Itselle koko paikka oli niin uusi ja vieras, että aika meni pään pyörittelyyn. Ehkä joskus toiste osaa jo paremmin etsiä erikoisuuksiakin. Oli kiva tavata, minulle päivä oli onnistunut ja iloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekalla kerralla minulle kävi ihan samoin, en osannut äkkiseltään valita oikein mitään. Nyt kun tietää vähän tarjonnasta voi etukäteen suunnitella ostoja ja myös spontaaneja valintoja tekee helpommin. Oli kiva tavata taas puutarha-asioiden merkeissä.

      Poista
  9. Pihahommat on varmaankin ollut monella viime aikoina mielessä. Ensi viikolla uhkailevat kylmenevän. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan hallaa tee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea uskoa hallanvaaraan, mutta alkukesä on aina epäluotettava. Luonto alkaa kaivata jo sadettakin.

      Poista
  10. Mielenkiintoisia ostoksia teit! Minulta meni nuo yrtit jotenkin kokonaan ohi. Oli kiva tavata! Ihanaa toukokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kiva tavata taas näissä merkeissä. Minulta meni varmaan moni kiinnostava taimi ohi yrtti-innostuksessani :)

      Poista
  11. Päivä oli tosi kiva <3 Oli kiva päästä taas näkemään <3 Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kiva tavata ja kuulla puutarhakuulumisia.

      Poista
  12. Kuulostipa mukavalta päivältä! Sinä se löydät aina erikoisia kasvi-uutuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mkava puutarhapäivä. Hyötykasviuutuudet kiinnostavat, on mielenkiintoista kokeilla aina jotakin uuttakin.

      Poista
  13. Hah, kukas se siellä ekassa kuvassa onkaan yrttiostoksilla... :) Oli kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli eräs erittäin tyylikäs lady :)
      Oli kiva tavata!

      Poista

Kiitos kommentista