Nero ei leiki. On aivan turhaa tuoda esille liikkumattomia leluja. Olen tullut siihen tulokseen, että kissaa kiinnostaa vain pelaaminen. Se haluaa vaania, harjoitella tarkkuutta ja hyökkäysnopeutta. Yksinkertaiset innovaatiot toimivat parhaiten. Pajunvitsan päähän sidottu matonkuteenpätkä on tämänhetkinen suosikki, se voi mennä maton tai tyynyn alle piiloon. Toinen haastava peli on valoläikän jahtaaminen, se saadaan aikaiseksi sähkövalossa silmälasien avulla. Hyvänä kolmosena tulee tuhti paperinaru.
Tikkaat on siirretty ikkunan viereen, kiipeily on mukavaa ja samalla voi katsella mitä ulkona tapahtuu.
Olen oppinut jonkin verran kissaa niinä vuosina kun olen elellyt Neron kanssa. Vaikka on kuinka kiire tietokoneen ääressä niin käskyjä ja pyyntöjä satelee. Kurnutusmainen ääni tarkoittaa tule pelaamaan kanssani. Kevyt, mutta terävä miau tarkoittaa; päiväunien aika, tule sohvalle nukuttamaan minua. Kesytysoperaatioon kuului sohvalla kellistely joka päivä ja kissa pitää kiinni saavutetuista eduista. Kun Nero on nukahtanut syvään uneen voin rauhassa palata takaisin työn pariin. Terävä ja vähän kuuluvampi miau tarkoittaa; tule avaamaan ovi, minulla on asiaa ulos. Puheen lisäksi on suuri kirjo elekieltä, jota olen oppinut tulkitsemaan.
Vastaavasti Nero on oppinut suomea; oota, oota, kalaa, mennään, tule, pist viis (ylävitonen) ja merkittävä rykäisy tarkoittaa; tuota ei saa tehdä (tehoaa aina).