Ensimmäinen tuntuu rakkaimmalta

Toissapäivänä näin ensimmäisen sinivuokon. Sydämessä läikähti mukavasti. Kohta näitä on metsärinne sinisenään, mutta ensimmäinen on ensimmäinen. Joissakin paikoin maa on jo sulaa ja pääsin talikkohommiin.

Sain Inkalta kysymyshaasteen, kiitos sinne Auringon ihaniin.
Haaste menee seuraavasti:
1. Vastaa saamiisi viiteen kysymykseen.
2. Keksi viisi uutta kysymystä.
3. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.

Inkan kysymykset:

1. Esittele jokin esine tai asia, jolla on sinulle suurta tunnearvoa.
Olen tavattoman kiintynyt puutarhani suureen jouluruusuun ja odottelen nytkin kiihkeästi sen kukintaa. Nuppuja on runsaasti näkyvissä.

2. Onko käytössäsi jokin Niksipirkka -tyylinen niksi, jonka haluat jakaa?
Vaikka tämä ajankohtainen niksi: Älä laita pajunkissojen maljakkoon vettä niin ne eivät ala kukkia vaan pysyvät ikuisesti söpöinä kissoina.

3. Kerro jokin mukava lapsuusmuisto.Tätini antoi vaeltavien romanien leiriytyä mailleen joenrantaan. Yksi talon kissa, nimeltään Ampiainen katosi ja serkkuni sanoi, että se on mennyt mustalaisten luo latoon ja jäänyt kynsistään kiinni niiden peittoon eikä pääse kotiin. Vaikka oli varoiteltu ja vähän peloteltukin lähdin pelastamaan kissaa. Ampiaista ei näkynyt, mutta leirissä oli mukava tunnelma ja kivoja leikkikavereita, niinpä notkuin siitä lähtien kaiket päivät rannassa. Kun romanit jatkoivat hevoskärryillä matkaansa, matkustin vahingossa heidän kanssaan Ruotsiin, joka oli heti väylän toisella puolella.

4. Onko sinulla jokin erityinen pääsiäisperinne, tai jokin muu kevääseen liittyvä perinne? Kerro siitä.
Pääsiäisenä pakkaan espressopannun ja Neron luudalle, sitten lennämme muutaman kierroksen kuutamossa. Nykyään sitä kutsutaan kai huispaukseksi.

5. Ja sitten vähän zen-osastoa: Minkälainen ääni syntyy yhden käden taputuksesta?
Vastaan tähän sen jälkeen kun olen ensin vetäytynyt määräämättömäksi ajaksi erakkoluolaani mietiskelemään. Vapauduttuani egon vallasta ja oivallettuani ei-dualismin syvimmän olemuksen osaan ehkä antaa vastauksen kyseiseen kōaniin.

Minun kysymykseni ovat:
1. Mikä on erityistaitosi?
2. Osaisitko kotiin jos sinut pudotettaisiin jonnekin outoon paikkaan maapallolla?
3. Jos kotisi syttyisi tuleen ja voisit pelastaa vain yhden elottoman esineen, mikä se olisi?
4. Mikä on mielestäsi kaunein paikka maailmassa?
5. Onko sinulla jokin ominaisuus, josta haluaisit päästä eroon?

Näillä kysymyksillä haastan edelleen
Kasarmin (J)donnan,
Kynsilaukkaajien Maman,
Betweenin,
Tillariina K:n ja
Minttulin

Tärkeintä on ystävyys ja puutarhanhoito

Kaikki kuvat © Miyoko Ihara

Oletteko koskaan törmänneet Misaoon ja Fukumaruun?
He ovat parhaat ystävykset ja puuhastelevat aina yhdessä. Erottamattomat kumppanukset esiintyvät japanilaisen valokuvaajan Miyoko Iharan kirjassa Misao the Big Mama and Fukumaru the Cat.
Misao löysi hylätyn kissanpennun ja adoptoi sen.
Kuten valkoiset kissat usein, on Fukumaru kuuro, myös Misao on huonokuuloinen, mutta se ei näiden kahden kommunikointia haittaa.

Fukumarulla on upeat silmät, keltainen ja sininen, kuin jalokivet. Miyoko Ihara on tallentanut kirjaan isoäitinsä Misaon ja Fukumarun arkipäivää ja vähän juhlaakin.

Pystyn erittäin hyvin samaistumaan kaksikon elämään.

Melkein kuin me, Nero vain on negatiivi Fukumarusta.

Misaon 87-vuotisynttärikakku nautittiin tietysti yhdessä.
Paljon lisää ihania kuvia tästä valloittavasta kaksikosta löytyy netistä, ja kirjan voi tietysti myös löytää sieltä.

Velkommen til Autuas olo, Jette!
Mukavaa keväistä viikkoa kaikille!

Vielä ehtii osallistua blogin arvontaan.

Ensimmäiset sipulikukat

Ensimmäiset väriä vaihtavat Peppermint Stick -tulppaanit kukkivat jo. Olin kätkenyt pari pussillista sipuleita niin hyvin, että löysin ne vasta helmikuussa ja istutin 18. 2. ruukkuun. Kun pakkaset yllättivät nostin ruukut kuistilta sisälle ja tulppaanien kasvu kiihtyi. Olisi pitänyt viedä ne viileään kellariin.

Tulppaaneista tuli lamoavia, mutta kauniita ne ovat kuitenkin ja pääsivät eilen takaisin kuistille. Piparminttukepit ovat matalia pikkutulppaaneja.

Eilen oli ihana kevätpäivä ja me puuhailimme ahkerasti ulkona. Nero korjasi myyräsatoa kasvimaan laidalla, minä siivoilin paikkoja ja polttelin myrskyn lennättämiä oksia. Väsyttiin niin, että piti ottaa nokoset iltapäivällä. Illemmalla innostuin vielä pesemään ikkunoita. Sellaista saa aurinko aikaan.
Voi ihanuutta!
Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Muumeja tapaamassa

Oma installaationi, Melkein näkymätön lapsi

Tänä vuonna juhlimme satavuotiasta Tove Janssonia, rakastettua ja maailmanlaajuisesti suosituinta lastenkirjailijaa, pilapiirtäjää, sarjakuvapiirtäjää, taidemaalaria ja filosofia.
Kävin Ateneumissa Tove Jansson -näyttelyssä. Avoinna 14.3.–7.9.2014

Näyttelyn katalogina toimii Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta, Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta. Kirjasta on kirjoitettu ainakin täällä ja täällä.
Tuula Karjalainen on myös kuratoinut Ateneumin näyttelyn.

Tove Jansson, Omakuva
Nättelyyn liittyvät kuvat: © Moomin Characters™

Tove Janssonilla oli erikoinen, ilkikurinen, mutta samalla lempeä ja vakavakin näkövinkkeli elämään, ihmisiin ja luontoon. Muumikirjoihin on vaikuttanut Toven omat ihmissuhteet, tapahtumat ja maailman myllerryksetkin.

Tove uimassa Klovharulla

Näyttelyssä on paljon maalauksia ja piirroksia eri aikakausilta 1930-luvulta lähtien. Myös Toven lapsuuden piirustuksia oli mahtunut mukaan.

Oma installaationi, Niiskuneiti rannalla

Näyttelyssä oli mukana ihania Toven elämänkumppanin Tuulikki Pietilän rakentamia Muumien pienoismaailmoja.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Enkulin käsityöt!
Kaikille hyvin vauhtiin lähtevää kevättä!

Oikealla linkki blogin arvontaan, vielä ehtii mukaan.

Tuoksuja ja tunnelmia

Kun eilen aamulla päästin Neron ulos olimme molemmat yllättyneitä siellä odottavasta valkeudesta. Lunta oli tullut yöllä reippaasti ja maisema näytti joulupostikortilta. Edelleen tupruttaa, mutta sisällä nautimme kevään kukkaloistosta.
Perunanarsissi tuoksuu voimakkaasti ja on ilo silmälle.

Kaksi viikkoa sitten ystäväni toi ihanan nuppuisen keväthyasintin, joka nyt on avannut kukkansa ja sekin levittää miellyttävää tuoksua kotiimme.

Tuoksupelargoni on avannut kukkansa, se on vaatimaton, mutta ilahduttaa silti tavattomasti.

Huone-esikkokin jaksaa vielä kukkia.

Jouduin perjantaina outoon seikkailuun kun autoni jätti minut lähikaupunkiin. Tälläistä ei ole tapahtunut sen jälkeen kun kymmeniä vuosia sitten erosin Tipparellustani. Onneksi vuosihuoltoon kuuluu tiepalvelusopimus ja pelastavat prinssit ratsastivat apuun. Kello läheni neljää iltapäivällä, mutta yksi puhelinsoitto sai pyörät pyörimään nopeasti. Etsittiin lähin korjaamo, joka sijaitsi naapurikaupungissa, hinausauto tilattiin paikalle ja sijaisauto varattiin. R. Oksmanin hinauspalvelun kuljettaja oli erittäin ystävällinen ja asiantunteva. Matkustin hänen kyydissään korjaamolle. Korjaamo oli jo suljettu kun pääsimme perille, mutta hinauspalvelu hoiti auton hoitoon. Autovuokraamo Huhticon sijaisauto ajoi paikalle, auto esiteltiin minulle ystävällisesti ja kehotettiin soittamaan jos ilmenee jotain ongelmia vieraan auton kanssa. Tämä kaikki ei maksanut minulle mitään, sijausautoa voin pitää kolme vuorokautta. Täällä korvessa on oma auto välttämätön, koska julkista liikennettä ei ole. Piti oikein nipistellä itseään, etten vain sittenkin nähnyt unta vaan palvelu oli todella huippuluokkaa.
Kiitos kaikille apuun rientäneille!

Linkki kirja-arvontaan löytyy oikealta sivupalkista, vielä ehtii mukaan!

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Hiipi!

Ulkoistettu elämä

Nero on joutunut täysin kevään lumoihin. Prinssi viettää kaiken aikansa ulkona, tutkittavaa on niin paljon, jokainen viesti on haisteltava tarkoin.
Minä olen poltellut risuja, joita ei voi hakettaa, haravoinut leikannut pensaita. Aurinkoa on tainnut tulla yliannostus näin äkkiseltään.

Yksi yökin Nerolta kului pihalla ja eilen illallakin näin Neron unelmoivan aitanparvessa kuuta ja tähtiä katsellen. Piti käydä oikein houkuttelemassa kissa sisään yöksi.
Nero on jännittynyt, mutta taistelujen merkkejä ei ole onneksi näkynyt. Ehkä se muistaa edelliset sotakeväät ja on varuillaan.

Tänä keväänä ei taljoilla makoilla, lunta ei ole enää kuin pieniä lämpäreitä varjopaikoissa ja siestaa voi viettää jo näin kesäisissä merkeissä ja nautinnollisesti painaa kynnet tuolin pehmusteeseen. Nyt nautimme näistä keleistä, emmekä yhtään ajattele vielä mahdollisesti tulevaa lunta, se katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyykin.

Jos et ole vielä osallistunut mielenkiintoisen kirjan arvontaan sinne on linkki tuossa oikealla ylhäällä.

Varokaa heikkoja jäitä

Nerokin tietää, että jäälle ei enää kannata mennä. Aurinko innosti meitä lähtemään retkelle, aiempina vuosina se on tähän aikaan onnistunut vain lumessa rämpien.

Pieni pilvi heijastui jäällä olevasta vesikerroksesta.

Viime vuonnakin aurinko paistoi maaliskuussa, mutta 22.3. ulkoilimme tälläisissä maisemissa.

Jos et ole lunastanut itsellesi arvontalipuketta, se onnistuu kommentoimalla edelliseen postaukseen.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Sanna!
Mukavaa viikkoa kaikille!

Villinainen, herää!

Maalaus: John William Waterhouse

Hyvää naistenpäivää!
Villinaisen arkkityyppi on jäljittelemätön ja sanoin kuvaamaton voima, joka sisältää valtavan määrän ideoita, kuvia ja yksilöllisiä asioita ihmisolennoille.

Amerikkalaisen psykoanalyytikon, runoilijan ja tarinankertojan, Clarissa Pinkola Estésin teos Naiset jotka kulkevat susien kanssa, Villinaisen arkkityyppi myyteissä ja kertomuksissa (Basam Books 2014) on viimein käännetty suomeksi. Suuri kiitos Basamille tästä hienosta kirjasta, suomentaja on Nina Valtavirta.
Luin kirjan vuosia sitten englanniksi ja koin huikean luku- ja ahaa-elämyksen. Ymmärsin tietäväni jotain, mitä en ollut tiennyt tietäväni.

Kirja valottaa tarinoiden kautta kautta kaikissa naisissa olevaa kesyttämätöntä ja vaistonvaraista puolta ja havainnollistaa sen merkitystä naisen psykologiselle hyvinvoinnille.

Tärkeä osa tekemääni työtä on "luomisen taito". –– Taide on tärkeää, sillä se ilmentää sielun vuodenaikoja tai jotakin erityistä tai murheellista tapahtumaa sielun matkan varrella. Taide ei ole pelkkä oman ymmärryksen merkkipaalu yksin tekijäänsä varten vaan se toimii myös karttana niille, jotka tulevat jälkeemme.

On olemassa vanha nainen, joka elää salaisessa paikassa, jonka jokainen tuntee sielussaan mutta jonka vain harva on nähnyt. Kuten itäisen Euroopan saduissa, hän odottaa eksyneiden ja vaeltavien ihmisten ja etsijöiden saapuvan luokseen. La Loban ainoa työ on luiden kerääminen. Hän kerää ja säilyttää erityisesti sen, mikä on vaarassa kadota maailmasta. Hänen luolansa on täynnä luita kaikilta erämaan olennoilta: peuroilta, kalkkorakäärmeiltä, korpeilta. Hänen erityisalaansa ovat kuitenkin sudet.
Arkkityyppien symboliikassa luut edustavat tuhoamatonta voimaa.

Eukko-neitona hän näyttää meille, mitä on olla ei ryppyinen vaan viisas. Lapset syntyvät vaistot toimivina. He tietävät luissaan, mikä on oikein ja ja miten toimia. Se on synnynnäinen ominaisuus. Jos nainen pitää kiinni kyvystään olla vanha ollessaan nuori, ja nuori ollessaan vanha, hän tietää aina mitä tuleman pitää. Jos hän on kadottanut taidon, hän voi ottaa sen uudelleen käyttöön tarkoituksenmukaisen psyykkisen työn avulla.

Älä ole hölmö. Palaa takaisin ja seiso sen ainoan punaisen kukan alla ja kulje suoraan eteenpäin viimeinen vaikea maili. Mene talolle ja koputa säänsyömään vanhaan oveen. Kiipeä luolaan. Ryömi sisään unen ikkunasta. Tutki erämaata ja katso mitä löydät. Se on ainoa tehtävämme, joka on pakko tehdä.
Haluatko psykoanalyyttisen neuvon?
Mene keräämään luita.

Maalaus: John William Waterhouse

Kehon muokkaaminen, silpominen, stereotypiat.
Nainen ei pysty tekemään kulttuurista tiedostavampaa sanomalla "Muutu". Hän voi kuitenkin muuttaa omaa tapaansa suhtautua itseensä, mikä saa väheksyvät arviot heijastumaan pois itsestä. Hän onnistuu siinä valtaamalla takaisin kehonsa. Hän ei tee sitä luonnolisen kehon ilon kustannuksella tai uskomalla yleiseen harhakuvitelmaan, jonka mukaan onnellisuus on ainoastaan määrätyn muotoisia tai ikäisiä varten, odottamatta tai pidättelemättä mitään ja valtaamalla takaisin aidon elämänsä ja elämällä sitä täysillä, ilman pysähdyksiä. Tämä aktiivinen itsehyväksyntä ja itsetunto alkaa muuttaa asenteita kulttuureissa.

Villiin luontoon yhtyminen tarkoittaa reviirin vakiinnuttamista, oman lauman löytämistä, varmuutta ja ylpeyttä omasta kehosta sen eduista tai puutteista välittämättä, itsensä puolesta puhumista ja toimimista, tietoisuutta ja valppautta, sisäisen vaiston ja tuntemisen feminiinisistä voimista ammentamista, omien toistuvien rytmien löytymistä, oman paikan löytämistä ja itsensä kunnioittamista.

Minusta jokaisen naisen olisi hyvä lukea tämä kaunis ja voimaannuttava teos.
Naistenpäivän kunniaksi arvon Basam Booksin kanssa yhden kirjan.

Arvonta päättyy 31.3. 2014 klo 24.00 

Arvonnan säännöt: 
1 arpa jättämällä kommentti tähän postaukseen
2 arpaa kun kommentoit ja linkität blogisi sivupalkkiin tämän postauksen.
Voit käyttää kirjan kansikuvaa linkissä.

Kaikki voivat osallistua, täysin anonyymiinä ei kuitenkaan voi kommentoida, pitää olla jokin sähköinen identiteetti, OpenID. 
Kerrothan kommentissasi monellako arvalla olet mukana.
Onnea arvontaan!

Arvonta on päättynyt!

Jännittävä laatikko

Olin retkellä toisissa maakunnissa ja poikkesin yhdelle hyväntekeväisyyskirpparille. Sieltä löytyi tälläinen jännittävä pakkaus, Silon alusvaatelaatikko on joskus tainnut sisältää kerraston.

Aarrelaatikot kutkuttavat aina mieltä ja olin valmis pulittamaan pari euroa tyydyttääkseni uteliaisuuttani.

Valtion ostokortti N2 naiset. Kutomateollisuustuotteita, vaatetustarvikkeita ja jalkineita. Kuponki on myönnetty
Elin Bergmanille Pohjasta. Nykyisen yltäkylläisyyden ja himoshoppailun aikana voi miettiä millaista oli kun kaikki oli kortilla. Jos halusit sukat tai parin kenkiä sinulla piti olla lupa niiden ostamiseen.

Näiden alta löytyi markan seteli vuodelta 1963, jolloin oli rahanuudistus ja sata markkaa muuttui yhdeksi markaksi.
Pieni vihkonen monogrammimalleja.

Pieniä kirjottuja liinoja, joiden reunat ovat viimeistelemättä.

Kirjontamallijuliste

Reseptisivu Västra Nylandista

Kynänvarsi ja pari lisäterää, itse tehty työkalu, jonkinlainen käyrä naskali.
Joku on halunnut talettaa nämä tavarat ja nyt ne ovat minulla yhtä tarpeettomina kuin edellisellä omistajallakin.

Kaipaan auringon valoa, tuntuu että vaivun takaisin talvihorrokseen ilman sitä.

Jokapäiväinen leipämme

Maaliskuu ja aurinko pilkistää! Riemukasta ja toiveikasta, talvi ja pimeys on selätetty! Lintujen ruokintapaikalla käy hurja kuhina ja tuntuu, että niille pitää lisätä enettä enemmän kuin sydäntalvena. Tällä hetkellä niiden ympärillä näkyy kolme närheä, kaksi harakkaa, yksi käpytikka ja suuri määrä tali- ja sinitiaisia. Täytyykin taas käydä lisäämässä ruokaa automaatteihin. Huone-esikko ilahduttaa salin pöydällä.

Valmistin aivan ihanaa paleo-leipää Ninan ohjeen mukaan. Helppoa ja ah, niin maukasta ilman jauhoja. Vain siemeniä ja pähkinöitä, kuten linnunruoassakin. Niin ravitsevaa, että pitkänkin retken pärjää parilla viipaleella. Kuten Nina, minäkin käytin vain puoli desiä öljyä, seuraavaan leipään aion laittaa vielä vähemmän. Ohje löytyy linkin takaa Ninalta, kannattaa kokeilla.
Iloista maaliskuuta kaikille!