Perjantaina luin kirpparilta ostamani dekkarin, Meg Gardiner: Pahuuden piiri (The Dirty Secrets Club). Huikea tarina sijoittuu San Franciscoon, pääosassa on psykologisia ruumiinavauksia tekevä oikeuspsykiatri Jo Beckett. Kirja on kuin elokuva, yksityiskohtia, ilmeitä ja eleitä on kuvattu tarkasti. En voinut laskea kirjaa kädestäni vaan valvoin aamuun sen parissa. Yllättäviä käänteitä riitti loppuun asti. Vähän liiankin jännittävää minulle. Kun lopulta nukahdin, vaivuin kuolonomaiseen, syvään uneen ja seikkailin keskellä painajaisia. Olin pulassa; ystävät pettivät, kännykkä ja luottokortti olivat kadoksissa, enkä tiennyt missä olen. En tiedä miltä näytän nukkuessani, mutta jos olisin Nero olisivat viikset väpättäneet ja tassut huitoneet ilmaa, murinaakin olisi saattanut kuulua. Oli mukavaa herätä karvaherätyskellon tönäisyyn ja huomata, että on turvassa kotona.
Kuvan on Roomasta. Se on kaupan näyteikkunasta, liikkeessä myytiin kaikkea ihanaa vanhaa roinaa.
4 tuntia sitten
Varmaan herääminen omassa sängyssä karvaherätyskellon tönäisyyn oli ihana. Aah mikä helpotus herätä turvassa, se olikin vain pahaa unta.
VastaaPoistaPaula, oli tosiaan helpotus päästä pois kaameasta unielämästä ja nähdä edessään suloinen viiksiniekka. Kummasti painajainen heittää varjonsa koko seuraavaan päivään. Ehkä tunteet unessa ovat niin aitoja, että ne jäävät pintaan. Vältän kaikkia väkivaltajuttuja esim. tv:ssä, mutta ehkä tälläinen pieni annos silloin tällöin opettaa arvostamaan rauhaisaa elämää.
VastaaPoistaMielenkiintoinen ikkuna!
VastaaPoistaRiitta Sinikka, niin minustakin, jotenkin kiehtova, mutta samalla pelottava (mukana on myös runsaasti antiikkista pölyä).
VastaaPoista