25.5.2012

Kysymyksiä ja vastauksia

On ollut niin tiukat työkiireet, etten ole ehtinyt paljon blogimaailmassa seikkailla. Nyt korjataan tilanne ja ensimmäiseksi vastaan Elinalta saatuihin kysymyksiin. Kiitos vaan sinne haasteesta, vähän myöhässä vastaus tulee, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

1. Mikä on elämässäsi tärkeintä?
Aluksi tälläinen helppo kysymys? Kaikkein tärkeintä on henkinen kasvu. Se, että on onnistunut hankkimaan elämäntaidon työkaluja, niin ettei menetä mielenrauhaansa kun jokin elämässa menee remonttiin.
2. Millainen on täydellinen aamu?
Kiireetön. Kahvihetki aamunraikkaassa puutarhassa, tyytyväinen kissa sylissä.
3. Missä asiassa olet onnistunut elämässäsi?
Olen onnistunut oivaltamaan mikä on tärkeää elämässä.
4. Jos voisit tavata yhden henkilön historiasta, kuka se olisi?
Haluaisin tavata Franciscus Assisilaisen.
5. Ketä tai mitä kaipaat juuri nyt?
En kaipaa ketään, koska ketään ei puutu. Sellaista mitä ei ole ei osaa kaivata.
6. Seuraatko jääkiekon MM-kisoja?
En seuraa enempää kuin mitä yleissivistyksen kannalta on tarpeellista, en siis katsele otteluita.
7. Mikä on lempivärisi?
Kaikki värit ovat hyviä olemassa. Väri ei toimi yksinään se tarvitsee toisia värejä voidakseen olla se mikä on.
8. Kahvi vai tee?
Kahvi
9. Mihin liittyy varhaisin muistosi?
Äitiini
10. Mikä on kaikkein pitkäaikaisin harrastuksesi?
Asioiden kuvaaminen eri tavoin
11. Millainen sää kuvaa parhaiten persoonallisuuttasi?
Kuulas ja kirpakka syyspäivä.

Sain kysymyksiä myös Paulalta, kiitos sinullekin, niihin tulee vastaukset tässä:

1. Minkä kukan ojentaisit prinsessa Estellelle ristiäislahjaksi?
Kielon
2. Monet puutarhamieliset ihmiset tykkäävät kirjoittaa. Mikä yhdistää kirjoittamisen ja puutarhan?
Kirjoittaminen ja puutarhanhoito kumpuavat samasta luovuuden lähteestä. Jotkut myös maalaavat tai valokuvaavat puutarhaansa.
3. Monet puutarhamieliset ihmiset tykkäävät kissoista ja/tai koirista. Miksi?
Ehkä ihmiset, jotka pitävät luonnosta ja eläimistä helpommin hurahtavat puutarhanhoitoon.
4. Luettele kaikki tietämäsi kukat ja kasvit, joiden nimi viittaa tavalla tai toisella kissaan tai koiraan.
Kissankäpälä, kissankello, mirrinminttu, tiikerinlilja, leijonankita :)
Koirankieli, koiranheisi, koiranputki
5. Mikä on puutarhaunelmasi yhteen lauseeseen tai sanaan tiivistettynä?
Kukoistava
6. Mikä oli ensimmäinen kasvi, jonka istuttamisen muistat ja miten sen kasvin kävi?
Löysin lapsena tammenterhoja ja laitoin ne syksyllä kukkapurkkiin. Keväällä istutimme isäni kanssa pari tammea kotipihaani, ne ovat nyt suuria puita. Talo on vieraiden ihmisten kotina, mutta joskus käyn vilkaisemassa tammiani.
7. Mikä on suhteesi tunkioosi, kompostiisi tai kompostoriisi?
Hankin tänä keväänä uuden kompostorin ja se on minulle tärkeä. Käyn välillä vilkaisemassa miten sen lämpömittari kertoo sisäisestä muhinasta. Tuntuu hyvältä ettei mitään tarvitse heittää pois, vaan sen voi kompostoida. Puutarha ilman puutarhakompostia on kuin perhonen ilman kukkaa.
8. Mikä on mielestäsi pahin rikkaruoho?
Pahin rikkaruoho on jättiputki, sitä ei onneksi kasva lähimaillakaan.
9. Mitkä rikkaruohot jätät tai jättäisit kitkemättä?
Peltoemäkki on kaunis ja hyvätapainen rikkaruoho, joka saa rehottaa kasvimaalla.
10. Mihin kukkaan tai kasviin (puutarhassasi) olet kyllästynyt ja miksi?
En ole kyllästynyt edes villiintyneeseen lupiiniin. No, vuohenputkeen olen lopen kyllästynyt, se on rikkaruohodiktaatori.
11. Jos saisit valita puutarhaan yhden uuden kasvin, minkä nyt valitsisit.
Valitsisin omenapuun.

Olen niin jälkijunassa näiden kysymysten kanssa, että ne ovat varmaan jo kiertäneet useimmissa blogeissa, joten en keksi uusia kysymyksiä ja lähetä tätä edelleen.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille ystäville!

12 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea vastauksia, hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoa viikonloppua sinullekin, teillä onkin varmaan Belan synttärijuhlat.

      Poista
  2. Ihania vastauksia, nyt tuntee sinuakin paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä tutustutaan! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisista vastauksistasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksistä, anteeksi kun kesti, mutta josku työ haittaa niin pahasti harrastuksia :)

      Poista
  4. Hienoja kysymyksiä ja oivaltavia vastauksia.
    Viikonloppuja sinulle ja Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mielenkiintoisia kysymyksiä, piti vähän pohtia. Ihanaa kun on taas vapaa viikonloppu, mukavaa viikonloppua sinullekin ja suurriistan metsästäjälle!

      Poista
  5. Hienoja asioita, niin kysymyksissä kuin vastauksissakin! Kuvat veivät myös sydämen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvat ovat uudesta kukkapenkistäni, josta kerron vähän myöhemmin.

      Poista
  6. Kiitos vastauksista, olivat kivoja. Olen vissiin kasviluetteloista lukenut myös koiranhammas-nimisestä kasvista. Hieno tuo muistosi tammien istutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että varmaan paljon lisää koira- ja kissakasveja, mutta enempää ei nyt tullut mieleen. Kivoja puutarha-aiheisia kysymyksiä, kiitos niistä.

      Poista

Kiitos kommentista