31.5.2012

Muotokuvia

Yksi tämän kesän puutarhaprojekteistani on ottaa muotokuva mahdollisimman monesta kukkijasta muiden puutarhakuvien lisäksi.Voin sitten pimeinä talvi-iltoina ihastella niitä ja muistella kesää ja kuvaustapahtumaa.
Tässä kirsikankukka.

Tervetuloa joukkoon Eena ja myös tarja raakel!
Kalenterin mukaan siirrymme huomenna kesään.
Toivotan kaikille leppoisaa kesäkuuta!

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ainakin näin keväällä on niin innostunut ihailemaan kukkia monelta kantilta ja tutkimaan niitä tarkasti.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tässä projekstissa on mukavasti haastetta. Mallit ovat kyllä kiltisti paikallaan, mutta oman tulkinnan esiin saaminen teettää vähän työtä.

      Poista
  3. Hieno projekti toteutettavaksi ja vieläpä hauskaa kun jaat sitä täällä meidänkin nähtäville.
    Ihanaa alkavaa kesäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on hauska projekti varsinkin kun ihan vaan omaksi ilokseni kuvailen. Ja vähän muidenkin :).

      Poista
  4. Ihana idea! Tekisi mieli tehdä jotakin samaa, eräänlaisia puutarha- ja kukkakuvatutkielmia, mutta vasta sitten heinäkuussa kesälomani aikana se on mahdollista. Sitä ennen käynnit puutarhassa tulevat olemaan kiireisiä ja työntäyteisiä pikavisiittejä. No, juhannuksena on ehkä hiukan enemmän aikaa.
    Kirsikankukkamuotokuvat ovat suloisia. Voisit tehdä vaikka ison kollaasin näistä tauluksi seinällesi, sitten kun näitä on paljon. Tai voisit panna näitä muotokuvia kehyksiin piironginpäälle, ikään kuin perhepotretteja ja yo-kuvia, lapsia ja lastenlapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä projektia. Mutta sinulla on kohta parempaa ainesta, voit tehdä kissaperhe tutkielmia. Hyvä idea oliskin laittaa "perhekuvat" piirongin päälle. Kyllä niitä olisi talven pimeinä iltoina mukava ihastella.

      Poista
  5. Todella upeat kuvat!! Ensimmäistä oli pakko tuijottaa pitkään...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Muotokuvan ideahan onkin se, ettei se ehkä heti aukene vaan sitä on katsottava jonkin aikaa. Toisen kuvan lisäsin ikään kuin selitykseksi kukan karaktääristä.

      Poista
  6. Nyt on niin lumoavan kaunista, että syntyi ihan hartaushetki! Vaikenen. Papy
    Ps. Tai sen verran sanon, että noita kuvia ei ole varmaankaan otettu ihan tavallisella "matolaatikolla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain viimein maaliskuussa joululahjakamerani, joka on järkkäri. Pitkään otin tyytyväisenä kuvia myös vanhalla matolaatikollani, mutta nyt on enemmän säätöjä ja valovoimaa, toisaalta kuvaaminen muuttui myös vaikeammaksi. Kyllä kameralla on väliä.

      Poista
  7. Tuo kukka on niin hieno, että vaikuttaa melkein epätodelliselta. kiva tuo ideasi, mulla on olllut vähän samaa ajatusta mutta kunnollinen kamera puuttuu. Sittenhän sitä saapi sun kuviasi tääällä blogissakin nautiskella talvella, toivon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kuvata kirsikankukan keveyttä ja siroutta ja samalla monimuotoisuutta. Kirsikankukkia katsotaan yleensä parvena, yksilön erityispiirteet jäävät vähemmälle huomiolle. Suosittelen tätä kuvausideaa, siinä tulee katsottua kukkijoita vähän eri kantilta. Hyvä idea onkin julkaista muotokuvia talvisaikaan!

      Poista
  8. Uskomattoman kauniita! Ihana alkukesä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alkukesän kukkeus on toivoa täynnä ja merkityksellisempää kuin kesän runsaus, vaikka ihanaa on sekin.

      Poista
  9. Kirsikankukka on niin ihana! Ja huokaus, niin äkkiä ohi. Terälehdet alkavat jo putoilla, mutta onneksi seuraavana vuorossa ovat syreenit. Loppukesällä, kun seuraavia ei enää ole vuorossa, on todella lohduton olo... mutta sitä ei tarvitse vielä miettiä! Mukavaa kesäkuuta sinullekin ja Nerolle tietysti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikankukkaan on liitetty paljon symboliikkaa, sen runsaus ja kuihtuminen. Alkukesä on ihanaa odotuksen aikaa, aina on seuraava kukkija tulossa. Kaikki tuntuu tapahtuvan niin nopeasti, ettei meinaa perässä pysyä.

      Poista
  10. IOhanat nuo kirsikankukat, jokin riivattu on iskenyt kirsikoihini, on paljon nuppuja mutta eivät aukea, muutama on auki ja muut mökkiintyneet omiin oloihinsa. Harmittaa. mutta onneksi muita kukkia saa kuvailla kanssa talven iloksi!

    VastaaPoista
  11. Enpä ole kuullut tuollaisesta vaivasta kirsikalla, etteivät nuput aukea. Harmittaa varmasti jos on päässyt jo nuppuihin asti mutta kukkaloisto jää näkemättä. Onneksi on tosiaan paljon muutakin katsottavaa ja kuvattavaa.

    VastaaPoista
  12. hieno!!! minulakin kukkii mummon lapsena 1910-luvulla istuttama kirsikka pihassa :D se on ihana! nää sun muotkuvat on upeita- sinuklla on kaunis sielu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Tuollaiset perinnekasvit, joilla on historia ovat aina kaikkein rakkaimpia. Minullakin on kasvimuistoja mummustani, ne jatkavat eloaan omassa pihapiirissäni.

      Poista
  13. Tulee kyllä autuas olo, kun katselee tämän blogin kuvia! :) Upeat kirsikkamuotokuvat - ja kissakuvat on niin ihania, etten voi melkein katsoa niitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos voi tuottaa autuasta oloa! Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  14. Kylläpä mieli lepää näitä kauniita kuvia katsellessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona myrskyää, mutta täällä kirsikat kukkivat.

      Poista

Kiitos kommentista