3.11.2012

Tirkistelyä

Sain Inkalta jännittävän haasteen tirkistellä ikkunoitteni takana kuin tontut ikään.Täällä on öisin pilkkopimeää, lähin katuvalo taitaa olla kuuden kilometrin päässä isommalla kylällä. Tälläiset ikkunarivistöt näkyvät talon yhdellä ja toisella sivulla.

Kulmalta, puskan takaa. Näkyykö siellä kilttejä lapsia?

Kurkkaus kuistille.

Työhuoneessa on paperiset salusiinit, ahkeroiko siellä joku vielä yöaikaan? Seinällä oven yläpuolella komeilee Tiibetistä asti roudaamani jakin kallo komeine sarvineen. Otsaluuhun on kaiverrettu tiibetiksi myötätunnon Bodhisattvan mantra:
om mani padme hum.

Tässä kaksi näkymää kylpyhuoneeseen, siis yksi ikkuna kaksi kurkkausta.
Yläikkunassa on verhona seitinohut sisäkön essu.

Agnes ainakin näyttää olevan kotona.

Lisää tirkistelyä:
Sain Pirkolta Elämää ja elämyksiä -blogista ja Mamma N:ltä Muistikirja-blogista  kauniin tunnustuksen, lämmin kiitos molemmille!


Tunnustus edellyttää 7 asian kertomista itsestäni:
1. Olen saita, mutta antelias
2. Olen ahkera, mutta hyvä laiskottelemaan
3. Pidän matkustamisesta, mutta pysyttelen enimmäkseen kotona
4. Olen vähään tyytyväinen, mutta haaveeni ovat suuria
5. Olen rauhallinen, mutta tempperamenttinen
6. Kuljen mielelläni kinttupolkuja, mutten karttele Avenueitakaan
7. Viihdyn hyvin yksikseni, mutta en voi elää ilman muita ihmisiä

Hyvää pyhäinpäivää kaikille!

39 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksen johdosta! Kivat tonttunäkymät! Sulla on kodikkaan näköistä. Minä ja mieheni muuten tonttuilimme lapsillemme vuosia pimeässä lyhdyn kera. Kerran aamupimeällä naapurin rouva oli kuistillansa tupakalla. Kirkui, kun säikähti miestäni pimeässä tonttuasussa hipsimässä lyhty kourassa. Tonttuilu on hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Naapurin rouvalla taisi olla huono omatunto, kun tonttua säikähti ;) Tonttuillaan!

      Poista
  2. Onpa kauniit näkymät kurkistuksissa, eritoten nuo mainitsemasi sarvet teki vaikutuksen, samoin upea peiliseinä!
    Agnesta unohtamatta :)

    Tunnustuskin on meilkein kuin omasta suusta :D

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sarvet ovat yksi aarteeni, niiden saaminen kotiin asti ei ollut ihan helppoa.
      Tunnustuksessa paljastan kaikki puoleni :)

      Poista
  3. Onnea haasteesta ja tunnustuksista ;) ! Ihanaa tirkistelyä tämä! Kauniilta ja tunnelmalliselta näyttää koko koti. Hienoja vastauksia myös. 2,3,5 ja 7 sopisivat hyvin myös tähän osoitteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä tunnustuksesta, kiva kun tulit tirkistelemään.

      Poista
  4. No siellä sun tykönäsi kelpais kyllä tirkistellä jos sinne joku eksyisi siihen puuhaan,en lakkaa ihmettelemästä noita sun spesiaaliesineitäsi,aivan mahtavia juttuja sulla!Mutta näinkö minä tirkistellessäni oikein,onko sulla essut verhoina kylppärissä?Aivan mahtava idea jos tirkistelin oikein,täytyykin alkaa sillä silmällä katsella essuja kirppareilla:)Tuo peiliseinäkin saa kyllä mielikuvituksen liikkeelle...
    Upeasti puit sanoiksi tunnustuksessa ihmisen monitahoisuuden,kiva oli tuota lukea:)
    Hyvää pyhäinpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylppärissä on vain yksi ikkuna, kuva on otettu vähän kahteen suuntaan. Yläikkunassa on essu verhona :) Ja kesäaikaan alaikkunassakin on verho, käy kurkkaamassa: http://autuasolo.blogspot.fi/2011/07/kesaverhot.html

      Poista
  5. Kotisi näyttää ihanalta ja jännittävältä. Voin vain kuvitella, kuinka monta tarinaa noiden esineiden taakse kätkeytyy. Rattoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pimeässä asiat näyttävät jännittäviltä :) Kaikenlaisia esineitä, tarinoillakin, on kerääntynyt kotiin.

      Poista
  6. Tunnelmallisia "tirkistys" kuvia! Hauska ja tavanomaisesta poikkeava tapa katsella kotia! Pidän myös kovasti lauseitesi laajuudesta, joko- tai dikotomia ei kummittele, vaan tilava sekä-että majoittaa kaikki ominaisuudet :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli itsekin hauska kurkkia ikkunoista sisään pimeässä. Meistä kukaan ei ole joko-tai, vaan paljon laaja-alaisempia.

      Poista
  7. Kiitos tirkistelykierroksesta, niin kaunista kaikki. Varsinkin ne sarvet! Onnittelut tuplatunnustuksesta :) Ja hih, sun vastaukset sopisivat myös mulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä tunnustuksesta. Sarvilla on oma tarinansa, ehkä kerron sen joskus täällä. Vastaukseni taitavat sopia aika moneen meistä :)

      Poista
  8. Pakkohan se oli minunkin tulla tirkistelemään. Tavanomaisesta poikkeava kuvaustapa. Hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tulit tirkistelykierrokselle.

      Poista
  9. Olipas ihanat tirkistelykuvat, tällaisia voisin minäkin ottaa muutaman..hih tämä kun on niin pieni paikka, niin kaikki tietävät kyllä sitten kenen ikkunoista on kyse, mutta onko sillä sitten väliä. Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota haaste vastaan ja postaa muutamia tirkistelykuvia :) Lähden viemään kynttilöitä haudalle.

      Poista
  10. Onnittelut tunnustuksesta. Upeat sarvet sinulla seinällä, tuommoiset voisin itsekin seinälleni ripustaa. Ja oikein kivoja kuvia, taas kerran. Hyvät pyhät sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuten lienee käynyt selväksi keräilen sarvia ja kalloja (yms eläinten osia), jakki on kokoelmani helmi.

      Poista
  11. 7 tunnustusta itsestäsi ovat todella hyvin sanottuja. Minulla on sama tunnustus odottamassa luonnoksena. Saanko lainata lauseitasi nro 4, 5 ja 7 ? Ne sopivat minuunkin täydellisesti, keksin itse loput asiat itsestäni :)

    VastaaPoista
  12. Hyvää pyhäinpäivää!
    Kivat tonttunäkymät :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen tehnyt tirkistelyn tontuille helpoksi kun ei ole verhoja.

      Poista
  13. Ihana kylppäri sulla Cheri:) Peiliseinä on kyllä loistokkaan näköinen, upea kokoelma!
    Minusta kans hyvästi kiteytit itsesi noissa tunnustuksissa, moni pätee myös minuunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peiliseinä on rakentunut vähitellen ja se on jatkuvan muutoksen kourissa. Tunnustukset itsestäni antavat aika paljon liikkumavaraa ja sitähän me kaikki tarvitsemme. Ei ketään voi laittaa yhteen ahtaaseen lokeroon.

      Poista
  14. Kaunis on tonttujen ikkunoista kurkistella :)
    Essuverhokin näytti hauskalta.
    Kivasti olit itsestäsi tosia kertoillut. Onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulun alla voi hyvinkin käydä vilske ikkunoiden takana, vaikka kai on yleisessä tiedossa, että täällä on kilttiä porukkaa :)

      Poista
  15. Mielenkiintoisia kurkkauksia kotiisi. Joskus tykkään katsella kerrostalokotimme ikkunoita ulkoa, varsinkin juuri silloin, kun ulkona on pimeää ja sisällä valot. Koska koti on toisessa kerroksessa, paljon mitään ei näy, vain valastut ikkunat. Jänniä nuo seitsemän asiaa sinusta, sisältävät ääripäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on kutsuva myös ulkoapäin katsottuna. Taidan olla vähän ailahteleva tyyppi :)

      Poista
  16. Tonttumainen tirkistely on niin kivaa :)
    Ihanasti olit muotoillut nuo tunnustuksesi - hyvin cherimäisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä nyt muutenkaan kuin cherimäisesti :)

      Poista
  17. Ihanat tirkistelykuvat, kiitos kierroksesta :) Kylppärin ikkunakuvat on erityisen kivat, peilikokoelma on huikea idea!

    Hyvät olivat myös ääripääsi, samaistun niistä moneen.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta haasteesta! Rattoisaa sunnuntaita!

      Poista
  18. Näin HiljaaHiljaa hiipii myös Keiju Cherin akkunan taa...
    Aivan ihania mielikummitus eiku -kuvitus jutskia herättää VillaLinnasi...
    Ihanaa poiketa luonasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kivaa kun sekä keijut että tontut hiippailevat näillämain. Kiva kun vierailit täällä!

      Poista
  19. Miten minua nyt alkoivat sun tunnustukset naurattaa eli samaistun. Kohta neljä ja moni muukin;-)

    Minä en ymmärrä mitään pimeän kuvauksesta...Salamalla vai miten?

    Kivaa tuo omaan kotiin kurkkimen. Voisi ollakin parempi näin päin kuin sisältä ulos, jossa kaikki alkaa näyttää ensin kuolleelta ja sitten vain valkoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä aika moni pystyi samaistumaan vastauksiini :)
      Jos haluaa tuollaisia pimeäkuvia niin salama pitää ottaa pois käytöstä. Vaaraana on tärähtäminen pitkän valotusajan vuoksi, jos ei ole jalustaa tai vakaa käsi niin kameran voi tukea johonkin. Itse otin kuvat käsivaralla, panostin enemmän tunnelmaan kuin laatuun :)
      Kun ulkona on synkkää niin kotien ikkunoista vilkkuu lämpöä ja turvaa.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Olen saanut eräältä harrastajakuvaajalta aivan väärää tietoa...Olen myös huomannut, että pitkä valotusaika on ongelma. Meillä on nyt joka ilta ne ketut...Sisareni mies on lehtikuvaaja, mutta asuu kaukana.

      Ehkä käännän saamani kuvahaasteen toisinpäin eli kuvaankin sisälle, kun nyt ei mitään ruusuja tms. ikkunoista näy.

      Poista

Kiitos kommentista