20.12.2012

Joulun punainen lanka

Täällä on kuurattu paikkoja joulukuntoon. Matot on tampattu hangessa ja petivaatteet samoin. Rullatessani mattoja huomasin oudon punaisen langan, seurasin sitä, lanka johti salista makuuhuoneeseen ja parin mutkan kautta nurkkaan ompelukoneen koteloon. Avasin kotelon, lanka johti suljettuun tarvikelaatikkoon, josta löytyi punainen puola. Kerin langan kokoon, miten se olikin seikkaillut ympäri taloa. Joulunpunainen lanka.

Nero ei tykkää siivoamisesta. Jossain vaiheessa kissan hermo pettää ja sen on päästävä ulos. Siksi meillä siivotaan vähän kerrallaan, eihän kissaa voi pitää ulkona kylmässä. Eilen oli jo toinen siivouspäivä. Illansuussa Nero lähti ulos. Tunteihin ei kuulunut mitään ja lähdin etsimään. Taskulampun valossa näin määrätietoiset kissanjäljet, jotka johtivat tietä pitkin pois kotoa. Äkkiä kissa oli hypännyt umpihankeen ja loikkinut ladon alle. Latoon oli tuiskuttanut lunta ja lattialla näkyi kissan jäljet, mutta kissaa ei missään eikä kutsuihini vastattu. Tiirailin joka paikasta, myös ladon alta, kissa näytti haihtuneen ilmaan. Latoa ympäröi paksu koskematon hanki, sieltä ei ole voitu poistua jälkiä jättämättä. Ilta on kulunut huolestuneissa merkeissä; pakkanen kiristyy ja kissa viipyy poissa aina vain.


37 kommenttia:

  1. Voi Neroa, toivottavasti se tassuttelee pian kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelin puoli neljään aamulla. Mirriä ei kuulu ja olen ihan huolesta sairaana.

      Poista
    2. Eihän siellä ole supikoiran loukkuja tms? Kaverin koira oli viettänyt sellaisessa yön lähdettyään omille teilleen, mutta löytyi onneksi kunnossa. Etsijäkoirasta voi myös olla apua.

      Poista
    3. http://www.etsijakoiraliitto.fi/

      Toivottavasti Nero pian löytyy, täälläkin huoli toisesta!

      T. Kristiina

      Poista
    4. Supikoirat saattavat nukkuvat talviunta, joten loukkuja ei varmaan nyt ole. Eikä Nero pääse lumiesteiden takia kauas kotoa, meillä ei tietenkään ole loukkuja. Kerran nuorena se oli ilmeisesti supiloukussa kun viipyi muutaman vuorokauden poissa ja oli riutunut. Etsijäkoira minullekin tuli mieleen.

      Poista
    5. Kristiina, kiitos etsijäkoira linkistä. Mitä jos kissa pelkää koiria? Odottelen vielä hetken ja otan varmaan sitten yhteyttä tuonne.

      Poista
  2. Voi Neroa! Onko jo tullut takaisin? Musta ei olisi kissanpitäjäksi juuri tuon takia. Menisi hermot, kun ei tiedä, missä kisuli on. Tosin olen kyllä allerginen kissoille. Muuten mulla luultavimmin olisi kissa...

    Ai jännä tuo lankajuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman tunnin unien jälkeen olen taas etsinyt, mutta ei jälkeäkään.

      Poista
  3. Voi missä Nero luuraa :(
    Aika hauska tuo lankakerä, mites se sieltä oli lähteny, sillä oli sulle varmaan joku ajatus .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä odotellaan unettoman yön jälkeen.
      En kyllä käsitä miten lanka on seikkaillut, siitä on aikaa kun viimeksi käytin ompelukonetta ja onhan täällä imuroitukin monta kertaa sen jälkeen.

      Poista
  4. Toivottavasti Nero tupsahtaa pian kotiin! Jospa sillä on oma punainen lanka, jota pitkin se seuraa tietä kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, ei kuulu kissan tapoihin olla kylmällä öitä pois kotoa.

      Poista
  5. Missä Nero on? Minullekin tuli jo hätä. Ulkona on niin kylmä, meillä ei lähdetty aamulla ulos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätä on suuri, eikä uni juuri tullut silmään.

      Poista
  6. Hyvin kissamaista, mutta erittäin kurjaa. Elän hengessä mukana. Toivottavasti kumistus tulee nopasti kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä kissa menee talvipesäänsä aittaan jos se jostain syystä päättää jäädä illalla ulos. Mutta nyt sitä ei löydy mistään ulkorakennuksista.

      Poista
  7. Oi voi. Koko lukijakunta tuntuu kiintyneen Neroon ja huolestuneita näkyy olevan monta. Minä myös. Toivottavasti tulee pian kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä jakaa tämä huoli. En tiedä mitä tekisin, olen etsinyt kaikkialta.

      Poista
  8. Voi ei, toivotaan että hän pian ilmaantuu takaisin kotiin!

    VastaaPoista
  9. Voi, toivon todella että ihana kissasi on jo löytynyt! Muistan ne monet kerrat kun meidänkin kissa oli ulkona teillä tietymättömillä...se on raastavaa.
    Lankajuttu oli kiva! varmaan ollut Nero mukana juonessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on raastavaa, varsinkin kun ulkona on kova pakkanen eikä kissa yleensä viihdy kylmässä.
      Minäkin epäilen, että Nerolla on tassunsa pelissä tuon lankajutun suhteen.

      Poista
  10. Ainakin etsijäkoiran avulla löytyvät tuoreet jäljet, vaikka Nero pelkäisikin. Ja sitten paikalle voi viedä ruokaa ja houkutella kissaa siten kotiin. Ja jos Nero onkin loukussa jossain, niin koira löytää sen. En kyllä usko, että Nerolla varsinaisesti on vielä pakkasen vuoksi hätää, onhan sillä paksu turkki. Etsijäkoiraliitolla on myös auttava puhelin, josta saa neuvoja. Jaksamista sinne, täällä ollaan hengessä mukana etsinnöissä!

    Kristiina K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon neuvoista, tuntuu hyvältä, että on jokin keino toimia. Olen tässä niin kädetön. Luulisi, että nälkä jo ajaisi kissan kotiin, vaikka se onkin joskus aika jääräpää. Kiitos lohdutuksesta.

      Poista
  11. Huoli on kamala tunne, Nero on tosin ennenkin saanut minut sairaaksi huolesta. Jos ei oli niin kova pakkanen olisin luottavaisempi enkä hermoilisi näin paljon.

    VastaaPoista
  12. Turvaudun siihen lupaukseen, että "ihmistä ja eläintä sinä (Jumala) autat".
    Sydän sykkyrällään, rukouksin muistaen, Papy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rukousavusta, Papy! Olet ennenkin auttanut Neroa rukouksin, turvaudumme tuohon lupaukseen.

      Poista
  13. Laita nyt tietoa heti kun Nero löytyy. Täällä on huolestuneita useampiakin.
    Kissat on kyllä niin arvaamattomia. Meilläkin on muutaman kerran valvottu öitä, kun pikku Maija on jäänyt yöksi ulos pakkaseen. Terveenä se on kumminkin aina takaisin tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti laitan tietoa kun kissa palaa. Kissat ovat arvaamattomia, mutta pahinta on, että ne ovat niin arvaamattomasti arvaamattomia. Noin vaan yht'äkkiä vaikka ensin ollaan ihan arvattavissa. Nyt keitän kalaa ja lähden tuoksuvan kalakattilan kanssa ladolle.

      Poista
  14. Voihan Nero! Yhdyn huolestuneiden joukkoon. Hengessä mukana etsimässä.

    VastaaPoista
  15. Punainen lanka...oli jotenkin puhutteleva.

    Voi Neroa, sillä lailla lähti seikkailemaan. Toivottavasti pian löydät tai itse tepastelee sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti kaipaan kaveriani kotiin. Nyt ei ole enää paikkoja mistä etsiä, kaikki on koluttu. Kauas kissa ei ole mennyt, ei se lähde pitkiä matkoja hangessa kahlaamaan.

      Poista
  16. Toivottavasti Nero pian löytyy! Täällä huolestuneena seurataan tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta, kohta on ihan pakko ottaa pienet torkut, kolmen tunnin yöuni ei riitä pitkälle.

      Poista
  17. Luin sinun ja Neron erimielisyydestä ja Neron karkailusta ja sittemmin arestista lopusta alkuun päin. Aikamoinen kissa kun tuolla tapaa osoittaa mieltään siivoamista kohtaan - ja vielä talvipakkasella. Suloinen kuva pehmoisesta Nerosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei kissan mielenliikkeissä pysy mukana. Voisi rauhassa köllötellä lämpimässä ja puhtaassa kodissa, mutta valitsee likaisen ja pöllyävän eristevillakasan ladon ylisillä. Jouduin eilenkin hakemaan Neron sieltä kotiin nukkumaan. Pitkin hampain kissa tuli kotiin ja oli taas loppuillan arestissa.

      Poista

Kiitos kommentista