4.3.2015

Puutarha voimavarana

Osa ruusuista nuupahti ja ripustin ne kuivumaan, osa on kuitenkin vielä hyvissä voimissa. Kiitos viileiden olosuhteiden. Otin kellarista krookuksia valoon kasvamaan, mutta huomasin, että on tainnut mennä tarhurilla sipulit sekaisin, sillä kakkuvuoassa kasvaa selvästi jokin laukka.

Sain Lauralta viiden kysymyksen puutarhahaasteen.
1. Millä vyöhykkeellä puutarhasi sijaitsee, ja mitä haasteita ja iloja maantieteellinen sijainti aiheuttaa puutarhasi hoidossa?
Viljelen kakkosvyöhykkeellä tai juuri kakkosen ja kolmosen rajalla. Iloja on tietysti pitkä kasvukausi ja melko leudot talvet. En nyt keksi mikä olisi vyöhykkeen kannalta erityisen haasteellista.
2. Minkä haaveen toivoisit toteutuvan puutarhassasi?
Kasvihuone on ikitoiveeni. Pitäisi kehitellä nikkarintaitojaan, että näkisi sellaisen nousevan puutarhaan.

3. Mikä haave puutarhassasi on jo toteutunut?
Kasvimaa alkaa olla melko hyvässä kuosissa, se on tarpeeksi laaja ja tuottaa hyvin satoa.

4. Mikä paikka puutarhassasi on paras rentoutumiseen ja haaveiluun?
Meillä on puiden siimeksessä pari lepotuolia, joissa nautitaan aamukahvit, lueskellaan ja rentoudutaan aina tilaisuuden tullen.

Riipputuolissa on myös mukava oleilla ja ottaa vaikka torkut.

5. Mikä on puutarhastelussa parasta? 
Parasta on onnistumisen ilo ja yllätykset. Se kun saa moninkertaisen palkkion uurastuksestaan, joskus tosin vasta pitkänkin ajan kuluttua. Puutarha on voimavaroja antava.

Kiitos kivoista kysymyksistä, Laura. Oli miellyttävää ajatella kesää ja puutarhaa. Kuvien katselu antoi lisää uskoa siihen että kasvukausi on taas pian alkamassa.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Kaisa Inkeri ja Marketta!
Mukavia puutarhahaaveita kaikille!

40 kommenttia:

  1. Kiitos uskonvalamisesta :). Tarttui kuvien myötä tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa usko on koetuksella, mutta kyllä se kesä taas tulee aikanaan.

      Poista
  2. Aaah, ihanan leppoisat kesäkuvat. Se on jo kohta ovella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin haluan minäkin uskoa, kesä tulee kohta vauhdilla.

      Poista
  3. Mikään ei ole mukavampaa kuin kurkata kesään kun ikkunasta kurkaamalla näkyy taas valkea maa....toivottavasti se "uusi lumi on vanhan surma" pitää jo paikkansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ankeaa herätä lumisateeseen, mutta otetaan tuo uusi kerros lumenpoistajana. Parempi, että koko lumivarasto ylhäältä tulee alas nyt eikä juhannuksena :)

      Poista
  4. Upeita kuvia kaikki, kaunis yhdistelmä nuo lemmikit ja tulppaanit. Ihanan keväinen tuo kukkapenkki, ja kurpitsat odottelevat Tuhkimoa...Meilläkin oli aamulla maa valkean lumen peitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä yksi noista kurpitsoista avaamatta :)
      Kunpa pian pääsisi näkemään nouseeko maasta tulppaaneja tänä keväänä.

      Poista
  5. Puutarha on niin terapiaa! Olo on aina hyvä ulkoilmassa ja kukkien tuoksussa. Meillä on sama ikihaave. Toivottavasti joskus toteutuu. Meille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti toiveemme toteutuu. Aina puhutaan puutarhanhoidosta, mutta vähintään yhtä paljon puutarha hoitaa meitä.

      Poista
  6. Houkuttelevan näköinen puutarha ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin kovin kohtaavani tuon näyn taas pian.

      Poista
  7. Oih miten nautinnollisia kesäkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan kesäkuvat näyttävät eritysen nautinnollisilta.

      Poista
  8. Nämä kuvat aiheuttivat ihanan kaipuun ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lupailivat, että aurinko näyttäytyisi ensi viikolla, sitä niin kaivataan tunnelman kohottajaksi.

      Poista
  9. Ihanalta näyttää! Minäkin odotan kovasti kesää.. :D

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, kesäkuvat ovat virkistävää vaihtelua pimeän ja kylmän jälkeen.

      Poista
  11. Aivan ihanat kuvat. Mullakin on tete-saavit kasvarissa. Löysin syksyllä myöhään unohtamani sipulit ja maa oli jo jäässä. Nyt ne pukkaavat vartta vadeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihanaa aikaa kun sipulikukat alkavat kevään ruukuissa. Täytyykin käydä hakemassa kellarista krookusruukku valoon :)

      Poista
  12. Kiva haaste ja upeita kuvia. En ole viherpeukalo, mutta toki nautin meidän pihasta jonne kaikkea kivaa ihan kuin itsestään plumpsahtelee pitkin kesää. Ja ei ne ole rikkaruohoja vaan edellisen omistajan tuotoksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vain ettei peukalo ala vihertää, se on menoa sitten :)

      Poista
  13. Ihana tulppaanirivistö. Minä ilahduin tänään kun vilkaisin kukkapenkkiin: sieltä puskee jo jotain ylös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on maata näkyvissä, mutta ei vielä kukkapenkkien kohdalla. Tuskin maltan odottaa.

      Poista
  14. Olipa piristäviä kuvia! Ihania! Tuollaista odottaa mielellään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun lumi sulaa vauhdilla alkaa toivo pukata pintaan. Pääsisipä jo vähän katsomaan mitä maasta nousee.

      Poista
  15. Ai, miten ihania kuvia!
    Olen tässä miettinyt kun tontilla ei ole sopivissa paikoissa puita, ja olisin halunnut laittaa riippukeinun jonnekin. Eipä tullut mieleen että todellakin on olemassa tuollaisia riipputuoleja :)
    Sellainenhan pitää ilman muuta laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli sama ongelma, sopivassa paikassa ei kasvanut puita, mutta riipputoli on mielestäni parempi ratkaisu. Mahdun hyvin ottamaan siinä torkutkin. Tuoli on La Siestalta ja olen kertonut siitä enemmän: http://autuasolo.blogspot.fi/2013/07/kesatyo.html

      Poista
    2. Kiitos vinkistä!
      Olipas kivoja vaihtoehtoja tuolla. Kävinkin siis nettiostoksilla. Nyt paranee odotella kesää ;)

      Poista
    3. Riipputuolin materiaali on ihanan pehmeää, mutta kestävää. Iloista riippuvuutta!

      Poista
  16. Puutarhasta saan minäkin valtavasti voimaa.. myöskin niistä kränkkylöistä jotka eivät koskaan menesty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha voimaannuttaa vaikkei kaikki sujuisikaan niin kuin on haaveillut, kasvua ei voi määrätä, mutta pienikin kukoistus ilahduttaa.

      Poista
  17. Riipputuoli näyttää varsin houkuttelevalta lepopaikalta:)

    VastaaPoista
  18. Yhdyn täysin sydämin toteamukseesi, puutarha on voimavara! Kärsivällisyyttä ja työteliäisyyttä vaaditaan, mutta mikään muu ei anna samanlaista tyydytystä kun kasvun ihme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vieraat ihmettelevät miten jaksan nähdä niin paljon vaivaa puutarhan kanssa. Työn palkitsevuus saa vaivannäön tuntumaan pieneltä, minä nautin puutarhassa puurtamisesta.

      Poista

Kiitos kommentista