3.8.2016

Hyödyn tavoittelua

Nyt viimein se luvattu hyötypostaus. Kasvimaa ei ole kukkaniitty, vaikka siltä saattaa näyttääkin. Siellä kasvaa runsaasti ravintoa. Mangoldia olen kerännyt jo kauan kaikenlaisiin patoihin ja kohta säilön sitä pakkaseenkin. Valitsin punavartisen lajin, se ei ole niin nopeakasvuinen kuin vihreä ja varret näyttävät kauniilta ruuassa. Mangoldi kestää hallaa ja on ihan viimeisiä poimittavia lehtivihanneksia syksyllä.

Purjot ovat jo hyvän kokoisia ja niitäkin olen poiminut, mutta pääsato saa vielä kasvaa kokoa.

Viime kesänä purjot kasvoivat todella huonosti. Kaikkein pienimmät jätin maahan ja ne selvisivät talvesta. Keväällä siirsin ne kasvimaan aidan taakse ja nyt ne ovat alkaneet kukkia, saan näistä siemenet ensi kevääksi. Lajike on Hannibal.

Myös kesäkurpitsa, Latino, on tuottanut satoa jo pitkään. Pidän sen rapeasta olemuksesta, herkullinen myös raakana. Poimin kurpitsat aika pieninä niin en jää pulaan liiallisen kesäkurpitsasaaliin kanssa. Tavallinen vihreä kesäkurpitsa vasta aloittelee.

Kannatti nukutella Zefa Finoa, sen tyvet ovat paisuneet komeiksi ja maukkaiksi. Vain pari vartta aikoo kukkia, niistä saan siemenet ensi vuodeksi. Olen aivan addiktoitunut näihin, mutustelen fenkoleita ihan raakana.

Kardoneja ja latva-artisokkia kiusasivat alkukesästä kirvat, mutta siitä huolimatta ne ovat kasvaneet hyvin. Yksi kardoni talvehti ja se on tehnyt jo kukkanupunkin. Eilen tein linssipihveille lisukkeen, jossa oli kardonin lehtiruotia, mangoldia varsineen, punasipulia, valkosipulia, pensaspapuja, pippuria ja suolaa. Satoaikaan voi mennä kasvimaalle miettimään; Mitäs tänään syötäisiin.

Kokeilin myös punaparsahernettä. Rubiininpunaiset kukat ovat kiva väripilkku kasvimaalla.

Palot kerätään pieninä, kiehautetaan ja nautitaan vaikkapa voinokareen kanssa. Miellyttävä, mieto, hieman parsamainen maku.

Rakensin harjateräksestä komean kiipeilytelineenkin kun ajattelin, että herne. Punaparsaherne ei ole kuitenkaan varsinainen herne eikä sillä ole kärhöjä, vaan varsi on tanakka ja se kasvaa puskamaiseksi. Istutin yhden hajuherneen taimen tuohon kiipeilemään. Komean rautakukon olen ostanut Elsan lempituolista. Takana kasvaa härkäpapua ja yksi haisusamettikukka, niitä on vähän joka kolkalla kun kuulemma karkottavat hyttysiäkin ;)

Avomaankurkut saavuttivat kiipeilytelineensä lakikorkeuden ja poistin katoksen. Kurkkujakin olen jo saanut maistella, mutta yhtä suuremmoista satoa kuin viime kesänä ei ainakaan vielä ole näkynyt.

Vihannesportulakka on helppo kasvatettava. Se on erittäin terveellinen ja maukas, maistuu hieman kirpeän suolaiselle. Kasvissa on runsaasti C-vitamiinia ja omega-3-rasvahappoja. Käytän sitä salaateissa ja leivän päällä. Portulakkaa kannatta poimia koko ajan, silloin se tuuheutuu ja pysyy käyttökelpoisena, se ei ala kukkia. Kun kasvi tulee vanhemmaksi voi lehtiä kypsentää ryöppäämällä.

Tietysti kasvimaalla on myös porkkanaa, palsternakkaa ja punajuurta. Punajuuret kasvavat häkissä, halusin varmistaa, että ne menevät oikeaan suuhun. Viime syksynä kauriit söivät kaikki punajuureni, vain yksi jyrsitty puolikas jätettiin puutarhurille. Nyt ei ole kauriita tai peuroja näkynyt piha-alueella. Vain yksi sorkanjälki löytyi kasvimaan aidan takaa perunamaasta. Tänä vuonna olen jättänyt paljon pöpelikköä niittämättä ja se selvästi estää sorkkaväkeä tulemasta liian lähelle. Saa nähdä miten käy syksyllä kun pöpelikkö alkaa lamoutua.

Yrttejä on paljon, tässä perilla.
Rakuunat ovat kansainvälisesti edustettuna; on ranskalaista ja venäläistä. Rakuuna on yksi suosikkimausteitani, erityisesti ranskalainen. Se on talvehtinut kasvimaalla ja talvetin sitä myös ruukussa kellarissa. Keväällä lisäsin kasvustoa pistokkaista. Kasvihan on steriili, joten sitä ei voi kylvää siemenestä. Olen kuivannut sitä talveksi, yrttejähän kannattaa leikata usein, niin ne kasvavat paremmin. Venäläinen rakuuna on voimakaskasvusempi ja varma talvehtija. Se on tuoreena ihan käyttökelpoinen, mutta kuivata sitä ei kannata, se menettää makunsa. Samoin ei kannata kuivata mäkimeiramia, ainoastaan aito oregano säilyttää arominsa kuivattuna.
Taidan tehdä yrteistä ihan oman postauksensa.

Valkosipulit alkavat tuleentua, ne ovatkin komeita. Löysin siemenlaatikosta keväällä pussinpohjan ikivanhoja kosmoskukan siemeniä ja esikasvatin ne. Istutin taimet koristamaan valkosipulipenkkiä, mutta enpä arvannut, että niistä tuli tuollaisia puolimetrisiä jättejä. Niissä on kuitenkin kukkanuput, joten jatkakoon tuossa. Valkosipulithan voi kohta korjata parempaan talteen.

Kyssäkaali on kuvattu verkon läpi. Onhan tuolla kasvimaalla vielä paljon muutakin hyödyllistä, kuten herneet, pavut, salaatit, perusyrtit tilli ja persilja. Monipuolinen kotitori.

Seinustalla kasvavat tomaatit eivät ole vielä kypsiä, mutta lasikuistin amppelitomaatti on tuottanut satoa jo pitkään.

Tavoittelen hyötyä kauempaakin. Tässä yhden iltakävelyn tulos.

Mustikoita on nyt metsässä niin paljon kuin viitsii poimia. Samoin vadelmasato on tänä kesänä ollut yltäkylläinen. Ja vielä tietysti pensasmarjatkin on kerättävä talteen, siinä ovat rastaat ja ystävät olleet hyvänä apuna.

40 kommenttia:

  1. Aivan upealta näyttää ja sadokkaalta myös. Hyötykasvit ovat mielestäni tosi kauniita. Niissä on upeita värejä ja muotoja, vaikkapa ihan tavallinen punajuuri ja porkkana naatteineen ;) Tuo mangoldin punainen varsi on tosi sähäkkä ja vastaava keltainen on kokemukseni mukaan tosi intensiivinen myös. Mikä rehevyys, vihreys ja iloinen yhteiselo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihailen hyötykasvien kauneutta, kasvimaalla, keittiössä ja lautasella :) Viime vuonna minulla taisi olla monivärisiä mangoldeja, keltainenkin on kaunis. Kasvit kasvavat aika tiheässä, tyhjät tilat täytän kukilla ja annan itsekylväytyvien rehottaa. Siten sadonkorjuun jälkeenkään penkit eivät ole aitioita. Karsin sitten jos on tarvetta.

      Poista
  2. Kauniit satokuvat. Värikkäät mangoldit ovat ihania.

    Teillä näyttää olevan sieniä, meillä itäisellä uudellamaalla on niukkaa ja olen kyllästynyt lehtien hehkuttamaan täydelliseen sienivuoteen, meillä on kuivaa todella. En arvioisi tässä vaiheessa sienivuotta laisinkaan lehtien tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita mangoldeja voi käyttää myös koristeena kattauksissa. Täällä rankkasateet mahdollistivat jo toisen kanttarellisadon. Niitähän alkoi ilmestyä heti juhannuksen jälkeen.

      Poista
  3. Olet kyllä täysiverinn hyötytarhuri, upeaa satoa kerrassaan kukkien ja hyötykasvien toisiansa tukevaa rinnakkaiseloa! Mangoldia en ole vuosiin kasvattanut, sen voisi jälleen ottaa ohjelmistoon! Meilläkin sade on taannut upean sienivuoden, kantarelleja on jo vaikka kuinka paljon, orakkaitakin mies toi eilen hyvän määrän ja lampaankääpiä pihveiksi.

    Kyllä hyötytarha on sitten kaunis ja esteettinen paikka, täynnä värejä ja muotoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosien kokemus hyödyn tavoittelijana on tehnyt tehtävänsä :) Mangoldi on siitä erinomainen lehtivihannes, että siitä saa satoa pitkään ja sitä voi säilöäkin. Sieniä on varmasti tulossa paljonkin tänne, sademääristä ja lämpötiloista päätellen.

      Poista
  4. komean näköistä satoa! Vihannesportulakka on minulle ihan uusi tuttavuus. Rakuunaa käytän myös itse paljon, se on viihtynyt hyvin meillä puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihannesportulakka kylväytyy muuten helposti itsekseen. Rakuuna kruunaa ruuan kuin ruuan :)

      Poista
  5. Paljon kaikkea kaunista ja hyvää. On monta sellaista, mitä lapsuudenkodissani ei todellakaan kasvatettu ja siten mulle oudompaa tuttavuutta. Oikea hyötyparatiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minunkaan lapsuudessani ollut tuollaista valikoimaa, ei varmaan ollut siemeniäkään saatavana. Kardonia ja vihannesportulakkaa ainakin on Suomessakin kasvatettu jo satoja vuosia.

      Poista
  6. Omavaraisuusasteesi on hyvä,mahdatko jaksaa kaikkea syödäkkään. Meillä ainakin on jo hiukan ylituotantoa joistain kasviksista,olenkin haaveillut muutamasta kanasta, jotka voisivat auttaa tuotatohuippujen kanssa. iloista elonkorjuuaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kaikki tulee syötyä, jos en itse jaksa niin kaverit auttavat. Säilön myös niin paljon kuin voin. Kasvissyöjällä kasviksia kuluu runsaasti joka päivä.

      Poista
  7. Tämän perusteella voinee sanoa että onnistuit tavoitteessasi.

    VastaaPoista
  8. Mahtava määrä hyötyä, mutta myös kauneutta. Mangoldi on punaisine varsineen ja hienoine lehtineen kerrassaan upea. Huomasin myös, että sinun kaikki kasvisi ovat erittäin terveen näköisiä ja lehdet reiättömiä. Eikö teillä ole laisinkaan etanoita ja muita ötököitä kasvimaalla?
    Kantarelleja on täälläkin jo päästy maistelemaan ja tarkoitus on tehdä muutama sienestysretki varaston täydentämiseksi. Kantarellit ovat tänä vuonna niin muhkeita ja hyvälaatuisia, että ilokseen niitä poimii ja syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ötököitä on aivan hurjasti, haitallisia ja hyödyllisiä. Alkukesä oli tukalaa kun pienillä taimilla ei ollut paljon vastustuskykyä. Nyt kasvit pärjäävät jo hyvin ja ötököiden valtava määrä taitaa kumota toisensa. Etanoista ei yleensä ole ollut riesaa, mutta tänä kesänä nekin runsastuivat. Sain tilanteen hallintaan Neudorfin rakeilla. Kanttarellit iloitsevat sateista ja me kanttarelleista.

      Poista
  9. Nyt hoivasi ja huolenpitosi tuottaa tulosta. Niin monennäköistä ja -makuista hyötyläistä sieltä nousee. Etkä ole unohtanut silmän iloja. Varmasti siellä tuoksuu myös houkuttelevasti.
    Mustikkapurkit ovat vastustamattomia. Meidän perheen lettukesteilllä mustikkahillo äänestettiin ykköseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on palkanmaksun aika. Kasvimaa tarvitsee hoitoa enää vähän, lähinnä sadonkorjuuta, tukemista ja karsimista. Puutarhuri voi aherruksen jälkeen ottaa rennommin ja nauttia työnsä tuloksista.

      Poista
  10. Aivan ihania kuvia! Sato kuulostaa myös hyvältä ja runsaalta.

    Luulin olevani kesäkurpitsan (perus vihreä) kanssa myöhässä, kun ensimmäinen vasta oli tarpeeksi pitkä. Tämä lohdutti, että kasvini eivät laahaa ihan jäljessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on paljon aikaa kasvatta satoa. Kesäkurpitsat saattavat olla vähän hitaita aluksi, mutta kun ne pääsevät vauhtiin, niitä ei pidättele mikään :)

      Poista
  11. Kyllä voikin kasvimaa olla mielenkiintoinen paikka, sinulta löytyy kaikenlaisia erikoisuuksia. Tänä vuonna tuntuu marjoja tulevan todella paljon, pakastimet alkavat jo täyttyä vaikka tilaa tarvittaisiin. Kiitos vielä hyvistä vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos olet hyötynyt vinkeistä. Sama pakastimen kapasiteettipula vaivaa täälläkin. Mutta eiköhän marjoja ole jo tarpeeksi talven varalle. Nyt kannattaa tankata tuoreita marjoja oikein urakalla.

      Poista
  12. Sinulla kasvaa kaikkea ihanaa pihallasi!
    Ja noin paljon kanttarelleja!😍
    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvimaa ja metsä ovat tähän aikaan aarreaittoja.

      Poista
  13. Sun kasvimaalta löytyykin paljon erilaisia herkkuja. Meillä on herkuteltu pääasiassa kurkuilla, niitä on tullut kiitettävä määrä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vielä odottelen, että kurkut innostuisivat. Satoa on tullut, mutta säilöttäväksi asti ei vielä. Viime vuonna sama lajike tuotti huippusadon.

      Poista
  14. Hyödyllistä ja kaunista, mikä sen parempaa! Sienisaaliisi näyttää upealta, ihan vesi herahtaa kielelle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi syödä suulla ja silmillä :) Poikkesi lenkillä uusille poluille ja osuin kanttarellipaikkaan, aina kannattaa ottaa sienikori mukaan metsään mennessä.

      Poista
  15. Ai että, kaikkea herkullista siellä. :) Ja kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyöty ja huvi samassa paketissa.

      Poista
  16. Vaude! Upeita kuvia, ihan vesi herahtaa kielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta saa monenlaista terveellistä saalista nälkäänsä tyydyttämään.

      Poista
  17. Kyllä onkin satoisaa. Kesäkurpitsoita meillä tulee todella runsaasti, upottelen niitä sitten patoihin, keittoihin, raasteisiin, salaatteihin, sämpylätaikinaan ja syön sellaisenaan. Vaikka tänä vuonna jaoin taimia kavereille roppakaupalla ja jätin vain muutaman itselle. Mutta kun on niin kivoja lajeja; pyöreitä, ufoja ja perinteisempiä...
    Tomaatit odotuttavat vielä kypsymistään ja ensimmäinen kasvihuonekurkku korkattiin vasta eilen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsat taipuvat moneksi, ja sopivat vähän joka pataan. Sadonkorjuunaika on ihanaa. Joka päivä pitää poimia jotakin. Eilen säilöin pensaspapuja ja sokeriherneitä pakkaseen.

      Poista
    2. Kyllä vaan, sadon korjuuta ei mikään voita. Silloin sitä tuntee itsensä niin kokonaiseksi, kun saa omien töiden tuloksista nauttia. Eikä tarvitse miettiä kaupassa, mitä ottaisi vaan saman voi tehdä omilla maillaan:)

      Poista
    3. Omasta maasta pöytään tulee taatusti tuoretta lähiruokaa :)

      Poista
  18. Olet kyllä varsinainen hyötypuutarhuri ja osaat kasvattaa ja hyödyntää hiukan eksoottisempiakin lajeja. Minulle mangoldi, fenkoli, kardoni, latva-artisokka, punaparsaherne, vihannesportulakka, perilla ovat aika tai täysin tuntemattomia. Sen sijaan punajuuria varastelevista kauriista on meilläkin kokemusta. Tänä vuonna kauriit eivät kuitenkaan ole punajuuriamme verottaneet, ainakaan vielä.

    VastaaPoista
  19. Joskus pitää kokeilla jotakin vähän erilaistakin. Täällä on piha ja kasvimaa saaneet olla rauhassa kauriilta, mutta nyt on tainnut kasvimaan tuoksut käydä liian vastuttamattomiksi. Muutaman kerran olen jo havainnut kauriin tai peuran jälkiä kasvimaan aidan takana, siellä varmaan mittaillaan aidan koekeutta ja lujuutta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista