13.8.2016

Kanttarellien kotona

Ympäristöstämme on hakattu paljon metsiä. Hienoja sienipaikkoja on kadonnut ja metsä on muuttunut vaikeakulkuiseksi raivioksi. Sain yhtenä iltana päähäni lähteä autolla sattumanvaraisesti uusiin maisemiin. Pysähdyin metsätien varteen ja jonkin aikaa kuljettuani kohtasin komean norjanharmaa Aksun.

Aksu ei ehtinyt jutella, sillä hän oli poimimassa vadelmia.

Jatkoin matkaani umpimetsään ja saavuin paikkaan, joka oli keltaisenaan kanttarelleja. Onneton kännykkäkuva ei pysty kertomaan totuutta. Sieniä riitti ja riitti, kori tuli äkkiä täyteen ja onneksi taskussa oli muovikassi, johon poimia lisää. Alkoi olla myöhä ja oudossa paikassa en halunnut jäädä pimeän jalkoihin. Jouduin lähtemään kotiin vaikka sieniä olisi vielä riittänyt.

Ei hullumpi saalis. Minulla on tapana puhdistaa sienet jo poimiessa, miksi kantaa roskaa kotiin. Osa saaliista jaettiin ystäville. Nyt on ilmeisen hieno kanttarellisyksy, kannattaa lähteä metsään.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

36 kommenttia:

  1. Vau, mikä saalis! Pitääkin käydä katsastamassa ne salaiset sienipaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttarelleilla on nyt hyvä syksy, niitä tuntuu kasvavan runsaasti kaikkialla.

      Poista
  2. Voi mikä hieno saalis sinulla! Kanttarellit ovat niin herkkuja, vaikka tykkään kyllä muistakin sienistä. Lampaankääpäpihvit esimerkiksi ovat musta ihan parhaita ja sekasuolasienet, kaikki käy ;) Nykyisessä asuinpaikassamme en varmaan edes ole vielä löytänyt parhaita sienestysmaastoja. Kaupunkialueella kun pitää yleensä lähteä vähän kauemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on yksi lampaankääpäpaikkakin, pitääkin käydä tsekkaamassa. Kanttarelli on metsän herkku, nam.

      Poista
  3. Mahtava määrä kanttarelleja! Minäkin kävin eilen kaverin kanssa metsässä laittamassa jälkiä koirien kisaan ja löysimme kanttarelleja. Hän ei niitä halunnut joten minä sain kaikki. Osa on jo pakastimessa ja loput syödään tänään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät välitä sienistä, mutta minusta sekä sienet, että sienestys ovat ihania.

      Poista
  4. Vau mikä löytö! En itse syö sieniä, mutta tykkään poimia niitä. Tuollaisen paikan löytämisen siis tunsi ilona täällä ruudun takanakin:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mahtava tunne kun saapuu aukiolle, joka on keltaisenaan kanttarelleja. Ihan vain minua varten :)

      Poista
  5. Mahtava saalis. Taas kerran nousi vesi kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla otan repun mukaan :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Jonkin ajan kuluttua käyn poimimassa loput ja luultavasti myös uutta satoa.

      Poista
  7. Voi miten pahjon...toivotaan tämän sateen tuovan noita täännekkin metsiin, kun nyt ovat olleet niin kortilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on yhtään kanttarellimaastoja tiedossa, niin nyt niitä varmaan löytää. Toivottavasti sielläkin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Sienivainuni toimi hyvin, vai mahtoiko olla sattumaa.

      Poista
  9. *vilpittömästi kateellinen*
    Mun sienipaikka on torilla. Sen minkä raaskii 😳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisit lähempänä olisit tuosta saanut korillisen. Kanttarelleja en kuivaa, ne eivät minusta ole hyviä kuivattuina, mutta pakastettuina ne säilyttävät makunsa.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Enempää en olisi jaksanut kantaa :)

      Poista
  11. Ihanaa metsän kultaa ja upea koira Aksu! Tänä vuonna tosiaan on paljon kantarelleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aksu oli mainio, se aivan ahmi vadelmia puskasta. Pitäisi hankkia isompi pakastin, jotta saisi koko sadon talteen :)

      Poista
  12. Tuli aivan mahtava kanttispaikka!

    VastaaPoista
  13. Jestas miten komea saalis! Nyt on mielettömän hyvä kantarellisyksy, omasta koivikosta on kerätty jo 10 litraa. Normikesinä tulee muutama litra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas teilläkin hyvä kanttarellipaika kotitantereella. Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.

      Poista
  14. Vautsi =) Ihania kanttarelleja ja noin paljon. Me ollaan käyty jo omat apajat korjaamassa talteen ja samanlainen uuden metsikön valtaus pitäisi tehdä, etenkin jos noin koskemattomille apajille eksyisi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika mahtava tunne osua aivan neitseelliseen kanttarellipaikkaan. Kuinkahan paljon noita onkaan metsien kätköissä. Kannattaa lähteä tutkimusmatkalle.

      Poista
  15. Ei hullumpi saalis? Jestas, koppakaupalla kantarelliahan tuossa on. Kyllä kelpaa pistää suut makeaksi noilla metsän herkuilla.

    Ps. mulla on ollutt niin hauskaa niiden unikkojen siemenkotien kanssa. Miten paljon yhteen kotaan mahtuukaan siemeniä! Ja mikä ihana ropina siitä syntyy, kun poksauttaa varoen sen koda auki ja valuttaa siemenet paperille. Sanoisin, että puuha on suorastaan lumoavaa! Niistä lähettämistäsi siemenistä on ollut kovin paljon iloa monella tapaa. Saatiin ihailla kukkia ja nyt sitten siemeniä keräilen ja pistän herttaisen teon edelleen, sillä osa siemenistä menee ystäväni pihalle ilahduttamaan heidän väkeään. Kiitos siis vielä kerran siemenistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, että unikoista on ollut moninkertainen ilo. Unikot lisääntyvät hurjasti siemenkeruulla ja on ilo jakaa niitä edelleen. Unikot täyttäkööt maamme pihat :) Minä vielä odottelen siemenkotien kypsymistä ja ainahan niitä kylväytyy myös itsekseen.

      Poista
  16. Kantsuja riittää nyt muillekin, niitä tuntuu olevan paljon. Ja kannattaa ratsata viikon välein vakipaikat. Minä olen tehnyt niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä nousee kuin sieniä sateella :)

      Poista

Kiitos kommentista