2.1.2012

Ajatonta aikaa

Moni tulee huomauttaneeksi, että kellotauluistani puuttuu viisarit. Ajatus sisältää kysymyksen; miksi ihmeessä pitää kellotauluja seinällä, nehän ovat hyödyttömiä jos ne eivät osoita aikaa. Jos niissä olisi edes viisarit ne tuntuisivat tarpeellisimmilta, niissä olisi kuitenkin ajan mittaamisen optio. Tai ehkä kellojen naamat vain näyttävät oudoilta ilman osoittimia. Kuten useimmat muutkin, olen orjuuttanut itseni kellolle, mutta kapinoin ja pyristelen pois aikataulutetusta olotilasta.
Työni vaatii ideointia ja ideointi vaatii häiriötöntä aikaa. Kapinani on johtanut siihen, että erakoidun. Vaalin rauhaani ja oikeuttani työskennellä keskeytyksettä, mutta silti kellot vaanivat minua. Haluan tietää paljonko kello on, jotta se kertoisi minulle mitä milläkin hetkellä kuuluu tehdä.
Kun vaelsin tunturissa huomasin kauhukseni katsovani kelloa, tietääkseni onko aika syödä, levätä, tai muuten vain havaitakseni kuinka paljon aikaa on kulunut.  Pähkähullua orjan käyttäytymistä. Ikään kuin kellonaika sitoisi minut elämään ja ilman tietoa oikeasta ajankohdasta joutuisin tuuliajolle. Kun irrottauduin ajan mittaamisesta sain vapauden kuunnella itseäni ja tehdä mitä haluan, milloin haluan. Suosittelen kaikille irtiottoa ajasta, kellopaastoa, jos se vain joskus on mahdollista.

Tervetuloa lukijaksi Riitta Sinikka, Romulyyli :)

11 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta!
    Aamulla laitoin taas kellon käteen. Se on vielä/jo kesäajassa eikä minuutitkaan osu ihan kohdalleen. Mutta sillä mennään, viisareista viis.
    Yritän olla mahdollisimman täysillä paikalla siellä missä olen.
    Papy

    VastaaPoista
  2. Papy, hyvää uutta vuotta! Kelloilla on muitakin merkityksiä kuin ajannäyttö, varsinkin rannekelloilla. Minulle on ihan sama onko se Rolex vai Timex, mutta asiaan vihkiytyneille niillä on suuri ero.
    Olen tässä, mutta myös luonasi kun kirjoitan tätä.

    VastaaPoista
  3. Aika ajatonta aikaa yritetään viettää tämä viikko kun tyttö on lomalla,sitten taas paluu aikatauluihin...Ihana idea tuon kellotauluseinän takana,kauniskikin on:)

    VastaaPoista
  4. Kirsi, kuulostaa mukavalta tuo viikko rennosti, se tekee terää näin talven keskellä. Keräsin osan kellotauluista tuohon eteisen nurkkaan, niitä on tulossa siihen vielä lisääkin kunhan ehdin ripustella.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa hyvältä. Lomalla en vilkuile kelloa, mutta normipäivinä se kyllä "määräilee"...

    VastaaPoista
  6. Riitta Sinikka, hienoa jos voit olla lomalla vilkuilematta ajannäyttäjää. Minusta tuntuu, että se määräilee minua vapaa-aikanakin, mutta yritän opetella tulemaan toimeen ilman sitä.

    VastaaPoista
  7. Kellot ovat jotenkin hyvin symbolisia kuvia ja esineitä. Kellotaulut ilman viisareita panevat miettimään. Vanhan seinäkellon käynti ja lyönti maalaistuvassa huokuu jotenkin ajatonta tunnelmaa, melkein kuin kello olisi pysähtynyt, vaikka käykin, hitaasti, hitaasti tosin, tai kuin se löisi jotain mennyttä aikaa. Usein kello kertoo kiireestä ja ajan loppumisesta ja mittaamisesta. Oi, odotan sitä aikaa, kun saan herätä omassa tahdissani silloin kuin herään, ilman mitään ulkopuolista herätystä. Saa nähdä, vahdinko silloinkin kelloa.

    VastaaPoista
  8. Paula, muistan mummoni seinäkellon käynnin ja lyönnit. Suurinta luksusta elämässäni on ollut se, ettei tarvitse herätä kellon soittoon kuin poikkeustapauksissa. Herään kyllä aikaisin, mutta omaan tahtiin, valmiiksi nukkuneena. Nykyisin tosin karvaherätyskello hälyyttää aikaisin ovea avaamaan. Osaat varmasti arvostaa häiriöttömiä aamuja kun se aika koittaa.

    VastaaPoista
  9. Jos olet tutustunut "ajan historiaan", on varmaan turhaa sanoakaan, mitä kaikkea "ajan keksiminen" sai aikaan. Niistä muutoksista kaikki eivät suinkaan olleet positiivisia. Kellon keksiminen mahdollisti mm. ihmisen tehokkuuden mittaamisen vaikkapa tehdastyössä...

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Huikean kaunis kokoelma kelloja!
    Joo, totta joka sana!

    Kram!
    -Pia-

    VastaaPoista
  11. Valua kuvassa, lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Nykyaikana ei pärjäisi ilman kelloa, koska kaikilla on niin kiire, että asioiden on tapahduttava tarkasti tietyllä kellonlyömällä, ennen ei ollut niin minuutilleen. Tietotekniikkakin on tuonut hurjan mullistuksen ajankäyttöömme. Ennen tärkeän viestin saattoi lähettää kirjeenä, nyt kaiken on tapahduttava reaaliajassa. Ihminen ei vain kehity yhtä nopeasti kuin tekniikka ja siitä tulee monenlaisia ongelmia.
    Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

    Pia, revitään kelloilta viisarit ja pyristellään niiden valtaa vastaan, aina kun siihen on tilaisuus :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista