16.12.2012

Loppuvuoden mietteitä

Sain Pirjolta A blog with Substance -tunnustuksen. Kiitos paljon tästä arvokkaasta maininnasta. Pitäisi taas kertoa kahdeksan asiaa itsestäni.

Kauan sitten ohittelin vip-kortilla jonoja pintapaikkoihin. Kalenteri oli aina täynnä ja elämä tyhjää. Nyt kalenterissa on enemmän tilaa ja elämä täyteläistä.
Toiset ihmiset pitää ottaa huomioon, mutta on tärkeää elää omanlaisensa elämä eikä yrittää vain miellyttää ja täyttää muiden toiveita/vaateita. Minusta on tärkeätä tietää mitä haluaa ja mennä rohkeasti sitä kohti. Oletteko nähneet Woody Allenin Zeligin?

Tuskastun jos asiat tehdään aina samalla tavalla. Kannatan kokeilua ja riskinottoa virheiden kustannuksellakin, siitä voi syntyä jotakin aivan uutta. Kärsin tästä ominaisuudesta koulussa, kunnes keksin alkaa kutsua sitä luovuudeksi.
Jos on tehnyt virheen, pitäisi olla kanttia tunnustaa se itselleen ja muille, eikä turhaan yrittää peittää asiaa selityksillä, syyttelemällä muita tai olosuhteita.

Minulle raha ei ole ainoa motiivi tehdä työtä. Työni on parhaimmillaan suuri nautinnon ja onnellisuuden lähde.
Se että siitä saa palkkaa on kyllä oiva lisäarvo.
Yritän kuitenkin olla liittämättä koko identiteettiäni työhöni, ajoittain se on vaikeaa.

Joskus väsyn itseeni ja kadehdin niitä, joiden ei tarvitse aina olla minun seurassani.

Tunnustus pitäisi jakaa edelleen, mutta luulen, että kaikilla on paljon muuta ajateltavaa näin joulun alla. Jos joku haluaisi ottaa tämän itselleen niin kernaasti. Kaikissa lukemissani blogeissa on substanssia.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

39 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat tunnustustesi väleissä. Hieno kokonaisuus!

    VastaaPoista
  2. Olen aikaisemminkin sanonut, että pidän tästä blogistasi ihan tavattoman paljon. Tämä on täynnä kauneutta ja viisautta. Kiitos.

    Olen vasta hiljattain tajunnut, että olen luova ihminen. En taiteellisessa mielessä, mutta esimerkiksi uuden kehittelyssä ja ongelmanratkaisussa. Kiinnostavaa tajuta tällainen perustavaalaatua oleva asia vasta nyt. Ja niin totta on, että virheet pitää tunnustaa, vain niin niistä voi ottaa opikseen.

    Mukavaa sunnuntaipäivää sinne ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Luovuus on juuri uuden kehittelyä ja ongelmanratkaisua. Ihmiset kanavoivat luovuutensa eri tavoin, joku maalaa toinen etsii muita kanavia. Minusta sinun kuvasi ovat hyvinkin taiteellisia ja harkittuja :)

      Poista
    2. Niin, sitähän se tosiaan on, uuden kehittelyä ja ongelmanratkaisukykyä. En tiedä, miksi olen omalla kohdallani valaistunut asiasta vasta nyt.

      Kiitos :) Kuvaaminen on ihanaa, en varmastikaan osaisi elää ilman kameraa. Enkä ole elänytkään, sain ensimmäisen kameran seitsemänvuotislahjaksi.

      Poista
    3. Näkee kyllä, että olet kuvannut paljon. Yksi vaikeimpia asioita on pelkistäminen niin, että olennainen välittyy, sinulla on se taito.

      Poista
  3. todellisia tunteita.
    Ihania kuvia. Tykkään kovasti tyylistäsi olla ja ajatella.
    Joulun odotuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! On mukavaa tavata täällä samoin ajattelevia ihmisiä. Mukavaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  4. Blogiasi on aina niin kiva lukea – täältä löytyy viisaita ajatuksia, kauniita kuvia ja rauhallista tunnelmaa.

    Tämä juttu oli erityisen ihana, sillä se melkein voisi olla minun kynästäni, tosin vasta muutaman vuoden päästä. Oma kalenterini on edelleen täpötäynnä ja kipitän vauhdilla oravanpyörässä ja nautinkin siitä. Silti kaipaan lisää rauhallista olemista ja kiirettömyyttä, aikaa ajatella ja irtisanoutua minuuttiaikatauluista.

    Ihanaa kolmatta adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina. Kaikelle on aikansa, pääasia on, että tietää missä on menossa. Ei tälläinen hiljainen syrjäänvetäytyminen ole kaikille paras ratkaisu. Kiireettömyys kyllä sopii jokaiselle.

      Poista
  5. Luovuutesi välittyy myös tämän blogin kautta, kiitos kun jaat kuviasi ja ajatuksiasi. Lämmintä ja rauhallista 3. adventtia Cheri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! On ilo jakaa kuvia ja ajatuksia täällä samoin ajattelevien kesken. Vastavierailut ovat myös avaavia ja virkistäviä kohtaamisia. Rauhallista 3. adventtia sinullekin, tänään poltamme rakkauden kynttilää.

      Poista
  6. Minustakin blogiasi on ihana lukea. Täältä löytyy lempeää viisautta ja oivaltavaa kauneutta -sekä ajateltua asiaa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä, tuo oli niin kauniisti sanottu, että taidan ottaa sen suositukseksi :)

      Poista
  7. Ihania kuvia Cheri ! ja sinussa on sellaista elämänviisautta , mitä soisi useammallekin kanssaihmiselle.

    Leppoisaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat pimeässä napsittuja tunnelmapaloja. Pitäisin suurinpana saavutuksenani sitä, että olisin onnistunut kokoamaan elämänviisautta. Siinä olisi paras työkalu elämään.

      Poista
  8. Hei Cheri, Kiitos ajatuksistasi ja tunnelmallisista kuvista - luonasi on aina ihana piipahtaa! Pidän kovasti Woody Allenin elokuvista, mutta en ole nähnyt tuota mainitsemaasi - kirjoittelenkin sen nimen ylös ...
    Olen myös kokenut kalenterintäyteyden - se vaihe oli kuin elämää ohituskaistalla ... pidän kovasti John Lennonin sanoista "Life is what happens when you are busy making other plans", se kivalla tavalla korostaa juuri tämän hetken merkitystä - elämä on nyt :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä, Nina! Zeligillä on ilmiömäinen kyky sopeutua mihin tahansa ryhmään, niin että hän välittömästi kopioi ryhmän tavat, mielipiteet ja sananparret omikseen. Woodymaisen hauska.
      Kiirettä meistä tuskin kukaan voi välttää, mutta se ei saisi hallita koko elämää vuosikaudet. Syntymäpäiväretriitilläni luimme erään saattohoidossa työskentelevän henkilön kirjaamia mietteitä siitä mitä kuolevat eniten katuivat elämässään. Yleisin katumuksen aihe oli se, ettei ollut uskaltanut elää niin kuin halusi vaan toteutti muiden odotuksia. Toisena listalla oli katumus: Kunpa en olisi uhrannut niin paljon aikaa työlleni.
      Elämää on helppo väistellä kiireisiin vedoten :)

      Poista
  9. Mitäpä tähän oikein lisäämään :)
    Tuntuu, että minua viisaammat on jo sanoneet sen, mutta sen voisi todeta, että valitettavasti elämän mittainen matka on monille liian lyhyt elämänviisauden oppimiseen. Tai ympäröivän kauneuden tajuamiseen....niiden pienien asioiden, joista koostuu se, mitä elämäksi kutsutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on todettava, että kaikki eivät opi. Syyt voivat olla monet, joskus elämä on voinut satuttaa niin pahasti, ettei mistään löydy voimavaroja katsoa asioita sellaisina kuin ne ovat. viidennellä sijalla kuolevien katumuksissa oli: Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi. Elämästä on osattava myös nauttia.

      Poista
  10. Onnittelut tunnustuksesta. Taasen kerran kauniittä kuvia ja syvällisiä ajatuksia. Ja sitä kiirettömyyden ja rauhallisuuden tuntoa mikä blogistasi välittyy.

    Rauhallista ja levollista sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lumitöitä tiedossa :)
      Hienoa jos täältä välittyy kiireettömyys ja rauha.

      Poista
  11. Elämän oivaltaminen vaatii harjoittelua, tuntuu siltä, että olet siinä jo pitkällä! Oivaltavia ajatuksia ja kauniita kuvia - jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma! Minusta mikään elämässä ei ole niin ihanaa kuin oivalluksen saavuttaminen. Oli se sitten pieni tai vähän isompi oivallus.

      Poista
  12. Cheri, kaikki mitä sanot on kuin minun elämästäni...Minäkin olen luova ihminen ja sen aina tiedostanut, mutta nyt vasta olen alkanut tajuta, että olen myös osa-aikaerakko ja tarvitsen paljon tilaa ympärilleni. Se on luvouuden hinta, jonka R. onneksi ymmärtää.

    Mitkä uskomattomat kuvat♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat kulkea käsikädessä viisastuminen ja oman rauhan kaipuu. Hälinässä ajatukset eivät pääse kypsymään valmiiksi, rauhassa on aikaa miettiä. Oivallushan ei synny sillä, että istun pohtimaan vaan se tulee yllättäen kypsyttyään aikansa. Siihen tarvitaan tilaa ja avaruutta. Minäkin tarvitsen paljon konkreettistakin tilaa ympärilleni, valtamerien äärellä viihdyn erittäin hyvin.

      Poista
  13. Kuinka kaunis kynttelikkö, tuon tyylisestä olen haaveillut ♥.

    On kunnioitettavaa, että olet rohkeasti muuttanut elämäsi sellaiseksi, jossa paremmin viihdyt.
    Aina ei ole helppo tietää, mitä itse haluaa, oikeasti. Minulle koti on tärkeä "linnake", jossa ainakin voin olla juuri sellainen kuin olen.

    Olen iloinen, että löysin blogisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysimme toisemme täällä blogistaniassa! Alttarikynttelikkö on löytö kirpputorilta. Näin noita joskus antiikkiliikkeessä Helsingissä ja ne maksoivat aivan järkyttäviä summia. Taitaa olla niin, että elämä on mennyt omalla painollaan, mutta muutoksia on tullut koska olen antanut niiden tapahtua. Koti on paras turvapaikka, mutta olisi hienoa jos voisi olla oma itsensä kaikkialla ja kaikkien kanssa.

      Poista
  14. aivan upeita mietteitä!
    niin sitä elämä muuttuu ja ihminen mukana.. kaikki kaudet on erilaisia, jotain pysyy jotain lähtee. Olet hyvin ajatteleva ja tunteva ihminen ihan laajassa mielessä. ja mitä työhön tulee niin toivon että itsekin löydän sellaisen paikan kun valmistun, että olisin onnellinen.
    tosi upeita esineitä kuvissa, nuo on niin kauniita!

    VastaaPoista
  15. ja olen tismalleen samaa mieltä siitä, että asiat jos tehdään aina samalla tavalla on se aika kyllästyttävän puuduttavaa...
    upeaa että on ihmisiä kuten sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kauniista sanoistasi. Aivan, ihminen muuttuu ja hyvä jos parempaan suuntaan. Se, että saa tehdä työtä jonka parissa viihtyy on yksi elämän suurista luksuksista. Kaavoihin kangistuminen on pieni kuolema. Kaikki kuvat, paitsi ensimmäinen ovat kylpyhuoneesta, joka sekin on saanut kynttilät ja jouluvalot. Mukavaa sunnuntaiehtoota ja alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  16. Hyviä ajatuksia. Sun blogista kyllä huokuu se, että elät näköistäsi elämää. Mua hermostuttaa aina ihmiset, jotka kovaan ääneen julistavat prioriteettejaan ja arvojaan, mutta eivät oikeasti elä niiden mukaan tosi paikan tullen. Olen tehnyt isojakin uhrauksia, jotta voin elää juuri haluamaani elämää. En ole ikinä kokenut vaikeaksi myöntää virheitäni ja kelkan kääntäminen kohti parempaa on mitä parasta. Olisi aika köyhää jos mitään henkistä kasvua ei tapahtuisi.
    Sun blogi on ollut kyllä ihan paras löytö. Kuvien lisäksi tykkään niin kovin sun persoonasta ja jutuista. Eikä se kissakaan huono lisä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet löytänyt tänne ja ehdit käydä vierailulla. Uhrauksesi ovat varmaan kannattavia, elämänlaadun suhteen. Olen ymmärtänyt, että sinun pitää venyä melkoisesti opiskelujesi, perheesi ja muun elämän kanssa. Silti vaikutat tyytyväiseltä ja sehän on tärkeintä. Olen suhteellisen tyytyväinen tilanteeseeni nyt, mutta en halua valaa tilannetta betoniin, kaikkea voi vielä tapahtua. Tässä vaiheessa on tärkeintä ja tyydyttävintäkin yrittää kasvaa ja kehittyä.

      Poista
  17. Meikäläinen taitaa olla oikea jämähtjä. Mielellään kaikki pitää tietty tehdä kuten ennenkin, ettei vaan tule munittua. ;O) Laiskuuttahan se on!

    No, jotain muutoksia elossa. Emme ottaneet neljättä rottweileria, vaan nyt meillä on suloinen kultaisennoutajan pentu kotia sulostuttamassa. Käypä kurkkaamassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan, että tekee aivoille hyvää tehdä rutiinejakin joskus toisella tavalla. Mutta muutosta muutoksen vuoksi on ihan turhaa. Nyt lähden kurkkaamaan teidän uutta perheenjäsentä. Onnittelut!

      Poista
  18. Vähemmän on enemmän, enemmän hyvää itsellesi.

    Voi hyvin ja nauti jokaisesta hetkestä, huonoistakin, sillä vasta koettelemuksen jälkeen voit taas puhtaasi nauttia onnesta.

    Ihanaa on blogiasia lukea ja kuviasi katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matonkude! Koettelemuksia ei voi elämässä välttää. Mutta kaikesta huolimatta on annettava itsensä olla myös onnellinen. Jos pystyy karsimaan halujaan on varmasti tyytyväisempi.

      Poista
  19. Olipa hieno kirjoitus. Tämä täytyi lukea ajatuksen kanssa. Mahtavat kuvat ja teksti täynnä totuuksia. Olen luova ja pidän luovista ihmisistä. Viihdyn blogissasi todella hyvin. Sinä ja Nero olette aivan ihania.
    Rahan merkitys elämässäni pienee vuosi vuodelta. Elämäni käännekohdassa 8 vuotta sitten heräsin uuteen elämään vakavan sairauden voittaneena. Luovuutta tarvittiin kivun voittamiseen ja elämästä selviytymiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninni, kiitämme molemmat Nero ja minä. Onnittelut sinulle, että selvisit voittajana. Tuollaisissa käännekohdissa ihmistä punnitaan. Luovuutta varmasti tarvittiin siinäkin, pelkkä elämänhalun ylläpitäminen kivun kourissa on vaikeaa. On ollut mukavaa tutustua sinuun.

      Poista

Kiitos kommentista