27.12.2012

Punaisesta tuli valkoinen

Punainen, kerrottu jouluruusu, jonka jätin talveksi sisälle (josta kerroin täällä) voi edelleen hyvin. Se on rehevä ja availee uusia kukkia. Mutta ehkä valon vähyydestä johtuen uudet kukat ovat valkoisia.


Tavallinen valkoinen jouluruusu voi myös hyvin.

Ikäväkseni Lucy Black taisi menehtyä, se oli huonovointinen jo tänne tullessaan. Otin kuitenkin kukissa olevat siemenet talteen, jospa se sitä kautta jatkaisi elämäänsä. Toivossa on hyvä elää.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Pia!

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On ne ihania, kunhan vain kestäisivät kevääseen asti, että voin istuttaa ne puutarhaan.

      Poista
  2. Cheri,luin jostain,että jouluruusut vois peitellä hankeen kevättä odottelemaan.Sisätiloissa niiden vieminen talven yli on tosi hankalaa.Mullakin on molemmat jo kellastuttaneet lehtensä,kukkivat kylläkin ihan ylenpalttisesti.Ajattelin kokeilla tuota lumikinosniksiä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä vinkki. Nyt kun tuli hieman lauhempaakin tuota voisi kokeilla, ei tule niin kova shokki. Ainakin Lucy saa lähteä hankeen, tosin siinä ei taida olla enää elinvoimaa. Minähän istutin ulos kolme uutta jouluruusua juuri ennen lumen tuloa ja ne todennäköisesti pärjäävät lumen alla.

      Poista
  3. Joulu ruusut ovat kauniita,kun vain saisi menestymään talven yli.minulla ei viimevuonna onnistunut se ei jaksanut kasvaa vaikka kuinka sitää paijasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut vaativat erityisiä olosuhteita, viileää ja valoisaa, vaikea toteuttaa meidän asuinoloissamme. Mutta aina kannattaa yrittää.

      Poista
  4. Mä onnistun aina saamaan kukat hengiltä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut kukat saan kyllä menestymään sisälläkin, mutta jouluruusu on haasteellinen. Ne eivät ole tottuneet sisätiloihin.

      Poista
  5. Kauniita ovat jouluruusut, mutta aaah, niin vaikeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeita tosiaan, varmaan se olisi yleisempikin joulukukka jos ei tuottaisi niin paljon pettymyksiä. Pitäisi olla talvipuutarha.

      Poista
  6. Olet saanut jouluruususi menestymään hienosti sisätiloissa ja onneksi sait Lucy Blackilta talteen siemeniä! Minulla on puutarhassa muutama ihan pikkuruinen jouluruusun siementaimi, uskon että sinulla on mahdollisuudet onnistua tuon kaunokaisen uudelleen kasvattamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaksi ovat menestyneet hyvin toistaiseksi. Yritän ainakin noista siemenistä, ei tietysti ole varmaa miten elinvoimaisia tuollaisen ruukkukasvin siemenet ovat. Toivoa on kuitenkin.

      Poista
  7. Tänävuonna jäi jouluruusu hankkimatta, olivat jotenkin kärsineen näköisiä joka paikassa, eli mun jouluruusut oli ihan vaan sokerimassasta tehtyjä ja kakun päällä :) (laitoin niistä muuten kuvan blogiin, kyllä ne vissiin olivat ihan jouluruusuksi tunnistettavissa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis miten hurjan taitava olet tekemään noita koristeita. Jouluruususi eivät ole vain tunnistettavia vaan myös aivan elävän näköisiä. Jos jotain muutakin kiinnostaa niin käykää katsomassa: http://sokerivauvat.blogspot.fi/

      Poista
  8. Oi, oi. Mun jouluruusu taitaa olla liian lämpimässä, kun on kukkalaudallla patterin yläpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, taitaa olla kaikkein vaarallisin paikka. Minullakin on ikkunalla, mutta suljin alla olevat patterit, meillä kun lämmitetään enimmäkseen puilla.

      Poista
  9. Ihana jouluruusu ja niin tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti keväällä puutarhassa kukkii oikein upea jouluruusu, kuten viime keväänäkin. Jouluruusut ovat parhaimmillaan ulkokasvina.

      Poista
  10. Minä jostain kuulin että jouluruusu on tänä jouluna SE kukka. Toivottavasti Lucy Blackin siemenet itävät.
    Tänään tuli postissa Isoäidin Kasvit Siemenluettelo 2013. Taitaa olla kevättä ilmassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei olet ensimmäinen joka ehti hehkuttaa siemenluetteloa! Kevät on siis ihan ovella :)

      Poista
  11. Rupesi ihan jännittämään, pystynkö lainkaan pitämään jouluruusua hengeissä siihen saakka, että saan sen ulos. Niin, ja tuleeko tästä valkoisesta sitten vaaleanpunainen?
    Sinun jouluruususi kyllä näyttävät reheviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittäväähän tämä on :) Mutta Tiina tuolla ylempänä kommentoi, että ruusun voi laittaa vaikka hangen alle jos alkaa tuntua, ettei pysy hengissä lämpimässä.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Iloitsen kukkien puolesta, valo lisääntyy vähitellen ja kasvit heräävät talvitokkurastaan.

      Poista

Kiitos kommentista