10.1.2013

Puutarhakuumeeseen

Kävin maanantaina pikimiten pääkaupungissa ja ostos- keskuksen läpi kulkiessani jokin outo voima tuuppasi minut kirjakauppaan, vaikka aikomuksena ei ollut ostaa uusia kirjoja. Johdatus kuljetti minut puutarhaosastolle ja silmiini osui Saaripalstan Saila Roution Oman pihan suunnittelu, jonka olin luullut jo loppuunmyydyksi. Sattuman kautta minusta tuli kirjan onnellinen omistaja. Jotkut muutkin ovat haikailleet kirjan perään, kannattaa siis kysellä kirjakaupoista. Teoksen avulla aion lievittää puutarhakuumetta, joka on koko ajan nousemaan päin. Sailalta on ensi kuussa ilmestymässä uusi mielen- kiintoinen teos, Puutarha laatikoissa. Sitäkin odottelen innolla.
Toisenkin tropin löysin ihan sattumalta kierrätyskeskuksen kirjahyllystä: Joan Marble, Puutarha Italiassa. Roomalaisesta parvekepuutarhasta alkunsa saanut puutarhainnostus sai perheen ostamaan palan maata vanhalta etruskien asuinalueelta Rooman lähistöltä. Olen lukenut kirjan puoleen väliin asti ja uskallan suositella kaikille puutarhasta haaveileville tai harrastuksen jo nielaisemille. Tarina on täynnä omituisia ja herkullisia käänteitä hulvattoman ja hullun kyläyhteisön keskellä. Koko ajan lukiessa pohjavireenä on hykertelevä nauru. Monia keinoja käytetään jotta saataisiin eksoottisia siemeniä itämään.
"Jos taimi ei ala ilmestyä näkyviin siemenen oltua maassa viikon, ryhdyn kaivamaan ja etsimään sitä, ja jos se on menossa väärään suuntaan, käännän sen ympäri. Robert valittaa, että tämä jatkuva asioihin puuttuminen ei tee taimille lainkaan hyvää, mutta minä vastaan, että teen vain sen, minkä kuka tahansa hyvä kätilö tekisi."
Pionikuvausten kohdalla koin lähes ekstaattisia tiloja: "Kun tämä pioni on avautunut, se näyttää tärkätyltä alushameelta, joka on valmistettu keisarillisen Kiinan parhaiden silkinkutojien kutomasta šantungista. Kun viitisentoista tällaista sanomattoman kaunista kukkaa avautuu kutakuinkin samanaikaisesti ja niiden värit säihkyvät auringonpaisteessa, ei voi muuta kuin vetää tuolin lähemmäksi ja istahtaa ihailemaan niitä."
Kirja etenee rönsyillen tammikuusta joulukuuhun, mutta ei sisällä yhtä vuotta vaan monia vuosia. Mukana on rakentamista, puutarhanhoitoa, kissoja, ruokaa, viiniä, taidetta, lukemattomia kyläyhteisön persoonallisuuksia... koko elämän kirjo.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Annika!
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

32 kommenttia:

  1. Minäkin suosittelen Sailan kirjaa, se on todella ihana. Ja helmikuuta odotellessa voisin lainata tuon Puutarha Italiassa-kirjan. Se löytyy meidän kirjastostamme. Pokkarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman pihan suunnittelu on hyvä lisä puutarhakirjastoon, hyödyllinen teos. Kirjastot ovat ihania aarreaittoja!

      Poista
  2. Hyvät on tropit! Pitänee ruveta vilkuilemaan puutarhakirjoja ja -lehtiä. Ensi hätään tilasin eilen netistä siemenluettelon, kun eivät muuten tajua tulla mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenluetteloiden selaaminen, puutarhakirjojen lukeminen ja lopuksi jämerämpänä troppina siemenpussien rapistelu, luulisi taas pärjäävän puutarhakuumeen kanssa.

      Poista
  3. No niin, mainonnan uhri ollaan! Nettikaupasta saa tuon jälkimmäisen pokkarina :) Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että pidät kirjasta. Olen oikein iloinen, että sattumalta törmäsin siihen. Tarinassa on monta mielenkiintoista poimua.

      Poista
  4. Ohhoh, kiitos mainostuksesta ja maineesta! Sitä taitaa olla vielä joissakin kirjakaupoissa yksittäisiä kappaleita. Puutarha Italiassa kuulostaa mitä parhaalta luettavalta puutarhan ja kesän nälkään, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää voi suositella :) Olen joskus kysellyt kirjaasi täältä päin kirjakaupoista, muttei löytynyt. Nyt kohtasi tälläinen onnenkantamoinen. Ja uutukaista odotellessa on hyvä tutustua tähän paremmin. Puutarha Italiassa on hykerryttävä tarina puutarhan perustamisesta oloihin, jotka eivät ole lainkaan puutarhalle sopivat.

      Poista
  5. Varmaankin mahtava kirja elämys..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat kirjat ovat aivan upeita ja tarpeellisiakin :)

      Poista
  6. Varmaan ihanat kirjat. Kyllä se puutarha kärpänen täälläkin jo kummasti alkaa surrata, kun aurinko vähän enemmän pilkottaa. Mitäs sieminiä sitä ekaks laittais purkkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta valon lisääntyessä alkaa sormia syyhyttää siemenpussien räplääminen. Kovin aikaisin en kylvä mitään, koska en omista kasvihuonetta, mutta keväällä taimisto alkaa vallata kaiken laskutilan :)

      Poista
  7. Sailan kirjan olen lukenut ja suosittelen muillekin. Tuo jälkimmäinen kyllä kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha Italiassa kirja sai minut suunnittelemaan muutaman uuden kasvin kokeilua. Ja pari ruokalajiakin täytyy maistaa, ihastuttava kirja.

      Poista
  8. Kiitos vinkistä!
    Sailan tulevasta kirjasta jo tiedänkin ja odottelen innokkaana.
    Tuo Puutarha Italiassa on nyt metsästettävä. Minulla on nimittäin suuri hinku juurikin italialaisieen puutarhaan. Ilmoittauduin italian alkeisiin,mutta nyt on epävarmaa ryhmän alkaminen, kun meitä innokkaita ilmoittautui niin vähän. Tuohon nälkään tämä kirja on varmaan oiva. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet kiinnostunut Italiasta niin tämä kirja on niin sinua varten. Kuvaukset ruoasta, puutarhoista ja kulttuurista ovat huikeita. Lisäksi vielä ruokaa ja paljon muuta. Ainakin nettikirjakaupoista löytyy jos ei ole kirjastossa.

      Poista
  9. Kyllä se kuume vaivaa täälläkin, eikä siihen oikein auta kuin multa sormien alla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta ei, mutta hieman voi lievittää oireita lueskelemalla alan kirjoja, siemenluetteloita ja vähän keväämmällä rapistelemalla siemenpusseja :)

      Poista
  10. Tämä ei nyt yhtään helpottanut puutarhakuumettani! En malttaisi odottaa, että näen, mitä lumen alta keväällä paljastuu ja onnistuivatko syksyn sipuli-istutukseni (oli nimittäin ihan ensimmäinen kerta ikinä).:) Ainoa pulma on, että puutarhan (tai pikkupihan minun tapauksessani) suhteen on pakko tehdä valintoja: kaikki ihanuudet eivät vain yksinkertaisesti mahdu siellä kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon tunteen. Minä saan helpotusta puutarhakuumeeseen oleilemalla puutarhassa kirjojen kautta. Pienessä pihassa on puolensa, sen hoitaminenkin on kohtuullista. Jokatapauksessa puutarha muuttuu kaiken aikaa, saatpa nähdä.

      Poista
  11. Kiitos vinkistä. Nyt on puutarhurin lepoaika. Ajattele, miten rankkaa olisi jos puutarha kasvaisi rehevänä koko vuoden. Odotus ja suunnittelu on ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan tyytyväinen tähän talvilomaan, mutta saisi olla vähän lyhyempi :) Odotus on kivaa, varsinkin sitten kun kevät on jo ihan kynnyksellä.

      Poista
  12. Siellä on taas tehty löytöjä! Onnittelen :)

    VastaaPoista
  13. Cheri, onpa kaunis kansi tuossa Oman pihan suunnittelussa. Samaa ei voi sanoa Puutarha laatikoissa kannesta, sillä se ei todellakaan sytytä, mutta toivottavasti sisältö on sitten sitäkin antoisampaa, sillä senkin kirjan otin lukuun. Teen monia puutarhakirjoja jo ihan intohimoisen harrastukseni takia.

    En ole kuullutkaan tästä Saila Routiosta aikaisemmin.

    Puutarha Italiassa olisi kiinnostava...

    Juu, samaa mieltä, että kannattaa kulkea haavi auki niin tekee löytöjä;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypäs kurkkaamassa Sailan blogiin http://saaripalsta.blogspot.fi/ siellä kehittyy puutarha (lajistosta päätellen kasvietieteellinen puutarha) saaristossa. Puutarha Italiassa on hyvin visuaalinen kirja, sen teksti kulkee kuin elokuva silmieni edessä. Haavi levällään mennään :)

      Poista
  14. Voi hitsin hitsi, nyt tahtoisin olla sun housuissasi! Minähän tuota Sailan mainiota omakseni haaveilin, enkä mistään ole löytänyt. Italian varaan kirjastosta, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja löytyi Suomalaisesta kirjakaupasta, ehkä he voisivat etsiä sinullekin oman kappaleen. Luin eilen illalla Puutarha Italiassa -kirjasta miten ökymiehen puutarha iski takaisin. Kasveja ei voi määräillä.

      Poista
  15. Hellurei! Sulle olisi pikkuinen haaste noudettavissa mun blogissa...

    VastaaPoista
  16. Jaahas, minä kuljen edellisen kommentoijan jalan jäljissä, eli haastetta pukkaa Namun suunnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastenaiset liikkeellä, kiitos haasteesta!

      Poista

Kiitos kommentista