16.4.2012

Heräämisiä

Kirsikka kukkii jo maljakossa.
Eilen sain kuunnella peipposten konserttia. Virtuoosien musiikki osui suoraan sydämeen. Kurjet lensivät pääni yli ja joutsenet juttelivat kovaäänisesti järvellä.

Keijunmekko talvehti kellarissa ja on ilokseni
herännyt salin ikkunalla.

Villirucola on myös noussut talviunilta. Se pääsee ulos vasta juhannuksen jälkeen kun kirppojen vaellus on ohi. Muuten saan ihailla vain pitsilehtistä kasvia.

Hortensioissa on nuppuja. Ne talvehtivat sisällä, paitsi Endless Summerit viettivät talvea kellarissa. Toivottavasti ne kukkivat tänä kesänä, viime kesän kukinta jäi kovin heikoksi.

Yhdessä laventelissa on jo nuppuja. Osa laventeleista talvehtii ulkona, niiden kohtalosta en vielä tiedä. Toivottavasti ne ovat selvinneet hyvin syksyn märkyydestä.

Paljon muitakin kellarin asukkeja hieroo silmiään salissa.
Mm. siniverinen verenpisara, jiaogulan, gojipensas ja kärhöt. Helmihyasintit ja narsissit ovat päässeet kuistille ja ulos.
Osa kasveista nukkuu vielä kellarissa, täytynee herätellä niitäkin ihan pian.

Olen aloitellut jo siemenkylvöjäkin.Tai pitäisi kai sanoa vasta. Minulla ei ole kasvihuonetta ja taimet ehtivät nyt hyvin suoraan ulosistutukseen.

Kyllä kasvu on ihanaa. Itsekin tuntee heräävänsä näiden kanssa puuhastellessa. Toivotan oikein ihanaa keväistä viikkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihanalta ja virkistävältä kevään tulo näyttää kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina jännittävää nähdä miten kasvit heräävät henkiin. Siinä tuntuu tapahtuvan ihme, kun kuolleen näköiset raakut tuodaan kellarista valoon ja ne alkavat elää.

      Poista
  2. Kevät! Olipa kauniita kuvia ja sanoja alkaneelle viikolle. Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa jos kuvat ilahduttivat. Nyt täyttä höyryä kesää kohti!

      Poista
  3. Mikä puutarhuri oletkaan! Ja valokuvaaja myös, upeita ja kauniita kuvia kukistasi!!
    Aikamoista saada kasvit selviämään kellarissa taven yli. Kova työ siirtää ne sinne ja takaisin salin kautta ulos!!

    VastaaPoista
  4. K i r s t i , kiitos. On aina jännittävää ovatko kasvit selvinneet vai ei. Nytkin olin melko varma, että jotkin olivat kuolleet, mutta niin ne vain heräsivät henkiin. Mielellään näitä hoitelee, kasvit tuottavat niin paljon iloa kesän mittaan.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia kerrassaan, kevään ja kevääseen herääminen on upeaa katseltavaa. Samoin täällä on kannettu purkkia kellarista kammariin ja samalla kun talvi unilta on herännyt kasvi ovat heränneet myös kärpäset, kevään merkkejä nekin ;)

    VastaaPoista
  6. h a n n a , hih, nyt kärpäsetkin tuntuvat mukavilta. Huomasin talon seinustan krookuksien ympärillä jo kaikenlaista pörinää, onneksi, sillä täytyyhän peippojen löytää jotain syötävää. Ruukkujen kuskaaminen on niin palkitsevaa kun saa nähdä kasvien virkoavan elämään.

    VastaaPoista
  7. Kaunis blogi ja niin keväisen herkkiä kuvia! Tänne tulen toistekin!

    VastaaPoista
  8. T a r j a , kiitos! Kiva kun löysit tänne ja lämpimästi tervetuloa toistekin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista