Itämainen kaunotar hankien keskellä

Olen aina ihaillut itämaisten mattojen värejä ja kuvioita.
Löysin äskettäin kirpputorilta tämän solmitun villamaton. Piiskasin sitä hangessa ja harjasin perusteellisesti. Se saa nyt ulkoilla muutaman päivän pakkasessa, siitä villa pitää ja mahdolliset tuhoeläimet kuolevat.

Yksi elämäni vaihe heitti minut Syyriaan ja kulutin joutilaita päiviäni kiertelemällä Damaskoksen soukissa (basaarissa). Tutustuin joihinkin kauppiaisiin ja vähitellen minusta tuli heille eräänlainen neuvonantaja. Olin länsimaiden asiantuntija. Apupojat kuljettivat teetä ja herkkuja kun kävin "tärkeitä" ja usein pitkiä neuvotteluja kojuissa.
Onnenkantamoisena neuvoni osuivat joskus oikeaan ja maineeni kasvoi. Nuoruuden (ja joskus täydellisen tietämättömyyden) tuomalla varmuudella jakelin mielipiteitä mitä kummallisimmista asioista, joita minulta kysyttiin. Kumppanini eivät olleet tietämättömiä vaan avoimia, he olivat kiinnostuneita toisenlaisista näkökulmista. Vastalahjaksi sain upeasti kirjottuja beduiinikaftaaneja, koruja ja mattoja.

Kykyni ja haluni piirtää ihmisiä herätti erityistä ihastusta ja kummastustakin. Arabikulttuureissa on erittäin rikas ornamentiikka, mutta ihmisen kuvaaminen on ollut kiellettyä taiteessa.

Arabialainen vieraanvaraisuus on vertaansa vailla ja ihmisille, joita tapasin oli rehellisyys ja luotettavuus kunnia-asia. Kaikkialla tunsin olevani turvassa ja tervetullut, yritin puolestani parhaani mukaan kunnioittaa paikallisia tapoja.

Karhu ja orava

Kaksi pokaalia, aitoa uushopeaa. Lunastin kirpparilta noitten eläinfiguurien vuoksi. Voivat olla mukavia säilytyspurkkeja.

 Karhu mesikämmen

Kurre orava
Oikein mukavaa talvista viikonloppua kaikille!

Luomistyössä

Luomista on riittänyt viime aikoina. Tässä menee polku kasvimaalle. Siellä ei nyt tapahdu mitään näkyvää, mutta pensaista on välillä puisteltava lunta ja jostain syystä siellä on käytävä päivittäin.

Polku aitalle ja pihakaivon ohi liiteriin. Puita pitää hakea päivittäin ja Neron on päästävä juoksuhautaa pitkin aitan parveen meditoimaan.

Oikopolku pikkumökin ohi postilaatikolle.

Pääväylä pihalle on luotava vähän leveämmin, jotta hätätilanteessa autolla pääsee oven eteen.
Väylä jatkuu vielä tallin sivuitse kompostille ja ulkohuussiin (jos sähköt reistailevat on sille käyttöä).

Työnjohtaja mittailee tulosta.

Lumiauran ohjauskeskus. Ulkomaalainen ystäväni (mies) kysyi: Millaisella koneella siirrät lunta? Tässä näkyy osa laitteesta.

Onneksi naapuri käy traktorilla auraamassa väylän pihalta tielle, sekin on monta sataa metriä. Voisi tulla aikapula lapion kanssa. Hän auraisi mielellään myös pihan, mutta en halua istuttaa nurmea ja kukkapenkkejä joka kevät uudestaan : )

Tykkään lumitöistä, se on niin luovaa : ), kättensä jäljen näkee heti ja samalla tulee kuntoiltua. Viime talvena tykkääminen alkoi kuitenkin olla kovan takana kun siirrettävä lumi ei enää meinannut mahtua minnekään.

Talvilintuja

Joulukoristeet on jo melkein korjattu pois, mutta linnut saivat jäädä odottamaan kevättä.

 Mukavaa viikkoa kaikille!

Repolainen

Vaelluksillani olen koonnut mittavan ketunkallokokoelman.

Niitä on kokonainen hyllyllinen. Se odottaa nurkassa inspiraatiota, jonka vallassa joku maalaisi sen sisältä. Siltä varalta, että joku luonnonhistorioitsija näkee tämän on tunnustettava, että ylärivissä toinen kallo vasemmalta ei kuulu ketulle, muistuttaa enemmänkin kissan kalloa. Miltähän näyttäisi naalin kallo?

Samaan aikaan salin puolella.

Komealta näyttää

Edestä...


























... ja takaa!

Kirpputorilta löytynyt peili ihastutti Neroa, ennen kuin kuvastin siirtyi omalle paikalleen vinttikamariin.

Surullinen muisto

Löysin pari vuotta sitten vintiltä muumioituneen västäräkin, en tiedä miten se on sinne joutunut. Ehkä ikkuna on ollut auki ja lintu lentänyt sisään ja jäänyt vangiksi. Sydäntäriipaisevaa on sen asento, se on suunnannut katseensa ylöspäin, valoon ja kuollut tähän asentoon. Se on toivonut viimeiseen asti. Kärsin lievästä klautrofobiasta eli ahtaanpaikankammosta, enkä voisi laittaa elävää lintua (tai mitään elävää) häkkiin. Sydäntäni korventaa aina kun katson västäräkkiä, mutta se saa muistuttaa, että kaikissa avoimissa ikkunoissa on hyvä olla verkot. Ulko-ovessa on hyttysverho talvellakin ja silti tintit joskus ryömivät sen alta kuistille jos ovi on raollaan. Siksi nurkassa on haavi, jolla vaikeimmat tapaukset on vangittava, jotta ne pääsevät vapauteen.

Säilöttyä kesää

Pakkanen piirittää, mutta kesän muisto elää kuivuneissa kukissa. Syyshortensian kukinnot ovat upeat vaikka niissä ei enää virtaa elämän nesteitä.

Endless Summer on nimensä veroinen.

Luin viikonloppuna Deborah Moggachin Tulppaanikuumeen. 1600-luvun Amsterdamissa kukoisti taide ja tulppaanin sipulit olivat keinottelun kohde. Yksi sipuli saattoi olla yhtä arvokas kuin kivitalo kaupungissa. Huikea ja mukaansa tempaava tarina taiteesta, tulppaaneista, rakkaudesta ja juonittelusta.

Tuoksuvia kylpyjä

Talvi-iltojen riemuja ovat höyryävät, tuoksuvat kylvyt kynttilänvalossa. Ne rentouttavat kehoa ja mieltä.

Kylvettäjä huolehtii, että kaikki on kunnossa…

… ja tarkistaa vielä kylpyveden lämpötilan.

Rentoa viikonloppua teille kaikille!

Vaa'an kielellä

Roskiksesta aikoinaan poimittu vanha, hyvin ruosteinen vaaka osaa vieläkin punnita.

Lunta on tullut oikein kiitettävästi ja sitä siirrellessä tulee hieman kuntoiltua. Ulkona on samat värit kuin kuvassa, mustavalkoista. Olen tyytyväinen kasvien puolesta; ne saivat suojakseen lumipeitteen, eikä ole huolta pakkasista. Yöllä kun kävin hakemassa aitan parvessa unelmoivaa kissaa sisälle, ihastelimme hetken täysikuuta, joka veteli verhoja eteensä. Haaveilen viilettämisestä luistimilla tai potkukelkalla järven jäällä, mutta vielä en uskalla. Neroa jää kantaa hyvin ja pienen matkaa kuljimme rantaa pitkin.
Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Jossu! Ja kaikille teille mukavia talvipäiviä.

Yöperhosia

Kun nyt oli sakset esillä niin kehittelin uuden teeman valosarjaan. Leikkelin kakkupaperista perhosia. Varastossa oli suorakaiteen muotoisia papereita, laitoin monta arkkia päällekkäin, taitoin arkin reunat keskelle ja leikkasin tekemieni siipikaavojen mukaan perhosia.

Pimeässä näyttää aivan siltä kuin yöpehoset tanssisivat lampun ympärillä. Ikkunassa näkymä on hauska myös ulospäin.

Näitä voi tietysti leikata mistä paperista tahansa, vaikka vanhoista kirjoista kuten aiemman postauksen kukat. Laitan tähän yhden tekemäni siipikaavan, jota voi lainata jos joku innostuu värkkäämään tälläistä. Paperin taite on siis tuossa keskellä.

Mukavaa viikkoa teille kaikille!

Kasapäin

Perjantaina luin kirpparilta ostamani dekkarin, Meg Gardiner: Pahuuden piiri (The Dirty Secrets Club). Huikea tarina sijoittuu San Franciscoon, pääosassa on psykologisia ruumiinavauksia tekevä oikeuspsykiatri Jo Beckett. Kirja on kuin elokuva, yksityiskohtia, ilmeitä ja eleitä on kuvattu tarkasti. En voinut laskea kirjaa kädestäni vaan valvoin aamuun sen parissa. Yllättäviä käänteitä riitti loppuun asti. Vähän liiankin jännittävää minulle. Kun lopulta nukahdin, vaivuin kuolonomaiseen, syvään uneen ja seikkailin keskellä painajaisia. Olin pulassa; ystävät pettivät, kännykkä ja luottokortti olivat kadoksissa, enkä tiennyt missä olen. En tiedä miltä näytän nukkuessani, mutta jos olisin Nero olisivat viikset väpättäneet ja tassut huitoneet ilmaa, murinaakin olisi saattanut kuulua. Oli mukavaa herätä karvaherätyskellon tönäisyyn ja huomata, että on turvassa kotona.

Kuvan on Roomasta. Se on kaupan näyteikkunasta, liikkeessä myytiin kaikkea ihanaa vanhaa roinaa.

Tammikuinen kukkapenkki

Sesongin jälkeen hyasintit ovat melkein ilmaisia, tein niistä kukkapenkin kuistille. Nuo tummanpunaiset ovat hauska värivariaatio.

Orava on joskus löytynyt kirppikseltä, sillä on masu täynnä pähkinöitä.

Tervetuloa lukijaksi, alma/anette!
Kaikille oikein hyvää loppiaista!

Puhdetyö

Pitkinä sähköttöminä iltoina en jaksanut koko ajan lukea. Puhdetyönä leikkelin kynttilänvalossa vanhasta kirjasta paperikukkia, jotka pujottelin pajuobeliskiin kiedotun led-valosarjan lamppuihin. Sähkön kanssa tästä tuli oikein mukavan näköinen kukkiva puu.

Idean olen napannut jostakin kuvasta joka on jäänyt mieleeni, en yhtään muista missä olen sen nähnyt.

Maria, kiva kun kirjauduit lukijakseni! En osaa sanoa, että uusi lukija, vaan jo vanha ystävä :)

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi myös Valua Kuvassa!

Ajatonta aikaa

Moni tulee huomauttaneeksi, että kellotauluistani puuttuu viisarit. Ajatus sisältää kysymyksen; miksi ihmeessä pitää kellotauluja seinällä, nehän ovat hyödyttömiä jos ne eivät osoita aikaa. Jos niissä olisi edes viisarit ne tuntuisivat tarpeellisimmilta, niissä olisi kuitenkin ajan mittaamisen optio. Tai ehkä kellojen naamat vain näyttävät oudoilta ilman osoittimia. Kuten useimmat muutkin, olen orjuuttanut itseni kellolle, mutta kapinoin ja pyristelen pois aikataulutetusta olotilasta.
Työni vaatii ideointia ja ideointi vaatii häiriötöntä aikaa. Kapinani on johtanut siihen, että erakoidun. Vaalin rauhaani ja oikeuttani työskennellä keskeytyksettä, mutta silti kellot vaanivat minua. Haluan tietää paljonko kello on, jotta se kertoisi minulle mitä milläkin hetkellä kuuluu tehdä.
Kun vaelsin tunturissa huomasin kauhukseni katsovani kelloa, tietääkseni onko aika syödä, levätä, tai muuten vain havaitakseni kuinka paljon aikaa on kulunut.  Pähkähullua orjan käyttäytymistä. Ikään kuin kellonaika sitoisi minut elämään ja ilman tietoa oikeasta ajankohdasta joutuisin tuuliajolle. Kun irrottauduin ajan mittaamisesta sain vapauden kuunnella itseäni ja tehdä mitä haluan, milloin haluan. Suosittelen kaikille irtiottoa ajasta, kellopaastoa, jos se vain joskus on mahdollista.

Tervetuloa lukijaksi Riitta Sinikka, Romulyyli :)