Ensimmäinen puutarhani

Sain Pionilta herkistävän haasteen: Lapsuuden puutarhamuistot. Kiitos tästä muisteluhetkestä, oli jännittävää palata lapsuuteni puutarhaan.
Tässä on varhaisempia kuvia minusta, ilmeisesti ensimmäinen syksyni. Äidin sylissä ihmettelen omenaa.
Lapsuudenkotiani ympäröi suuri puutarha. Talo oli korkealla mäellä ja rinne oli kivillä porrastettu puutarhaksi. Siinä oli omena ja marjatarhan lisäksi suuri kasvimaa.

Isän avulla yritän itse poimia omenaa. Isäni oli luontoihminen, hän metsästi, kalasti, poimi sieniä ja marjoja ja opetti minullekin jo varhain kasvien ja eläinten nimet.
Puutarha oli tärkeä osa perheemme elämää ja siitä saatiin vuoden juurekset, mehut ja hillot. Nälän yllättäessä kesken leikin käytiin kasvimaalla poimimassa herneitä ja mansikoita tai pensaasta marjoja. Omenapuita oli paljon ja niiden hedelmiä jaettiin auliisti halukkaille. Koulussa ilmoitin kaikille, että meiltä saa tulla hakemaan omenoita ja niin sato tuli korjatuksi talteen.
Minua ei ole koskaan pakotettu tekemään puutarhatöitä, mutta muistelen tehneeni niitä ihan mielikseni äidin ja mummun apuna. Nyt olen siitä kiitollinen, sillä monta asiaa tuli opittua puutarhanhoidosta.

Mummun kanssa. Näitä kuvia on kokonainen sarja, ilmeisesti kotiin on pyydetty tai sattumalta tullut joku kuvaamaan minua.
Muistan, että mummu kasvatti ainakin ruskoliljoja, harmaamalvikkia ja valtavasti syysleimuja, joita hän kutsui floxeiksi (Phlox paniculata). Niiden tuoksu on syöpynyt hajumuistiini.
Myös ruusupensaita ja kivikkokasveja mummu oli istuttanut pihaamme.
Nuo mäelle johtavan pihatien reunalla kasvavat koivut olivat aikuistuessani jo hurjan suuria.

Tämän kuvan olen esitellyt täällä ennenkin. Vähän vanhempana serkkuni kanssa kotipuutarhassa. Kivipenkereellä kasvaa köynnöskrassia. Penkereen päällä oli syreeniaita ja sen takana talo.
Äitini oli viherpeukalo ja kasvatti paljon kukkia. Ihmiset suuntasivat usein iltakävelynsä niin, että voivat matkalla ihailla puutarhamme kukkaloistoa. Jos vieraat pääsivät juttusille puutarhurin kanssa, jatkoivat he usein matkaansa kukkakimppu mukanaan.

Tämä kuva on naapurin pihalta, siinä keväällä kuollut ystäväni Ippa haravoi. Kuva on otettu ensimmäisellä omalla kamerallani, joka oli maailman yksinkertaisin pieni muovilootakamera ilman mitään säätöjä.
Kerran sadonkorjuuaikaan ryhdyimme Ipan kanssa leikkimään ravintolaa. Muistan pimeän syysillan, olimme tehneet tulet naapurin puutarhaan ja kattaneet pöydän kauniisti. Minä olin asiakas ja Ippa kokkasi minulle tunkiolta keräämistämme hylkiöporkkanoista ja muusta romppeesta gourmet-ateriaa ruosteisessa peltipurkissa. Taisin olla nälkäinen tai sitten vain eläydyin liikaa rooliini ja söin oikeasti kärähtänyttä herkkua. Oksensin koko yön, mutten uskaltanut kotona kertoa, mistä tautini johtuu.
Lapsuudessa puutarha oli itsestäänselvyys, sitä ei osannut erityisesti arvostaa. Välillä en ymmärtänyt miksi vierailijat niin kovasti kohkasivat puutarhan kauneudesta ja ihanuudesta. Nyt kyllä ymmärrän.
Vastaan näihin haasteisiin niin viiveellä, etten ojenna tätä erityisesti kenellekään, mutta jos joku haluaa kertoa lapsuutensa puutarhamuistoista niin ottakaa koppi.
Iloista joulunodotusta kaikille!

Muotitietoinen

Eilisellä market-käynnillä sain pienen piristysruiskeen odottamattomalta taholta.
Puiston reunan penkillä istui joukkio nauttimassa juomia ihanassa kesäillassa.

Kun kuljin heidän taitseen, huikkasi yksi herra minulle:
– Hei, tyttö!
– No?
– Saanko sanoa sinulle yhden asian?
– No?
– Siis ihan totta.
– No?
– Olet muotitietonen.
Räjähdin nauruun moisen kohteliaisuuden edessä,
kiitin ja jatkoin matkaani.

Piristävä kohtaaminen puutarha-aherruksen lomassa. Lasten, imeväisten ja juopuneiden suusta kuulee totuuden, vai mitä :)

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Ulla!
Mukavaa viikonloppua kaikille, nautitaan auringosta.

Kuormittavaa

Ihanaa että saimme viimein lämpöä. Puutarhatyöt ovat myöhässä, mutta viikonloppuna ensimmäisen lämpimän päivän lojuin enimmäkseen aurinkotuolissa ja totuttelin outoon olotilaan.
Nerolla on kiireitä. Liekö rästitöitä tai reviiriongelmia, mutta kissaa ei juuri näe kuin pikaisesti ruokakupilla. Kävin ostamassa lois- ja punkkihäädön, pitäisi vain saada se tuikattua kissan niskaan.

Ruukussaan odotteleva tarhajouluruusu oli pitkään kuistilla ja muuttui kokonaan vihreäksi. Kun se pääsi ulos palasi väri taas punaiseksi. Kesä etenee nyt vauhdilla ja eilen otettu puutarhakuva on tänään jo out of date.

Toissa talvesta viisastuneena talvisuojasin ruusuherukan hyvin. Vaikka talvipeitto onkin jo poistettu niin laitoin harson suojaamaan yökylmältä. Nyt se varmaan tarkenisi jo ilman vaatteita.

Kylmänkukalla on karvoitus omasta takaa, se kyllä pysyy lämpimänä kevään keikkuvissa säissä.
Kylmäsi minuakin kun maanantaina avasin tietokoneen, deadline on huomenna ja kiirettä pukkaa, mutta ohjelmat eivät toimineet. Jouduin poistamaan kaiken ja uudelleen asentamaan ja päivittämään ohjelmat. Onneksi ihana tukihenkilöni, Marko, osasi rauhallisesti antaa neuvoja puhelimessa. Tietotekniikka on hirveän kuormittavaa. Kaikki muuttuu niin tiheää tahtia, ettei meinaa mukana pysyä ja elämässä olisi niin paljon kaikkea muutakin tekemistä kuin jatkuvaa päivittämistä. Vaikka omat ongelmani eivät liity perjantain WannaCry-hyökkäykseen, osoitti se miten pelottavan haavoittuvainen tietotekniikkaan perustuva maailmamme on.

Onko tosiaan tarpeellista lenkillä katsoa mitä jääkaapissani olikaan tai käynnistää pesukone. Onko mieltä liittää sähköhammasharja applikaatioon, joka kertoo tuliko harjattua kunnolla ja sitten ylpeänä jakaa tulos somessa. Ja ketä syytät kun joku hakkeroi hammasharjasi. Esineiden Internet on vasta alkutaipaleellaan, mihin vielä ehdimme? Tuleeko meistä robotteja, joita koneet määräilevät? Kotiin ei ole tulemista jos et ole ostanut maitoa, sanoo jääkaappi.

Ensimmäiset tulppaanit kukkisivat jo jos eivät olisi kauriin vatsassa.
Mutta meillä on nyt kauan kaivattua lämpöä eikä ainakaan vielä puutarha-applikaatio ole esittämässä vaatimuksia, joten ihan omaan tahtiin kylvän tai olen kylvämättä.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Kati!
Aurinkoista viikkoa kaikille!

Loistokasta ja luokatonta palvelua

Auto oli jokin aikaa sitten katsastuksessa, se hyväksyttiin ajokelpoiseksi, mutta hieman huomautettavaakin löytyi. Kun kävin vaihtamassa suvikumit alle, alkoi kotiin palatessa menopelistä kuulua vaarallista kolinaa. Soitin kylän korjaamolle:
– Olisiko mahdollista saada vika katsottua mahdollisimman pian?
– Milloin voit tuoda auton tänne?
– Vaikka heti.
– Miten pääset täältä kotiin?
(Korjaamo sijaitsee noin 10 km päässä)
- Voisin ehkä kävellä tai tilata taksin.
– Soitan sinulle kohta takaisin.
Hetken päästä: Voitsitko tulla kello x, niin saat täältä kyydin kotiin.
– Kiitos paljon, tulen silloin.
Vein auton ja minut kyyditettiin kotiovelle mukavasti jutustellen.

Torstaina automies soitti ja kertoi, että katsastusmiehen huomauttama vika oli korjattu, mutta  kolinan syy oli vähän vakavampi juttu, eikä sitä saisi korjattua ihan heti, kun on nämä pyhät ja osiakin pitää tilata.
– Pärjäisitkö pyhät ilman autoa?
– Enköhän minä pärjää.
– Ehditkö käydä kaupassa?
– En ehtinyt, ajattelin mennä tänään.
– Pitäisikö sinua tulla käyttämään kaupassa?
– Kiitos, teillä on loistava palvelu, mutta pääsen kyllä polkupyörällä ostoksille.
– Oikein hyvää pääsiäistä, palataan asiaan tiistaina.
– Kiitos samoin, lähden pumppaamaan pyörän kumeja.
Autossa oli vakavasti ajoturvallisuuteen vaikuttavia vikoja, onneksi ilmeni kotikulmilla eikä kovassa vauhdissa moottoritiellä. Jarrutkin olivat aika loppu, sen huomasin itse kun kesärenkaat olivat taas alla. Ihmettelen, etteivät viat ilmenneet katsastuksessa.

Toisenlaista palvelua tarjoaa DNA. Olen joutunut soittamaan sinne useasti puolentoista kuukauden ajan, koska he eivät ole pystyneet toimittamaan minulle tarvitsemaani päätelaitetta. Asia luvataan hoitaa ystävällisesti joka kerta ja minulle luvataan soittaa takaisin kun laite on noudettavissa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. On äärimmäisen turhauttavaa kuunnella lupauksia, jotka tietää turhiksi. "Emme voi täällä nyt enempää, mutta laitan tästä viestiä eteen päin..." jne. Piti taas tulistua, vaatia ja uhkailla, jotta saa yksinkertaisen asian hoidettua. En luovuttanut tekoystävällisen välinpitämättömyyden edessä ja lopulta minulle luvattiin lähettää päätelaite kotiin ja vaadin vielä rahallisen korvauksenkin operaattorin töppäilystä. Ei ihme, että operaatoreiden asiakaspalvelut ovat kuormitettuja kun samasta asiasta joutuu huomauttamaan lukuisia kertoja, ilman  tulosta.

Myös Postin palvelu on melko takkuista. Aloin yllättäen saada runsaasti karhulaskuja ja monenlaisia huomautuksia maksamattomista laskuista. Kävi ilmi, että Posti oli jakanut kirjeeni väärään paikkaan, enkä koskaan saanut osaa posteistani. Kaikkia maksuja ei vielä ole mahdollista saada e-laskuna. Otin tietysti yhteyttä firman asiakaspalveluun, josta pahoiteltiin, luvattiin korjata asia jne... Kun valitin minulle koituneista turhista huomautus- ja karhumaksuista, minulle luvattiin lähettää korvaukseksi kymmenen ikimerkkiä. En tyytynyt tähän vaan otin Postiin yhteyttä asiakaspalvelun ohi ja vaadin rahallisen korvauksen minulle aiheutuneista turhista maksuista. Sen myös sain.

Meidän kylän autokorjaamo voisi konsultoida firmoja asiakastyytyväisyyden lisäämisessä ja hyvän palvelun kehittämisessä.
Poljin 6 kilometrin päähän kauppaan, mutta sen verran talviterässä olin, että suurimmat ylämäet piti taluttaa pyörää. Mutta toiseen suuntaan ylämäet olivat alamäkiä.
Nyt lähdemme prinssin kanssa pihapuuhiin, aurinkokin paistaa vaihteeksi.
Iloista pääsiäistä kaikille!

Kurja tuliainen

Hieman epäonninen Tallinnan-retki sai jatko-osan, sillä tuliaisina toin kotiin viruksen. Yli kymmeneen vuoteen en ole sairastanut minkäänlaisia flunssia. Luultavasti siksi, että elämässäni on tartunnan lähteitä niin vähän ja liikkuessani epidemia-aikaan ihmisten ilmoilla yritän huolehtia käsihygieniasta. Mutta nyt jouduin satojen ihmisten keskelle lautalla ja influessa onnistui etsimään minutkin uhriksi.
Nero ei ole koskaan nähnyt minua niistävänä ja köhivänä ja oudoissa ääniefekteissä onkin ollut pojalla ihmettelemistä. Onneksi sää on suosinut ja prinssi on päässyt ulos pakoon. Paljastuneessa länsirinteessä on koukuttavaa kytätä myyriä. Niiden talvikäytäviä näkyykin runsaasti heinikossa.

Monen päivän kuume piti minut tiukasti vuoteessa, mutta nyt olo alkaa helpottaa. Kiusallinen yskä on vielä muistona. Nerokin on selvästi iloinen, että piika viimein nousi vuoteesta. Pääsin vähän ulkoilemaan ja ilokseni huomasin, että tuuli ja aurinko olivat häivyttäneet paljon lunta.

Mikä riemu, ensimmäin piippo kurkkasi jo maasta. Olisiko tulppaani?

Toivottavasti tämä ei huomaa sitä. Toisella puolen pihaa on vielä lumikerros. "Ilokseni" huomasin eilen illalla uuden porukan hengailevan pellolla; kahdeksanpäinen peuralauma. Mistä johtunee, mutta kauriit näyttävät siirtyvän kesäksi muualle (palatakseen sadonkorjuuseen) ja peurat tulevat tilalle.

Edit: Taitaa kuume vielä hidastaa ajattelua. Kuvassa on metsäkauris, vaikka puhunkin myös peuroista. Niistä en saanut kuvaa.

Human

Salar de Uyuni, Bolivia

Kiitos kaikille lämpimistä osanottoviesteistänne, ne ovat lohduttaneet paljon.
Perspektiiviä omaan elämääni ja murheisiini otin katsomalla uudestaan Yann Arthus-Bertrandin loistavan dokumentin: Human. Elokuvan pitkä versio esitettiin Ylellä joulukuussa ja se on vielä katsottavissa Areenalla.

Bayena, Etiopia

Jos ette ole vielä katsoneet tätä kertakaikkisen upeaa elokuvaa ihmisyydestä ja maapallostamme, niin se on vielä nähtävissä Areenalla. Elokuvan pitkä versio kestää vähän yli kolme tuntia, mutta se imee mukaansa niin, että tuo aika kuluu kuin huomaamatta. Versio on nähtävissä myös YouTubessa kolmessa jaksossa.

Manhattan, New York

Maapallomme näyttää elokuvassa upealta, moniulotteiselta taideteokselta.

Petronila, Domikaaninen tasavalta

Elokuvan henkilöt valottavat ihmisyyden puolia monista näkökulmista, jokaiselta on paljon opittavaa.

Pape, Senegal

Tyytymättömyys omaan elämään tuntuu kohtuuttomalta dokumenttia katsoessa. Minulle on itsestään selvää, että huomennakin saan vatsani täyteen. Monet asiat tekevät elämästämme helppoa ja vaivatonta, mutta silti paha olo vaivaa.
Atman Haitilta kertoo mitä köyhyys hänelle merkitsee:
"Kun haluan mennä kouluun, mutta en voi tehdä sitä. Kun haluan syödä, en voi tehdä sitä. Kun haluan nukkua, en voi tehdä sitä. Kun vaimoni ja lapseni kärsivät, en ole tarpeeksi älykäs muuttaakseni tilannettamme. Tunnen itseni todella köyhäksi. Fyysisesti köyhäksi sekä henkisesti köyhäksi. Entä te rikkaat ihmiset, jotka kuuntelette minua, mitä teillä on sanottavaa rikkaudestanne?"

Uima-allas, Chengdu Kiina

Jokaisen olisi hyvä nähdä tämä katsaus ihmisyyteen. Meillä kaikilla on sama toive; olla onnellinen.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Maria!

Surun anatomia

Pitkäaikaisin ystäväni kuoli viime viikolla. Olemme tunteneet toisemme lapsesta asti ja viettäneet tärkeimmät kehitysvuotemme yhdessä. Monta seikkailua mahtuu noihin vuosiin. Vaikka polkumme kulkivat erilleen aikuistuttuamme, säilyi ystävyytemme. Ajan myötä polkumme taas yhtyivät yhteydenpito oli aktiivisempaa.
Olen itkenyt ja pohtinut surun olemusta. Se tuntuu olevan kirjo monenlaisia tunteita ja varmasti jokaisella erilainen.
Aluksi suru aiheutti fyysisiäkin oireita; tuntui, että koko kroppaa särkee. Huomasin, että kipu johtuu enimmäkseen siitä, että tunnetta yrittää vastustaa. Kun antautuu surulle, kipu hellittää. Suru on surtava ja kyynelvirrat tyrehtyvät aikanaan.

Vähitellen olo helpottuu ja tilalle tulee lempeä haikeus. Enää ei ole häntä, jonka kanssa muistella nuoruutemme seikkailuja.

Nero on suhtautunut lohduttajan rooliinsa sellaisella vakavuudella, että on saanut minut välillä purskahtamaan nauruun kun sen uuttera kehräys- ja paineluterapia alkaa muistuttaa jo elvytystä. Aurinko paistaa, valo voittaa ja ilmassa tuoksuu jo kevät.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Takaisin Karjalaan

Ihania iltoja, lämpimiä ja tähtikirkkaita. Omenapiirakka meinasi palaa uunissa kun unohduin tuijottelemaan tähdenlentoja.

Ystävä tuli perjantaina vierailulle ja tuskin olimme saaneet piirakat syötyä kun päähän pälkähti ajatus lähteä Tarvaspäähän, siellä oli suomalaisen kuvajournalismin grand old manin, Caj Bremerin (87), valokuvanäyttelyn avajaiset.

Caj Bremer sai tilaisuuden matkata entiseen Neuvostokarjalaan vuosina 1979-1982. Hän matkusti alueille kaikkiaan viisi kertaa Helsingin Sanomien toimittajan, Sakari Määttäsen kanssa.
Valokuvanäyttely: Takaisin Karjalaan – Caj Bremer Neuvosto-Karjalan runokylissä, 10.9.2016–15.1.2017 Gallen-Kallelan Museossa.

Avajaisten jälkeen istuimme vielä meren rannalla juttelemassa ja katsomaassa satojen hanhien muuttolentoa kohti etelää.

Muuten viikonloppu kului rauhallisesti sadonkorjuun merkeissä. Kuivurissa valmistui vaihteeksi lehtikaalia talven varalle.
Sunnuntaina tuli kuluneeksi 15 vuotta New Yorkin WTC-iskuista. Se lienee päivä, jonka jokainen muistaa. Olin silloin keikalla lehdessä ja istuin ylitöissä yksin toimituksessa kun äitini soitti. Hän kertoi kauhuissaan miten lentokoneet lentävät päin rakennuksia New Yorkissa. Olin itse täysin uutispimennossa enkä uskonut asiaa, vaan ajattelin, että jo hieman muistisairas äitini katsoi katastrofielokuvaa. Lohdutin häntä, ettei se ole totta, se on vain elokuvaa. Ei tullut edes mieleen tarkistaa asiaa. Kun viimein kotiuduin töistä ja avasin television, tuijotin mykistyneenä miten koneet lensivät päin kaksoistorneja yhä uudestaan ja uudestaan. Maailma ei ollut sen jälkeen entisensä.
Muistatteko te missä olitte iskujen aikaan?

Kaunista viikkoa kaikille!

Puutarhakrapula

Myönnän, olen ottanut liikaa ja nyt kärsin puutarhakrapulasta. Tänä keväänä kaikki tuntuu tapahtuvan yhtäaikaisesti. Syreenit, juhannusruusut ja kielot kukkivat samaan aikaan. Kylvöjä ja istutuksia voi tehdä solkenaan, mutta samaan aikaan pitää jo niittää ja raivata ympäristöä, leikata nurmikkoa ja koulia taimia. Ötökät ovat runsain mitoin kasvien kimpussa ja monenlaisia torjuntayrityksiä pitää suorittaa. Liika on liikaa, nyt on otettava jalka pois kaasulta ja pysähdyttävä nauttimaan. Kunpa osaisin olla jouten.
Kuvan puutarhakeijun löysin meidän kylällä keväällä järjestetyn Maatiaiset ry:n taimivaihtopäivien kirpputorilta. Kiinnitin sen harjaterästankoon.

Kasvimaalla laatikot täyttyvät ja kasvu on kiitettävää. Lisäsin suuremmille kasveille olkikatetta, jotta selviän kohtuullisella kastelulla näillä helteillä ja rikatkin pysyvät kurissa. Kaalit ja muut ristikukkaiset kasvavat hyönteisverkkojen alla. Raivoisat kaalikoit lentelevät ympärillä miettien miten päästä kaalien kimppuun. Kaalit eivät kuitenkaan olleet turvassa vaan jostain kummasta kaalimaahan oli manifestoitunut etanajoukkue. Aiemmin ei etanoista juuri ole ollut haittaa, mutta nyt poimin parina iltana kymmeniä pieniä tummia etanoita kaalimaasta, lopulta sirottelin maahan etanarakeita ja tilanne on rauhoittunut. Kurkun ja kurpitsan taimet ovat harsojen alla suojassa paahteelta. Kevään vauhti on sekoittanut pääni ja riittämättömyyden tunne vaivaa. On vasta kesäkuun ensimmäinen, ei ole mitään kiirettä.

Viime vuonna osa purjoista jäi niin pieniksi, että jätin ne maahan talveksi. Keväällä siirsin ne kasvimaan aidan taakse "joutomaalle" ja hyvinhän nuo lähtivät kasvamaan. Tänä keväänä istutetu purjot ovat vielä hyvin pikkuisia.

Saaviperuna kasvaa silmissä.

Ruoholaukkatuppaat kukkivat ympäri kasvimaata. Takana kukoistaa saksankirveli ja välissä yrittää talvisipuli kehitellä kukkia. Ahomansikka on levinnyt vähän joka puolelle ja ihan luvan kanssa. Tänään olen ollut viileämmissä hommissa siivoamassa maakellaria.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa MiinaVanilla!
Leppoisaa kesäkuun alkua kaikille!

Vakioaikaan!

Ärsyttääkö viisareiden siirtely? Meneekö rytmi sekaisin? Minua kesä- ja talviaika ärsyttää erityisesti siksi, että koen sen täysin turhaksi ja järjettömäksi tavaksi. Fyysisesti en kärsi aikaerosta, koska en elä tarkasti kellon mukaan, mutta tunnin eroon tottumiseen ja vuorokausirytmin löytymiseen menee tovi. Unitutkija Timo Partosen mukaan kesäaikaan siirtyminen rasittaa sydäntä ja verisuonia. Nämä vaikutukset ovat samanlaisia kuin vuorotyöntekijöillä havaitut.
Suomea sitoo Euroopan Unionin kesäaikadirektiivi, joka tuli voimaan 2002. Kesäaikaa puolusteltiin mm. enegiansäästö-syillä, mutta se on osoittautunut merkityksettömäksi.
Ota kantaa ja allekirjoita kansalaisaloite, jolla yritetään saada loppu tälle turhuudelle. Aikaa on vain 8.4. asti.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Kastanjan varjossa, Merve'nin evinden, Kaisa ja Hilda Hissu!

Mukavaa kevätviikkoa kaikille!

Omahoitaja

Ystäväni oli vaihtanut laitetta ja joutui etsimään Autuasta oloa hakukoneella. Hän törmäsi hassuun linkkiin ja lähetti sen minulle. Jaan sen teille ja muistutan samalla tärkeästä terveystuotteesta, josta mainitsimme jo monta vuotta sitten.

Linkki vei Satakunnan Kansan sivulle, missä päiviteltiin lehden kummallista ostetaan-ilmoitusta. "Tarvitaan kissannahka kivun poistoon."
Tämä on vuoden vanha juttu, mutta minulle uusi.

Joku fiksu lukija oli lisännyt kommentteihin linkin Autuaan olon päivitettyyn tietoon kissannahan parantavista vaikutuksista. Kirjoittamani postaus löytyy täältä, se on vuodelta 2012.
Olen hoitanut itseäni kissakääreellä jo pian kymmenen vuotta ja voin vakuuttaa, että se todella toimii. Mutta vain jos nahan sisällä kehrää tyytyväinen kissa. Musta on paras, mutta kaikilla väreillä on parantavia vaikutuksia.
Iloisia hoitohetkiä ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Welome to follow Autuas olo, Ricardo!

Filmitähtenä

Paras (ja ainoa) elokuvaroolisuoritukseni oli monia palkintojakin niittäneessä elokuvassa Naisen kaari, jonka ohjasi Kiti Luostarinen 1997. Esitin elokuvassa itseäni, joten rooli luontui minulle erinomaisesti. Kohtaus on elokuvan lopussa. Rekvisiitta löytyi tietysti omista kokoelmista.
Toimin tiimissä myös stunttina (uimista jääkylmässä vedessä), autokuskina ja graafikkona.
Kuva tuli vastaan siivotessani vanhaa varastokovalevyä ja päätin laittaa sen tänne muiden muistojen joukkoon.

Kissa-arvonnan voittajat on arvottu. Virallisena valvojana toimi Nero ja arvonnan suoritti Random.org.

Ja tässä he ovat: Pepi, Henna Holappa, Arhippa, Saila, Saraheinä, Anski, Between, Katja ja Kivipellon Saila.

Onnea kaikille voittajille!
Lähettäkääpä osoitteenne sivupalkissa näkyvään sähköpostiin niin laitan kissapaketit matkaan.

Meille kissat tulivat muhkeassa ja kissamaisessa joulupaketissa kaukomailta. Koska niitä oli niin paljon ajattelin ilahduttaa blogin lukijoita arvonnalla. Kissat ovat syntyneet Koreassa. Olisi kurjaa sanoa, etten tiedä mistä näitä saa. Niinpä pyysin lähettämään näitä minulle pinon kissoja ja myyn ne täällä blogissa omakustannushintaan koska niin monia tuntuivat kisut kiinnostavan. Ei maksa paljon, laitan myynti-ilmoituksen piakkoin.

Mukavaa viikonloppua!

Bambi keittiössä

Ihanaa kun on ollut vapaa viikonloppu ja pääsin vähän leikkimään. Keittiön pöydällä lepää pieni bambi jouluvalojen keskellä. 
Työrupeama otti hieman koville ja unirytmi meni pahasti sekaisin. Tiedän nämä piinaviikot etukäteen ja osaan varautua. Yleensä teen ruoat valmiiksi pakastimeen, sillä usein en ehdi kokkaamaan ja uurastaessa on tärkeää syödä hyvin. Olin myös kantanut isot kasat lämmityspuita valmiiksi, sillä viimeinen viikko projektin valmistumisessa on kilpajuoksua ajan kanssa. Vaikka työskentelenkin yksin kotona, olen silti tiimin jäsen ja muiden mahdollinen myöhästely kostautuu minulle koska olen ketjun loppupäässä.

Nautin tiiviistä työrupeamista kun ne kestävät vain rajoitetun ajan. Minulla on hyvä keskittymiskyky ja pystyn sulkemaan kaiken muun ulkopuolelle, olen lähes autistisessa tilassa. Kun työ sujuu ja voi olla tyytyväinen aikaansaannokseensa, flow on nautinnollinen olotila. Kiivaalla aikataululla pitää keksiä ainutkertaisia ideoita ja tehdä nopeita ratkaisuja. Yksi osa nautintoa on varmaankin se, että on hyvä motiivi sulkea muu elämä pois, arki ei kosketa.

Pimeässä bambi lepää virvatulien keskellä.

Kun intensiivinen työrupeama on ohi, iskee jonkinlainen epätoivo. Vauhtia ei olekaan helppo hiljentää nopeasti ja normaaliin elämään palaaminen on kuin törmäys seinään. Silloin on vain muistettava ottaa rauhallisesti ja pitää mielessä vauhtisokeuden vaarat, eikä pidä tehdä liikaa aikatauluja tai suunnitelmia. Olen jo vanha kettu ja osaan nämä kuviot, mutta nuorena ja ahneena suistin itseni burnoutiin. Se on muuten pahimmillaan kuolemanvakava tauti, josta paraneminen saattaa kestää hyvinkin kauan. Jotkut menevät niin pahasti rikki, etteivät selviä koskaan.
Nyt tuntuu taas hyvältä kun olen huilannut pari päivää, tavannut ystäviä ja harrastanut leipomisterapiaa.
Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Kivipellon Saila!
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!