Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kissa. Näytä kaikki tekstit

7.5.2024

Äänetön kevät

Yleensä tähän aikaan vuodesta aamulla ulos astuesta saa kuunnella moniäänistä lintujen konserttia, mutta nyt on ollut aivan hiljaista. Vain joku tintti jaksaa laulella ja joskus järveltä kuuluu joutsenten huutoja. Kanadanhanhipariskunta hengailee päivittäin rantaniityllä.
Ennen takatalvea täällä konsertoitiin jo reippaasti, minne linnut katosivat? Tulevatko ne takaisin?
Löysin kukkapenkistä kevättähtien keskeltä kuolleen punarinnan, se ei selvinnyt takatalvesta. Punarinta on puutarhalintu ja mukava kaveri pihatöissä, tulee ikävä.
Vietin Vappua Porvoossa Neron siskon luona, siellä vanhoilla pihoilla levittäytyivät upeat kevätkukkamatot. Kuvassa näkyy scilloja ja taenpana vaalea liila matto on pystykiurunkannuksia.

Neron sisko, Mörkö, on veljensä kaksoisolento, ainoa vielä eläväinen tästä pentueesta.
Oli erittäin hauska Vappu. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, pihalla vietetty kuohuviinihetki oli liiankin kuuma.

Vapunpäivänä kävin kotimatkalla Sipoossa tapaamassa toista ystävääni, Remiä ja hänen emäntäänsä.

Nyt ainoa paikka missä on kuuma on kompostori. Toivottavasti tuo ei syty palamaan. Tämä on lepäävä kompostori, se on koko talven käynyt kuumana, luulisi mullan olevan jo valmista.

Kun taas käytössä oleva kompostori jäätyi talvella ja näyttää syttyvän hitaasti.
Viljelypuuhat ei tässä kylmyydessä  jaksa paljon innostaa, eikä taimia uskalla vielä istuttaa ulos. Lumellakin uhkaillaan, sitä en kyllä enää halua nähdä ennen loppuvuotta, jos silloinkaan.

13.8.2018

Kissoja ja ihmisiä

Sunnuntaina kissaihmiset kokoontuivat teeman äärelle Purnauskis-kissakahvilaan Tampereelle.
Kahvilan asukkaat, kuvassa Piki, osasivat ottaa kaiken ihailun irti hurmaantuneista vierailijoista.

Lumipallo tarkkaili tilannetta rennosti katonrajasta.

Kahvilan vetonaulat, kaksi pentua, saivat yleisössä aikaan pentukuume-epidemian. Tässä Namitassu nauttii huomiosta.

Innokkaita leikittäjiä riitti ja pennut saivat tyhjentää akkunsa. Yllä Namitassu alla Peipponen.

Kahvilan ikkunan taaksekin kertyi yleisöä ihmettelemään pentuja ja lattialla konttaavia asiakkaita.

Elinalla oli mieleistään seuraa, kultaa ja hopeaa, kuten hän asian ilmaisi. Edessä Viiru ja Elinan kupeessa Micu.

Lumi rentoutui välillä katsemalla kala-tv:tä.

Kahvilan seinillä oli muotokuvia asukkaista ja muistakin kisuista.

Tuija ikuisti Micun suloisuutta.

Pennut uuvahtivat lopulta, Namitassu löysi turvallisen paikan nokosille.

Seurapiirielämä vaatii veronsa, Lumikin päätti ottaa torkut.
Vierailijat saivat nauttia ihanista makeista herkuista ja kuohuvasta juomasta, kiitos Tiina!
Tuijalle suuri kiitos tapaamisen organisoimisesta!
Oli kiva tavata teitä kaikkia.

Primacat sponsoroi Purnauskiksen asukkaita ja vierailijoillekin oli varattu runsaat tuotekassit kotikissoille vietäväksi. Kassit kiinnosti kovasti myös kahvilan asukkaita, Piki ja Hugo tutkivat sisältöä.
Meillä kotona Nero maisteli heti herkkuja ja varsinkin "Hurmaavan kanan ja rikkaan kanin" (Charming chicken with rich rabbit) liitto upposi salamana maalaispojan köyhään myyrään tottuneeseen vatsaan.

31.7.2017

KIVAA kissan kokoisin kirjaimin

Lauantai oli omistettu kissoille. Kissabloggaajat olivat tutustumassa Hannele Luukkaisen kissaesinekokoelmaan vasta avatussa kissamuseossa Porvoossa. Valkoinen keramiikkakisu on yksi Hannelen ensimmäisiä kissaesineitä.

Hanu on kerännyt kissoja pienestä tytöstä ja kokoelma on valtava, kaikki esineet eivät edes mahdu kaksikerroksiseen aittaan.

Kissalaukkuja ja kukkaroita

Saapasjalkakissa. Hanu kertoi, että vanhat mekaaniset lelut ovat edelleen toimivia.

Muovinen kissapilli oli minulle nostalgian huippu. Lapsuudessani tälläisiä sai ostaa markkinoilta.

Puutarhurikissa

Karvisille on oma osasto.

Missä on kissoja on myös hiiriä.

Yleisö seuraa jahtia jännittyneenä.

Kissapuhelin

Kirjanurkkauksesta. Paikalta löytyi myös pieni kirpputori ja paljon kissamaisia juttuja lähti sieltä joukkomme matkaan.

Isäntäväen mukaan on lottovoitto jos onnistuu näkemään introvertin museokissa Foxin.

Museon lisäksi saimme nauttia suussasulavia blinejä lisukkeineen. Kiitos herkuista ja lämpimästä vastaanotosta Hannele ja Hannu.

Museon jälkeen lähdimme katsomaan oikeita kissoja Tolkkisten Kissataloon. Kissatalosta on laitosmaisuus kaukana, siellä on kodikas tunnelma ja kaikille kissoille paljon omia viihtyisiä tiloja. Hellyydenkipeä Karri nautti täysin rinnoin saamastaan huomiosta ja runsaista rapsutuksista.

Ihmettelen ettei tälle hurmurille ole vielä löytynyt kotia.

Kokonainen kissaperhe on saanut turvapaikan.

Toiset pienokaiset uuvahtivat, mutta hetken kuluttua leikki taas jatkui ja pallo sai kyytiä.

Viiru lohdutti Naukulan Mammaa.

Tyhjä katse kertoo, että elämä on kolhinut. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta. Villiintyneen kissan kesyttäminen on vaativa, mutta erittäin palkitseva projekti.

Sasu on hukkaan joutunut kotikissa. Ehkä sen omistaja kaipaa sitä huolesta sairaana, osaisipa hän kysellä kaveriaan Kissatalosta. Omiin koteihinsa palautettujen löytökissojen määrä on kuitenkin hyvin pieni. On sydäntä raastavan surullista, että kissoja hylätään ja jätetään heitteelle, mutta onneksi on tälläisiä paikkoja ja ihmisiä, jotka välittävät ja haluavat auttaa. Täällä tarvittaisiin apukäsiä, joten porvoolaiset kissanystävät, ojentakaa tassunne. Monesti kissatalokäyntien jälkeen minulla on ollut hurjan surullinen olo, mutta Tolkkisten talon väen olot jättivät hyvän mielen.
Kissatalossa on myös kirppis, Viirun Vintti.

Kissatalolla on hulppeat tilat vanhassa kansakoulussa, jota ympäröi puutarha. 

3.11.2016

Pomo piilossa

Talvi pääsi taas yllättämään ja tuli kiire tehdä viimeiset pihatyöt, sekä siirrellä loput puutarhatavarat suojaan lumen alta. Ehdin pestä viimeisen kaaliverkon ja tehdä vähän karsintojakin pihan laidoilla. Huomasin kyllä, että minua tarkkailtiin.

Työnjohtajan tiukan katseen alla yritin tehdä parhaani. Kiirekin vaivasi, sillä typerän kellon viirsareiden siirtelyn vuoksi pimeä tulee entistä aikaisemmin.

Pehtoori pysytteli viimalta suojassa. Kun alkoi pyryttää siirtyi johtoporras aitanparveen.

Lumipyryn saetessa oli käytännöllisintä suorittaa piian toimien tarkkailu sisätiloista.

Olipa rankka päivä.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Maarit ja daadaa!
Hyvää marraskuuta kaikille!

26.10.2016

Vaalilounas

Mitä, pisteleekö nero ehdokkaan tupeeta? Ei sentään, se on vain hiiripaisti. Nero on tottunut odottamaan, että paistin alle laitetaan suojapaperi. Tällä kertaa hätäpäissäni nappasin puulaatikosta lehden ja rapakon takana tapahtuva loanheitto väritettiin veriseksi.
Meillä kävi nuohooja ja Nero sai oudon rohkeuspuuskan. Nautimme nokikolarin kanssa kahveja keittiössä kun prinssi saapui kiehnäämään hänen jalkoihinsa ja antautui silitettäväksi. Mustassa ei noki näy :) Yleensähän Nero on täysin näkymätön varsinkin jos vieraana on mieshenkilö.

Pihatöiden yhteydessä poimin minimaalisen orvokkikimpun.
Sunnuntaina haravoinnin jälkeen ajelin vielä nurmikon ja nyt piha näyttää samettisen vihreältä. Satava räntä sulaa nopeasti pois.

Kuten jo aiemmin olen kehunut, tuli valkosipuleista mainio sato tänä kesänä.

Valitsin komeat sipulit, jotka valmistelin uutta satoa varten.

Jotka runsas viikko sitten istutin hyvin muokattuun ja lannoitettuun maahan. Peitin valkosipulit olkikatteella. Odotettavissa on kolmisenkymmentä valkosipulia.

Ystävät ilmoittivat, että he haluavat tulla karsintatalkoisiin. Lauantaina vesakkoa kaatui ja maisema siistiytyi nopeaan tahtiin. Nero hääri mukana menossa sisällä ja ulkona, ihmeellistä vieraskoreutta. Lämmin kiitos T & H, oli tosi kiva päivä.