Huonoa tuuria

Syystyöt keskeytyivät lumimyräkkään. Jouduin nimittäin jatkamaan puutarhan syyspuuhia nyt keväällä, sillä syksyn toimissa rampauduin. Innokkaana korjasin talvisäilöön pihan tavaroita ja yksi lasitettu, pieni ruukku oli jäätynyt pohjastaan kiinni maahan. Vähän potkaisin sitä, ruukku meni rikki ja sen reuna oli niin terävä, että se leikkasi saappaan ja villasukan läpi pitkän ja syvän haavan jalkapohjaani.
Verta tuli niin, että kylpyhuone oli kuin rituaaliteurastuksen jäljiltä kun yritin siellä puhdistaa haavaa ja tyrehdyttää verenvuotoa. Kymmenen sidetaitosta teipattuna jalkapohjaan lähdin päivystykseen. Piiitkän odottelun jälkeen pääsin ommeltavaksi. Kuusi tikkiä.
Puudutuspiikit jalkakapohjaan olivat yksi elämäni tuskallisimpia kokemuksia, se nimittäin sattuu. Ronski sairaanhoitaja piti koko painollaan jalkaani paikallaan ja käski kiroilla tai huutaa. En tehnyt kumpaakaan.
Toipuessani satoikin jo ensilumi, joka sitten jäi pysyväksi peitti syystyöt pihalta ja mielestä.

Keväällä ne olivat edessä, mutta yllättäen satoi lunta kymmeniä senttejä ja työt keskeytyivät taas.

Huonoa tuuria oli myös kimalaiskuningattarella, joka varhain aloitti yhdyskunnan perustamisen ja etsi ravintoa, yritin auttaa parhaani mukaan hankkimalla lisää kukkia pihalle. Jossakin se selvisi lumimyräkän ohi, koska eilen näin muutaman kimalaisen hyörivän kevätkukissa.

Erittäin huonoa tuuria oli muuttolinnuilla, jotka epätoivoisesti etsivät ravintoa lumikaaoksessa. Ajelin ympäri pitäjiä etsimässä linnunsiemeniä, jotka olivat loppuneet myymälöistä. Löysin kuitenkin sen verran, että pärjättiin lumen katoamiseen asti. Tyhjensin myös ruokakomerostani kaikki vehnät, kaurat, tattarit ja hirssit linnuille. Ruokintapaikalla oli ajoittain useita kymmeniä lintuja. Surullinen näky kun peipponen kahlaa paksussa hangessa.
Peuratkin etsivät innokkaasti ruokaa pihapiiristä ja jokainen tulppaani, jota en ollut ehtinyt ruiskuttaa katosi parempiin suihin, ne olivat maistelleet myös laukkoja ja valkosipuleita.

Lintu lumessa

Erittäin huonoa tuuria oli se, että tammikuun pakkasissa onnistuin saamaan punkinpuremasta Borrelia-bakteerin. Koska en nähnyt punkkia, en pitkään aikaan ymmärtänyt mikä iholle ilmestynyt punainen läikkä on. Vasta kun se levisi kämmenen kokoiseksi selvärajaiseksi alueeksi ja oli kuin kouluesimerkki borreliarinkulasta, hakeuduin lääkäriin. Punkki oli ilmeisesti päässyt minuun polttopuista, muuta selitystä en keksi. Täytyy muistaa tehdä punkkisyyni talvellakin.

Sää näyttää jo paremmalta ja voin jatkaa syys-kevätpuuhia. Käväisin Lahden Pihapiirimessuilla hakemassa inspiraatiota. Kivat messut, paljon mielenkiintoisia pienempiäkin yrittäjiä ja monipuolista taimiantia.
Jos nyt kevät jää kokonaan välistä, niin valmistaudutaan kesään.

PS. Neroa on kauhean ikävä ja vieläkin päivittäin tirautan kyyneleitä jossakin kohden. Nero oli täällä kaiken kaunistus ja keskipiste.