Muisti

Kaivoin esille päiväkirjani Tiibetinmatkalta. Miten paljon sitä unohtaakaan asioita (onneksi). Tärkeimmät mielikuvat ja muistot ovat syöpyneet muistiin ja ne on helppo palauttaa mieleen ilman muistiinpanojakin. Mutta on paljon yksityiskohtia jotka sumenevat ajan myötä, varsinkin hetkittäiset tunnetilat. Päiväkirjan välissä oli jostakin poimittu buddhalainen rukouslippunen, jossa Tuulihevoset laukkaavat ja kantavat rukouksia tuulen nopeudella ja hevosen kestävyydellä. Symboli on lähtöisin jo ennen buddhalaisuutta vallinneesta Bön-uskonnosta. Se oli shamanistis-animistinen uskonto, joka on vaikuttanut paljon tiibetinbuddhalaisuuteen ja jota pieni vähemmistö edelleen harjoittaa.

Päiväkirjani on pieni, kämmenen kokoinen. Pieni koko on kätevä vaellusmatkoilla. Olen itse sitonut kirjan vanhoihin rukouskirjan nahkakansiin, sivut ovat hienoa pergamenttipaperia.

Eräs matkatoverini luuli, että olen kovin harras ihminen kun kuljen aina rukouskirja kädessä ja aina tilaisuuden tullen syvennyn siihen.

Tekstin lisäksi olen vähän piirustellut sivuille, vaikka piirustuskirja minulla oli mukana erikseen, en käyttänyt sitä juuri lainkaan, aika kului muuhun.

Minimaalisen pieni vuoristokukka on päästynyt kirjan sivulle.

Tässä ei ole tiibetiläispoika, vaan kesälomakaverini Eetu.

Kirjasta löytyi kissa-aukeamakin.
Minulle tulee vanhojen päiväkirjojen lukemisesta jotenkin vaivaantunut olo. Kirjoja on kertynyt kymmenittäin vuosien varrella, kun muutin maalle loppui päiväkirjan kirjoittaminen, tilalle tulivat sattumanvaraiset puutarhamuistiinpanot.

Jakki

Luukokoelmani aarre. Eteisessä, salin oven päällä komeilevat jakin sarvet. Otsaluuhun on kaiverrettu tiibetinkielinen mantra: om mani padme hum. Se on myötätunnon bodhisattvan, Avalokiteshvaran, tiibetiksi Chenrezigin mantra. Sitä kuulee Tiibetissä resitoitavan kaiken aikaa. Kiviin ja luihin kaiverrettuja mantroja näki usein pyhillä paikoilla ja pyhien reittien varrella.

Kerran jokea ylittäessä varusteita, polttoainetta ja ruokaa kuljettava kuorma-automme juuttui keskelle virtaa ja jouduimme leiriytymään seudulle. Kuin tyhjästä ilmestyi ihmisiä pohtimaan ahdinkoamme ja miettimään pelastuskeinoja. Löysin itselleni ystävän, pienen Karma-pojan. Seuraavan aamuna heräsin teltassa matkatoverin huutoon: Cheri, sinulle on vieraita! Karma istui jo kukonlaulun aikaan teltan edessä odottamassa heräämistäni. Joskus kun saan aikaiseksi diojeni skannauksen esittelen hänet kuvan kanssa ja kerron enemmän tapahtumista. Päivällä tein vaellusretken tasangolla, ja löysin maasta pilkottavan jakin sarven. Kaivoin sen esiin, hiekasta paljastui nyt seinälläni komeilevat sarvet. Nämä ovat suuret ja painavat, kannoin ne leiriin ja kysyin Karman isältä voisinko pitää ne. Siitäkös riemu syntyi, tiibetiläisten mielestä oli erittäin hienoa, että olin kiinnostunut sarvista. Kun viimein läheisestä kylästä tulleiden apumiesten ja autonkuljettajiemme kanssa saimme kuorma-auton rannalle, kiinnitettiin sarveni auton otsaan ja siinä ne matkasivat monta viikkoa aina Nepalin rajalle asti. Siitä jouduin kantamaan sarveni kotiin. Ne matkustivat myös lentokoneessa, matkustamossa.
Nepalista lähtiessä tullimies sanoi, ettei sarvia voi viedä maasta, jakki on Nepalissa rauhoitettu eläin. Meni väittelyksi, sanoin että ilman sarvia en Nepalista lähde. Esimies kutsuttiin paikalle ja kun esittelin tiibetiläisen kirjoituksen todistaen sarvien olevan Tiibetistä eikä Nepalista sain viimein luvan niinden maasta viemiseen. 

Kuva Wikipediasta

Meilläkin oli jakkeja mukana vuoristossa varusteiden kantajina.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, TuulaJ, Tillariina ja Mañana!
Mukavaa viikkoa kaikille!