Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lukeminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lukeminen. Näytä kaikki tekstit

19.10.2015

Pottumainen tomaatti ja outo hyvitys

Viikonloppuna mm. haravoitiin. Nerosta lehtikasat ovat kiehtovia, niissä on kiva hepuloida.

En ole muistanut ollenkaan mainita PotaTom-kokeilua. Tomaatti ja perunat samasta kasvista. Kesällä Prismassa myytiin muutamalla eurolla taimia, jotka eivät olleet menneet kaupaksi alkuperäisellä, yli 13 euron hinnalla. Kalliita tomaatteja, vaikka tulisikin perunat samasta saavista. Peruna ja tomaatti vartetaan toisiinsa, PotaTomia ei siis voi kasvattaa siemenestä, siitä johtuu korkea hintakin. Tomaateista minulla ehti kypsyä vain yksi ja raakileet paleltuivat yöpakkasissa, mutta kun kumosin ruukun niin sieltä tosiaan löyti myös perunoita. Taidan kuitenkin kasvattaa vastedes perunat ja tomaatit erikseen.

Usein reklamoidessaan virheellisestä tai vaillinaisesta tuotteesta saa vähän hyvitystä vaivasta. Niin kävi minullekin kun ilmoitin, että viime viikon sunnuntain Hesari ei  ilmestynyt postilaatikkoon. Sain pikaisen vastauksen ja oikeudet lukea lehti verkossa. Eikä siinä vielä kaikki. Alkuviikosta sain sunnuntainumeron neljänä kappaleena, kukin postitettu omassa kirjekuoressaan. Kumma juttu, yhtään en osannut riemuita, että sain näin paljon hyvitystä :)

Tänä syksynä ei ole sienisaallilla päässyt kerskumaan. Lokakuun puoliväliin mennessä en ollut poiminut yhtään suppilovahveroa. Sunnuntaina lähdin pienelle tarkastuskierrokselle ja ilokseni huomasin, että uusi suppilovahverosukupolvi on nousemassa. Paljon pieniä sieniä kurkki sammaleesta. Poimin sen verran, että kuivurin viitsii käynnistää, loput jätin vielä kasvamaan.
Eli kannattaa lähteä sienimetsään.

Mukavaa viikkoa kaikille!

8.3.2014

Villinainen, herää!

Maalaus: John William Waterhouse
Hyvää naistenpäivää!
Villinaisen arkkityyppi on jäljittelemätön ja sanoin kuvaamaton voima, joka sisältää valtavan määrän ideoita, kuvia ja yksilöllisiä asioita ihmisolennoille.

Amerikkalaisen psykoanalyytikon, runoilijan ja tarinankertojan, Clarissa Pinkola Estésin teos Naiset jotka kulkevat susien kanssa, Villinaisen arkkityyppi myyteissä ja kertomuksissa (Basam Books 2014) on viimein käännetty suomeksi. Suuri kiitos Basamille tästä hienosta kirjasta, suomentaja on Nina Valtavirta.
Luin kirjan vuosia sitten englanniksi ja koin huikean luku- ja ahaa-elämyksen. Ymmärsin tietäväni jotain, mitä en ollut tiennyt tietäväni.

Kirja valottaa tarinoiden kautta kautta kaikissa naisissa olevaa kesyttämätöntä ja vaistonvaraista puolta ja havainnollistaa sen merkitystä naisen psykologiselle hyvinvoinnille.

Tärkeä osa tekemääni työtä on "luomisen taito". –– Taide on tärkeää, sillä se ilmentää sielun vuodenaikoja tai jotakin erityistä tai murheellista tapahtumaa sielun matkan varrella. Taide ei ole pelkkä oman ymmärryksen merkkipaalu yksin tekijäänsä varten vaan se toimii myös karttana niille, jotka tulevat jälkeemme.

On olemassa vanha nainen, joka elää salaisessa paikassa, jonka jokainen tuntee sielussaan mutta jonka vain harva on nähnyt. Kuten itäisen Euroopan saduissa, hän odottaa eksyneiden ja vaeltavien ihmisten ja etsijöiden saapuvan luokseen. La Loban ainoa työ on luiden kerääminen. Hän kerää ja säilyttää erityisesti sen, mikä on vaarassa kadota maailmasta. Hänen luolansa on täynnä luita kaikilta erämaan olennoilta: peuroilta, kalkkorakäärmeiltä, korpeilta. Hänen erityisalaansa ovat kuitenkin sudet.
Arkkityyppien symboliikassa luut edustavat tuhoamatonta voimaa.

Eukko-neitona hän näyttää meille, mitä on olla ei ryppyinen vaan viisas. Lapset syntyvät vaistot toimivina. He tietävät luissaan, mikä on oikein ja ja miten toimia. Se on synnynnäinen ominaisuus. Jos nainen pitää kiinni kyvystään olla vanha ollessaan nuori, ja nuori ollessaan vanha, hän tietää aina mitä tuleman pitää. Jos hän on kadottanut taidon, hän voi ottaa sen uudelleen käyttöön tarkoituksenmukaisen psyykkisen työn avulla.

Älä ole hölmö. Palaa takaisin ja seiso sen ainoan punaisen kukan alla ja kulje suoraan eteenpäin viimeinen vaikea maili. Mene talolle ja koputa säänsyömään vanhaan oveen. Kiipeä luolaan. Ryömi sisään unen ikkunasta. Tutki erämaata ja katso mitä löydät. Se on ainoa tehtävämme, joka on pakko tehdä.
Haluatko psykoanalyyttisen neuvon?
Mene keräämään luita.

Maalaus: John William Waterhouse
Kehon muokkaaminen, silpominen, stereotypiat.
Nainen ei pysty tekemään kulttuurista tiedostavampaa sanomalla "Muutu". Hän voi kuitenkin muuttaa omaa tapaansa suhtautua itseensä, mikä saa väheksyvät arviot heijastumaan pois itsestä. Hän onnistuu siinä valtaamalla takaisin kehonsa. Hän ei tee sitä luonnolisen kehon ilon kustannuksella tai uskomalla yleiseen harhakuvitelmaan, jonka mukaan onnellisuus on ainoastaan määrätyn muotoisia tai ikäisiä varten, odottamatta tai pidättelemättä mitään ja valtaamalla takaisin aidon elämänsä ja elämällä sitä täysillä, ilman pysähdyksiä. Tämä aktiivinen itsehyväksyntä ja itsetunto alkaa muuttaa asenteita kulttuureissa.

Villiin luontoon yhtyminen tarkoittaa reviirin vakiinnuttamista, oman lauman löytämistä, varmuutta ja ylpeyttä omasta kehosta sen eduista tai puutteista välittämättä, itsensä puolesta puhumista ja toimimista, tietoisuutta ja valppautta, sisäisen vaiston ja tuntemisen feminiinisistä voimista ammentamista, omien toistuvien rytmien löytymistä, oman paikan löytämistä ja itsensä kunnioittamista.

Minusta jokaisen naisen olisi hyvä lukea tämä kaunis ja voimaannuttava teos.
Naistenpäivän kunniaksi arvon Basam Booksin kanssa yhden kirjan.

Arvonta päättyy 31.3. 2014 klo 24.00 

Arvonnan säännöt: 
1 arpa jättämällä kommentti tähän postaukseen
2 arpaa kun kommentoit ja linkität blogisi sivupalkkiin tämän postauksen.
Voit käyttää kirjan kansikuvaa linkissä.

Kaikki voivat osallistua, täysin anonyymiinä ei kuitenkaan voi kommentoida, pitää olla jokin sähköinen identiteetti, OpenID. 
Kerrothan kommentissasi monellako arvalla olet mukana.
Onnea arvontaan!

Arvonta on päättynyt!

18.11.2013

Ihana puutarhakirja

Sain aivan ihastuttavan puutarhakirjan, nythän tarvitaankin lääkettä talven puutarhaikävään. Lämmin kiitos lähettäjälle! Pihakalenteri 2014/2015 on paitsi kalenteri, myös hyvä tietopaketti.
Jokaiselle kuukaudelle on mielenkiintoisia, ajankohtaan sopivia artikkeleita ja hyödyllisiä ohjeita kasvien ja puutarhan hoidosta. Ja paljon muitakin vinkkejä, tuunauksista kananhoitoon. Kalenterin on tehnyt joukko puutarha-alan ammattilaisia, mukana on mm. Saaripalstan Saila Routio.

Jokaiselle päivälle on tilaa tehdä tärkeimmät puutarhamerkinnät, lisätilaakin löytyy muistiinpanoille.
Niistä on hyötyä seuraavaa kasvukautta suunnitellessa.

Kalenteri on tehty ilahduttavan huolellisesti, se on kaunis ja selkeä. Lopun puutarhapuhteet-osasta löytyy mm. kylvökalenteri, kasvien leikkuutaulukko sekä lannoitus- ja torjunta ohjeet. Kirjan tulee entistä arvokkaammaksi kun lisään siihen omat merkintäni ja vinkkini. Luulen, että tästä tulee yksi luetuimpia puutarhaoppaitani, pidemmäksi aikaa kuin vuodeksi. Suosittelen lämpimästi, kalenteri on myös ilahduttava joululahja jokaiselle puutarhaihmiselle. Sitä voi tilata täältä.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Vikki ja
Irmastiina Ruusukummusta!
Kaikille kaunista viikkoa, marraskuu on jo yli puolen,
kevät on joka päivä lähempänä!

10.1.2013

Puutarhakuumeeseen

Kävin maanantaina pikimiten pääkaupungissa ja ostos- keskuksen läpi kulkiessani jokin outo voima tuuppasi minut kirjakauppaan, vaikka aikomuksena ei ollut ostaa uusia kirjoja. Johdatus kuljetti minut puutarhaosastolle ja silmiini osui Saaripalstan Saila Roution Oman pihan suunnittelu, jonka olin luullut jo loppuunmyydyksi. Sattuman kautta minusta tuli kirjan onnellinen omistaja. Jotkut muutkin ovat haikailleet kirjan perään, kannattaa siis kysellä kirjakaupoista. Teoksen avulla aion lievittää puutarhakuumetta, joka on koko ajan nousemaan päin. Sailalta on ensi kuussa ilmestymässä uusi mielen- kiintoinen teos, Puutarha laatikoissa. Sitäkin odottelen innolla.
Toisenkin tropin löysin ihan sattumalta kierrätyskeskuksen kirjahyllystä: Joan Marble, Puutarha Italiassa. Roomalaisesta parvekepuutarhasta alkunsa saanut puutarhainnostus sai perheen ostamaan palan maata vanhalta etruskien asuinalueelta Rooman lähistöltä. Olen lukenut kirjan puoleen väliin asti ja uskallan suositella kaikille puutarhasta haaveileville tai harrastuksen jo nielaisemille. Tarina on täynnä omituisia ja herkullisia käänteitä hulvattoman ja hullun kyläyhteisön keskellä. Koko ajan lukiessa pohjavireenä on hykertelevä nauru. Monia keinoja käytetään jotta saataisiin eksoottisia siemeniä itämään.
"Jos taimi ei ala ilmestyä näkyviin siemenen oltua maassa viikon, ryhdyn kaivamaan ja etsimään sitä, ja jos se on menossa väärään suuntaan, käännän sen ympäri. Robert valittaa, että tämä jatkuva asioihin puuttuminen ei tee taimille lainkaan hyvää, mutta minä vastaan, että teen vain sen, minkä kuka tahansa hyvä kätilö tekisi."
Pionikuvausten kohdalla koin lähes ekstaattisia tiloja: "Kun tämä pioni on avautunut, se näyttää tärkätyltä alushameelta, joka on valmistettu keisarillisen Kiinan parhaiden silkinkutojien kutomasta šantungista. Kun viitisentoista tällaista sanomattoman kaunista kukkaa avautuu kutakuinkin samanaikaisesti ja niiden värit säihkyvät auringonpaisteessa, ei voi muuta kuin vetää tuolin lähemmäksi ja istahtaa ihailemaan niitä."
Kirja etenee rönsyillen tammikuusta joulukuuhun, mutta ei sisällä yhtä vuotta vaan monia vuosia. Mukana on rakentamista, puutarhanhoitoa, kissoja, ruokaa, viiniä, taidetta, lukemattomia kyläyhteisön persoonallisuuksia... koko elämän kirjo.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Annika!
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

2.1.2013

Juhlien jälkeen


Juhlat on juhlittu ja levätty oikein molemmin puolin. Uuden vuoden myötä alkaa uusi elämä ja valon lisääntyessä alan kömpiä talviunilta. Katja Rinkisen uudessa kirjassa Sormustin ja sorkkarauta (WSOY 2012) on 40 käsityö- ja ekohenkistä projektia Parolan asemalta.  Kirjassa kerrotaan vanhan vartiotuvan remontista ja lisäksi mukana on runsaasti kotiin liittyviä askarteluja ja tuunauksia. Esimerkiksi miten siirtää (pesunkestäviä) kuvia astioihin tai asetonin avulla kankaalle. Tuota aion kokeilla. Monenlaisia projekteja löytyy eteiseen, kylpyhuoneeseen, makuuhuoneeseen ja keittiöön. Lisäksi rakennellaan erilaisia valaisimia ja muokataan uusiokäyttöön mm. nahkatakit, vyöt, turkit ja farkut. Erikoisina tekniikoina kerrotaan miten vanhennetaan peili uuninpuhdistusaineen ja kananmunan avulla tai harmaannutetaan puu omenaviinietikalla. Erityisesti ihailen Katjan taitoa antaa lyhyet ja selkeät ohjeet projekteista materiaaleineen ja työvälineineen. Upeasti kuvitetun kirjan lopusta löytyy kuvallinen luettelo käytetyistä työkaluista ja lista materiaalien hankintapaikoista. Luulen, että tämä olisi varsin kiinnostava puuhakirja monellekin Autuaan olon ystävälle. Minulla ainakin alkoi sormia syyhyttää mukavasti kirjaa lukiessa. Pidin myös Katjan edellisestä Vintagen viemää -kirjasta. 

Ihanaa vuoden ensimmäistä viikkoa kaikille!


29.12.2012

Herkkuja mielelle

Joulun herkuin kirja oli syntymäpäivälahjaksi saamani
Patti Smith: Ihan kakaroita (WSOY 2012).
Kirja kertoo Patti Smithin ja Robert Mapplethornin suhteesta ja heidän taiteestaan 1960-luvun lopusta 1990-luvulle.
New Yorkin kuhisevaa kulttuurielämää valotetaan monelta suunnalta. Olen itsekin asunut kuuluisassa Chelsea Hotellissa, missä majailee enemmän ja vähemmän vakituisesti paljon taiteilijoita. Kuuntelin silloin Walkmanin c-kasetilta Patti Smithiä. Kirja kertoo enimmäkseen Robertista, jolle Patti ennen tämän kuolemaa lupasi kirjoittaa heistä.
Kirja on myös hieno kuvaus monilahjakkaiden ihmisten peräänantamattomuudesta kun he kulkevat unelmaansa kohti, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta, laajakatseisuudesta ja rohkeudesta. New York esiintyy juuri sellaisena kuin itsekin sen koin; kaikki on mahdollista. Patti kuvailee kohtaamansa henkilöt sellaisina kuin hän itse koki heidät, ilman (myöhemmän) kuuluisuuden tuomaa kuorrutusta. Ihastuttavaa kerrontaa mielenkiintoisesta aikakaudesta.

Toinen joulunajan kirjaelämys oli juuri ennen joulua kirpparilta löytämäni saksankieliset Meyers Konversations-Lexikon -niteet. Osat 1, 2, 12 ja 16 vuodelta 1897. Kirjat ovat surkeassa kunnossa, mutta hintansa väärti, ne maksoivat 50 senttiä kappale. Olisin ostanut vaikka kaikki 16 osaa jos ne olisivat olleet saatavilla.

Omenalajikkeita
Kirjoissa on upeita kiiltovärilitografioita, aukeaman kuvat on sidottu kirjaan kokonaisina, erillisinä arkkeina ja aion irroittaa ne, niistä saa hienoja tauluja.
Kirjoissa on myös paljon mielenkiintoisia värilitografiakarttoja.

Arktisia eläimiä


Afrikkalaista esineistöä


Myös kirjan mustavalkoiset piirroskuvat ovat upeita ja hienosti painettuja gravyyreitä.

Kolmas kirjaelämys on samasta kasasta löytynyt Histoire de L'ordre dv Saint-Sépvlcre de Jérvsalem eli jotakin sellaista kuin Jerusalemin pyhän haudan ritarikunnan historia.
Ordre du Saint-Sépulcre on yksi viidestä roomalaiskatolisesta pääritarikunnasta, joihin kuului myös Dan Brownin kirjan tunnetuksi tekemä Temppeliritarit tai Temppeliherrain ritarikunta. Tämäkin kirja on nähnyt parhaat päivänsä aikoja sitten.

Kirjassa on loistavia kullalla ja hopealla painettuja litografioita ritarikunnan vaakunoista.

Teos on jo osaksi irtolehtipainos, nämäkin kuvat voin irroittaa ja perustaa oman ritarihuoneen.

9.11.2012

Kirjankannet kiinni

Viisaus lukkojen takana
Lukeminen on yksi parhaita ajanvietteitä, hyvän kirjan mukana pääsee matkalle mitä kummallisimpiin paikkoihin ja elämiin.  Jostain syystä luen enemmän kesällä kuin talvella. Luulisi, että talvella on paremmin aikaa kun on pitkät pimeät illat eikä puutarhassakaan ole paljon tehtävissä. Luen toki talvellakin, koko ajan on kirja menossa. Mutta on niin paljon muitakin sisäleikkejä ja ajoittain työ nappaa yöt ja päivät.
Usein nukahdan vuoteessa kirja kädessä.

Käsikirjasto

Kirjahyllystä pilkistävä käsi onnistuu säpsäyttämään vieraita. Lapsista irtokäsi on hurjan hauska ja sillä voi leikkiä jänniä pelotusleikkejä. Minusta tuntuu, että kirjat sikiävät itsekseen hyllyssä. Hyllyt ovat tupaten täynnä ja vintillä on vielä suuria kasoja vaikka välillä yritän karsia kirjoja kiertoon.

Kävin kirpputorilla ja ostin kolme kirjaa. Margaret Atwoodin Ryövärimorsiamen, Atwood on lempikirjailijoitani.
En voinut vastustaa 1845 painettua Predikningar-kaunotarta. Ihailen sen patinoituneeseen nahkaan käärittyjä kansia ja lumppupaperia, johon kirjasimet painuvat kauniisti. Kirjan omistaja on kirjannut etusisäkanteen syntymiä ja kuolemia. Varhaisin vuosiluku on 1814 ja viimeinen kuolinpäivä 1892.

Kolmas kirja on Läsebok för folkskolan vuodelta 1899. Kirjassa on 1064 sivua ja kaunis gravyyrikuvitus. Pari iltaa vierähti kirjaa lueskellessa ja kuvia ihaillessa. Selailu kirvotti monta ideaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

13.9.2012

Kaikki kissasta

Emäntä ja kissanpennut 1920-luvulla Ruovedellä

Nenä neittä, pää jänestä, 
häntä kyitä kärmeitä, 
jalat muuramen sukua.
Jokaisen kissaihmisen iloksi on ilmestynyt kissojen historia: Minna Keinänen ja Harri Nyman Kissojen Suomi  
Katit historian poluilla (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura). Posti toi kirjan eilen ihan painotuoreena, enkä ole vielä ehtinyt kuin silmäillä kirjan läpi ja lukea vähän sieltä täältä. Tähän pitää syventyä oikein ajan kanssa. Aivan mahtavan monipuolinen teos, suosittelen lämpimästi jokaiselle, oli sitten kissaihminen tai ei.

Aapisesta vuodelta 1908
Kirjassa kerrotaan miten kissa tuli Suomeen, kissasta kansanrunoudessa, taiteessa ja kattien taipaleesta hiirenpyydyksestä lemmikiksi.
Mielenkiintoista asiaa on valtavasti. Tiesittekö, että skandinaavisen rakkauden jumalattaren vaunuja vetivät kissat Bygul ja Trjegul.








Nykyisin kissoja kuvataan paljon, mutta ennenkin
kissat pääsivät perheenjäseninä myös visiittikorttikuviin.

Kirjan FB-sivut


Tästä linkistä blogin kaikki kissapostaukset

Tervetuloa Autuaaseen oloon Pieni Lintu!
Encourage One Another blog, welcome to follow Autuas olo!

8.5.2012

Valkoista pellavaa

Tein pitkästä aikaa pienen kirpputorikierroksen. Tällä kertaa löysin upeita tekstiilejä. Alimpana on pitsilakana kotikutoista pellavaa, punaisella monogrammilla. Oikealla näkyy pellavaisia pikkuliinoja, joissa pitsireunus ja valkokirjontaa. Takana on silkkilangalla tehty ristipistotyö kauniissa kehyksessä, amoriini taluttaa neitoa ♡. Ihan taimmaisena pellavainen tyynynpäällinen valkokirjonnalla. Käsityötarvikkeita ja pieniä rasioita. Housunnappeja parhaasta raaka-aineesta, kiiltolakeeraus, ainutlaatuinen, 1 grossi.  
Steel pins, best quality 200.

Toinen pellavatyynynpällinen, jossa valkoinen monogrammi ja nyplätty koristekolmio. Myyjä ei kovasti arvostanut käsityötä sillä esimerkiksi kaksi tyynynpäällistä maksoivat yhteensä kolme euroa.

Pari puuvillaista pitsityynyliinaa ja suuri pellavainen pöytäliina.

Pieni pellavainen pöytäliina valkokirjontaa ja reikäommelta. Ihailen tälläisiä käsityönäytteitä ja vanhan pellavan tuntua, nämä menevät käyttöön.

Sokerina pohjalla: Prinsessornas kokbok osat 1 (smörgås, lunch- och mellanrätter, soppor, fisk) 2 (fisk, såser, kött)
ja 3 (aladåber, sylta, korv m.m., växträtter, efterrätter). Ruotasalaisten keittokirjojen klassikko vuodelta 1938. Sarjaan kuuluu vielä neljäs osa, leipomukset, mutta sitä en löytänyt (siellä olisi sen kuuluisan prinsessakakun alkuperäisohje). Prinsessat Märtha, Margaretha ja Astrid olivat Jenny Åkerströmin keittokoulun oppilaita.

Tere tulemast Liisi ja tervetuloa mukaan ansa! 
Mukavaa kevätviikkoa kaikille!

8.1.2012

Kasapäin

Perjantaina luin kirpparilta ostamani dekkarin, Meg Gardiner: Pahuuden piiri (The Dirty Secrets Club). Huikea tarina sijoittuu San Franciscoon, pääosassa on psykologisia ruumiinavauksia tekevä oikeuspsykiatri Jo Beckett. Kirja on kuin elokuva, yksityiskohtia, ilmeitä ja eleitä on kuvattu tarkasti. En voinut laskea kirjaa kädestäni vaan valvoin aamuun sen parissa. Yllättäviä käänteitä riitti loppuun asti. Vähän liiankin jännittävää minulle. Kun lopulta nukahdin, vaivuin kuolonomaiseen, syvään uneen ja seikkailin keskellä painajaisia. Olin pulassa; ystävät pettivät, kännykkä ja luottokortti olivat kadoksissa, enkä tiennyt missä olen. En tiedä miltä näytän nukkuessani, mutta jos olisin Nero olisivat viikset väpättäneet ja tassut huitoneet ilmaa, murinaakin olisi saattanut kuulua. Oli mukavaa herätä karvaherätyskellon tönäisyyn ja huomata, että on turvassa kotona.

Kuvan on Roomasta. Se on kaupan näyteikkunasta, liikkeessä myytiin kaikkea ihanaa vanhaa roinaa.

26.6.2011

Kaikki nyt elävät eläimet

Kirja, josta kerroin eilen on Illustrierte Thierwelt von R. Bommeli, 1898. Illustrierte Naturgesichte der jetzt lebende Thiere (Nyt elävien eläinten kuvitettu luonnonhistoria). Jo kannen loistava kultapainatus herättää odotuksia.

Kirjan värikuvat ovat upeita litografioita, rasteria ei tuolloin vielä käytetty painotöissä. Väritaulut on painettu paksummalle ja hienommalle paperille ja niiden päällä on suojapaperi.

Monipuolinen muu kuvitus on metalligravyyrejä, erittäin yksityskohtaisia ja pikkutarkkoja kuvia kaikenlaisista eläimistä, niiden elinympäristöistä, luista ja muista rakenteista. Kirjan parissa aika kuluu rattoisasti. Vaikka osaankin lukea fraktuuratekstiä, se sujuu hitaammin. Mehän emme yleensä lue kirjaimittain vaan katsomme "sanakuvia" ja kun tuo totuttu kuva rikkoutuu ja joudumme etenemään kirjain kirjaimelta, lukeminen hidastuu huomattavasti. Vanhanaikainen saksankieli auttaa osaltaan etenemään verkkaista tahtia. Mutta mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa.