Kesä luonnon armoilla

Kun asuu metsän keskellä ja viettää rauhallista elämää on väistämättä osa luontoa.
Ihmisenä olen vähemmistöä eikä reviirini ole kovin tarkkaan merkitty paitsi maakarttoihin. Eläimet eivät rajoista välitä, ne asustelevat missä mielivät ja jos rauhaisa paikka löytyy ihmisen rakennelmista tai pihapiiristä, siihen asetutaan.
Sorkkaeläinten kanssa on ollut vähän kiistaa kasveista, mutta toimeen on tultu.
Valkohäntäpeura rouva lapsineen asui niemelläni ja nautiskeli kasvimaan ja perennapenkkien antimia kunnes peurakarkote sai sen vaihtamaan ruokavaliota. Kaikkea löytyy ympäristöstä, nälkaa ei tarvitse nähdä.

Peuroista on tullut erittäin arkoja. Jäljistä näen, että emo ja yksi vasa vierailevat pihalla syömässä omenapudokkaita ja sunnuntaiyönä kun palasin saunalta kotiin näin silmien kiiluvan pöpelikössä taskulampun valossa.
Peuraperhettä on kohdannut trakedia. Löysin pellolta navetan takaa vasan eturaajan.
Ehkä alueella liikkuu ilves ja vasa oli jäänyt sen saaliiksi. Nero oli kyllä aika hermostunut yhteen aikaan ja se kävi monesti sisällä kääntymässä kuin olisi yrittänyt kertoa jotakin ulkomaailman tapahtumista. Varmaankin turhauttavaa kun piika ei käsitä viestiä. Muita osia vasasta ei ole tullut vastaan ja epäilen, että jokin pienempi peto on raahannut jalan pihapiiriin. Supi tai kettu. Supeja on tänä kesänä näkynyt paljon. Ne nautiskelivat puutarhassa pensasmarjoja.
Metsäkauriita ei ole vielä näkynyt, yleensä ne tulevat näihin aikoihin talvilaitumelleen niemelle.

Linnut ovat rajoittaneet elämääni kesän aikana. Saunan terassin kurkihirren päälle rakensi kotinsa harmaasieppo. Sen pesimärauha esti monta viikkoa minua käyttämästä saunaa.
Puuliiteristä löysi pesäpaikan rastas, joka hyökkäsi päin aina kun lähestyin liiteriä. Onneksi sinne ei ollut paljon asia kesäaikaan.
Kuvan pesä löytyi kasvimaan aidasta. Ihmettelin rastaan jatkuvaa varoittelua kun puuhailin kasvimaalla, vasta sadonkorjuun aikaan hoksasin hyvin kätketyn pesän.

Pajulintu rakensi luolamaisen pesänsä maahan karsitun koiranheisipensaan juurelle. Ajelin tuosta ohi ruohonleikkurillakin pariin otteeseen ennen kuin huomasin pesän. Paikka ei ollut hyvin valittu ja lopulta sille kävi huonosti, eräänä päiväänä pesä oli hävitetty.

Kanadanhanhet olivat hyvin reviiritietoisia. Ne pesivät läheisessä saaressa, kuulemma vanhan muurahaiskeon päällä.
Hanhiuros vahti meidänkin rantaamme ja aina uimaan mennessä piti pälyillä näkyykö hanhia lähistöllä. Ne kävivät päivittäin rantaniityllä aterioimassa ja lopulta löysimme sopusoinnun, olimme välittämättä toisistamme.

Palokärki esitti omaa showtaan aina kun liikuimme Neron kanssa rantametsässä. Sillä oli pesäkolo suuressa haavassa, saunapolun vierellä.

Onneksi meillä ei esiinny lehtokotiloita tai espanjansiruetanoita, mutta ukkoetanan saattaa kohdata silloin tällöin pihapiirissäkin. Ne ovat harmittomia, eivätkä syö viljelykasveja.
Myös sammakoita, sisiliskoja ja vaskitsoita elelee puutarhassa.
Kun raivaan uusia alueita hyötykäyttöön, koen aina ristipaineita siitä tuhoanko jonkin lajin asuinaluetta.
Yhden lajin hävitin kokonaan, pari vuotta sitten taloon iski hevosmuurahaisyhdyskunta. Niitä oli tuhansittain, enkä uskaltanut lähteä taistelemaan niitä vastaan voimakkailla myrkyillä, koska Nero ja pihapiirissä vipeltävä siili. Toukokuusta lokakuuhun kävin sotaa niitä vastaan kanelin, sammutetun kalkin ja tavallisen kalkin voimin. Saarroin ne rakennukseen ja katkaisin huoltoreitit. Vain vähän käytin muurahaissirotetta paikkoihin, joihin estin muiden eläinten pääsyn ja maasta löytämäni pesät hävitin muurahaisliuoksella. Pahaa teki, mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut. Selvisin sodasta voittajana, vaikka vastustaja oli erittäin sitkeä.
 

Lisäksi ympäristössää asustaa hyönteisten valtava kirjo.
Siniritariyökkönen on suuri yöperhonen, se parkkeerasi rakennuksen suojiin myrskyn ajaksi. Pari päivää se tuossa nökötti, liikkuen vain vähän ja lähti lopulta ravinnonhakuun kun yösää oli suotuisampi.

Saamme vielä hetken nauttia kesän kosketuksesta, otetaan siitä kaikki irti.

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!
Kaikille kaunista syysviikkoa!

Kun silmäni mä auki saan

Pehtoori on tikkana paikalla katsomassa mitä se piika tiirailee. Näkyykö mielenkiintoisia eläimiä?

Yö- ja päivälämpötilojen vaihtelu tuo satumaisia näkyjä aamuihin. Auringon noustessa usva leijaili rantaniityllä. Ihailin maisemaa aamukahvia nauttiessani ja lähdin lopulta kameran kanssa ulos.

Aurinko nousi.
 

Ei täällä näy ketään.

Aurinkoinen syysaamu

Nokkosperhonen lämmitteli jättiverbenassa.

Seinustan villiviini punoittaa.
Olen kiitollinen tälläisista hetkistä varsinkin nyt kun maailma kärvistelee pandemian kourissa ja moni joutuu viettämään aikaa neljän seinän sisällä. Meillä Suomessa saa onneksi vapaasti liikkua ja tilaa on. Pidetään siis sosiaalista välimatkaa, mutta ollaan yhteydessä.

Kypsää kamaa

Puutarhuri on elänyt pitkään uurastuksensa hedelmillä. Loppukin sato on kypsynyt ja suurin osa korjattu jo talteen.
Istutin talvikurpitsat vanhaan viinipullokoriin ja koristeeksi kasvatin krassia.

Maalasin kesällä valkoisen metalliportin vihreäksi, se sulautuu paremmin maisemaan.

Korissa kasvaa yksi Tom Fox ja yksi turbaanikurpitsa. Kummastakin on satoa odotettavissa, vielä saisivat kasvaa tovin, nyt ovat potkupallon kokoisia.

Kesäkurpitsa sato on ollut mittaamaton ja täytyy tunnustaa, että osa on joutunut kompostin ruoaksi. Pakastimeen ei mahdu ja vaikka olen lisännyt sitä lähes kaikkeen ruoanlaitossa ja leivonnassa, liika on liikaa.
Yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kompostiin kannata viljellä.
Purjot kasvoivat tänä vuonna komeiksi, niitä on valmistettu monin tavoin ja loput pääsevät maakellariin, mutta vielä ei ole kiirettä.

Avomaankurkkujen sato on myös ollut suuri. Olen tehnyt kaikenlaisia erilaisia marinoituja kurkkuja lisukkeeksi. Tomaatteja on tullut kohtuullisesti. Viime kesänä miellyin Sungold kirsikkatomaatteihin ja nyt kasvatin suurimman osan niitä. Sitä sanotaan maailman makeimmaksi tomaatiksi ja se tosiaan on hedelmämäisen makea ja herkullinen. Niitä napsii suuhunsa sitä mukaa kun kypsyvät. Lisäksi kasvaa muutamia Gardeners Delight ja Money Maker -tomaatteja.
Silpoydin- ja sokeriherneitä on tullut mukavasti. Sokeriherneitä myös pakastan.

Herneitten kanssa kukoistaa punakosmos. Etualan iisopit ovat jo kukkineet, ne ovat pörriäisten suursuosikkeja.

Kirjorevonhäntä "Callaloo Tricolor Red" venähti kolmimetriseksi ja sen lehdet ovat punaisia, eivät kolmivärisisiä. Serkkunsa "Callaloo Red" taas jäi parikymmentä senttiseksi.
Näistä olen poiminut lehtiä salaatteihin.
Takana kasvaa taivaita hipovia maa-artisokan varsia.
Keltasipuleista osa kasvoi hyvin ja osa jäi melko pieniksi, niitä kasvoi kahdessa paikassa ja ne oli istutettu eri aikaan. Perunat, porkkanat ja palsternakat ovat vielä maassa, siis ne, joita ei ole vielä syöty. Osan perunoista ehdin viedä kellariin ja loput nostan ensi viikolla.

Kaikenlaista muutakin syötävää löytyy kukkien seasta. Ensi viikolla yritän ehtiä sienimetsäänkin.

Nero ei luovuta vaan jatkaa kesää aurinkotuolissa varjon alla, satoi tai paistoi.

Suloinen Annabelle

Viime kesän ihastus on säilyttänyt tenhonsa. Blogivierailulla Tahvosilla iskin silmäni paallohortensia Pink Annabelleen (Hydrangea arborescens) ja suhteesta tuli heti pysyvä.
Alkukesällä Annabelle joutui peuran raatelemaksi ja siitäkös suivaannuin. Rakensin heti aidan neitokaisen ympärille, mutta aidatut kasvit eivät oikein ole silmänilo ja halusin Annabellen voivan kukoistaa vapaana.
Trico Garden peurakarkote on tehonnut ja Annabelle ehti kehittää uusia kukkia riemukseni. Kuvissa kukinta on jo hieman ohi, mutta pari nuppuakin on vielä katkotuissa latvoissa.

Istutin Annabellen puolivarjoisaan paikkaan ja se tuntuu viihtyvän hyvin, mutta ehkä aurinkoisemmassa paikassa kukat olisivat punaisempia. Annabelle kukkii saman vuoden versoilla, viime syksynä leikkasin kasvin matalaksi ohjeen mukaan.

Syysleimut kukkivat aina vain ja nuppujakin on vielä monessa puskassa. Peurat pistivät nämä suihinsa kesällä, mutta karkote on toiminut. Vaikka peura vierailee pihassa päivittäin, se käy syömässä omenoita villiintyneestä, ihmisellelle kelpaamattomasta omenapuusta, se ei ole koskenut karkotteella käsiteltyihin kasveihin. Tämä peurakarkote ei ole maksettu mainos, haluan vain välittää ilosanomaa, että jotain on tehtävissä peuratuhoille.

Kultapallo on ihana syyskukkija ja kestävä maljakkokukka. Kasvin design on mielestäni kuitenkin epäonnistunut, siitä on tehty liian korkea ja ohutvartinen kukkien painoon nähden. Viimeistään sateet saavat sen kumolleen jos ei tuki ole ihan kaulaan asti. Tänä vuonna tuin mielestäni nerokkaasti ja kaikki näytti pitkään hyvältä, mutta sateet painoivat kukat riippumaan.

Missähän se pehtoori taas luuraa?

Mukavaa syysviikkoa kaikille!

Hyvin istuva syysasu

Suureksi ilokseni Nero on pulskistunut ja nahka on muuttunut sopivan kokoiseksi eikä enää roiku päällä. Tyylikäs ja hyvin istuva syysasu siis.

Sylituntumakin kertoo, että pian on saavutettu normaalit, rotevat mitat.

Lihakset ovat myös  tulleet takaisin. Niitä tarvittiin viikonloppuna kun reviirille oli ilmeisesti tunkeutunut vierailija. Pehtoori päivysti pihalla yötä päivää ja niskasta löytyi pieniä tappelunjälkiä.
Myyräsaaliit ovat myös olleet kohtuullisia.
Kilpirauhaslääkkeen annostelu kissaan onnistuu jo hyvin, vaikka Nero ei edelleenkään tykkää hommasta.

Yöllä on mukava kölliä piian kyljessä, mutta varma syksyn merkki on se kun Neron tapaa paiväsaikaankin sisällä torkuilla. 

Istuva syysasu ja hieno kampaus on myös tällä ylämaan rouvalla. Olin ystävän kanssa näyttelykierroksella Hämeenlinnassa ja kävimme kahvilla Tiirinkosken Tehtaalla, siellä laiduntaa näitä sarvipäitä.

Tämä nuori Highlander oli erittäin kiinnostunut puhelimista.

Hyvää syyskuuta kaikille!