Pieni kierros

Lauantaina lähdin ystävän kanssa isolle kirkolle näyttelykierrokselle. Galerie Forsblomilla oli Kim Simonssonin näyttely "Kasvattaja" viljelyteemallla. Erittäin ajankohjtainen aihe. Näyttely on avoinna 2.6. asti.
Toisessa salissa on näyttäviä Henry Wuorila-Stenbergin maalauksia.

 

Sammalhahmojen lisäksi oli myös keramiikkaolentoja, kaikilla kaalinlehtiasu.

Ateneumissa on Eero Järnefeltin mittavaa tuotantoa esittelevä näyttely. Minua ilahduttivat erityisesti pienet, usein yksityiskokoelmista olevat työt, joita en ollut ennen nähnyt.
1800-luvun kehysmuoti oli prameaa, tämä pieni maisemaharjoitelma on saanut kultaa ympärilleen ja minusta aiheen (vaivaiskoivu ja suopursu) ja kehyksen välillä on melkoinen ristiriita. Mutta sopi varmasti hyvin sen ajan sisustukseen. Työn omistaa Turun taidemuseo.
Oli kiva retki: hengen ja ruumiin ravintoa hyvässä seurassa.

Kotona kanadanhanhipariskunta pitää minulle seuraa kun touhuan kasvimaalla. Kun illalla lähden sisälle nekin löyhyttelevät siipiään, kaakattavat hyvästiksi ja lentävät järvelle.

Mikähän mahtaa olla käenrieskojen lisääntymismekanismi? Ne levittäytyvät ihan kaikkialle ja kaunistavat kevään iloisella kukinnallaan. Jos kitken ja muokkaan marjapensaan alustan, niin seuraavana vuonna se on täynnä käenrieskaa.

Posliinihyasintit ovat myös levinneet kasvupaikoillaan. Tulppaanitkin kukkivat jo ja hyasintit.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Terveisiä meiltä

Ollaan jo syksyssä. Kesä tuntuu nyt vain pitkältä helteiseltä unelta, jossa uitiin ja yritettiin etsiä viileitä paikkoja.
Nero yllätti minut yhtenä aamuna kun kurkkasin ikkunasta; seniori juoksi pihalla hirveää vauhtia. Luulin, että pihaan oli tullut vieras punainen kissa, mutta tarkemmin katsoen pehtoori ajoikin takaa nuorta kettua.

Lämmin kesä tuotti satoa kuivuudesta huolimatta. Valkosipulit kasvoivat taas jäteiksi, mutta jouduin niitäkin kastelemaan. 

Komea sato. Lupasin laittaa viljelyohjeet taas kerran tänne blogiin ja teen sen kunhan istutusaika koittaa.

Joku teki oudosti pari kynttä varteenkin, tälläistä en ole ennen nähnyt.

Muutakin satoa on tullut runsaasti ja omalta "torilta" on löytynyt syötävää joka päivälle. Palsternakat ja ja purjot jatkavat vielä kasvuaan maassa, samon lehtikaalit ja varsiparsakaalit. Muut on kerätty talteen kellariin.

Tomaattit nauttivat lämpimästä kesästä ja niitä kypsyi enemmän kuin koskaan.

Muutakin kivaa mahtui kesään, kuten ystävien tapaamiset ja heidän luonaan vierailut.

Kulttuurinälkääkin tuli tyydytettyä. Tiina Torkkelin eläinveistoksia keskiaikaisessa linnakellarissa Laukon kartanon kesänäyttelyssä.

Tapani Kokon räväköitä puuveistoksia Laukon kartanolla.

Laukon kartanon upeat rakennukset ovat hieno ympäristö suurelle kesänäyttelylle.

Lisättyä todellisuutta Helsinki Biennaalessa, Vallisaaressa. Pääsin mukaan Pawel Althamerin teokseen, pakenemaan vankilasta muiden vankien mukana. Jännittävä kokemus.

Vallisaaren näyttelyssä oli niin paljon katsottavaa, että vastaanottokyky alkoi olla rajoillaan. Yksi vaikuttavimmista teoksista on Maaria Wirkkalan installaatio 'Ei aivan viaton'. Kuvassa vain osa Aleksanterinpatterin ruutikellariin ja tykkihuoneisiin luodusta teoksesta. 

Vallisaari itsessään oli mielenkiintoinen paikka vanhoine rakennuksineen ja omalaatuisine kasvustoineen. 

 

Tattisato on ollut tänä syksynä mahtava. Herkkua putkahtelee maasta tarpeeksi ihan omalla tontillakin.

Lämmin kesä on ollut perhosten juhlaa. Amiraalit rakastavat päivänhattuja.

Toukokuussa kukkivana hankkimani syyssyräkki on kukkinut perhosten iloksi koko kesän ja kukkii edelleen.
Onko vinkkejä ja kokemuksia miten tämän saisi hyvin selviytymään talvesta?

Olen saanut perennaherätyksen ja näiden viime vuosina tehtyjen uusien kukkapenkkien lisäksi olen alkanut uudistaa vanhoja umpeenkasvaneita ja villiintyneitä kukkamaitani. Niissä onkin ollut urakkaa, mutta vähitellen edeten olen yrittänyt järjestellä kasveja.
Kukinta on ollut upeaa kuivuudesta huolimatta ja kiitos TricoGardenin kasvit ovat säästyneet myös peurojen hampailta. Uskalsin ostaa jopa muutamia tulppaaneja ensi kevättä ilahduttamaan.

Vielä tarkenee rentoutua rannalla. 

Hyvin mahtui koko kesä yhteen postaukseen.
Mukavaa viikkoa kaikille!

Menneiden kaivelua

Moni on kertonut, että korona-aikana on mieleen tullut paljon vanhoja asioita ja jo unohtuneisiinkin ystäviin on etsitty yhteyttä.
Täällä kaiveltiin menneitä ihan kirjaimellisesti kun metallinetsijät pyysivät taas lupaa saada tutkia niemeäni.

Nyt oli hyvä tutkia myös peltoja kun kasvukausi ei ole vielä alkanut. Kaikenlaista löytyi taas. Ehkä merkittävin löytö oli kaareva rautaesine, joka arkeologin mukaan voisi olla osa kuontalopuikosta. Ikävä kyllä en ottanut siitä kuvaa.
Mitään kovinkaan vanhaa löytöä ei saatu, mutta potentiaalinen paikka, sanoivat etsijät. He ovat järven ympärillä tehneet hienojakin löytöjä ja ilmoittaneet paikat Museovirastolle mahdollisia jatkotutkimuksia varten.

Metallinetsintä on kyllä kiehtovaa puuhaa.

Minä bongasin metsässä ensimmäisen sinivuokon.

Neljä miestä jäi vielä haravoimaan alueita kun minun piti lähteä online-joogatunnille.
Illalla löysin portaalta viestin.
Hevosenkenkä ja pussillinen pikkulöytöjä.

 

Tälläisiä löytöjä. Jokin valjaiden osa luultavasti, 5 penniä vuodelta 1898, pari nappia ja jonkinlainen koru. 

Minusta se näyttää hevoselta, siinä on kaksi reikää, ollut ilmeisesti kiinnitetty johonkin. Vai onko se istuva aarnikotka? Jos joku tietää mikä tuo on niin kertokoon.
Oli mielenkiintoinen päivä ja opin paljon jutellessani etsijöiden kanssa.

Muinaista etsimässä

Sain taannoin puhelinsoiton, jossa tiedusteltiin mahdollisuutta tulla mailleni tutkimaan maastoa metallinetsimen kanssa.
Järven ympäristössä on tehty muinaislöytöjä ja suojelualueen mäet kiinnostivat etsijöitä.

Metallia löytyi. Vanhoja taottuja nauloja ja hevosenkenkiä sekä piikkilankaa, jota pitää käydä poistamassa piakkoin.

Etsintä on kiehtovaa puuhaa. Ikävä kyllä ei löytynyt rahaa tai muinaisia koruja. Maasto piti salaisuutensa.

Hevoset ovat ilmeisesti olleet töissä metsäalueella ja osa maista on ollut varmasti laitumenakin, koska se on ollut aidattu piikkilangalla.
Oli mielenkiintoinen retki vaikka aarteita ei löytynytkään.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Vielä ehtii Anun leikkeihin

Helsingin Taidehallissa on vielä 1.3. asti koettavissa Anu Tuomisen hurmaava näyttely, Huomenna tänään on eilen.
Käsitetaiteilija leikkii spontaanisti esineillä ja monet teokset on luotu tätä näyttelyä varten. Mukana on myös suosikkeja vuosien varrelta ja töitä kokoelmista.

Metsänomistaja

Kausityöntekijät ryhmäkuvassa.

Oikeirta väriympyröitä, kuva Taidehallin sivulta.

Vesilinnun pesä

Ärzliches Handbüchlein
(Lääketieteellinen käsikirjanen)

Pigmentit

Hämähäkki keittiössä

Näyttelyssä voi kokea riemastuttavia hetkiä esineiden kaksoismerkityksen, tai monimerkityksen oivaltamisesta. Varsinainen hyväntuulen näyttely.

Naisen mitta, kantapää

Naisen mitta, 2009
Kiasman kokoelmista

Nämä kännykkäräpsyni antavat hyvin kalpean kuvan näyttelyn annista, se pitää itse kokea. Anu on taitavasti hyödyntänyt myös erilaisia käsityötekniikoita töissään.
Tunsin oloni näyttelyssä varsin kotoisaksi, sillä monenlaista tuttua omasta kodista tuli vastaan. Joskus monia vuosia sitten kaivelimme Anun kanssa kilpaa Vallilan roskalavoja.
Näyttely on avoinna vielä viikon, suosittelen.

Voi tätä sadetta. Kun ajelin Helsinkiin, oli maisema aivan uusi, niin monta uutta järveä oli ilmestynyt matkan varrelle.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kissat tekevät ihmiset onnellisemmiksi

Paluumuuttajatar vinkkasi hienosta kissadokumentista entisestä kotikaupungistaan, Istanbulista.
Upea dokumentti, Istanbulin kissat on nähtävissä Areenalla.
Ajatus siitä, että satojatuhansia kissoja liikkuu villinä ja vapaana suurkaupungissa on kauhistuttava. Mutta Ceyda Torunin dokumentti näyttää asioista toisen puolen. Kaupunkilaiset huolehtivat kissoista, jotka eivät kuulu kenellekään ja vastapalvelukseksi he saavat mielihyvää ja onnellisuutta kissojen auttamisesta.

Dokumentista välittyy hienosti miten kissamyönteisiä kaupunkilaiset ovat. Eräs mies kuvailee, että kissojen kanssa oleilu toimii hänellä samoin kuin rukousnauhan käsittely. Joku on avannut kissoille piikin jokaiselle eläinlääkäriasemalle ja laskut maksetaan yhteisöstä kerätyillä varoilla. Kissoja selvästi arvostetaan ja niitä kohdellaan yksilöinä, erästä kattia kuvaillaan kulmakunnan psykopaatiksi, tosin lempeästi.
Hermoromahduksen kokenut herra on päässyt takaisin jaloilleen ryhtymällä ruokkimaan kissoja, elämälle on tullut tarkoitus.

Suosittelen toistakin hienoa dokumenttia; Laurie Andersonin runollinen elokuva Koiran sydän. Siinä rottakoira Lolabelle esittää suurta osaa, mutta dokumentti kertoo myös yleisesti kuolemasta ja surusta.
Minulle tosin särähti hieman lemmikin eutanasian kieltäminen, sillä koen sen olevan suuri laupeuden teko.

Viikonloppuna aion laittaa valkosipulit maahan kuten myös kukkasipulikokoelman.

Kauniita syyspäiviä, nythän on melkein kesäistä.